tiistai 16. helmikuuta 2016

Ensimmäiset taimipuuhat

Eilen illalla alkoi ja tänään jatkui pelakuiden pistokkaiden laittto ja ensimmäisten siementen kylvöt.

Nuo kaksi honteloa pelakuunpistokasta oli pakko laittaa kasvamaan, vaikka ovatkin niin hentoja. Emokasvi teki kuolemaa ja nämä kaksi oksaa olivat enää pelastettavissa, en tiedä kasvavatko, mutta yritän kuitenkin. Lajiketta en muista, mutta sen muistan että kukka oli erityisen kaunis!




Tänään laitoin muut pelakuiden pistokkaat.

Multaan pääsivät pelakuun 'Mint Choc' F1 siemenet, sekoitus raikkaan vaaleanpunaisia (toivottavasti ei lohenpunaisia), lehdissä tumma suklaanruskea keskuskuvio ja raikkaan mintunvihreät reunat - sanotaan siemenpussissa. 

Ja sitten paprikoita, vain kahta lajiketta - vanhoja tuttuja molemmat: Puztagold ja Lunchbox mixed, 20 siementä, toivottavasti edes joku niistä itää. 

Viime keväänä testasin turvenappeja, toimivat erittäin hyvin pelakuilla, muilla sitten hyvin vaatimattomasti, joten siirryin takaisin multahommiin, tykkään mullan kanssa touhuamisesta. Laitoin mukaan hieman perliittiä.

Kahden puun siemeniä laitoin likoamaan illalla, koreanvaahtera saa liota vielä huomiseen ja siperianlehtikuusi pääsee jatkokäsittelyyn tänään. 



Radanlenkin tein taas, tykkään kiertää sitä lenkkiä kuten olen jo aiemmin kertonutkin. Taivas oli niin kirkkaan sininen, tuuli kävi ja hennot pilviharsot kiisivät kirkkaalla taivaankannella. Aurinko paistoi! 
Oli ihanaa!



Pihalta otin muutaman keväisen kuvan myös.

Aurinko tekee punamullatusta seinästä lämpimän värisen.

Aurinko lämmittää jo kasvihuonetta, pitää malttaa vielä hetki!

Aurinko lämmitti niin että lumi suli katolla.

Pikkuliiterin katolla oli hauskat jääpuikot!
Mukavaa viikonjatkoa!


34 kommenttia:

  1. Täälläkin tuli tänään postissa pelargonien siemenet, täytyy viimeistään huomenn istuttaa :) onnea istutuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kävin katsomassa mitä kaikkea ihanaa olit tilannut, täytyy vielä tarkistaa omat varastot, josko jotain herkkuja maailmalta vielä tilaisin!

      Onnea myös Sinun istutuksillesi!

      Poista
  2. Kivannäköistä puuhastelua siellä! Hauska seurata sun viljelmiä kevään edetessä.
    Ja tänään oli kyllä niin ihana ilma. Tällaisia vaan lisää.
    Todella kauniilta näyttää pihapiirinne. Nuo punamullatut rakennukset on ihan unelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivaa lomapuuhaa, olen niin nauttinut tästä talvisesta lomasta ja nämä multahommat ovat kuin piste iiin päälle! Kelit ovat myös olleet otolliset lenkkeilylle ja myös kaikenlaiselle tuulettamiselle :D

      Meidän pihapiiri on vanha maalaistalon piha, vanha talo piti purkaa ja teimme tilalle sitten uuden. Punamullattu ollaan niin vanhat kuin uudetkin rakennukset, kotimme on sävyyn sopivaa tiiltä. Punamullan väri on myös omasta mielestäni kaunis, auringon valo vielä pehmentää punaisen sävyä.

      Poista
  3. Kevään odotus ja kylvötyöt kuuluu yhteen.
    Ihana tuo vanha aitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, uuden syntymistä molemmat :D

      Aitta on pihamme vanhoja rakennuksia. Siellä on sisällä vanhat kannelliset viljalaarit ja sellaiset kannelliset punkat, aikas ihanat :D Aitan parvessa lapsilla oli leikkipaikka pienenä, sinne on komeat leveät portaat!

      Poista
  4. Vai perliittiä, mää jo luulin sun kylväneen riisipuuroa ;) Mitähän virkaa tämä perliitti toimittaa? kysyy nimim. Ei-edistynyt puutarhapuuhastelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä laitan riisipuuroa kylvöksiin, mutta isäntä söi kaiken niin piti tuota perliittiä laittaa :D ( Perliitti lisää mullan huokoisuutta ja ilmavuutta, mutta sillä on huono vedenpidätyskyky, sanoo virallinen Wikipedia).

