tiistai 12. tammikuuta 2016

Pieni ruusutarha

Olen haaveillut pienestä ja vaatimattomasta ruusutarhasta. Muutama ruusu kasvaa pihamaalla. Isäntä ei niistä oikein tykkää, ne raapivat kai ikävästi ruohoa leikatessa. Tähän on syypää Mustialan ruusu, siitä en luovu koskaan, ehdotuksia deletoinnista on tullut, mutta niille en lotkauta korvaani lainkaan. Ruusu on kotoisin lapsuuden kodin pihasta.



Samoin juhannusruusu saa kasvaa aitan vieruksella, sekin ruohonleikkaajaa hieman raapii...

Vanhalla paikallaan kasvaa saa myös isomummun istuttama Valamon ruusu...



... ja sen viereen laittamani torniojokelainen, joka ei siis ollutkaan kotoisin sieltä päinkään, vaan mistä? Tunteeko joku tämän ihanuuden, isoja piikkejä, kukat yksinkertaiset ja hyvin tuoksuvat, aika korkea, ahkera kukkija.


Kellarinmäellä vanha torniojokilaaksolainen ja suviruusu saavat kasvaa ja kukoistaa, paikka on niille ollut suosiollinen ja kukinta joka kesä runsas.



Viime kesänä sain luvan perustaa oman ruusutarhan. Mieltäni kuumotti viime kesän bloggaritapaamisen upea kohde Lauri ja Hanna Korpijaakkojen tilalla Hämeenkyrössä. Ruusut eivät siellä vielä viileän kesän vuoksi kukkineet, nupuilla vasta, mutta pensaiden asettelu oli minulle mieleen.

 
 



Ruusutarhani sijaitsee naapurin rajalla. Siellä kasvaa nyt jokunen haapa, joista naapuri haluaisi päästä eroon sekä tammentaimia muutamia. Rajalle on kerätty aikanaan kivenjärkäleitä pellosta, mutta saan varmaan rakenneltua sinne mukavan ruusutarhani, maa on siellä multavaa ja kummityttöä pyysin avuksi, jotta saan kukkapenkeistä pari isoa ruusupuskaa pois. Kukkapenkkeihin niiden tilalle aion laittaa kukkivia pensaita helppohoitoisuuden vuoksi, vuodet ovat tehneet tehtävänsä tarhuriin, kukkamaista en aio toki luopua, mutta helppohoitoisemmaksi niitä ajattelin tehdä. 

Ruusutarhaani muuttaa Persian keltaruusu, ajattelin istuttaa kaikki taimet yhteen läjään, jotta siitä tulisi upea suuri pensas. 

Sinne muuttaa myös Kirjoapteekkarin ruusuni.

Siellä kasvaa jo juurivesasta taimettamani Suviruusu.

Myös juurivesasta taimetin sinne Nuit's de Young -ruusun. Ruusunkukka on upean mustanpuhuva. Kuvassa valo taittaa värin vaaleammaksi, kuin se oikeastaan onkaan.

Uudessa tarhassani on tilaa uusille taimille ja siitä olen niin iloinen.

Paljon riittää suunnitelmia ja ruusu-unelmia!

Iloista lumipyryn täyttämää tiistai-iltaa!



40 kommenttia:

  1. Ruusutarhastasi tulee varmasti ihana. Nythän sitä onkin mukava suunnitella on sitten keväällä selvät paikat jokaiselle puskalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon niin ja olen sitä niin kauan toivonut! Se bloggariretki teki minuun niin suuren vaikutuksen ja nyt saan lisää omia ihania ruusuja! Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, vai mitä!

      Poista
  2. Korpijaakon tapa sijoitella ruusupensaita vapaiksi aidanteiksi ja ihan minne ne vain mahtuvat, oli ihastuttava ja inspiroiva. Olin jo ennen tuota blogitapaamista innostunut ruusupensaista ja Korpijaakolla vierailu senkun lisäsi kiinnostusta. Ensi kesä onkin jännittävä, sillä miten viime kesän uudet tulokkaat ovatkaan selvinneet talvesta?
    Meillä ruohonleikkuu on minun hommaani. Ei sitten tarvitse kenenkään kanssa kiistellä, onko pensaat väärissä paikoissa tai peräti vääriä pensaita. Välillä saan kyllä kummallisia kommentteja kirjovehkoista, joka on Ukkokullan nimitys lähes kaikille kasveille, joiden nimeä hän ei takuuvarmasti tunne.
    Sinulla on jo ihania ruusuja ja suunnittelemasi sopivat hyvin seuraan. Varmaan naapurikin tulee tyytyväiseksi, kun haapapusikon tilalle saa kauneutta ja ihania tuoksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tuohon sijoitteluun ja se oli varmaan se asia mitä olinkin etsinyt. Ruusut ovat olleet sydäntäni lähellä myös aikaisemmin ja tuo vierailu oli myös minulle varsin sykähdyttävä! Toivottavasti tulokkaasi ovat selvinneet tästä kovasta talvesta, ahava oli varmaan kova ennen lumen tuloa!

