sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Huokaus

Viikko melkein vierähti, tänne blogistaniaan en ehtinyt ja illalla voimat olivat niin lopussa, että sängyn kutsu oli voittamaton. Olen ollut taistelemassa, raivolla ja hyvin aseistettuna! Vastustajaani ei sovi aliarvioida, sen nimi on valvatti,  joka kavalasti aikoo valloittaa kasvimaani. Kehossani on paljon lihaksia, joiden olemassa oloa en muistanutkaan, metsäkompostiin olen kantanut ämpäreittäin tämän kavalan vastustajan palasia, aseenani oli ihana pistolapioni....mutta palaan aiheeseen myöhemmin, pakko oli mennä lehtopuutarhaan huokailemaan.


Kukkivat omenapuut seininä ja kattona korkealla alppikärhöt, niin ihanaa, hiukan hämärää ja tunnelmallista! Olen vuosia sitten laittanut  lähes kaikkien vanhojen omenapuidemme juurelle kasvamaan alppikärhöjä, nyt ne tavoittelevat puiden latvuksia. 





Nuorin tulokas, hyvin kerrottukukkainen tarha-alppikärhö 'Albina Plena' kiipeää voimalla ylöspäin. Kaverina sillä on vaaleanpunainen 'Piilu', joka vasta venyttelee versojaan kiivetäkseen taivasta kohden.



Olin aivan varman, että olin menettänyt talvelle tikankonttini. Perjantaina soittelin tyttärelle, istuskelin keittiön rahilla, kunnes katseeni terästyi herkkupenkin suuntaan, mitä ihmettä! Toivottavasti ilonkiljahdus ei halkaissut tyttären tärykalvoa!!


Herkkupenkin vieressä kuolanpioni on aloittanut kukinnan, paksut pumpulanuput on myös 'Red Charm' -pionissa, se onkin seuraava kukkija. Pionien talviunet olivatkin kauniit vahvan heinäpeiton alla ja menetyksiä ei tullut.



Osa pionipenkkiä. Maailman rumin kukkamaan reunanauha nousee aina talven aikana ylös, on aika laittaa se taas paikalleen
Palataan vielä lehtopuutarhaan...

Luntako maassa...

Hassut tupsut ovat kasvaneet vartta, varjoliljat aloittavat pian kukintansa.
Sydämellistä.
Valkoinen sinikämmen lopettelee tältä keväältä upeaa kukintaansa.

Tummapikarililja, fritillaria camtschatcensis, kukkii.
 Elämme touhukkaita aikoja! Jätetään kuitenkin hetki aikaa nautiskelulle ja huokailulle!

Mukavaa alkavaa viikkoa!




41 kommenttia:

  1. Oi, näitä ihania näkymiä. Alppikärhöt ja omenapuun kukinta on aivan huikean hieno yhdistelmä.

    VastaaPoista
  2. Kärhön kukat omenankukkien seassa - pistää huokailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omenapuiden alla tykkään haaveilla, nauttia kukista!

      Poista
  3. Puutarhasi on kuin sadusta, kiehtovan kaunista. Aina pitää olla jokin riesa, voimia calvatin selättämiseen. Hävitin kasvimaaltani muutamia vuosia sitten japanintatar-kasvuston. Hirveä kaivuuhomma ja vielä tänä keväänäkin maasta nousi tatarin alkuja. Sinnikkäästi kaivan ne pois, aion voittaa tämän taiston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vielä kertoa, että kuolanpionisi poikanen voi täällä oikein hyvin, ei kuki vielä, mutta kasvusto on vaikuttava. Joten kiitos tästä ilosta.

      Poista
    2. Kiitos Cheri! Mukavaa että kuolanpioni voitti talven! Otan ensi viikonloppuna vielä mukaan muutamia pionintaimia tapaamiseemme.

      Aina tosiaan pitää olla jokin riesa! Taisto valvatin kanssa jatkuu, mutta onnittelen että olet saanut niskavoiton japanintatarista! Että pitää aina olla jokin vihulainen puutarhassa! Hyvä lapio on sitkeys ovat oivallisia aseita taistossa!!

      Poista
  4. Kaunis, tunnelmallinen lehtopuutarha. Itse taistelen balsamia ja nokkosta vastaan. Taidan napata sinulta idean oman omenapuun juurelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ota vain idea, alppikärhöt ovat ihania, tyveä täytyy vain talven aikaan suojata pupusilta, puutuneet kärhöjen varret menevät helposti parempiin suihin! Itse suojaan kärhöt kuusenoksilla.

      Toivotan onnea taistoosi!

      Poista
  5. Onpas upea yhdistelmä tuo omppupuu ja kärhö!

    VastaaPoista
  6. Miten ihastuttava yhdistelmä tuo omenan ja alppikärhön kukinta! Taidanpa minäkin istuttaa alppikärhöjä ompuille.
    Pionipenkkisi näyttää kerrassaan vastustamattomalta. Voi huokausten huokaus - kyllä on kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Nautin itsekin suuresti vanhojen omenapuiden kukinnasta ja oksilla lepäävistä kukkivista kärhöistä! Talvisuojaus tosin on paikallaan, puput tykkäävät alppikärhöjen varsia mutustella!

      Pionipenkkini on vuosi vuodelta kasvanut ja nyt kun ruusut kaivettiin pois, saan penkkiin vielä jokusia uusia pioneja. Ne ovat lempikukkiani ja helppoja hoitaa!

