keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Narsissikausi alkamassa

Olen ollut niin hullaantunut sinisiin scillamattoihin (siis alkaviin) ja olen onnellinen, että se posliinihyasintin kanssa on  niin herkkää leviämään! Mutta nyt on aluillaan narsissikausi ja esikkokausikin, että rakastan niitäkin ihan mahdottomasti!

Pikkuruinen 'Rip van Winkle' aloitti kauden pontevasti komealla tupsullaan ja tanakalla alle 10 cm varrellaan, pieni täynnä puhtia!

Mukaan lähti tetet heti perässä, samanlaisella huikealla alle 10 cm varrellaan...

...'Jetfire'-suosikkini on mukana alkustartissa! Torven oranssi väri ei ole vielä voimistunut, mutta terälehdet ovat jo kääntyneet taaksepäin lajiominaisesti!

Lehtopuutarhaan alunperin istuttamani 'Carlton' -narsissit ovat isoina narsisseina aikaisia kukkijoita myös. Myöhemmin olen lehtoon lisännyt moschatus-, orkidea-, nunna- ja syklaaminarsisseja. Hiljalleen olen myös istuttanut pieniä villitulppaanilajikkeita ja viime syksynä metsätulppaaneita, joiden kukintaa erityisesti odotan!

 Ensimmäiset esikot ovat jo kukassa.


Tämän hyvin vaaleankeltaisen risteymän sain kummitytöltä ja kastoin lajikkeen siis 'Kummitytöksi'
Huomasinkin yhtäkkiä etten ole kuvannut tänä keväänä krookuksia ollenkaan jostain syystä. Tässä vielä kukkivia 'Jeanne d'Arc' -krookuksia. Erityisesti pidän puhtaanvalkoisista kukista ja siksi nämäkin ovat paraatipaikalla!

Lähellä kukkii toinen ihana puska vielä kukkivia kerrottuja lumikelloja, niiden kukinta on jatkunut melko pitkään!

Kohta on alkamassa myös pikarililjojen kukinta, ne ovat siementäneet erittäin hyvin, pikkusipulit ovat huomattavan kestäviä ja niitä saa painella takaisin maan syliin kun vahva juurikasvu nostaa ne aina maan pinnalle. Paikka näyttää vähän kamalalta, mutta olen kateihminen, hirvittää paljas maa ja siksi laitan peiton mielelläni pikkuisille taimilleni lämmittämään! 

Kuvassa oikealla oleva rytö kuuluu kuunliljoille. Tänä keväänä niistä lähtee puolet pois, ja jäljelle jäävät jaetaan vielä puoliksi. Ne ovat katteessa ja talouskompostin voimalla kasvaneet niin suuriksi, että peittävät alleen jo maanpeiteruusut, jotka tuolla pikarililjojen suojissa vielä nukkuvat.
Ja sitten haisuosastolle! Että voi joku kukka olla tuoksultaan niin epämiellyttävä, tänä vuonna siihen kiinnitin vallankin huomiota. Ensi syksynä ostan näitä lisää, ostan myös uuden magnolian ja kostan sille kavalalle myyrälle, joka viime talvena hyvin talvehtineen magnolian kalvoi poikki, hah saatpas nyt pitkän nenän vuorostasi! Minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut näin muhkeita kasvustoja keisarinpikarililjoissa, toivottavasti ei tule yöpakkasia, jotta ne ehtivät kukkia! Liljakukkoja olen jo alkanut tarkkailemaan, onneksi niitäkään ei ole vielä näkynyt!


Voiko olla tässä sivusipuleita kehittynyt, näyttää ainakin siltä tuossa vasemmalla juurella!
Nöpö oli mukana tarkkailemassa.
Nöpö halusi esitellä myös pieniä ihanuuksia, vaikka päätin etten tähän postaukseen laita yhtään scillan kuvaa, mutta hellyin näiden mukavasti levinneiden valkoisten scillojen kohdalla.


Huomenna on Helatorstai ja aurinko edelleen hellii! Mukavaa juhlapäivää, nautitaan tästä ihanasta säästä!

Valkoinen scilla



42 kommenttia:

  1. Hieno tuo vaalea esikon väri! Ja Nöpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miellyin kovin tuohon hentoon vaalean keltaiseen, esikko oli kai kummitytön pihalla omin päin risteytynyt ja alkanut kasvamaan, nämä ovat siementaimia sieltä. Nöpö on ihana poika ja aina mukanani!

      Poista
  2. Moi. Kissalla on kyllä hyvä paikka tarkkailla pihaa. Upeita kukka kuvia .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Nöpöllä on oikein tarkkailuasento!

