sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Valkoinen yllätys

 Nousin ajoissa...nautiskelemaan, kutomaan, talo oli ihan hiljainen, mitä nyt hiljainen "hyrinä" makuuhuoneen suunnalta kuului.

Katsoin ikkunasta ulos, voi ei, katsoin uudelleen! Juuri eilen olin ihaillut lumen alta paljastunutta nurmea ja nyt siinä oli ihan kauhea määrä lunta päällä.


Lumi satoi melkein poikittain, tuuliviiri oli ihan ihmeissään.

Satoi koko aamupäivän, lämpötila ulkona plussan puolella, navetan kattotiilet näkyivät hauskasti ruudullisina.

Tänään ei kannata mennä ulos, ajattelin. Parempaa puuhaa tiedossa. Olin ostanut HALVALLA pelakuun siemeniä, vanhentuvat siis tänä vuonna, oli pakko ostaa, 40 senttiä pussi, ja ostin siis neljä pussia. Samoja vanhentuvia pelakuun siemeniä ostin viime vuonna ja kaikki iti. Olin siis tyytyväinen itseeni, olin siis taloudellinen.

Olin aikaisemmin hankkinut Nelson Gardenin turvepellettejä, 16 kpl 3.90 e puutarhakaupasta, olin ostokseeni tyytyväinen. Mutta kun kummityttö kertoi ostaneensa Honkkarista Strömsön turpoavia kookosmultapellettejä 50 kappaleen paketin hinnalla 4.60 e, sai se minut huokaisemaan, toisenkin kerran. No kävin äitiä hoitamassa ja kas matkan varrella oli Honkkari, auton etupyörät kääntyivät siis sinne. Ostin näitä pellettejä siis neljä pakettia, taloudellinen kun olen, perässä seurasi muutama siemenpussi, ei montaa vain muutama helmi.

Turvotin pelletit, kookosmultapelletti turposi tosi nopeaan, siis ihan silmissä. Turvepelletin turpoaminen kesti pidempään, mutta turposi kuitenkin. Kookosmultapelletit olivat suurempiakin turvonneena. Kylvin kaikki 32 siementä pelletteihin. Testini siis jatkuu, kummassa kasvaa paremmin.

Purkitin samalla keittiön Madeira-nurkalle tulevat Turusta ostamani taimet, oleanterin (väristä ei ole tietoa mutta se ei haittaa), greipin ja soilikin (pensassoilikki, onkohan, muistinkohan nimen oikein) kaunis se kuitenkin on kukkiessaan.
Oleanteri

Soilikki

Greippi

Kerron myöhemmin lisää, puuhastelin multapussin kanssa enemmänkin, onnellisena!
Soilikki

Mukavaa alkavaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Enpä ole kokeillut koskaan noita pellettejä. Läträän aina mullan kanssa. Oleanteri olisi niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleanteri on sellainen minun murkkuajan ihanuuskukka ja viimein sain taimen, sellaisen oikean. Väristä ei väliä, valkoinen olisi ihana mutta punaisen sävytkin ovat hyvin kauniita. Pelletit ovat minullekin ihan uusi tuttavuus, siksi kokeilen. Eka satsi pelakuita turvepelleteissä iti hyvin. Yleensä minäkin läträän mullan kanssa, ja toisaalta mieluusti, multa tuntuu käsissä niin hyvältä.

      Poista
  2. Tyhmä kysymys: mikä on Honkkari? Joku etelän ihmekauppa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan, teilläpäin kai ei ole sellaisia, mutta jos tulet tänne etelään niin täällä niitä on kyllä. Hong Kong on sellainen sekatavarakauppa, jossa myydään ihan kaikkea, paitsi ei kanaruokaa, puutarhaan kaikkea mahdollista, pesuaineita, vaatteita, huonekaluja, ruokatavaraa....ym, ym..

      Poista
  3. Vanhalle rouvalle, se Honkkari on Hong Gong kauppaketju :)) ja aivan ihana sellainen.
    ihania pelakuita sie Saila meinaat kasvattaa, mie laiskana ostan aina keväällä uudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelakuista alkaa kevät, minulla. Ne vain ovat niin ihania ja sain taas noita raidallisia niin etusasti että piti taas ostaa. Ostan minäkin taimia, ei kaikkea tarvi itse kasvatella.

      Poista
  4. Vaikka kukista tykkään niin mullanvaihto ei ole kyllä lempipuuhiani. Samoin taimien kasvatuksen jätän ammattilaisille ja ostan keväällä valmiit taimet. Silti kiva seurata muiden innostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä sellainen kiva hurahdus johon ei kyllästy ollenkaan.

      Poista
  5. Minäkin löysin Honkkarista noita pellettejä, mutta vielä en ole mitään niihin kylvänyt. Aina pitää kokeilla jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kokeilla täytyy ja palata sitten entiseen jos se tuntuu paremmalta. Ajattelin vielä ensi kuun alusta kylvää pelletteihin paprikat, loput kylvänkin sitten vanhaan malliin kun saan lasihuoneen lämpiämään huhtikuulla.

      Poista
  6. Jäikö lumi maahan? Täällä suli hetkessä kaikki mitä tuli ja tänään päässyt jo tennareillakin töpöttelemään.

    Aurinkoista viikkoa Saila. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi jäi maahan, täällä niin paljon vanhaa lunta uuden lumen sulatettavaksi, tennarit kastuisivat heti!

      Ihanaa viikkoa ja auringonsäteitä Sinullekin!

      Poista
  7. Nuo pelletit ovat minullekin ihan uusi juttu.

    Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikas jännää kokeilla kuinka ne toimii. Jos ovat hyviä niin jotkut kevätkylvöt voi ihan hyvin siirtää vallan niihin, multapussi keittiössä saa isännän hengittämään syvään!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!