      Ai teillä on kaikki kirjovehkoja, meillä ne on hortensioita :D

      Tuo ruusutarhan paikka on varmaan myös ilo naapurille ja minulle unelmien täyttymys!

      Poista
  3. Pensasruusuja minäkin olen lisännyt puutarhaani. Helppohoitoista kauneutta.
    Isoja nurmikko aloja meinaan peitellä pensailla ja kattaa juuristo alueen..
    vähentää huomattavasti hommia puutarhassa vaikka niistä tietty pitääkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laakea nurmikko on aikamoinen ajettava. Pensastuksella olen yrittänyt helpottaa pihan hoitoa. Isäntä tykkäisi enemmän aukeasta nurmikentästä, sitäkin riittää, mutta hän on helppo taivuteltava, onneksi. Niin pensasruusut kuin kukkivat pensaat muutenkin ovat todella helppoa kauneutta, jaksamista tulevaisuudessa täytyy miettiä hissuksiin jo nyt!

      Poista
  4. Ei jestas, miten komea suviruusu sulla on !!! Ei oo täällä päin suviruusu näyttänyt ikinä noin hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! Kasvupaikka taitaa olla aika otollinen :D Jos tietäisit kuinka se on siihen istutettu...no rakennusvaiheen jälkeen kaivurilla mätkästy, eli uskon kasvupaikan otollisuuteen, vesi ei seiso juurilla ja hyvä maa alla!

      Poista
  5. Oi kuinka ihanat ruusut <3

    VastaaPoista
  6. Minäkin rakastan ruusuja ja erityisesti vanhoja pensasruusulajikkeita. Ne kuuluvat niin suomalaiseen pihapiiriin. Ja käynti Korpijaakolla ei totisesti ruusukuumetta laimentanut. Vaikka häpeäkseni minun on tunnustettava, että tapoin kaikki Korpijaakon pistokkaat ilmeisesti liikaan märkyyteen. Mutta en anna sen lannistaa.
    Sinulla on ihan mahtava ruusutarhan alku tai tarhahan se on jo. <3
    Mutta eikö ole ihanaa, kun haaveillekin on vielä tilaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että Korpijaakolla käynti oli sellainen hengennostatuskäynti, ainakin minulla! Vanhat ruusut ovat todella ihania!! Pienet oksat jotka sain juurrutettavaksi kuolivat myös minulla, harmi.

      Ruusutarhaa hiljalleen kasvattelen, etsin aarteita ja hissuksiin siitä teen kauniin, en aio kikkailla lajeilla, vaan nauttia kauneudesta.

      On se ihanaa! Selasin viime kesän kuvia, voi mitä kaikkea kaunista kevät taas tuo tullessaan!

      Poista
  7. Hienoja ruusuja ja kuvia. Itsellänikin on puutarhassa aika montakin erilaista pensasruusuja mummolta saaduista valamon- ja juhannusruusuista tavallisiin tarhakurtturuusuihin. Kiinnostaisi myös kovasti kokeilla joskus jotain keltaista ruusua, tuo sinunkin persian keltaruususi on todella upean näköinen ja vaihtelua tavallisiin pinkkeihin. Onnea ruusutarhallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Vanhat perintöruusut ovat ihania ja varmoja talvenkestävyydessä! Tuo Persian keltaruusu on ollut mulla vuosia ja aika kestävä se on ollut, meillä on talo mäenpäällä pellon laidassa jonne tuuletkin sopii, mutta kyllä se kukkii joka vuosi ja tekee maltillisesti juuriversoja, tuoksu vain ei ole kovin ihanainen, melkein tuoksuu saippualta ja piikkejä riittää. Nätti kuitenkin!