      Poista
  3. Oi, narsissit ja esikot jo kukassa! Meillä narsisseista näkyy vasta hiukan lehtiä, mutta esikot ovat aloittelemassa kukintaa. Kerrottu lumikello kukkii ihanan pitkään, ehkä juuri sen takia, että se ei tee siementä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta meilläkin aloittelevat, lämpö herätti ne ja varmaan samoin pihallasi tapahtuu kun nämä kevätsäät hellivät! Lumikellon kukinta on kestänyt ihan lumikeleistä saakka eli aika kauan.

      Poista
  4. Hyvä Nöpö, kosta säkin sille myyränpihulaiselle!
    Tuo olisikin kiva idea laittaa keisarinpikarililjaa magnolian ympärille. Jostain syystä niitä aina vain syödään, tai ne muuten vain menehtyvät. 'Susan' jaksoi yrittää monta vuotta, mutta aina sen maasta puskeva uusi verso syötiin, lopulta se ei enää jaksanut. Joku myyrä tai hiiri se oli, sillä mulla oli kanaverkko sen päällä.
    Ihanat narsissiviikot! Ja voi hyvänen aika mikä määrä kirjopikarililjaa, kadekade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpö tarkkailee ja iskee, kova poika saalistamaan jo ihan pennusta saakka!

      Kukkapenkkiä rassatessani haistelin tuota haisunäätää ja päätin että syksyllä hankin niitä monta ja vuoraan magnolian myyriä varten, ehkä lisään siihen vielä valkosipulia ja verkotan sitten pupuja varten ja kauriitakin, ne ovat napsineet erikoiskuusiani kuitenkin viime talvena, joka yllätti ikävästi, onneksi vain latvoja! 'Vanhaa Rouvaa' jälleen yritän, kasvi olisi ilman myyränpirulaista kestänyt viime talven paukkupakkasetkin!

      Narsissiviikot alkavat justiinsa! Pikarililjat ovat hyvin siementäneet ja pikkusipuleita tulee joka vuosi lisää, kovin paljoa tuohon penkkiin en niitä varsinaisesti ole istuttanut. Sipuleita nousee ihmeesti välillä pintaan, kaikenkokoisia, mutta talvenkin ovat siinä saattaneet olla pehmentymättä eli kestävä lajike kerrassaan ja saa levitä edelleen, sitten kun ne kukkivat niin ihanasti kellot heiluvat, harmittaa vain että valkoinen on taantuva väri ja siksi sitä istutin erikseen kiviaidan niitylle.

      Poista
  5. Voi kylläpä siellä onkin jo ihanat kukat kukassa. Söpö Nöpö ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on sipulikukat herättänyt ja puissa alkaa jo vihertää! Kevät pitkällä! Nöpö on mun ihana pihakaveri!

      Poista
  6. Kyllä katson ihaillen näitä keväisiä kasvejasi. Minulle kävi köpelösti. Olin purkkeihin laittanut kaikkia aarteitani ja nyt sitten kävi ilmi, kaikki ovat paleltuneet. En haudannut purkkeja maahan kun ajattelin, että ehkä ne säilyy. Laiskuudesta sakotettiin. Kiukuttaa kun meni äitini Hollannista 50-luvulla tilaamat Sarjatähdikitkin kuolivat! RUMASANA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kevät on edennyt jo niin pitkälle! No voi harmi, tuollaiset menetykset harmittaa, mutta kun joinakin vuosina aarteet säilyvät, vaikka niitä ei hautaa multaan ja toisinaan taas ei, pakkaskausi tammikuulla oli aika kova! Sarjatähdikitkin...harmistus!

      Poista
  7. Kylläpä sinulla noita kevätkukkijoita riittää. Mitähän kaikkea ihanuuksia sinulla mahtaa löytyä vielä kesään päin mentäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia olen hiljalleen kukkasipuleita lisännyt ja kaikenlaisia juurakoita ja vauhti vanhemmiten kovenee, olen melkeinpä myyty ja kesäiset puutarharetkeni alkavat 21.5. Uudenkaupungin kukkamessuilta eli ensin sinne ja sitten Raumalle Vuorelaan ja sitten onkin pää auki seuraaville retkille ja aina jotain kivaa löytyy! Länsirannikolla on mielenkiintoisia kauppapuutarhoita! Hiljalleen taimien määrä kasvaa :D

