Surullista

Surullista ei ole se, että syksy saapui kauniisti. 

Parsan marjat odottelevät nälkäisiä punatulkkuja.

 

Surullista ei myöskään ole se, 

että puutarhaan ei enää pääse puuhastelemaan niin tehokkaasti yltäpäältä mullassa. 

Ametistiukonhattu kukkii, värin kauniin sininen.

  Surullista ei myöskään ole se, 

että päivän pituus lyhenee. 

Sulo

Nöpö

  Eikä surullista ole sekään, 

että on kylmä ja lunta sataa 

(vaikka en olekaan talven ystävä ollenkaan).

Surullista oli se, 

että viime keskiviikkona mennessäni kanalaan 

minua odotti surullinen näky. 

Kanalaan oli päässyt joko minkki, kärppä tai näätä. 

Oli surullinen näky, 

kun viisi kaunista kanaa makasivat hengettöminä ihan vain tapettuina - vain yhtä kanaa oli syöty. 

Harmitti niin vietävästi! 

Illan saapuessa ja pimeyden turvin 

siirsin kanat talvikanalaan suojaan. 

Pimeällä siksi, että pitsipöksyt oli helpompi saada kiinni 

niiden nukkuessa orrella. 

Kuvat kanoista ovat hiukan epätarkkoja,  valitettavasti!

 

Suurin suru oli se, että pienen syystipusen molemmat äidit olivat tapettuja niiden suojellesssa pikkuistaan. 

Pieni itki suruaan! 

Pikkuinen piilossa pesien alla, keskellä kuvaa näkyy tipusen hahmo.

  Hän on saanut täyden huomioni ja sylini lämmön. 

Uskon, että siitä kasvaa urhea kananen. 

Pedon hyökkäys kanalaani on koko kanahistoriani 

(noin 20 vuotta siis) toinen, 

onneksi. 

Ensi kesään toivon saavani uuden kesäkanalan, 

sellaisen pedon kestävän.

Luonnon väriloisto on vaihtunut lempeään pastellisävyyn. 

Pientä pakkasta on ollut, kuura sokeroinut luonnon. 

Puutarha alkaa olemaan paketissa, 

muutaman runkosuojan vielä laitan ja syyskylvöt teen. 

Sitten alkaa haaveilun ja suunnittelun aika. 

Nyt on hyvä tilaisuus tutkailla siemenliikkeiden antimia, 

piirrellä istutuskarttoja lavakauluskasvimaalle ja tilata taimia. Etenkin Barnhavenin esikot ja jouluruusut kutkuttavat...

Lokakuu meni tosi nopeaan, varmaan marraskuukin. 

Hiljalleen joulun valmistelu kiihtyy. 

Nautitaan tästäkin ajasta!

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

12 asiaa viime vuodelta...

12 kuukautta, 

12 kuvaa puutarhasta, 

jossa kiire ja arjen ajatukset haihtuvat 

ja korvautuvat kaikella kauniilla, unelmilla, toiveilla 
ja hyvällä mielellä.

Sini K Kasvihormoni-blogista 
haastoi minut muistelemaan viime vuoden tapahtumia. 

Vuosi tuntuu hujahtaneen jälleen kerran siivillä, 

vuodet vierivät - unelma puutarhasta on ja säilyy!

Tammikuu

Pakkanen paukkui, maa oli vailla suojaavaa lumikerrosta....en uskaltanut edes aavistaa, kuinka kavala kaveri pakkanen voisi olla! Tuollaista pakkastalvea ilman suojaavaa lumikerrosta en muista kokeneeni koskaan.

Helmikuu

Laatikollinen unelmia, 

heliseviä ihania siemenpusseja. 

Osa pääsi heti esikasvatukseen, osa sai odottaa maan sulamista...paljon kauneutta yhdessä pahvilaatikollisessa!

Maaliskuu

Ihan pikkuisen vain, 

mitä tarkoittaa hurahtaneen tarhurin

 'ihan pikkuisen vain', 

lähti siis jälleen mopo keulimaan, no hyvällä tavalla. 

Pelakuita kesäksi juuri sopivastikin ja paprikoita. 

Tomaatit saivat odottaa lasihuoneen lämpenemistä.

Huhtikuu

 

Sissi, ensimmäinen pionin alku katteen alta kurkistamassa. Tätä kaveria pakkanen ei vienyt mennessään, onneksi!

Toukokuu

Kasvimaalla jo vihertää, 

valkosipulit taimella, 

ihan kaikki eivät nousseet...enteitä talven tuhoista oli nähtävissä.