      Poista
  7. Alppikärhöt <3 Olen ihaillut niiden kukintaa nyt jo useammassa blogissa, kuten myös täällä. Täytyy ehdottomasti hankkia tämä kasvi omallekin pihalle.
    Piti googlettaa että mikä on valvatti :) Kuvahausta paljastui tutunnäköinen kasvi, sitä löytyy muutamia yksittäisiä meiltäkin. Tsemppiä taisteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppikärhöt ovat kyllä ihania ja sopivat lehtopuutarhaan! Suosittelen :D

      Kiitos kannustuksesta!! Valvatti on armoton vastustaja, taistoon kannattaa käydä heti kun taimen löytää, juuri on haperoa ja katkeaa helposti ja leviää siis hyvin helposti!

      Poista
  8. Moi. Omenapuut ovat olleet tänä keväänä upeassa kukassa. Upeita kuvia. Terkkuja.

    VastaaPoista
  9. Meillä omput vasta aloittavat, ja kukkia näyttää tulevan erittäin runsaasti. Toivon todella että ne kukkisivat vielä YO-juhlien aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea teidän ylioppilaalle, toivottavasti sää suosi ja omenapuut juhlistivat tilaisuuttanne!

      Poista
  10. Moikka. Kyllä tuo sínun puutarha on ihan huikea. Onnittelut. Terveisiä.

    VastaaPoista
  11. Voi miten ällistyttävän kaunista teillä on! Ihana paikka. Ja pionit! Tahtoisin juuri tuon kuolanpionin ja red charmin! Tänne on vaarallista tulla selvästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! Olen vuosia pionin taimia kerännyt ja loppu ei vielä häämötä vaan tahti kiihtyy, tällaista se on puutarhahörhöllä :D :D Kuolanpioni ja Red Charm ovat ihania alkukesän kukkijoita!

      Poista
  12. Upeaa kukintaa, "lumisade" on viehättävän näköistä :)
    Valvatti on kyllä kiusallinen riesa, ja moni muukin - taisteluintoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä!

      Valvattia ei sovi aliarvioida vihollisena, kiitos kannustuksesta!

      Poista
  13. Upeita kuvia, kerrassaan! Ihanaa, saat omppupuillesi kaksinkertaisen kukinnan! Meillä on pihlajapuu heittänyt lumisateensa kasvimaan ylle. Minäkin tykkään niin kuolanpionista, vaikka sen kukinta ei kovin kauaa kestäkään, mutta lehdetkin ovat niin kauniit ja pensaan muoto semmoinen palleroinen. Muläkin on varjoliljaa, pitääpäs mennäkin paikallistamaan se, josko on minkä kokoinen.
    Ihana herkkimys tuo tummapikarililj, sinulla on paljon erikoisuuksia pihallasi!
    Tuntuu niin loputtomalta tuo taistelu noita rikkaruohoja vastaan, joskus olen ajatellut että laitanko tiput kuukaudeksi karanteeniin ja myrkytän KAIKKI rikkikset. Meillä , kuten olen maininnutkin, on vuohenputki riesana - siellä se mullan alla iloisena tekee kaikenmaailman rönsyjään ja sivuhaaran sivuhaaroja :(
    Mutta iloitaan myö ihanasta säästä, mukavaa viikkoa sinulle Saila ❤️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Nautin suuresti tuplakukinnasta, kärhöt muodostavat kuin katon omenapuiden välillä, kukkivat niin kauniisti! Ihana valkoinen lumipeite teilläkin pihlajankukista :D Omenat ja pihlajat ovat ainakin meillä kukkineet vuolaasti!

      Kuolanpioni on ihana, kukkapohjat täytyy vain kerätä ajoissa pois ettei se siemennä kovin. Varjoliljat tosiaan alkavat kukinnan pian, valkoinen ensin auringossa ja tumma varjonpuolella myöhemmin. Tummapikarililja on kotoisin Vakka-Taimesta ja ihana kukkija!

      Taisto rikkaruohoja vastaan on armotonta ja sitä miettii tosiaan että missä voi myrkyttää ja missä tarttua aseisiin, kuokkaan ja lapioon, tipustenkin täytyy päästä pihalle tepastelemaan kuitenkin!

      Mutta onneksi kesä on alkanut, nautitaan tästä ihanuudesta!

      Poista
  14. Teillä on niin mahdottoman kaunista. Kärhöt omenapuun juurella on kiva idea. Ovat kauniita kun luikertelevat omenapuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Kärhöt ovat kovia kiipeämään, kohti korkeuksia ja kukkivat kauniisti! Alppikärhöt ovat niin kestäviäkin :D

      Poista
  15. Niin kaunista - sininen kärhö ja valkoinen omenankukka. Huokaus.

    VastaaPoista
  16. Kyllä näitä puutarhurin taisteluita on täälläkin käyty ja välillä tuntuu, että erä on hävitty. Kyllä kesä on niin ihana ja tullut ryminällä. Ihania kuvia olet ottanut. Alppikärhö on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousua ja laskua taistossa riittää, täälläkin, mutta ei luovuteta!

      Kiitos, nautitaan alkaneesta kesästä!

      Poista
  17. Ihanan vehreää sinulla. Onneksi on viikonloppu, jos saisi kuvattuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Aika rientää ja kameran kanssa löytyy nyt paljon kuvauskohteita!

      Poista
  18. Kärhöt ja omenapuut ovat hyvä yhdistelmä - toimii!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!