keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Evästä

Evästä etsimässä eilen, auringon hetken paistaessa oli upea herra!


Eipä ole moittimista tämän päiväisessä evään etsijässä, vain hetki ja kerrankin oli kamera ja emäntä bongauspaikalla keittiössä...lintu ei kauaa ihmetellyt lähtiessään lentoon.


Reilu viikko sitten Kivipellon isäntä enonsa kanssa oli 
venepilkillä Naantalissa. Ahti soi antejaan ja hyvän kokoisia ahvenia saivat 'riittävästi', niin meille savustettavaksi, 
mummolaan annettavaksi keittoa ja savustusta varten 
ja pienimmät keitettäväksi kissoille. 
Meillä kissat eivät oikein välitä raa'asta kalasta.

Tein myös patakukkoa leivinuunissa.

Saviruukkuun kerroksittain lihaisaa siankylkeä ja perattuja kaloja, mukaan laitoin jokusen mätipussin. Suolaa vain mausteeksi.

valitettavan epätarkka kuva, anteeksi!
Hapanleivän siivut päälle. 


 Nesteeksi vaaleaa olutta, tummakin käy, kuiva siideri tai vesikin.

Ja sitten kansi päälle ja mietoon lämpöön uuniin hautumaan tuntikausiksi. Ruodot sulivat pehmeiksi, isäntä kehui hyväksi. 



Ulkona sataa hiljalleen lunta! 
Pysytelkää lämpimänä!

32 kommenttia:

  1. Hei Saila. Vau mikä närhikuva! Mielenkiintoinen ruoka;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin sattui tuuri, ihan keittiöbongausta jälleen!

      Teen patakukkoa, koska kalakukkoni aina vuotaa uunissa, tämä pysyy mehukkaana. Nopea ja helppo tehdä peratuista kaloista :D

      Poista
  2. Herkkua on siinä monenlaista: upeat lintukuvat ja vatsaankin jotain lämmittävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, keittiöbongausta jälleen! Patakukkoa teen mieluummin kuin kalakukkoa, kalakukkoni aina 'laulaa' uunissa, en saa siitä millään tarpeeksi tiivistä ja sopivan pehmeäkuorista.

      Poista
  3. Ohhoh mikä ruoka! Hyvä tilhikuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Leivinuunissa on kiva pakkasella haudutella vaikka mitä!

      Poista
  4. Miten hämmästyttävä närhikuva<3 Olen nähnyt yhtä upean vain sisareni miehen ottamana ja hän on lehtikuvaaja.

    Ahvenistakin sulavat ruodot pois kun muhittaa monta tuntia savipadassa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Kerrankin sattui kohdalle yhtäaikaa niin närhi ja minä kameran kanssa keittiössä ikkunan takana. Hetki kesti vain tuokion, kaksi kuvaa sain, toinen epäonnistui! Meillä käy ruokintapaikalla kaksi närheä, se on komea lintu!

      Savipata ja leivinuuni on oivallinen yhdistelmä, sillä tavalla saa kaikkea hyvää haudutettua talvipakkasilla! Ahventen ruodot tosiaan sulavat pois kokonaan.

      Poista
  5. Moi. Pata kukko on kyllä hyvää. Tuo närhikuva on täys osuma. Terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Kerrankin närhi asettui paikalleen sopivasti ja mulla sattui kamera olemaan hollilla. Keittiöbongaus on kyllä mukavaa saikkupuuhaa :D

      Patakukko on hyvää, siihen sopii ihan mikä kala vain, mutta noista pilkkiahvenista tulee mielestäni paras. Ruodot sulavat olemattomiin.

      Poista
  6. Moi. Onpas todella upea kuva närhestä. Ja upea näköistä ruokaakin.

    VastaaPoista
  7. Upeat lintukuvat! Pitääkin kokeilla tuota patakukkoa leivinuunissa, näyttää niin hyvältä ja helpolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Patakukko on helppo ja hyvä ruoka niin lämpimänä kuin kylmänäkin. Miedossa lämmössä vain monta tuntia, ruodot katoavat olemattomiin.

      Poista
  8. Onpa lämpöinen ruoka tuo patakukko. Täytyy sanoa, että lintureppulit, taas kun tuota lunta pukkaa ihan hurjana. <3 Zemppiä ja voi, että kommenttisi blogiini oli niin mainio. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataruuat ovat ihania, pakkasella niitä on mukava haudutella leivinuunissa. Teillä siellä rannikolla on varmaan lunta tullut ihan mahdottomasti, meillä ei vielä kovinkaan paljoa, mutta lintujen ruokinnan aloitin, jotta pikkuisilla olisi syötävää talvipakkasessa.