      Poista
  5. Onnea kylvöillesi, toivottavasti saat terhakoita taimia kasvatettua.
    Itsekin olen ajatellut viikonloppuna aloitella esikasvatettavien kasvien kylvöt tomaattien siementen kylvämisellä, laitan myös ehkä revonhäntää, tai sitten vähän myöhemmin maaliskuulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon myös, paprikan kanssa on viime vuosina ollut vähän haastavaa hankaluutta. Aikaistin hieman kylvöaikaa. Tomaatit laitan vasta huhtikuulla, samoin revonhännät ja useimmat kukatkin. Aina jännitän tomaattien kasvua ja kun tulee aika ne istuttaa, niin useimmissa on jo raakileet...sama toistuu vuosittain :D

      Poista
  6. Muista jutella kylvöille jotain pa...tai siis mukavia juttuja..hih
    On kaunis tuo aitta kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelen kyllä, höpöttelen niin kissoille, kanoille kuin kukillekin ja tuntuu että kuulevia korvia riittää :D

      Kiitos, aitta on pihan vanhoja rakennuksia. Se oli ennen keskellä pihaa, mutta siirrettiin konevoimin tuonne metsän laitaan.

      Poista
  7. Vihdoinkin päästään kylvöhommiin!
    Eikös olekin ihana se mullan tuoksu!
    Mun sinivaleunikot on jo itäneet! Toin ne sunnuntaina sisälle vihertymään! Mummun myssyt vielä ovat jääkaapissa pari viikkoa. Pelakuita piti minunkin tänään leikata ja ottaa pistokkaita, mut sit leivoinkin Mummun Pilkkumiin sämpylöitä. Huomenna sit vuorossa pelakuut. Päivänsinin kylvän myös huomenna, kuu on juuri sopivassa asennossa köynnösten kylvämisen suhteen :)
    Tänään oli tosiaan aivan ihana päivä, tintitkin olivat aivan innoissaan!
    Niin on kevään tuntua ilmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihanaa, viimeinkin! Mullan tuoksu on niin rauhoittavaa, näppituntuma oikein hyvä! Yritin laittaa noita pelakuita maltillisesti kasvuun, versot olivat vain niin ruipeloita, mutta toivon että jotkut edes lähtevät kasvuun. Jokos on päivänsinen aika...en ole sitä vuosiin kasvattanut (siemenet kyllä hankittu), alakoulussa laitoimme muutaman siemenen purkkiin ja taimet vietiin äidille lahjaksi äitienpäivänä, taimi jaksoi kukkia kauan tai ainakin siltä minusta tuntui! Aika jännä tuon päivänsinen nimen käännös, joskus se on elämänlanka ja joskus päivänsini/puna, kuinkahan se mahtanee oikein olla?

      Ilma oli niin kauniin kirkas, vaikka tuuli oli kylmä. Kevättä on ilmassa ja aurinko jo lämmittää!

      Poista
    2. Elämänlangat ja päivänsinet kuuluvat kaikki Ipomoea-sukuun. Samaan sukuuun kuuluu myös bataatti!
      Ipomoea-sukuun kuuluu 500 eri lajia, Suomessakin kasvaa luononvaraisena kolmea erilaista. Elämänlangaksi sanotaan myös joskus karhunköynnöstä, joka taas on hyvin harmillinen ja leviävä rikkaruoho.
      Varsinainen päivänsini on Ipomoea tricolor ja siitä vielä lajike Heavenly Blue. Kaunein sininen kukka, mitä tiedän. Näitä vaan täytyy kylvää itse joka kevät, kun ei ole ollenkaan todennäköistä, että jostain löytäisi valmiin taimen keväällä.
      Tarkkana saa olla, että saa oikean päivänsinin :)

      Poista
  8. Toivottavasti pelaguun pistokkaasi selviytyvät. Kokeilin viime vuonna turvenappeja, mutta eivät olleet minunkaan makuuni. Yksi paketti vielä olisi, joten ehkä käytän pois, kun käyttökelpoista on surku heittää pois. Joku sanoi peittävänsä pienemmät siemenet kevyesti perliitillä, ei siis lainkaan multaa. Sitä voisi kokeilla, kun varastossa on perliittiä.
    Sait otettua kauniin raikkaita sinitaivaskuvia. Mahtava yhdistelmä punamultaisen rakennuksen kanssa. Aurinko lämmittää jo mukavasti ja ennen kaikkea piristää mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti edes jokunen pelakuistani kasvaisi, kolmea sorttia omia lisäsin ja tyttären paria sorttia. Olen varmaan nähnyt samoja kirjoituksia että siemenet peitetään perliitillä. Laitoin siemenen päälle ohuen kesin multaa ja sitten perliitin, laitoin hiukan perliittiä myös mullan sekaan kuohkeuttamaan.

