Olen ollut reilun kuukauden sairauslomalla, on ollut aikaa haaveilla, ajatella, suunnitella, tehdä ostoksia (netissä). Tämän postauksen viritti ehdottomasti odotettu postipaketti ja sää. Molemmissa puolensa, toinen piristi ja toinen sai olemaan tyytyväinen, ettei tarvinnut mennä ulos.
Paketissa olevien aarteiden tilaamiseen oli monta hyvin perusteltua syytä. Palaan tähän pakettiin myös myöhemmässä postauksessa. Avaan siis pakettia siis hiukkasen.
Taustoina voinen kertoa, että rakastan myös kärhöjä, mieluiten helppohoitoisia ja niitä meille onkin muuttanut jokunen mm. Purpurea plena elegans, Aljonushka, Arabella, Mandhurica, Willy, alppikärho vaaleanpunaisena ja sinisenä (jotka ovat niin vanhoja, etten tiedä/muista niiden lajia), Albina plena, Blekitny Aniol, Roko-Kolla, Piilu... Suurimmat pienikukkaiset ja helppohoitoiset kiipeilevät pitkin omenapuitamme.
'Mandhurica' |
'Albina plena' lehdillään männyn siitepölyä. |
'Piilu' |
'Roko-Kolla' (anteeksi kuvan huono taso, kukka on niin valkoinen, että sen kuvaaminen oli hiukan haastavaa. 'Roko-Kolla kasvaa yhdessä 'Aljonushkan' kanssa. |
Aljonushka |
'Blekitny Aniol' |
Vielä lisäksi ihanuuslahja ystävältäni Marjalta, c.Viorna. Katselimme tätä ihanuutta retkellämme Vakka-Taimessa elokuulla, tainta emme silloin sieltä saaneet. Aarre-Viornani on valkoinen! Nyt sillekin on hyvä tuki!
'Viorna Vakka-Taimessa' |
Meillä on muutamia paikkoja, joihin haluan kärhöt maanpeitteeksi, Arabella on tätä virkaa hoitanut jo muutamia vuosia. Ostin taimelleni lisää kavereita, jotta saisin peitosta mahdollisimman muhkean. Varmaan joskus saankin, kunhan juurakot kasvavat. Maanpeitteeksi keltaisen kukkamaani reunaan hankin Clematis triternata 'Rubro Marginatan', siitä minulla ei vielä ole kuvaa, mutta sitä voi katsella täällä. Edellinen linkki johdattaa Kivistikin tilalle, josta olen tilannut aika monta kärhöä ja suurimman osan viiniköynnöksistäni.
'Arabella' |
Palataan siis siihen pakettiin takaisin.
Kivipellon isäntä on melko allerginen kärhötuille. Sellaisille, jotka obeliskimaisesti kohoavat kukkapenkistä (erityisesti valkoisille). Teinpä löydön, surffailin Elsan lempituolin sivuilla, sieltä löysinkin sopivat tuet. Varmaan tilasin niitä liian vähän, mutta tilaan varmasti niitä myöhemmin lisää.
Suuri haaveeni on saada Kivipeltoon klematorio ja juurikin nuo tuet ovat oivallisia tarkoitukseeni.
Ne ovat tukevia, ne saa ankkuroitua hyvin maahan ja kestävät sään moitteettomasti ja vielä lisäksi saan ne syksyllä nostettua talvisuojaan.
Suurikukkaisia kärhöjä on siis jo jokunen kasvamassa, niille sain siis oivalliset tuet. Vakka-Taimesta meille muutti Kamtsatkan kärhö, tuki on nyt myös sille.
Klematorio...haaveilin siitä ääneen jo kuopukseni ollessa pikkutyttö. Kuullessaan yksinpuheluni tästä haaveestani, hän juoksi isänsä luo kauhuissaan kertomaan, että äiti haluaa oman krematorion 😉
Paketit piristävät aina mahdottomasti, ne ovat kuin joululahjoja! Niitä avaan kuin pieni lapsi iloa mieli täynnä!
Paketissa oli minulle jouluyllätys! Kiitos Saila!
Jouluun on tasan kuukausi! Marraskuu on kulunut siivillä.Kevät lähenee päivä päivältä.
Ei siis haittaa, vaikka sataa räntää poikittain, vaikka tuuli ulvoo, vaikka on kylmä...
...ollaan kuin Rytörinteessä kasvava kylmänkukkani, nuppu kohti harmaita lumipilviä!
Kylmänkukka |
Iloista marraskuun loppua!
Itsekin olen kärhöjen suuri ystävä, erityisesti helppohoitoisten alppi- ja kruunukärhöjen, mutta ei isompikukkaisia jalokärhöjäkään voi kuin ihailla;)
VastaaPoistaKärhöt ovat todella ihania, kukintaa riittää koko kesäksi aina lumentuloon saakka.
PoistaKas kas - minun kärhöseinän nimi on Clematorio :D Sanoilla leikkiminen on aina hauskaa!
