sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kalajuttu



Meillä syötiin tänään - vaikka on sunnuntai ja vielä laskiaissunnuntai - madekeittoa. Ajatukseni vaelsivat yhteisen taipaleemme Kivipellon isännän kanssa alkuvuosille ja kalastukseen. Kuljimme yhdessä paljon metsällä ja kalassa, kun olimme vielä seurusteleva nuoripari. Kun lapset syntyivät, keskityin paremminkin ruuanlaittoon, kun isäntä oli perheelle saalista saanut.


Pakkanen paukkui yli 30 astetta, tähtitaivas, helmikuun yö, joskus vuonna 1984, jäällä. Appiukon transiitilla mentiin, kova pakkanen, vaatteita oli päällä kuin miseliiniukoilla ja lumi narskui huopavuorisaappaiden alla, madepilkille. Silloin tämä oli meille kaikille uutta ja menimme siis melkein keskiyöllä jäälle, vähän jännittikin. Pakkanen paukkui ja jää narisi. Yritin kairata paksuun jäähän reikää ja viimein sen sainkin. Kalaa en saanut, mies ja appiukko sai. Oli aika huikeaa ja kylmää.


Meillä on neljä lasta, yksi pakkaspoika ja pakkastyttö, kevätneitonen ja mansikkakakkutyttö. Pakkaspoika oli juuri syntynyt. Madepilkki alkoi...isäntä innoissaan ja minä vauvan kanssa vielä sairaalassa. Kyllä hän tuli meitä kahta innoissaan katsomaan, mutta tuli poltteli kantapäillä, matikat kutsuivat...huomasinhan minä sen ja kysyin, että mikäs nyt. Isäntä vastasi...isä odottaa...silloin vähän harmitti, ei enää. Matikkapilkille miehen mieli ja pääsikin, pienelle perheelle kalaa hankkimaan.


Pakkaspoika on jo 29 vuotias ja isäntää edelleen mateet kutsuvat. Enää sinne ei mennä yöllä vaan illalla. Nyt ensimmäinen keitto on valmiina ja syötykin, maistuihan se taas hyvältä, madekeitto ja kissat saivat osansa. 

 

Pilkkimies lähti jäälle taas innoissaan!

16 kommenttia:

  1. Täällä mies kaihoilee matikka pilkille.
    Matikka on hyvää, metehdään aika karjalaista perinneruokaa, matikkapottia jossa jauhoissa pyöritetyt matikan maksan ja lihan palat pannaan kerroksittain vuokaan, muutama pippuri suolaa ja laakerinlehti.Päälle kermaa ja haudutetaan uunissa yli tunti. Ai että se on hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tuollaisesta en ole kuullutkaan, maistuu varmaan tosi hyvältä! Aika jännä tuo matikan kutsu, minua kylmälle jäälle ei kyllä kutsu mikään :) mutta mateesta kyllä pidän kunhan se perattuna tiskipöydälle ui ensin.

      Poista
  2. Laskiaisesta huolimatta kalakeittoa syötiin täälläkin, tosin lohesta keitettyä.
    Madekeitto on hyvää ja joskus muinoin toriltakin onnistui saamaan mateen, jossa oli mätikin tallella. Meillä isäntä on kalastajan poika, mutta ainoat kalareissut on tehty jokirantaan ongelle lasten ja lastenlasten kanssa. Olisiko sama ilmiö kuin suutarin lapsilla jne.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suutarin lapsella -ilmiö on kyllä usein toistuva meilläkin,. Madetta on riittänyt ja muitakin kaloja isännän ja hänen enonsa ansiosta. Meillä on Prismassa madetta myynnissä, en ole sitä ostanut kyllä koskaan. Lohikeittokin on hyvää!

      Poista
  3. ♥Hieno saalis :) Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  4. Ihana kalajuttu <3
    Meillä vanhempani huolehtivat siitä, että kalaa meidänkin pöydässä riittää <3
    Kerran olen matikasta sopan tehnyt, mutta ei siitä niin hyvää tullut kuin äitini tekemänä, pitää vielä harjoitella :-)
    Mutta hyvää se on!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää madekeitto on aina, mutta äidin tekemä on aina parasta!

      Poista
  5. Voi sano sille sulle isännälle, että täällä ois mateita ihan vientiin asti! Joka ikiseltä kalareissulta Vanha herra tuo pussillisen matikoita, joita siitten jaellaan pitkin ja poikin kyliä. Meidän pakastimessa kun on maderajoitin - ei mahu ennää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi missä kalojen valtakunnassa Te oikein asutte, terveiset menevät perille! Ihanaa kun saalista tulee, mutta rajansa tietenkin silläkin, rajoitin on hyvä keksintö!

      Poista
  6. Oi niitä ihania nuoruusaikoja :D joskus silloin kauan sitten tehtiin ihan kaikki yhdessä, nykyään on sentään molemmilla omiakin puuhia. Nyt on kiva seurata meidän Teekkaria ja tyttöystäväänsä, heillä on nyt se "kaikki tehdään yhdessä"-vaihe. Niin söpöä.
    Olenkohan koskaan syönyt madetta, en ainakaan muista. Se ei kyllä ole kovin esteettinen ollenkaan ulkonäöltään......
    Lohisoppaa minäkin teen, kunhan saan ruodottomia fileitä. Meillä ei siis olla kalastajia ollenkaan, vaikka merikaupungissa asutaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoria on kiva seurata, pesänrakennusvaihe on niin suloista ja herkkää, oli se meilläkin! Kaikista kaloista paitsi lahnoista, pidän ja niistä kaikkea värkkään, lohisoppakin on erinomaista. Todellinen kalamies tuo perattuna kalat aina :D Lahna antaa mukavasti voimaa kompostiin!

      Poista
  7. Meiltä puuttuu kalamies, joten en ole saanut madekeiton aineksia kasaan. Kuulostaa hyvältä, vaikka minulla ei mitään kokemusta madekeitosta olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madekeitto on hyvää, se on keskitalven herkku ja blinejä vielä aperitiiveiksi, nam. Kalakeitto on hyvää melkein kaikista kaloista paitsi siis lahnoista!

      Poista
  8. Hih välillä en ole varma onko ukkeli enemmän innoissaan lohen saamisesta, kuin synnytyksessä vauvan saamisesta syliin. ;) Tiukoille ainakin vetää. :)

    Aurinkoa viikkoon ja ihana tarina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kalastus melkoista synnyttämistä ilman ponnistusvaiheen supistuksia...ihana lopputulos aina! Miehet ovat vain niin ihania näissä saalistusasioissa, elämää suurempia, joiden edelle menee vain perhe, yleensä.

      Iloista viikkoa Sinullekin, tulimme juuri minihanimuunilta!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!