maanantai 7. marraskuuta 2016

Paljon iloa!

Viikonlopussa oli niin paljon iloa! 

Kanat tykkäävät talvikodistaan ja herkuista, joilla niitä hellittelen. Samoin tirppaset lintulaudalla, melkoinen vilske käy ja niitä on kiva katsella keittiön ikkunan takaa..yritin ottaa kuviakin, laatu ei ole kummoinen, mutta toivottavasti lintujen ilo niistä välittyy!




Lintulaudalla vauhtia riitti niin, aiottiin lähteä äitiä katsomaan, mutta hetki jos toinenkin sai meidät viivähtämään ja seuraamaan tapahtumia.

 Äidin (87 v.) loppukesä ja syksy on ollut varsin hankala, vaikea sanoisin. Kunto romahti, jaksot kuntoutuksessa ja terveyskeskuksessa eivät tuoneet juurikaan iloa, surua ja pahaa mieltä ennemminkin, kotiin äidistä ei enää ollut palaajaksi. Onneksi viimeisen terkkarihoitokerran aikana pidetty hoitoneuvottelu sai onnellisen lopun...äiti pääsi kodinomaiseen, lempeään ja välittämisen lämpöä huokuvaan hoitokotiin, Kuhmalahden Pentorinteeseen


 Kävimme eilen katsomassa äitiä. Hänellä oli paljon puhuttavaa, tutkimme hoitokodin paikat nuukasti, äidistä välitettiin aidosti. Hiippailumatkan aikana äidille oli tuotu yöpöydälle herkkua - kakkua ja mehua, äiti ei enää kahvista välitäkään. On niin hyvä mieli! Me tyttäret olemme hoitaneet äitiä vuosia parhaan taitomme, kuntomme ja voimiemme mukaan kotipalvelun kanssa yhdessä, äiti on sitä kovin arvostanut, mutta aika on tehnyt tehtävänsä niin äitiin kuin meihin kolmeen mummeliin! Siskot Mustikkamummo ja Virkkuumummo veivät äidin hoitokotiin viime keskiviikkona - äiti otetiin lämmöllä vastaan, hoitajat tulivat jopa parkkipaikalta äidin pyörätuolilla hakemaan. 

Eilen käydessämme kyselin, josko äiti kotoa jotain haluaisi - tottakai hän halusi, kaikki helmet, riipukset ja korvakorut...hoitokodissa hoitajat pukevat korutkin iloisille mummoille, se ei vie perushoidosta kuin hetken, eikä ole keltään pois, ja kuinka paljon iloa se tuottaa! Ihana, että tällaisia paikkoja on olemassa, elämän viimeisille vuosille, paratiisi, kuten äiti asian ilmaisi!

Lauantain suuri ilo oli pieni Nappi-tyttönen, hän tuli mummolaan vierailulle! Uusia temppuja oli oppinut, vaikka murkkuiän temmellystä mukana on hiukkasen. Napsukka osaa jo monta noutavan lintukoiran tehtävään liittyvää asiaa, niin pillin, kutsujen kuin käsimerkkien mukaan ohjattuna, hieno tyttö! 

Napero ja lelut
Mummolassa oli aikaa leikkiä, vähän herkutella, opeteltiin mummon temppua - tassun antoa - ja nopeana oppijana Napsukka senkin oppi hienosti!  Prinsessa ehti välillä mummon syliin, mutta ulkona vauhtia riitti, niin ettei kamera meinannut pysyä perässä!










Napin pieni punainen pallo, kiva lelu palkintona koulutuksen lomassa.
 


Lunta ei juurikaan ole satanut, tuuli puhaltaa voimalla, pakkanen tuntuu purevalta! Lumesta en niinkään välitä, mutta toivoisin sitä kuitenkin, jottei routa menisi taas niin syvään ja ettei talvi tekisi paljoa tuhoja!

Ajatelkaas, Joulu on jo ensi kuussa! Eikös ole ihanaa!! Ja Saaripalstan Sailalle iloksi, että enää ei ole talvipäivän seisaukseen kuin reipas kuukausi ja sitten alkaa kevät!