      Poista
  8. Ihania kevätkukkia. Mikähän olisi hyvä myyränkarkoitin. Meidän toisen talon nurmikolla mylläävät myyrät. Viime kesästä asti, ollut myyränkarkoittimet päällä. Mutta ei oikein ole ollut tehoa. Hyvää Helatorstaita:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Paras karkoitin on kyllä kunnon maatiaiskissa tai kaksi! Meillä on kaksi kollipoikaa, sisälle ne eivät voi tulla tyttären allergian takia, mutta heillä on pannuhuoneessa oma miestenhuone lämpimässä tilassa ruoka-astioiden, vuoteiden ja henkilökohtaisen miespalvelijan kera. Kissat pitävät parhaiten myyrät poissa, kuten myös hiiret, rotat ja muutkin ikävät jyrsijät! Nöpö oli jo pentuna hyvä rotan metsästäjä, naapurissa on sikala ja joskus sieltä tulee meille rotta retkelle. Kasveista tietysti on tuo keisarinpikarililja, joka karkoittaa tuoksullaan/hajullaan. Meillä oli alkuun ongelmaa vesimyyristä tyrnimaan alueella, kunnes appiukko ajoi sinne päältä ajettavan ruohonleikkurin, laittoi pakoputkeen torven ja toisen pään myyrän koloon ja antoi koneen käydä ja ne hävisivät eikä ole sen koommin meillä käyneet. Noista myyränkarkoittimista minulla ei ole kokemusta, mutta voisin uskoa että myyrät voivat tottua niihinkin helposti.

      Poista
  9. Ihana kevät ja kauniit kukat.. ja suloinen kukkien tarkkailija :)

    VastaaPoista
  10. Kauniita kevään kukkijoita.
    Nöpöllä on mukavaa kauniissa puutarhassa.
    Ihana kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! Keväällä herää ensin pienet sipulikukat, pienet narsissit ja villitulpaanit ja sitten isommat kukoistamaan kevään iloa!

      Nöpö on minun ihana puutarhakissani ja yhdessä me touhuillaan lähes joka päivä!

      Poista
  11. Oi miten hieno tuo Rip van Winkle! Mä olen vasta viime kesänä lämmennyt narskuille. En tiedä miksi en ole aiemmin niin innoissani ollut. Nyt niitä aukesi ekaa kertaa munkin pihalla ja voi miten innoissani olen. Sekin on kivaa, että monenlaiset sipulikukat varmistavat jatkuvan kukinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissien suku on hyvin laaja, olen ihan lapsesta saakka ihaillut runoilijanarsisseja, sitten keltaisia torvinarsisseja mutta nyt vanhempana matalat narsissit ovat vetäneet puoleensa: orkidea-, moschatus-, nunna-, ym. pienikukkaiset ja pienet kasvultaan muutenkin. Niissä on puolensa - isojen narsissikasvustojen lehtien tuleentuminen vie aikansa, pienten lehdet jäävät muiden perennoja peitoon ja tuleentuvat siellä omassa rauhassaan, ovat siis helppohoitoisiakin! Suosittelen siis lämpimästi niin Rip van Winkleniä, Jetfireä, Minnow'ta, Tetejä, nunnanarsisseja, orkideanarsisseja (Thalia)...valikoimaa riittää ihan miniatyyreihin saakka, pienimpinää virvanarsissit! Ne nousevat aikaisin keväällä ilahduttamaan ja sitten kukittuaan jäävät perennojen suojaan, ihania! Niidenkin valikoima on hyvin laaja, kannattaa tutustua!

      Sipulikukat ovat niin ihania ja valikoima laaja, niiden kukinta ilahduttaa aina, pitkä talvi niitä odotetaan ja sitten nautitaan!

      Poista
  12. Moikka. Kyllä tuolla sinun pihassa on kohta mahtava kukkaloisto. Alkaa jo olemaan. Mutta onneksi sinulla on hyvät apurit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Kukkia vuosien varrella olen hiljalleen lisäillyt, vieläkään niitä ei taida olla tarpeeksi :D Apurit ovat erinomaiset ja hoitavat tehtävänsä huolella.

      Poista
  13. Hienot esikkomättäät! Huomasin ilokseni, että meillä autopaikan viereen oli jostain tullut kolme kevätesikkoa. Niitä ei ole ennen tässä pihassa ollut. Aika kiva juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa varmasti mukava yllätys! Kevätesikot vallankin ilahduttavat ja ovat niin helppoja kasvatettavia ja sopivat luonnonmukaiseen pihan paikkaan!

