sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Jatkoa pellettitestiin

Pelakuun siemenet ovat siis olleet hyvän tovin itämässä. Aika hyvin ne ovatkin itäneet, tosin paljon eriaikaisuuksia siementen itämisessä on ollut, jota olen ihmetellyt.


Pellettejä oli siis kahta eri sorttia, Nelson Gardenin turvepellettejä ja Strömsö kookosmultapellettejä.

Turvepelletit ovat hyvin kosteutta pitäviä ja tiiviitä, kookosmultapelletti vaikuttaa ilmavammalta, mutta tuntuu pitävän kosteutta silti.


Molemmissa siemenet itivät hyvin, vaikka itävyyteen varmaan vaikutti siementen ikä, Appelblossomit olivat tuoreita ja itivät (siis viimeinen verso alkoi nousemaan eilen näkyville) 100 %:sti, Raspberry Rippel F1 alesiemenet ovat itäneet hyvin, uusia pieniä versoja nousee vieläkin eli en ole ihan varma itävyyden määrästä vielä. Täytynee sanoa, että joskus tuoreissakin siemenissä on ollut itävyys aika vähäinen. Mutta yhtä kaikki, olen tyytyväinen taimien määrään kuitenkin.  

Seurantatutkimus jatkuu...

Myrskytuuli on puhaltanut ja haihduttanut lumikasoja, uusia piippoja on ilmestynyt - krookuksia, virvaliljoja, scilloja, narsisseja...



Kevättä on siis ilmassa. Kävin Honkasen puutarhalta hakemassa äidille naistenpäiväkukan, kerrotun gloxinian, tumman purppuran, aivan ihanan ja itselleni tetejä!



Mukavaa alkavaa viikkoa!

16 kommenttia:

  1. Voi kevät! Pitäisi kokeilla noita pellettejä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellettien helppous yllätti! ...samoin taas kevään nopea eteneminen!

      Poista
  2. Pah ja pah teille etelän ihmisille. Meillä on metri jäätä eikä vihreydestä tietoakaan! Ennen kesäkuuta mitään ei voi istuttaa ulos, kun kuitenkin tulee halla ja pakastaa kaiken. Viime vuonna juhannuksena tuli kahden sentin rakeita ja oli niin kylmä, että hipsittiin riitteisellä rannalla villapipot päässä. Repikää siitä ;)

    Mutta onneksi mää voin ihailla kevään etenemistä sun kauttas. Mää olen niin iloinen sun kukkien puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun pihajuttuni ilahduttavat, olen niin innoissani itsekin, isäntä koittaa toppuutella, turhaan! Vai on vielä talvi teillä...toivottavasti vähitellen alkaa sää lämpiämään!

      Poista
  3. Mullakin on noita Strömsö kookospelettejä, päivänsinet kylvin niihin. Hyvin ovat toimineet ainakin tähän asti, kaikki ovat itäneet!
    Huomenna pitääkin tehdä pihakierros, että pysyy ajan tasalla piippatilanteesta. Lunta meillä ei enää ole lainkaan! Jippii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin olen noihin kookospelletteihin mieltynyt, pelakuissa pienet taimet, sisälle en paljoa kylvä kun kasvarissa itää huhtikuun lopulla niin hyvin. Paprikan siemenet ajattelin laitaa vielä multaan, tutkin kuukalenteria...noviisi olen siinä vielä mutta se on alkanut kiinnostaa.

      Pihakierros aina jännittää...kaikkea uutta nousee! Miehelle juuri ihmettelin kasvun voimaa...maa roudassa ja silti piipot puskee siitä läpi, uskomaton on kasvun voima!

      Poista
  4. Ihania pikkuruisia taimia.
    Miekin innostuin ja kylvin tomaatin siemenet, toivottavasti itävätja kasvavat.
    Oikein mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimivauvat ovat aina niin suloisia! Toivottavasti tomaattisi itävät, kasvua on kiva seurata! Aurinkoista viikkoa Sinullekin!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä, lumi on hävinnyt aikas nopeaan tahtiin, onneksi!

      Poista
  6. Aika mukavanoloista kevään ilmentymistä teillä. Noita piippoja odottaa joka vuosi yhtä innolla ja aina ne osaavat ihastuttaa yhtä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet hupenevat reippaaseen tahtiin, aukeilta missä hanki on paksumpaa, kestänee vielä. Piippoja olen tarkistellut melkein joka päivä, erityisesti odottelen aikaisen kukkijan, virvaliljan alkuja, piipot ovat jo nousseet niistäkin :)

      Poista
  7. Voi kylläpä teillä on jo keväistä pihalla! No tulee se meillekin kun ehtii :)
    Nelsonin pellettejä mullakin käytössä ja todella helppoja käyttää ja koska pidättävät kosteutta,myös itävyys on mielestäni parempi kuin mullassa kasvattaessa (olen laiska kastelija)!!
    Täytyykin etsiä noita Strömsö pellettejä kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli ihana ilma, aurinko paistoi koko terältään ja vei lunta mennessään, samoin varmaan tämän päiväinen tuuli. Toisaalta vielä maaliskuuta eletään, vielä voi tulla vaikka minkälaista ilmaa, toivottavasti ei kovia pakkasia ja pyryjä kuitenkaan.

      Olen myös mieltynyt noiden pellettien helppokäyttöisyyteen, ei tarvitse keittiössä mullan kanssa läträillä ihan niin paljoa...ja kohtahan saa kasvariinkin vietyä kunhan vähän vielä lämpenee.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!