Pirteää pakkasviikkoa kaikille!

48 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella ihanalle tuo äitisi hoitokoti. On varmasti teille lapsillekin helpottavaa, että äitinne on hyvässä hoidossa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin hoitokotiin pääsy oli meille melkoinen helpotus, äiti oli niin onnellinen kun juuri tuonne hän toivoi pääsevänsä.

      Kiitos Riina!

      Poista
  2. Voi miten minäkin melkein onnenkyyneleet silmissäni luin tätä juttuasi äidistäsi ja kauniista viikinlopustasi!!
    Ihana kuulla noin hienosta hoitokodista!

    Ja onnelliset kanat ja suloinen koira!
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitokodissa käydessämme eilen jo heti sisääntullessamme saimme niin ystävällisen vastaanoton ja mikä tärkeintä, äidilläkin on nyt turvallinen ja välittävä ympäristö! Kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä! Hoitokoti on tosi lämminhenkinen!!

      Linnut ja Nappi-koira ovat niin lähellä sydäntäni :D

      Kiitos Susanna!

      Poista
  3. Voi, miten ihana postaus! Hienoa, että äitisi hoito lopulta järjestyi onnellisesti. Ihania koirakuvia. Kanoista olisi kiva kuulla enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Olemme siskojen kanssa niin onnellisia, että äiti sai lopulta hyvän ja turvallisen hoitopaikan, henkilökunta oli avointa ja ystävällistä, välittävää!

      Nappi on ihana koirakaverini, mussukka, reipas typykkä! Kanoista laitan joskus viestiä, kunhan majoittuvat talvikotiinsa.

      Poista
  4. Aurinkoa ja iloa, riemua ja hienoja hetkiä, niistä on kiva kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna tapahtui niin paljon kaikkea kivaa...sain vielä yllätyskukankin Kivipellon isännältä!

      Poista
  5. Ihana kuulla että saitte äitinne mieluisaan, hyvään hoitokotiin.
    Lintusia on todellakin niin hauska seurailla lintulaudalla, olet saanut napattua hyviä kuvia kun tietää etteivät ne lintuset kauaa paikallaan pysy :)
    Onpa koirulilla mahtavaa kun saa ihan vapaasti pihamaalla juosta ja temmeltää, mummolassa on niin hauskaa :DD
    Minäkin olen nyt yrittänyt keksiä tipusille kaikenlaisia herkkuja mielen virkistykseksi, onhan se ikävää sisätiloissa nököttää, vaan ei ole ulos menemistä, ei ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme niin iloisia äidin ja siskojen kanssa! Hoitokodissa tuntui heti, että henkilökunnalla on hyvä ilmapiiri, joka välittyy asiakkaiden hyvänä hoitona ja välittämisenä.

      Tuo minun lintukuvaukseni(kin) on vielä lapsenkengissä mutta yritän, joskus ehkä opin :D Kanalassa pitsipöksyillä on tosi kivaa, touhua riittää ja herkkuja, kurpitani katoavat herkkusuille :D

      Napsukka on sellainen ihana mussukka, tulee syliin kuin vauva (12 kg) ja antaa paijata, ulkona virtaa riittää, yritin kuvata mutta olin auttamattomasti liian hidas kuvien ottamisessa, riemua riitti vaikka kuinka paljon!

      Poista
  6. Suloisia eläinkuvia - niin linnut kuin koiralapsikin! Tuntuupa hyvältä nuo äidin suureen elämänmuutokseen liittyvät onnistuneet asiat. Luopumisen ei aina tarvitse olla pelkkää haikeutta - uutta iloakin löytyy yllättävistä asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko!

      Oli lähes lottovoitto, että äiti pääsi juuri toivomaansa hoitokotiin. Tuo hoitokoti on saanut muutamia palkintoja hyvästä hoidosta, eli hyvään ilmapiiriin ja asiakkaiden kohtaamiseen on panostettu, jo pienillä asioilla ja hyvillä asenteilla saa suuria asioita aikaan. Äiti ei olisi enää kotona pärjännyt avusteisestikaan, siksi oli helppoa päästää kodista irti ja muuttaa hoitokotiin. Olemme kaikki niin iloisia, että äidin asiat on kunnossa!