VastaaPoistaMinulla on esi kesänä savottana uusia kärhöt. Kaikki isokukkaiset kuolivat viime talveen. Menetys oli suuri! Annoin mahdollisuuden vielä menneen kesän, sillä kärhöt voivat myös nukkua kasvukauden ylitse. Joskus useidenkin.
Meillä ripstää vähän lunta ja maisema on taas valkoinen. SE piristää mieltä!
Clematorio, tietenkin! Törmäsin tuohon sanaihanuuteen vuosia sitten jossain puutarhajutussa. Kärhöt voivat todellakin nukkua yli kasvukauden, muutamankin kasvukauden kuten meidän 'Piilu', uneksi kolme vuotta ja sitten päätti viimein herätä. Harmillinen menetys kohtasi sinua tosiaan, toivottavasti kuitenkin virkoavat ensi keväänä.
PoistaNyt todellakin voi sanoa, että lumi piristää mieltä!
Olen ihastellut Sailan puodissa samaisia tukia. Kauniit ja toimivat. Vaikka minulla ei ole kuin yksi kärjhö, perus alppikärhö. Paria jalompaa olen kokeillut mutta huonolla menestyksellä savimaassa. Sinulla on hyvä maa ja hyvät kärhökädet :)
VastaaPoistaTukien kanssa olen paininut hyvän tovin, alppikärhöt kiipeilevät omenapuissa ja tukia ne eivät tarvitsekaan, mutta mulla on jokunen uusi jalokärhö ja niille halusin tuen ja sellaisen ettei se rasita isännän allergiaa.
PoistaMeillä on maassa savea paikoitellen, ihan sinistäkin. Mutta asumme mäellä, johon kivikausi laski melkosen määrän soraa ja kivenjärkäleitä ja vuosien mittaan humuskerros on paksuuntunut. Vesi ei pääse seisomaan, joten siltä osin asumme aika hyvässä paikassa kasvattaa kärhöjäkin.
Jos meillä olisi isompi puutarha, niin siellä olisi vamasti kärhöjä, nyt on ainoastaan yksi sinikukkainen laji.
VastaaPoistaIhailen nyt ainoastaan täällä!
Kiitos samoin, iloista marraskututa!
Kiitos Vikki! Pihan koko asettaa rajat puutarhaharrastukselle, mutta mukavaa, että sinulla on yksi sinikukkainen ihanuus ilahduttamassa.
PoistaKärhöt ovat upeita ja tästä sainkin idean kasvattaa niitä maanpeitekasvina. Minulla on myös pari tuollaista sammakkoprinssiä ja ne ovat todella vankkoja ja tarpeeksi huomaamattomia tukia, kiinnityslenkkeineen. Elsan lempituolista tietenkin.
VastaaPoistaKärhöt ovat niin upeita ja jo ennen viime kesän pihamuodin mukana tullutta kärhöjen maanpeitekasvina kasvattamista löysin idean Kivistikin tilan sivuilta. Arabella oli ensimmäinen maanpeitekärhöni, olen siihen niin ihastunut ja suosittelen sitä kaikille - kukintavoimaa riittää pakkasiin asti juhannuksen tienoilta saakka. Nuo sammakkoprinssit ovat niin sopivia tuiksi kuin olla ja voi!
PoistaKärhöt ovat ihania;-)) Jes, ensi viikolla on jo Joulukuu!
VastaaPoistaNiin ovatkin :D :D :D Joulukuu alkaa, talvipäivän seisaus sekä joulupukki - paljon kivaa!
PoistaKlematorio, ihana juttu, krematoriohaaveet kuulostavat kyllä aika hurjilta :-D
VastaaPoistaVoi, et olisi voinut tilata lisää, sillä noita tukia ei ollut yhtään enempää! Toivottavasti saan niitä keväämmällä taas lisää. Niiden ainoa vika on se, että voimakaskasvuisille kärhöille ne ovat auttamattomasti liian matalia.
Mua naurattaa isännän kartiotukiallergia, noita allergioita on niin moneen lähtöön :-D
Ihan en krematoriota vielä tarvi, mutta sekin kai aikanaan :D :D :D kuopus tosiaan oli hiukan kauhuissaan!
PoistaAllergioita on moneen lähtöön, meillä tuo kartiotukiallergia puhkeaa aina toukokuun lopulla, oireilee voimakkaastikin. Mulla on pari valkoista tukea + valkoinen lintuhäkki - ne yhdessä saavat monenlaisia reaktioita aikaan juurikin kesällä! Onneksi sain Lempituolista nuo tuet, isäntä tykkää kyllä kärhöistä ja nyt tuet ovat huomaamattomammat ja se varmaan helpottaa tilannetta! Luulen, että nuo sammakkoprinssit riittävät kärhöilleni erinomaisesti :D Toivottavasti saat niitä lisää, taidan hiukan vielä kasvattaa klematoriotani...
Moi. Upeita kuvia. Joulu tulee kovaa vauhtia ja kevät. Terkkuja.
VastaaPoistaKiitos Matti Juhani! Tämä marraskuu on kulunut melkoisella vauhdilla!
PoistaPostipaketti parhaasta päästä!
VastaaPoistaTotta :D :D :D täynnä aarteita!
