sunnuntai 28. elokuuta 2016

Viikko vielä lomaa

Minulla on ollut niin mukava kesäloma. Jokaisella viikolla on tehty matka, ensin Hangon seudulle, sitten pohjoiseen ja viime viikolla Turkuun. Ensi viikollekin on päivämatka tiedossa tosi kivaan paikkaan erittäin hyvässä seurassa, siitä tulette ihan varmasti kuulemaan!

Koru
Turun reissulla Kivipellon isäntä yllätti ja lupasi viedä minut puutarhalle. Hänelle olikin suunnaton yllätys, että Turussa on kaksi puutarhaa! Keskustelimme vakavasti, mennäänkö Viherlassilaan, jonne toivoin pääseväni vai Kauppilaan, jonka lähelle olemme vierailleet jokusen kerran jo aikaisemminkin. Auton nokka kääntyi siis Kauppilaan. Tiesin, että minun pitää olla nopea, koska isäntä ei ole taimistoihmisiä ollenkaan. Päässäni oli lista mitä kaikkea haluan, joten kärryllinen tavaraa lähti mukaan!

Erilaisia hattuja, maksaruohoja, luppioita, jouluruusuja, väriminttu...no siinä ne sitten olivatkin, peräkonttiin olisi mahtunut lisääkin, mutta Turun puutarhakierroksen tulen tekemään joskus paremmalla ajalla uudelleen, nautiskellen!

'Piilu'
Myrskytuuli keinuttaa 'Blekitny Aniol' -kärhöä, sen olen ostanut kivikaudella Börje Friltä!
 Lämmin ja sateinen sää on edesauttanut oheiskasvien juhlaa kukkapenkeissä ja kasvimaalla. Siivosin kaikki kukkamaani (rytörinne vielä kesken ja pientä viilailua muissakin vielä riittää). Tänään saan istuttaa kaikki uudet taimeni maahan ja siirrellä väärään paikkaan istutetut. Kukkasipulitilauksia olen tehnyt, nekin on mukava istuttaa siivottuun maahan. Täytynee tosin sanoa, että minulla on keho täynnä uusia lihaksia, jotka mukavasti ilmoittelevat läsnäolostaan, mutta kukkapenkin siivous on mukava yhdistelmä voimailua ja venyttelyä!

Sisääntulon kukkamaa
Lasihuoneen kukkapenkki
Keltainen kukkapenkki
Takapihan ruusupenkki
Aarrepenkki
Pionipenkin alaosa
Isompi kuva pionipenkin alaosasta
Ruusupenkin alaosa
Ressukka nuokuksissaan! Aina muutto uuteen paikkaan ei ole heti mukavaa!

Rytörinne
Uusi hortensia 'Limelight' ...
...ja 'Moskovan kaunotar' vanhan valkoisen sireenin kaveriksi.
 Kukkapenkkien siivoukseen oli toinenkin virike, sisareni Mustikkamummo ja Virkkuumummo ovat tulossa kylään ensi viikolla ja en tokikaan voinut näyttää kukkapenkkejäni ihan missä kunnossa tahansa!



Myrsky ulvoi eilen koko päivän, ihana keli tehdä pihahommia - ei itikan itikkaa! Onneksi meille ei mitään vahinkoja tullut, mutta varmasti jossain puita kaatui! Minulta kaatui vain vanha upea daalia! Sulo nukkui kasvihuoneessa autuasta untaan myrskyn pauhatessa. 

Maa tömisi, kun omenat putoilivat maahan!

 Lopuksi tuli rankka sadekuurokin!


Viimeinen lomaviikko alkaa! Minulla on ollut hyvä loma! Tänään on tulossa kylään pikkuinen nöpönenäkin!

Toivotan kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa! 
Aurinkoa!

40 kommenttia:

  1. Ahkera olet ollut ja siistiä jälkeä aikaan saanut. Tosi hienon näköinen tuo kirjavalehtinen maksaruoho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein pahaa teki katsella kuinka oheiskasvit viettivät kulutusjuhlaa kukkapenkeissä ja helpotti tosiaan huomattavasti, kun sain penkit siivottua. Perkuujätteet, siis vesiheinät ym. suosikit menivät kanalaan, pikkuisetkin pääsivät keolle jättämääni rikkakasaa tonkimaan innoissaan.