      Poista
  7. Ihanaa kun äitisi saa hyvää hoitoa, huolenpitoa ja on päässyt hyvään hoitokotiin♥
    Soma koiruus, paljon krapsutuksia hälle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin ihana ja suurenmoinen asia, etenkin äidille! Turvallisen ja välittävän ilmapiirin lisäksi äidillä on siellä seuraa, vanhoja tuttujakin, aika kuluu mukavasti :D

      Rapsutukset menevät perille!

      Poista
  8. Nyt kuulostaa hyvältä ja hienoa, että äidillesi löytyi kodinomainen ja välittävä paikka. <3 Täälläkin miesten vanhemmilla muistisairaudet ja onhan se aikamoista ja pahenee vaan. Niin suloinen koiruli. <3 Mukavaa uutta viikkoa Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme koko perhe niin iloisia ja onnellisia! Hoitopaikassa on äidille vanhoja tuttuja juttuseurana, hyvää ruokaa ja iloiset hoitajat! Ihanaa on myös se, että hoitajilla on pieni hetki aikaa kammata hiuksia, laittaa koruja ja hiukkasen poskipunaa vanhoille rouville, ihmeesti ne piristävät!

      Napsukka on ihana mussukka!

      Kiitos Tiia!

      Poista
  9. Ihana kuulla, että tuollaisia paikkoja vanhuksille on ylipäätään olemassa ja että äitisi sinne pääsi. Sitä voisi kutsua jo tänä päivänä paremmaksi kuin lottovoitto. Kun tietää vanhuksilla olevan hyvä olla, jaksaa itsekin enemmän. Minun isälläni on tänään aivokuvaus ja ensi viikolla muita tutkimuksia muistiklinikalla.

    Lintuja on kyllä todella kiva seurata ja välillä huomaan jääneeni pitkäksi aikaa pelkästään niiden touhuja katselemaan. Harmi, ettei lintukuvaus kuulu osaamisalueisiini, mutta täällä blogistaniassa on onneksi paljon upeita lintukuvaajia, joiden annista pääsee nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lottovoitto kerrassaan, enkä tosiaan uskonut että kunnallinen hoitopaikka voi olla noin ihana, noin kodinomainen ja ihanat sitoutuneet hoitajat, joilla on hetki aikaa kysyä vointia, auttaa jos apua tarvitaan ja kannustaa positiivisesti. Äidillä on nyt hyvä olla, turvallinen elinympäristö ja arjessa sisältöä. Kovasti hän odottaa että ystävätär Vieno (92 v) pääsisi samaan paikkaan :D

      Lintujen katselu on kyllä melkoisen rentouttavaa, vilkasta puuhastelua! En minäkään lintuja osaa kuvata, mutta yritän silti, joskus saattaa onnistuminen tulla :D Mutta upeita lintukuvia katselin juuri tänään Suvikummun Marja blogissa, hienoja!

      Poista
  10. Hyvät hoitopaikat ovat kiven alla, joten suuresti onnea! Läheistenkin elämää helpottaa, kun tietää äidin olevan turvassa ja hyvässä hoidossa. Ennen kaikkea iloa siitä, että se on äidillesi mieluisa vaihtoehto.

    Tuo koirakakara on valtavan suloisen tuholaisen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita, lottovoitto kerrassaan tuo hoitopaikka meille. Me lapsetkin ollaan jo aika mummeleita omine vaivoinemme, joten meille kaikille tämä vaihtoehto oli kaikkein paras vallankin kun äiti pääsi toivomaansa hoitopaikkaan. Ja hoitopaikan henki - tuntui tosi hyvältä käydä katsomassa ja tutustumassa, meidänkin otettiin ystävällisesti vastaan, äiti sanoi olevansa paratiisissa!