Kesäkuu

 

Kukinta alkoi aika rohkeasti, ensin sipulikukat joiden määrä oli aika vaatimaton, sitten hiljalleen muutkin alkukesän kukkijat...ihan kaikki eivät nousseet, mutta onneksi ainakin suurin osa. 

Heinäkuu

 

Vettä riitti, mutta huokoinen kateviljelty savimaapohjaan tehty kasvimaani oli kuin pesusieni jalan alla. 

Härkäpavuille, kaaleille ja muille kasvimaan asukkaille vettä tuli riittävä määrä, kastella ei enää tarvinnut. 

Elokuu

Aluksi luulin, että perhoset ja muut ihanat siivekkään ovat hylänneet Kivipellon. Luuloni onneksi osoittautui turhaksi. Viime kesä oli neitoperhosten kesä, niitä oli niin paljon!

Syyskuu

 

 Sadonkorjuun aikaa...kasvimaan ja kasvihuoneen sato ilahdutti! Tomaatit on jo korjattu säilöntää varten.


Lokakuu

 Kesä jatkui, halla kävi pikavierailulla, mutta tuhoa ei vielä tehnyt. Lokakuulla nostin kasvimaalta viimeiset kurpitsat. 

Lehtikaalisato oli myös kiitettävä, 

siitä nautimme edelleenkin.

Marraskuu

 Aika mennä talvilevolle. 

Pakkanen kävi nyt kunnolla toivottamassa kauniit talviunet viimeisille sinnittelijöille. 

Aika laittaa puutarha talviteloille, 

aika levon ja uuden kasvukauden suunnittelun.

Joulukuu

 

Lunta ja vettä vuoroin, jouluna satoi vettä ja uutena vuotena lunta...kovia pakkasia luvataan alkavalle uudelle vuodelle, toivottavasti ei viime tammikuun kaltaisia kuitenkaan. 

Nytkään ei ole suojaavaa lumivaippaa maan pinnalla kuin muutama sentti. Toivoa vain voi, että syksyllä tuli tehtyä riittävät talvisuojaukset. Talvisuojauksen arvon on oppinut viime vuosina tuntemaan  yhä vahvemmin.

 

Viime vuosi oli jälleen hyvä...

epäonnistumisiin on tullut riittävästi välimatkaa, 

ne eivät enää niin harmita. 

Pakkasen tekemät tuhot on korvattu uusilla taimilla. 

Viime kesän puutarharetkillä tuli tavattua ihania puutarhaystäviä ja hankittua pihaan uusia tulokkaita, mielenkiintoisia kasvatettavia.

Uusi kasvatuskausi on edessä. Ensimmäiset taimi- ja siemenhankinnat on tehty. 

Kevät etenee normaaliin tahtiin. 

Ajatuksissa pyörii auringonsäteet ja piipottajat! 

Ihanaa alkanutta uutta puutarhavuotta 

Teille kaikille!

Rytörinne

Murheenkryynini, harmitukseni, melkeinpä kauhistus, rytörinne meidän pihamaalla, onneksi kuitenkin navetan takana, mutta aina silmissä, muovihuoneen vieressä.

Rinne, kiviä tietenkin ja kolukoita. Anoppi oli istuttanut siihen kauheuksia - taikinamarjoja - inhokkeja. Rinnettä olen raivaillut, pienen kukkamaan kallion kainaloon tehnyt ja hissuksiin tappanut kaikkea inhottavaa, keräillyt lasin ja keramiikan palasia, vanhoja legoja ja hiuslakkapulloja, joita kolukkoon oli kätketty. 

Mutta sitten repesi!

Kaksi vuotta sitten kallion reunaan laitoin köynnösruusun, Flammentanz, ja raivasin kaikki mitä irti sain ja sainkin. Istutin tilalle ruusun seuraksi pikkusireenin ja kääpiöjasmikkeen, ne menestyivät ja tietenkin narskuja. Isännän lellikki, köynnöspinaatti paraatipaikalla.

Tänä keväänä päätin, että nyt se on loppu, inhokeista on päästävä eroon. Tänään perkasin rinteessä olevien taimieni ympäriltä kaiken mahdollisen lapion ja kuokan kanssa hikipäässä apinanraivolla. Ja sitten, armaani, kutsuin häntä, reppuruiskumiestä tappamaan loput inhokit...seljat, taikinamarjat, nokkoset, voikukat, vuohenputket reppuruiskulla. Suojareviiri oli tehty ja itse olin virallisena valvojana. 

Isohirvenjuuri

Nyt odotellan reppuruiskun tehoaineen vaikutusta! Innolla!!