      Kiitos, olen niin innoissani ruusutarhastakin!

      Poista
  8. Upeita kuvia ruusupensastoista :) Kylä sulle tulee hieno ruusutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mörökölli, toivon että saan tarhaani kestäviä ihanuuksia!

      Poista
  9. Ruusut on kyl kauniita, ei siinä mitää mutta... Sinä lisäät ja minä yritä päästä eroon, kun eivät pysy aisoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taitaa olla niin hyvät ruusunkasvattajan taidot ja hyvä maa että ruusut ovat intoutuneet kasvamaan! Ruusut ovat ihania ja viimein saan niitä 'maltillisesti' istuttaa ruusutarhaani!

      Poista
  10. Pensasruusut lisääntyvät meilläkin kuin varkain ;) Viime kesänä Vanha herra osti minulle valkean ruusun ja sitten meni ihan oma-aloitteisesti jonoon, jotta joskus jonain vuonna saisimme kotikonnuiltamme löydetyn villi(?)ruusun, jota paikallinen ruusutarha nyt lisää. Huomaatko, minulle ruusut ovat valkoisia, keltaisia, punaisia... oikeista nimistä ei tietoakaan, mutta kauniita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, et kikkaile nimillä, enpä minäkään, en muista aina kaikkien nimiä mutta noiden aarteiden kyllä ja melkein kaikki punasävyisiä paitsi tuo persialainen.

      Valkoinen ruusu on niin ihana! Mukava että saat sen valkoisen villiruusun taimen, luinkin siitä blogistasi ja kun tulen sinne pohjolaan niin pitänee käydä siellä Oulujokivarren taimistolla (tarkistan sen vielä kun nimeä en muista).

      Poista
  11. Ihania, ihania ruusuja!! Ruusutarha sinun pitää saada ehdottomasti, suunnitelmat kuulostavat hyviltä (isännälle ihailumahdollisuus vain kauempaa :) ). Mitä kaikkea ihanaa aiot hankkia? Ruusupensaasi ovat tosi reheviä ja upeita. Minä ihailen yli kaiken sitä Pirjo Rautiota, siinä vasta nainen. Hänen ruusukirjansa on vertaansa vailla, luetko sitä? Voisiko tuo hempeä ihanuusruususi olla Karjalanruusu? http://www.simolanrosario.com/a-uudet-sivut/uudet-ruusulistat/villiruusu-lista....html. Laitan tähän osoitteen sinne Raution ihanille sivuille. Hyvät kuvat ja tiedot sielläkin! Ruusuista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! Ruusutarha tarvitaan ja sellainen ruusujen keräyskorin haluaisin! Aion tarhaani hankkia kotimaisia jalojuurisia niitä ihania ruusuja, joista puutarhalehdissä ja ruusukirjoissa on kirjoitettu jotka eivät pelkää pakkasta ja kestävät lumen painon eivätkä ihan tolkuttomasti tee juuriversoja, lajilista on tekeillä hissuksiin.

      Pirjo Rautiosta olen paljon kuullut ja hän on tehnyt niin upeaa työtä ruusujen kanssa. Hänen ruusukirjaa minulla ei vielä ole, mutta Leif Blomqvistin ruusukirja on.

      Kiitos tuosta osoitteesta, kävin siellä heti ja pitää laittaa se suosikkeihin koneelle myös. Ruusuni on ihan Karjalanruusun näköinen, kiitos avustasi!

      Suloista ruusunkukkaviikkoa Sinullekin!

      Poista
  12. Ihania ruusuja. Ja varsinkin kun juuri tulin lumitöistä! Kyllä se kesä tulee, ihan varmasti. Tuo kansikuva ja tuo kisuliini on niin upea myös. Sain kissan kasvon mallia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki, kovasti niistä tykkään itsekin! Kesään päin ollaan huimaa vauhtia menossa!

      Bannerissa on meidän Sulo, ikuinen kissanpoika vaikka vuosia hänelläkin on jo elettynä, ihana kaveri, silkkiturkki!