      Nappi on ihana, varsinainen pikkuneiti, vähän murkkua, maitohampaiden lähtöä ja virtaa, onneksi vain ulkona. Oppii nopeaan ja koulutus noutavaksi lintukoiraksi etenee erittäin hyvin. Napsukka malttaa istua hiljaa paikallaankin ja seurata ohjeita. Mun kainalokaveri :D ihanat lepakkokorvat :D :D

      Poista
  11. Onneksi saitte äitisi lämminhenkiseen hoivakotiin ja tottakai pitää koruja olla! Napsukka on niiin suloinen, kyllä meidän Puhurit sen kanssa mieluusti leikkisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä lottovoitto että äiti pääsi noin mukavaan hoitokotiin! ...ja tottakai nainen on nainen aina vain, koruja pitää olla ja uusiakin pyysi ostamaan, näyttäviä :D

      Uskon että Puhureilla ja Napilla aika kuluisi mukavasti!

      Poista
  12. Voi Nappia, joka kuuluu rodultaa ihan suosikkikoiriimme<3 Niin on kivat korvatkin, että...Suriruhtinatar Olgalla oli samanlaiset korvat hapsuineen ja hän oli vedestä noutava lintukoira, mutta me noudettiin tietty vain kapulaa järvessä ja pihalla palloa. Oi, joulu Napin kanssa olisi takuulla riemuisa.

    Hyvinpä olet saanut linnut kuvattua ikkunan läpi. Yritin samaa, mutta ei onnistunut.

    Kiva, että äidillä on nyt välittävä 'koti'. Oma äitini on 89 vee ja niin vaan myllää vielä puutarhassa, kävelee paljon, polkee kuntopyörää ja lukee kirjoja sekä monet lehdet. Me kaikki ikäännymme tavallamme ja ajallamme.

    Ihanaa marraskuun jatkoa sinulle Saila<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappi - Napsukka on niin ihana, korvat heiluvat juostessa ja tuulessa villisti, koko tyttö on elämää täynnä :D Vedestä noutava ja suvultaan sukeltava lintukoira, hyvässä koulutuksessa ja rakastavassa ja harrastavassa kodissa! Napsukka tulee meille joulua viettämään, voi sitä riemua, odotan Joulua vielä enemmän kun tiedän Naperonkin meille tulevan!

      Kiitos! Lintujen kuvausta yritän opetella, ruokintapaikalla käy tosi paljon lintuja.

      Olen niin iloinen äitini puolesta! Tosiaan, ikäännymme tavallamme ja ajallamme, ihanaa että äitisi on niin touhukas ja hyvävoimainen, se on suuri ilo!

      Kiitos, samoin Sinulle Leena!

      Poista
  13. Hyvät hoitokodit ovat kullan arvoisia tänä päivänä.
    Kivat kuvat nelijalkaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, tuonne Pentorinteeseen mennessämme saimme heti sydämellisen vastaanoton, henkilökunnasta heti huomasi että heillä on selkeä visio miksi he tuota arvokasta työtä yhdessä tekevät! Olin niin iloinen!

      Nappi on niin suloinen!

      Poista
  14. Onneksi äitisi pääsi hyvää hoitopaikkaan. Noita hoitokoteja on moneen lähtöön. Onpa söpö napsukka. Enemmän minäkin sitä kevään ja valon tuloa odotan kuin joulua. Joulussa on hyvää vain loma. Muuten sen voisi ihan skipata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin iloinen, että äiti sai hyvän hoitopaikan, niitä on tosiaan niin moneen lähtöön!

      Napero on mun kullanmuru, iloinen pieni tyttökoira :D

      No ei ihan sitä Joulua skipattaisi, tykkään valon lisääntymisestä ja keväästä mutta olen auttamattomasti jouluihminen! Joulupukkia niin odotan!