      Taivas oli tänään niin häikäisevän sininen, kaunis ja kylmä tuuli! Päivä on jo jatkunut, valoisaa vielä viiden jälkeenkin ja se piristää! Tänään oli kiva ottaa kuvia (olen siis lomalla), sininen taivas taustana oli mielestänikin kaunis!

      Poista
  9. Nyt se sitten käynnistyi toden teolla vuoden 2016 puutarhavuosi - ensimmäiset siemenkylvöt. Sinäkin ilmeisesti odottelit kasvavaa kuuta. Itsekin käynnistän nuo mieluisat työt tällä viikolla.
    Aurinko on tänään ihanasti paistellut ja mukavaa on tällaisella kelillä lenkkeillä. Kaunis on pihapiirinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Totta, pääsin vauhtiin! Odottelin tosiaan ja nyt koitan hetkeksi hilliintyä ja odotella taimettumista ja pelakuiden juurtumista. Yritän jatkaa vasta kun pääsen kasvihuoneelle kylvämään huhtikuun alussa.

      Eilen oli upea aurinkopäivä, tänään jo pilvisempi. Loppuviikoksi luvataan jälleen sadetta.

      Poista
  10. Pitäisi varmaan itsekin ottaa varmuudeksi pari pistokasta pelargoniasta joka
    näyttää aika huonovointiselle. Ihana kevään merkki aurinko paistaa niin, että rännit lorisee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi nätti pelakuuni ei oikein jaksa talven yli ja ajattelin yrittää hentoja versoja josko juurtuisivat, toivottavasti!

      Tämä viikko on ollut oikein keväinen, rännien lorina on musiikkia tarhurin korville!

      Poista
  11. Kevät on sulla jo askeleenmitan lähempänä, kun pääsit mullastelemaan taimien ja siementen kanssa. Otit oikein kauniita pihakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinko paistoi niin mukavasti ja punamulta hehkuu auringonpaisteessa kauniisti vasten kimmeltävää lunta

      Eilen alkoi ja tänään jatkui keväinen lempipuuha!

      Poista
  12. Oi miten ihania juttuja kylvät, puitakin. Onko se vaikeaa? Mint choc-pelaquu kuulostaa miltei sellaiselta, että sen voisi syödä nam. Teillä näyttää ulkonakin jo niin keväiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, puita olen jo vuosia koittanut kylvää muiden siementen lisäksi. Puilla on joillakin kylmä- ja lämpökäsittelyt, siementen hionnat ym. Vähitellen opettelen, tuo koreanvaahtera on haastavin tähän astisista. Tammia meillä kasvaa jo melkoisesti ja vähän muitakin taimettamiani puita, kannattaa yrittää. Koreanvaahtera on kaunis pikkupuu, hiukan talvenarka , ajattelin laittaa sen suojaiselle paikalle kasvuun, jos itää :D

      Mint choc -pelakuu vaikutti mielenkiintoiselta, takapihan isoon ruukkuun menee yli 20 pelakuun tainta ja usein siellä on kukkinut 'Appleblosson', ajattelin nyt vähän vaihtaa väriä ja toivon tosiaan ettei mukana ole lohenpunaista! Siemenet tilasin Hyötykasviyhdistykseltä.

      Aurinko teki pihasta keväisen ja taivas oli niin sininen!

      Poista
  13. Koreanvaahtera on varmasti upea syysvärissään, aika hauska kasvattaa se siemenestä asti! Minullakin on tuota perliittiä säkillinen, olen vähän kiikunkaakun että onkohan siitä kylvöhommissa hyötyä vai ei, sillä tuntui ainakin minun kylvöksiini olevan kuivattava vaikutus. Kauniit jääpuikot, ihankuin kevät olisi tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahterissa löyty melkoinen repertuaari ja tuo koreanvaahtera kiinnosti koska se on kuvausten mukaan pikkupuu ja tosiaan kaunis syysväri, sopii meillä moneen paikkaan, rytörinteeseenkin ajattelin laittaa, jos saan siemenet kasvamaan! Huntuvaahterakin on hankintalistalla!

      Perliittiä suosin, vermikuliittiakin olen käyttänyt. En ole huomannut meillä, että se olisi kuivattanut istutuksia kovin, taidan olla aika kova kastelija :D

      Kevät on tulossa :D :D

      Poista
  14. Näyttää ihan lomalta.. jatka samaan malliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta...jatkan ja innolla :D Tuntuu että olisin ollut lomalla jo vaikka kuinka kauan!

      Poista
  15. Kyllä siellä viherpeukaloinen on jo hyvässä vauhdissa :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!