      Kiitos Tiia! Pakko oli avautua :D blogiasi on aina niin hauska lukea!

      Poista
  9. Patakukko on ihan outo ruokalaji. Tuotahan voisi joskus kokeilla leivinuunin lämmössä kypsyttettynä! Onko täysin kerettiläistä laittaa sekaan vaikka purjoa ja/tai paprikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukot ovat itä-suomalaiseen ruokaperinteeseen kuuluvia herkkuja, isännän suku on alunperin sieltä suunnalta ja siksi varmaan meillä tuota kukkoakin tehdään. Kannattaa kokeilla ilman muuta! En tiedä kerettiläistä, mutta patakukkoon itse en ole koskaan laittanut muutakuin siansivua ja kalaa (meillä isäntä on aika tarkka 'lisäaineista'), mutta Lieksassa olemme kesäreissuilla nähneet kaupassa kaikenlaisia kukkoja, jopa vihanneksista tehtyjä, eli tuskin suuri synti on kukkoon vihanneksia laittaa, jos vain haluaa.

      Poista
  10. Olisipa kiva päästä joskus maistamaan patakukkoa.
    Kivat lintukuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patakukko on kyllä hyvää niin kylmänä kuin lämpimänäkin! Kalakukkoa joskus teen kuoreen, mutta patakukko on helpompi ja se ei vuoda uunipellille kuten tekemäni kalakukko tekee, siis 'laulaa' :D

      Kiitos Kruunu Vuokko!

      Poista
  11. Komeat punarintaiset linnut!
    Ei se patakukon teko kovin monimutkaiselta näytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Ilahduin suunnattomasti tuosta punatulkusta :D se viihtyi siemenautomaatin alla vaikka kuinka kauan nautiskellen auringonvalosta ja maahan pudonneista siemennistä.

      Patakukko on tosi helppo tehdä ja mukavasti kypsyy leivinuunin jälkilämmössä.

      Poista
  12. Olitpa saanut naspaistua kauniit kuvat linnuista. Muistan, kun isä teki tuommoista kalaruokaa, minkä nimi oli patahassi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta!

      Patahassi onkin hauska nimi! Meillä tehdään tuollaisia vanhanaikaisia ruokia, tuohon kukkoon pienet pilkkiahvenet ovat tosi oivallisia, ruoto pehmenee uunissa hauduttamalla lähes olemattomiin.

      Poista
  13. Kyllä on vissisti oikeaa talvilohturuokaa!
    Iloiset linnut pihapiirin ruokintapaikalla ovat hupaisaa seurattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vahvaa, hitaasti kypsynyttä ja maukasta, vielä edullistakin kaiken kukkuraksi (jos kalalle ei laske hintaa - veneen veto n. parisataa kilometriä rantaan ja takaisin + vieheet, siimat ym.)!

      Lintuja jaksaisi katsella vaikka kuinka kauan :D

      Poista
  14. Nyt mun raukan tuli niin NÄLKÄ! Enpä ole moista ennen tehnyt, mutta ootas vaan, kun saadaan verkot jäiden alle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ressukkaa! Patakukkoa kannattaa tehdä, hyvä - halpa ja nopea! Viihtyy pitkään uunissa, muhiskelee hiljalleen. Ei kai meri vielä jäässä ole?

      Poista
  15. Upeat lintukuvat!
    Tykkään niin punatulkusta!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!

      Minäkin tykkään punatulkuista ja niitä olen yrittänyt kuvata monet kerrat, tuo yksinäinen herra tuli aterialle ja sillä ei ollut kiirettä minnekään niin sain otettua aika monta kuvaa kerralla!

      Poista
  16. Voi itku täällä vesi kielellä luin juttuasi. Kyllä melkein jo maistelinkin. Varmasti herkullista. Eikö teillä ole lunta tuon enempää? Meillä on hiihtokelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patakukko on kyllä hyvää ja helppo tehdä, isäntä haki lihakaupasta nuo kylkisiivut, oli aika jännässään (hän ei juurikaan kauppa-asioita hoitele :D)

      On meillä viisi senttiä, mutta ei ihan hiihtokelejä vielä :D Joko siellä teillä niin paljon lunta on, että hiihtää pääsee! Kyllä lumisateet on tulleet aika paikallisesti.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!