      Poista
  15. No voihan hyvät hyssykät! Ollaan äitis kanssa melkein naapureita! Tervetuloa vaan Kuhmalahteen! Tänäänkin köpsöttelin Pentorinteen pihan poikki Mauri-mäyräkoiran kanssa.
    Pentorinteessä on monta tuttua töissä, äitisi saa varmasti parasta mahdollista hoitoa siellä! Harmi vaan, että Pentorinteen kohtalo voipi olla huono. Kangasalan kunta etsii jatkuvasti syitä sen lopettamiselle. ='(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos vain! Arvaa millaisin ajatuksin sinne menin, Kuhmalahdelle, ajattelin että varmasti törmään sinuun :D Ohi on jokunen kerta huristeltu...niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana! Pentorinne oli äidille lottovoitto, hyvä henki ja välittäminen näkyi ihan heti jo ensimmäisestä tervehdyksestä ja uskon että äiti siellä hyvin viihtyy! Kangasalan kunta on merkillinen tapaus, se etsii koko ajan syitä lopettaa koko vanhustenhoito, ainakin tuntuu siltä! Säästöjä säästöjen perään, ihmettelen ja paheksun sellaisia päätöksiä! Kuinka paljon olisi asioita hoidettu, jos sitä kamalaa mörskää ei olisi kylän keskelle rakennettu!!

      Poista
  16. Onpahan erityisen kauniit lintukuvat. Miten lienet ottanutkin ;)Suloinen koiruli. Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mörökölli! Keittiön ikkunan takaa vain zoomilla kuvasin, sopiva tapa viettää saikkua, lintuja bongailemalla keittiön pöydän ääressä teemuki kaverina!

      Nappi on ihana kaveri :D

      Kiitos!

      Poista
  17. Söpö Nappi;-) Mitä kissat tykkää koirasta? Hienoa että äitisi on nyt hoidossa ja turvassa. Sitä on yksi huolenaihe vähemmin, kun saa omaisensa ympärivuorokautiseen hoivaan. Minun muistisairas isä, on nyt ollut vuoden hoivapaikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappi on niin suloinen tyttö! Kissat ovat hiljalleen alkaneet tottumaan kylässä käyvään tyttöön, Nöpö paremmin, Sulolla on temperamenttia enemmän ja siksi olemme varovaisia etteivät nuo kaksi kaverusta ole ihan kuonokkain.

      Olemme siskojen kanssa niin iloisia, että äiti pääsi hyvään hoitopaikkaan. Kotona hän sai paljon apua, mutta kunto heikkeni niin että kuntoutusjaksojen ja terkkarihoitojaksojen jälkeen oli parasta hakea hoitokotipaikkaa. Äiti tuntee itsensä nyt onnelliseksi ja olevansa turvassa ja se on pääasia! Hienoa että isäsikin on hoivakodissa, toivottavasti hän viihtyy siellä hyvin!

      Poista
  18. Ihania,kauniita,kivoja kuvia. Kiva lintujen syöttökoti:) Niitä onkin mukava seurata. Ja oih,koiruunen mikä suloisuus. Vaikuttaa niin leikkisältä ja iloiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu! Lintuja on niin kiva seurata, aika kuluu siivillä :D Syöttökoti tuli vastaan Puuilossa sopivan hintaisena.

      Ja Nappi, mun pieni sydänkäpynen, ihanuus!

      Poista
  19. Moi. Upeat kuvat. Kiva seurata koiruuden touhuja. Hieno juttu että äitisi pääsi hoitokotiin. On 24 tuntia aina joku lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Napin seuraamiseen ei koskaan väsy, aika menee ihan siivillä, kuten pikkulintujen seuraamisessakin, rentouttavaa puuhaa!

      Ihanaa tosiaan, että äiti pääsi sellaisen hoitopaikkaan, missä välitetään, mistä saa virikkeitä, tapaa vanhoja tuttuja ja huolehditaan tosiaan 24 tuntia!

      Poista
  20. Moi. Aikamoinen vilske lintulaudalla. Yksi vipeltäjistä taisi olla kuusitiainen. Koira on ihanan vilkas. Tosi iso helpotus kun saitte äidin hoitikotiin. Saa hyvää huolenpitoa. Meillä on sama homma. Appiukko sai paikan hoitokodista. Ei tarvi enää niin paljoa murehtia toisen voinnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilskettä riittää, vierailijoita tulee koko ajan lisää! Noista kuusitiaisista olin niin iloinen, samoin pikkuvarpusista, joita meidän mäellä harvoin näkee.