      Poista
  14. No huhhuh mitä tykitystä! Ihan hillitön kirjopikarililjapöheikkö siellä, lucky you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Kirjopikarililjat ovat saaneet rauhassa siementää ja tulosta on syntynyt :D pian ne kukkivat :D :D

      Poista
  15. Pikarililjat ovat siementäneet paljon. Niitä näyttää tulevan valtavat määrät. Ja keisarinpikarililjat noi n muhkeassa kunnossa ja niilläkin ilmeisesti jälkikasvua. Taitavat nuo kaikki pikarililjat tykätä teidän puutarhasta kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat tosiaan, saaneet lisääntyä siinä paikallaan noin 10 vuotta! Niitä ei taida olla vieläkään tarpeeksi ja mukavasti kukinnan jälkeen ne painuvat muiden perennoiden joukkoon. Kirjopikarililjat ovat meillä menestyneet mutta nuo keisarinpikarililjat yllättivät ihan täysin, ensimmäistä kertaa ne ovat noin muhkeita, toivottavasti ei tule kovin kylmää, että ne kukkisivat! Eilen muuten bongasin ja tuhosinkin siis ensimmäisen liljakukon, onneksi niitä ei meillä ole ollut koskaan montaa.

      Poista
  16. Ihanat esikot, todella söpöjä ovat. Keisarinpikarililjasi näyttävät huiman isoilta jo! Tulee varmasti kaunis kukinta. Minulla kasvaa niitä yksi ja se vastaa nousee korkeuttaan. Mutta hajua levittelee kunnolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen kovin tuon keisarinpikarililjan kukintaa, ensi kertaa se on noin muhkea, komea kasvi mutta tuoksu/haju ihan mahdoton! Esikoista tykkään kovin!

      Poista
  17. Oooh, sinulla jo narsissitkin ovat noin pitkällä! Mikähän ihmeen kylmä hönkäys on asettunut meidän pihan kohdalle, niin hitaasti kaikki nyt tuntuu versovan. Tällä viikolla on kyllä ollut sellaisia lähes +20 asteen päivälämpötiloja, mutta mitään suurta kukkaräjähdystä ei ole tapahtunut siitä huolimatta! Parvitulppaanit ja Rip van Winklet ovat kyllä jo heräänneet, mutta kukista ei täällä vielä ole tietoakaan. Kirjopikarililjat taitavat ehtiä ensimmäisinä kukkaan, ne ovat meilläkin ilahduttavasti levinneet!
    Nöpö ja scillat ovat yhtä suloisia molemmat!
    Hurjan nopeasti aika kuluu, täytyy pian olla yhteyksissä sen blogitapaamisen tiimoiltakin, että saadaan kaikki suunnitelmat valmiiksi. Kunhan tästä helatorstaista ja äitienpäivästä on selvitty, niin sitten!
    Meillä puutarhalla helatorstai on aina kevään rankin työpäivä, onneksi näyttää jatkuvan kaunis ilma kuitenkin.
    Nautiskele sinä kissojen kanssa ihanasta kevätpäivästä ja pihapuuhista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä narskut ovat aina aloittaneet kukinnan appiukon nimipäivänä, jälleen tänäkin vuonna! Pikkuiset narskut kukkivat tosiaan ensimmäisina ja tuo Rip van Winkle oli ykkönen. Tulppaanit antavat odottaa itseään, no yksi tähtitulppaani on avannut kukkansa. Kirjopikarililjojen kukintaa odottelen, se siementää tosi herkästi, olen kuivia siemenkotia keräillyt ja huiskinut tuonne niityn puolellekin niiden siemeniä kasvuun, niitä saisi olla vaikka kuinka paljon!

      Nöpöstä on tullut melkoinen linssilude ja osaa miellyttää kukkien kanssa :D

      Juu huomasin saman asian, melkein kuukausi aikaa tapaamiseen, aika on saanut siivet, ollaan yhteyksissä.

      Eilinen oli upea päivä ja varmaan Sinulla työntäyteinen, me tehtiin pieni retki Poriin :D :D kissat loikoilivat kotosalla :D

      Poista
  18. Upeita kevätkukkijoita sinulla!

    VastaaPoista
  19. narsissit on niin upeita, kävin aamulla omiani katselemassa ja jo on muutama auki, oi tätä kevään ihanuutta

    VastaaPoista
  20. Oi, teillä jo narskut ovat kukassa, täällä vasta kehittelevät nuppujansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narskut aloittelivat jo hiljalleen, mutta paljon on nuppuja tulossa ja runoilijat vielä haaveilevat kukinnasta ja nupuistaan, niiden tuoksua jo odottelenkin!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!