PoistaHienot tuet!<3
VastaaPoistaMää luin kanssa ensi, että krematorio! ='D
Hienot ovat! Olen niin iloinen sammakkoprinsseistäni! Ihan vielä ei ole krematorion aika :D :D :D
PoistaIhania kukkakuvia! Tulee niin kesää ikävä. :)
VastaaPoistaKiitos Kaksi huonetta! Kesää on ikävä, mutta onneksi ensi kuulla vuosi taittuu ja alkaa kevät jo ennen joulua, kun on talvipäivänseisaus :D
PoistaMoi. Kärhöt ovat upeita kukkia. Tulisi vaan lunta ettei tule mustaa joulua.
VastaaPoistaOvat tosiaan, tykkään niistäkin! Lunta saisi tulla ja pieni pakkanen, ettei routa menisi kovin syvään ja olisi hiukkasen valoisampaakin.
PoistaVoi että miekon pidän noista kärhöistä!Ovat osoittautuneet yllättävän helpoiksi kasvatettaviksi, muuta tuntuu, että uusia lajikkeita löytyy täältä blogeista ihan rajattomasti. Nuo kellomaiset kärhöt vetävät nyt minua selvästi puoleensa. Tulin tässä samantien lukijaksesi! Sirkku/Kukkia&haaveita
VastaaPoistaTervetuloa Sirkku! Teen blogiisi vastavierailun ilman muuta :D
PoistaKärhöt ovat tosi ihania ja noihin pienikukkaisiin olen niin ihastunut, vaikka meille on muutama jalokärhökin rantautunut. Kärhöt ovat hyvin monikäyttöisiä kasveja ja helppoja kasvatettavia, kuhan hoitaa istutuksen ja juurenniskan peittämisen huolella. Niitä tosiaan löytyy aivan rajattomasti :D
Jospa munkin viime kesän kadoksissa olleet kärhöt tulisit taas näkyviin jos laittaisin niille noin ihanat kärhötuet;)
VastaaPoistaToivottavasti kärhösi nousevat ensi keväänä. Meillä tuo 'Piilu' nukkui muutaman vuoden ruususenunta ja sitten yllätti voimakkaallakin kasvulla. Uskon että ihanilla tuilla on kasvuun huomattava merkitys :D
PoistaTodella kauniit tuet, nuo näyttävät varmasti kesällä upeilta kukkapaljouden alta.
VastaaPoistaHain pitkään sopivia tukia ja onneksi Elsan Lempituolista löytyi! Tykkään itsekin niistä kovin. Uskon myös, että molemmat saavat oikeutta niin upeat kärhönkukat ja iloiset sammakkoprinssit :D
PoistaOn kyllä aivan mahottoman upeat tuet ja kyllä paku aina piristää naisen, kuin naisen, vaikka itse tilattu olisikin. <3 Tuleepahan mieluista. <3 Ihanaa viikonloppua Saila <3
VastaaPoistaPaketti aina piristää, vaikka sen olisikin itse tilannut :D nyt onkin tullut tilattua aika monta mieluista pakettia :D :D :D Tykkään noista sammakkoprinsseistä niin paljon!
PoistaKiitos Tiia!
Kauniit tuet saavat kärhösi. En voi kuin ihailla sinun kärhöjäsi. Minä en ole vielä saanut kärhöjä kasvamaan, mutta haaveissa olisi, että josko joskus onnistuisin. Mukavaa viikonloppua tv Liisa
VastaaPoistaKiitos Liisa! Hain sopivia tukia kauan, meillä isäntä tykkää kovin komeista kukkijoista, mutta tukien kanssa on vähän niin ja näin. Nuo sammakkoprinssit ovat ihania, ja kärhöt pääsevät niitä pitkin kiipeilemään.
PoistaVarmasti onnistut kärhöjen kanssa! Takapakkia mullakin on muutaman taimen kanssa tullut, vallankin jalokärhöjen, mutta yritän sitkeästi aina uudelleen.
Kyllä se kesä sieltä tulee ja pääsemme nauttimaan ihanasta luonnosta❤
VastaaPoistaTotta, aika kuluu siivillä!
PoistaOoh, ihania kärhöjä! Juuri nämä pikkukukkaiset ovat niin hurmaavia. Tuollaisen viornan tahtoisin minäkin, onkohan se kovin vaikea saada viihtymään? Sailan puodin tuet ovat tosi upeat, ihana kun ostit ne! Sammakkoprinssit :)
VastaaPoistaKärhöt ovat ihania ja nuo pienikukkaiset ovat ihastukseni kohde ollut kauan. Nuo omenapuita pitkin kiipeilevät ovat noin 10 vuotta vanhoja. Ajattelin tänään mennä havuttamaan niiden juurentyvet, ovat pupujen herkkua (jos siis ei ole muuta saatavilla). Sopivassa paikassa viornan kanssa tuskin on mitään ongelmaa. Sailan puodissa on kaikkea ihanaa, noita tukia kauan katselin ja sitten tilasin! Ihastuin noihin prinsseihin :D :D
Poista