      Poista
  13. Kuulostaapa ihanalle suunnitelmasi Ruusutarhasta!
    Minäkin olen jo kauan haaveillut ruusujeni siirrosta uudelle paikalle, saa nähdä, milloin se toteutuu...
    Meillä on useita ostamiani ruusupensaita ja sitten taimina haettuja äidiltä, mummulasta ja vanhalta taloltamme. Jotkut kasvavat jo isoiksi, osa on väärissä paikoissa kituvia.
    Kesäjuttuja on ihanaa suunnitella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusutarhasta kauan haaveilin, paikkaa vain ei millään meinannut löytyä. Tuo naapurin raja on ruusutarhalleni mitä parhain paikka, metsä suojaa ja valoa riittää. Toivottavasti Sinäkin löydät sopivat ruusutarhan paikan! Mulla oli pitkään mietinnässä ruusutarhani toteutus, oli sellainen stereotypia päässä millainen sen 'pitäisi' olla kunnes Korpijaakkojen tilalla ajatus vapautui, ruusut voivat kasvaa vapaassa 'aidanteessakin', ilahduin tästä ajatuksesta suuresti!

      Paikan etsintä vie aikaa ja ajatuksen hahmottuminen ja kuningatarajatuksen syntyminen ja sitten onkin kaikki selvää, ei kuin lapio käteen ja taimien siirtoon, muttä tämäkin vaatii aikaa ja kypsyttelyä ensin!

      Olen samaa mieltä, suunnittelu on ihanaa!

      Poista
  14. Hih, paikkoja uusille kauniille ruusuille, lumoava suunnitelma! Mun ruusutarhani on jo ihan täynnä, mutta ainahan voi suunnitella toisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin innoissani! Voi, joko ensimmäinen ruusutarhasi täyttyi, sitten onkin aika alkaa suunnitella toista ilman muuta! Ihania ruusuja on niin paljon!

      Poista
  15. Ihania ruusuja! Miehet ovat joskus niin hassuja, ihan kuin ruohonleikkuu olisi tärkeämpää kuin ruusut =D Jos olisi isot tilat, niin varmasti laittaisin ainakin miljoona, miljoona ruusua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehiä haittaa joskus niin oudot asiat, kuten taimet nurmikolla, pitää kierrellä koneella ajettaessa, no mitä sitten, ratti kääntyy ja pyörät on alla ja kaasupoljin, hah, en myöskään ymmärrä ollenkaan! Ja ruusut ovat niin tärketä, että ruohonleikkuusta ja ruusuista ei voi puhua samana päivänä ollenkaan. Meillä on aika iso piha, sellainen maatilapiha ja olen sinne salaistuttanut muutamia ruusuja kuten rytörinteeseen Viljamin ruusun ja vaaleanpunainen juhannusmorsiamen, ei ole niitä vielä isäntä huomannut :D Taimet lisääntyvät ihan omia aikojaan sinne ja tännekin ja ruusutarhaan :D

      Poista
  16. Voi että kuinka kiva postaus tänne talven kylmyyden keskelle. Suloinen tuulahdus kesästä,jota taas niin kovasti odotan. Ihania ruusuja kaikki. Kyllä sinulle tulee upeaakin upeammat ruusutarhat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu! Kesä tuntuu olevan mielessä jo aika monella tarhurilla ja viime kesän kukkakuvilla fiilistellään kovin, ne tuovat pakkaseen iloa! Odotan ruusutarhani valmistamista innolla!

      Poista
  17. Vanhat pensasruusut ovat suosikkejani ja ne ovat myös ihanan kauniita. Olisi hyvä löytää niille oikea paikka alkuun, jotta ei tarvitse siirtää. Toisaalta täytyy niille jättää myös tilaa levittäytyä, niin ettei heti tule tilanpuute. Valoa ja valoa toivovat ruusut! Intoa ruusutarhurille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat pensasruusut ovat myös minun suosikkejani, varmoja kukkijoita ja pakkasen kestävyys on hyvä! Viimein sain paikan jossa ruusut voivat kasvaa rauhassa ja sinne hankin lisää vain kestäviä kotimaisia kauniisti kukkivia ruusukantoja! Ruusutarhastani isäntä juuri tänään kaatoi haapoja, joten metsän reuna suojaa tuulilta ja valoa tuli huomattavasti lisää. Olen niin innoissani!

      Poista
  18. Aivan aistii ruusun tuoksuja näitä kuvia katsellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja voi kuinka sitä oikeaa ruusuntuoksua kaipaakaan! Kesällä tuoksuttelen kukkia mielelläni!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!