Uskon, että pian saan ihanan kukkivan rinteen...siinä siis kasvaa jo viiruhelpi, korean onnenpensas, magnolia 'Vanha rouva', kaksi elävää ja yksi melkein tapettu Mustialan hortensia, toisesta maasta siirretty vanha ruskea päivänlilja, isomummun vanha ukonhattu ja violettikeltainen iris. Kaikkea ihanaa vielä hankin lisää!

Vaikka reppuruiskumies on paljon saanut tuhoa aikaan niin olen silti voiton puolella. Ohjatusti hänkin saa paljon hyvää aikaan...meillä kun kasvaa nuo seljat, nokkoset, valvatit, voikukat ja vuohenputken heti iloisesti, jos niitä ei kurita, eikä mies voi aina erottaa seljaa korean onnenpensaasta tai punalatvasta. Onneksi kuitenkin taimikauppoja löytyy läheltäkin ja arvotaimia laitan aina kahteen paikkaan kasvamaan, varmuuden vuoksi.

Pojat olivat mukana tarkastamassa, että työ tuli tehtyä kunnolla.

Nöpö seuraa...

Sulo ottaa vastuun tarkastuksesta...

...haistetaan...

...pusketaan...

...merkataan...

...hyväksytään!

Voi ei, SULO!

Pääsiäspupu tuli kylään

Aamulla...hiljaisen ankkalammen reunalla tapahtuu...

...muutama aste pakkasta, vieras saapui kylään.

Pääsiäispupu!

Kyläämme halkoo asfaltoitu tie...joskus siinä nopeudetkin nousevat valitettavan suuriksi. Nautiskelet, herkuttelet, korvat painuvat luimuun, joku kaahaa...nautiskelu jatkuu..

Pupunen tuli maistelemaan jäätynyttä ruohoa, kuvaan keittiön ikkunan takaa.

Herkut tuli maisteltua ja sitten takaisin tien toiselle puolelle, varovasti, metsään.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Rati riti ralla

Tarkoituksena oli tänään kuvata alppikärhöjä, jotka kiipeävät vanhoja omenapuita pitkin korkeuteen, mutta suunnitelmiin tuli vähän muutoksia.

 Muuten kaljuissa omenapuissa vihertää vielä kiipeävien kärhöjen lehdet. Nyt omenapuut ovat kauniisti lumen peittämiä, vähän kyllä pilkistää kärhöjen vihreät köynnökset tummentuvan illan alkavassa sinisessä hetkessä.

 Minusta keväällä on aivan ihanaa, kun omenapuut kukkivat ja vaaleanpunaisen Willyn ja vaaleansini-valkoisen  Helsinborgin kukat kukkivat yhdessä omenankukkien kanssa. Omenapuita on viisi ja kaikkien juurella kasvaa kärhöt, olen yrittänyt luoda puutarhasta lehtomaista, projekti on vielä kesken. Puiden alla kasvaa siis jo mainitsemani kaksi alppikärhöä, lisäksi ihana kerrottu valkoinen Alba Plena, kuin lumipallo on sen kukka, jalokärhö Piilu, viinikärhö Purpurea Plena Elegas ja Flammula-rhmään kuuluva Mandhurica, lumipilvi. Kärhöjä on vielä muitakin, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. 

 

Terveisiä Kivipellosta!

Pehmeä sade ropistelee Kivipellon talon kattoon, aurinko kävi eilen kylässä. Pehmeä illan harmaus laskeutuu hämäräksi.

Olen Kivipellon Saila. Innostuin bloggaamisesta ja olenkin seuraillut muiden blogeja vaihtelevasti. Tästä innostuneena nyt aloitin oman blogin kirjoittamisen. Tervetuloa lukemaan.

Kivipellossa, kuten jo nimikin kertoo, on kiviä niin paljon, että olemme niistä tehneet komean kiviaidan. Suuria järkäleitä on siellä täällä. Pieniä kivenmurikoita ei kannata alkaa edes kaivamaan, koska ei voi tietää millainen siirtolohkare sieltä löytyykään.

Minun ja isännän lisäksi pihapiirissä asustelee kaksi komeaa kollipoikaa, Sulo ja Nöpö. Tarmo-kukko pitää kanalassa huolta pitsipöksyistä. Lapset ovat lentäneet maailmalle opiskelemaan ja maata rakentamaan.

Puutarha lepää odotellen uutta kasvukautta ja nyt on tarhurilla aikaa kirjoittaa, lukea, leipoa, maalata ja värkätä kaikenlaisia käsitöitä.

Mukavaa alkavaa työviikkoa!