...villasukan varsi, iloinen turkoosinkirjava lanka ja kahdenjapuolen puikot...bambua.
Lanka soljuu sormien välissä.
Kuumeinen mies peiton alta huutelee, aionko kutoa koko päivän, kun ulkona paistaa aurinko ja tuuli kohisee puissa.
Voisit mennä merta katsomaan, aaltoja ja tyrskyjä.
Rakastan aaltoja ja tyrskyjä!
Mietin, voinko mennä...mene vain,
kuului peiton alta, nukun sillä aikaa!
Ota hattu mukaasi, ettei kasvosi pala, kuului myös.
Ei minulla ole hattua mukana, vastasin.
Ota mun lippalakki! ...vastustelin, inhoan lippalakkeja ja vyölaukkuja yli kaiken.
No lippalakin otin, kameran, polvituen ja sauvat.
Sanoin heipat ja painoin oven kiinni.
Kuljin länttä kohden rantabulevardia.
Minut pysäytti hätääntynyt pariskunta
- madame, teillä on nuo sauvat, voisimmeko lainata niitä,
tuuli leikitteli rouvan lierihatulla ja heitti sen tuonne aidan taakse. Hattu pelastettiin ja matkani jatkui.
Laskeuduin portaat rantaan ja aioin mennä tunnelia pitkin jatkaakseni kohti naapurikaupunkia.
Tunneli oli suljettu.
Talvella myrsky oli vienyt palan rantabulevardia mennessään ja piti kiertää pätkä yläkautta rantaravintoloille.
Istahdin rantaravintolaan päästyäni hetkeksi tuolille
ja tilasin marakujaBrisaa,
parasta limsaa mitä tiedän ja kyselin tarjoilijalta
onko loppureitti ehjä.
Ei ole, vastasi tarjoilija. Pala puuttuu, meri vei senkin.
Paras kääntyä takaisin.
En antanut periksi.
Tiesin, että siellä oli polku ylös ja ajattelin sen kautta jatkaa matkaa, jos en muuten pääsisi.
No madame, sanoi tarjoilija, se on private area ja pitää olla lupa. Mene katsomaan, jos tapaat jonkun niin saat ehkä luvan...äh, monta kertaa siitä olen kulkenut ja aina ilman lupaa.
Niin, Madeiralla ei ole jokamiehenoikeuksia.
No jatkoin matkaa, näin polun, mutta jatkoin silti.
Pala tosiaan oli pois, mutta neuvokkat matkaajat olivat tehneet 'rakennelmia' ja siellä minä sitten
kiipeilin ja konttailin sauvojeni kanssa.
Pääsin kuin pääsinkin taas ehjälle tielle ja matka jatkui!
 |
| Kerrostumia tulivuoren purkausten jälkeen. |
Vielä ennen määränpäätäni tapasin vanhan herran,
tanskalaisen,
voi ei oma ruotsini ei riitä tanskalaisen kanssa keskusteluun!
No hiukan vaihdettiin ajatuksia, en tosin ymmärtänyt puoliakaan sedän sanoista.
Hän kysyi, mistä olen ja kerroin että Tampereen läheltä Suomesta
....oooooh Finland, Tammerfors, Tammerfors,
siellä on ystäviä ja setä halasi minua!
Voi ei!
No setä meni omalla rytmillään ja minä omallani.
ja istahdin sinnekin hetkeksi ennen paluuta paikallisbussilla.
Matkani oli melkein seikkailu.
Aurinko paistoi ja tuuli viilensi ilman.
Keväinen etelän aurinko on salakavala ja polttaa vaalean ihon nopeaan, onneksi minulla oli se lippalakki.
Hetken istuttuani kiipesin tien varteen,
ostin lipun bussiin ja menin katsomaan potilasta...
hän olikin juuri herännyt, mutta tulisen kuumeinen,
oli aika ottaa kipulääke.
Matka jatkuu...
Oikein ihanaista viikonloppua Teille kaikille!