      Napilla riittää energiaa, sisällä onneksi rauhallisempi, mutta lelut saavat kyytiä :D

      Helpotus oli tosi suuri! Olemme siskojen kanssa niin huojentuneita ja äiti onnellinen. Hoitopaikka on hyvin kodinomainen, ilmapiiri välittävä, apua löytyy kellon ympäri ja äiti saa virikkeitä. Jo muutaman päivän jälkeen huomasi äidin piristyneen!

      Poista
  21. Kuulostaa että äiti on päässyt loistavaan paikkaan! Onneksi sellaisiakin on. Pentuenergia on ihanaa, sitä jaksaa seurata vaikka kuinka pitkään, samoin kuin lintulaudan lintuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on tosiaan loistava, kodinomainen ja äiti koki että hoitajilla on aikaa ja he välittävät. Hoitohenkilökunnan työmotivaatio tuntui suurelta!

      Pentuenergia on aivan mahtavaa, aika saa siivet ja ajatukset tippuvat päästä, mukavaa katsella iloista menoa, samoin ihana uppoutua katselemaan lintulaudan touhuja ja sinne saapuvia uusia vieraita! Eilen oli kantaporukan lisäksi kuusitiaisia ja varpusiakin :D

      Poista
  22. Ihana kuulla hyvästä hoitopaikasta kun kuulee vain niin paljon huonoa. Kuulostaa aivan loistopaikalta! Kummastelen tätä muutosta minkä olemme läpikäyneet alle sadassa vuodessa, emme hoida enää vanhuksiamme itse eivätkä monet ikäihmiset puolestaan tahdo lastenlasten kanssa enää touhuta. Jotenkin surullista se on.. Ihana tuo linnunruokintakerrostalo! Onpa suloinen pentukoira, nauttii lumestakin. Mukavia talvipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kauheita juttuja on vanhustenhuollon piiristä kuulunut, niin privaattipuolelta kuin kunnalliseltakin sekä määrärahat, joita kunta aina vain kiristää, vaikka pian suuret ikäluokat alkavat olla sellaisessa iässä että apua tarvittaisiin.

      Elämän tahti on muuttunut, harvalla on mahdollisuuksia hoitaa omat vanhempansa kotona, ja yllättävän moni ei halua edes lastenlapsiaan hoitaa, tosin tiedän ihan läheltäkin kuinka motivoituneita isovanhemmat ovat saadessaan lastenlapsiaan hoitoon, yhdessä puuhasteluun ja touhuamiseen. Yksi mun vanha tuttu pojalleen ja hänen vaimolleen ostaa viikonloppupaketteja kylpylöihin, jotta saisi pikkuisen hoitoonsa :D Odottelen kovin aikaa, jolloin meillekin tulisi pikkuisia ja saisin heitä hoitoon :D :D siihen olen jo valmistautunut.

      Löysin tuon kerrostaloautomaatin suhteellisen hyvällä hinnalla, ajattelin hankkia vielä muutaman lisää, lintuja on kiva seurailla! Samoin pientä Napsukkaa, energiaa riittää!

      Kiitos Sametti Hortensia!

      Poista
  23. Teille lähiomaisille on suuri ilo ja helpotus äitinne hyvä kodinomainen hoitopaikka. Tänä päivänä se ei suinkaan ole aina itsestään selvää, niin monia juttuja kuulee hoitokotien epäsasiallisista tapauksista.
    Lintulaudan asukit ovat ilo ja samoin terhakka pieni koiranpoikanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo oli niin äidille kuin meille tyttärille suuri, kuin lottovoitto! Suurin ilo oli se, että äiti tuntee olevansa turvassa, hyvässä hoidossa ja kohtelu on hyvin välittävää ja asiallista, niinkuin aina pitäisikin. Ihan mahdottomia juttuja vanhustenhoidosta on kyllä saanut kuulla liiankin kanssa.

      Eläimistä riittää aina iloa!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!