Lähdin aamusta heti lenkille, taivas oli niin sininen ja kaunis.
Linnuilla oli kaunis konsertti menossa, kuusenlatvassa luritteli tipunen, en nähnyt mikä, kun silmälasit jätin kotiin.
|
Näyttää kyllä räkätiltä, mutta ääni oli jonkun toisen linnun, mustarastaan |
Toivoin näkeväni tummakarvaisen ketun, jonka mies oli toistamiseen nähnyt iltalenkillä ollessaan samoilla paikoilla...näin vain mustan koiran. Olikohan se tumma kettu kuitenkin ollut tuo samainen koira?
Kotiin päästyäni tein aamukierroksen pihatanhuvilla.
|
Kohta kukat avautuvat! |
Olen erityisesti mielistynyt pikkunarsisseihin:
|
Rip van Winkle |
|
Jetfire |
|
Jetfire |
|
Narcissus Moschatus |
|
Tetet, jotka alle kymmensenttisiä tappeja |
Kivisellä mäellä puuhamaan päässä on yksi kesän työmaani, siinä kasvaa kaikenlaista luvatonta. Hiljalleen siihen olen laitellut kukkivia pensaita ja sipulikukkia. Korean onnenpensaita laitoin kaksi, toinen koki ikävän kohtalon. Koska mäellä oli myös seljaa, niin reppuruiskumies tuli ja suihkutti rontuppia, ja sitten minulla oli vain yksi koreanonnenpensas, no niitä saa kaupasta lisää. Onnenpensas kai muistutti seljaa ja siksi se piti myrkyttää, samalla suihkautuksella menehtyi myös preeria-angervo ja melkein punalatva. Onneksi pääsin hätiin ja sovimmekin, että katsomme ruiskutettavat taimet tulevaisuudessa sitten yhdessä.
|
Pian nuput aukeavat |
Törmällä olen saanut ilokseni viihtymään myös lapsuudenkukkani ja ihanuuden, isohirvenjuuren.
Sitten talon toiselle puolelle. Omenapuiden alla äidiltäni saamat kerrotut idänunikot ovat jo vahvassa kasvussa.
Eilinen päivä meni tämän kukkamaaneljänneksen rassaamiseen. Persian keltaruusussa on sitten vietävän tarttuvia piikkejä... Sieltä sitten hiljalleen nousevat pionit, maanpeiteruusut, iirikset ja liljat.
|
Keisarin pikarililjat ovat jo aikas kookkaita |
Kirsikkapuiden alla kasvaa erilaisia narsisseja, nuppuja oli ihan mukava määrä, viime vuonna ei kukkia tullut kovinkaan paljoa.
Siellä kasvaa myös pari juhannuspionia (meillä sanotaan talonpoikaispioni). Pelastin ne heinikosta ennen talommen rakennusprojektin alkua. Sain niitä pelastettu kymmenkunta.
|
Juhannuspioni |
|
Jalkavaimo nousemassa kylvystä, sekin kasvaa kirsikkapuun alla. |
Ja sitten nämä kirput. Jaksan aina ihmetellä, miksi kaupassa kuolanpioni maksaa niin paljon. Meillä kuolanpioni siementää, jos vain ei huomaa leikkoa vanhoja kukintoja pois. Täytyykin keksiä näille pikkuisille uusi kasvupaikka...niitä on aika vietävän paljon.
Ja mamman kulta huomasi, että rapsuttaja on kierroksella...
Telkkarin säätiedoissa luvatiin ihan mahdotonta vappuilmaa, ja aamun paikallislehti toisti samaa kauheutta! Voimakas matalapaine tuo Pohjois-Pirkanmaalle, siis meille, lumisateita keskiviikon ja torstain välisenä yönä, jopa 30 cm lunta. Tämä on siis pahin skenaario, sanotaan. Toivottavasti se ei toteudu ja tuulet vievät lumipilvet Siperiaan tai jonnekin mahdollisimman kauas! Ihan kauheaahan se olisi, jos vappuna oltaisiin porukalla lumitöissä ja teekkariressukoita, joita kastetaan Tammerkoskeen teekkarikasteessa Vapunpäivänä, lumituiskulla vielä hellittäisiin. Tosin tuollainen luminen ilma saattaa hiukan Vapun juhlintaa hillitä ja terasseilla olisi tilaa!
Toivotaan kuitenkin auringonpaistetta kaikille!