      Aioin ostaa vain tummalehtisen maksaruohon 'Xenox', mutta ihastuin vieressä olevaan kirjavalehtiseen 'Elsie's Gold' maksaruohoon ja sekin muutti meille, kannustimena lisäksi -30% ale :D lisäksi ostin vielä punertavan 'Red Cauli' maksaruohon...

      Poista
  2. Kiva, että pääsit Kauppilaan, vaikka olikin lentävä visiitti, mutta aika nopea olet, kun tuollaisen saaliin sait haalittua. Upean näköiset kukkapenkit, oheiskasvi onkin hyvä nimitys. Kovasti niitä vain tulee, vaikka kohta jo syys saa.
    Mukavaa lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen, kun viimein pääsin Kauppilaan! Taktikoin ja kiersin haravoivalla katseella vain perennat ja ale-pöydän. Olisin saanut siellä kulumaan aikaa enemmänkin! Visiitti oli tosi lentävä! Tein kyllä pienen jekun...piti päästä vessaan vielä Kauppilassa - saapuneet kukkasipulit olivat ihan vessan oven vieressä ja tarkistin nekin :D :D :D Olenko hiukan ketku?

      Tuntuu, että oheiskasveilla on mahdoton kasvuvoima ja ovat kovia sikiämäänkin!

      Poista
  3. Kaunis puutarha! Hyvää loman jatkoa:-)

    VastaaPoista
  4. ihana puutarha! Kiva, että loma on ollut onnistunut:) Minä pitäisin myös elokuussa lomailusta, mutta työnantaja ei ollut siitä tänä vuonna samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Elokuu on ihana kuukausi pitää lomaa! Vaikka monet paikat ovat kiinni jo elokuulla, luontoretkille pääsee aina ja monet mukavat yöpaikat ovat läpi vuoden auki ja niissä oli yöpaikkoja saatavilla, vaikka ennakkovarauksia emme tehneet. Kotonakin on kaikkea mukavaa: pihapuuhastelua, säilömistä ym. ja en ole oikein helteen ystävä.

      Poista
  5. Ihania kuvia kauniista puutarhastasi! Kauppilassa kyllä viihtyisi pitkäänkin ja houkutuksiahan se on puollollaan. Mukavaa loppulomaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Kauppilaan ja Viherlassilaan teen oman retken, jotta voin rauhassa tutkia kaikkia ihanuuksia! Houkutuksia riittää vaikka millä mitalla :D

      Poista
  6. Ihania uusia aarteita! <3
    Toteamus, ettei isäntä ole taimistoihmisiä ollenkaan, sai kyllä hymyn huulille. :) Niin se taitaa monessa huushollissa olla. Tai meillä ei isäntä ole minkään valtakunnan kaupanihmisiä ollenkaan. Kaikissa ostoksissa pitää olla nopea. :)
    Ihana, että ole saanut viettää ihanan loma! Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!

      Olin niin innoissani, ostoslistaa ei ollut mukana, tai oli se päässäni ja muutama heräteostoskin tuli mukaan :D

      Meilläkään isäntä ei ole kauppaihminen ollenkaan, paitsi jossain miesten kone- ja härpäkekaupassa aikaa kuluu. Paidat tilaan nykyään maailmalta netin kautta, isäntä kysyi että saisiko sieltä netistä housujakin, mutta pitkäkinttuisen täytyy kyllä housut sovittaa vaikka hikikarpaloita ja tuskaa se tuottaakin! Mutta meilläkin nopeus on valttia!

      Tämä loma on ollut niin ihana, kaikkea kivaa ollaan tehty! Vähän hanimuunia, luontoa, laivaretkeä höyrylaivalla, herkuttelua, puuhommia yhdessä...kaikkea kivaa siis!

      Viikko vielä jäljellä :D tuntuu kuin olisin ollut vaikka kuinka kauan pois töistä :D

      Poista
  7. Kuulostaa varsin mukavalta lomalta!

    VastaaPoista
  8. Kirjavalehtinen maksaruoho ja vaikka mitä ihanuuksia ennätysajassa.
    Hyvä, että siskot kyläilevät niin saa penkit puhdistettua. Minä en ole tehnyt sitä hommaa moneen viikkoon, kun olen lomaillut eri maisemissa ja hoidellut pikkuista. Mutta syksyä sitten riittää ja penkkejä puhdistelen sitten. Sinullakin näyttää kasvavan pionipenkeissä muutakin kuin pioneja ja ruusupenkissä samoin. Niin meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin tarkan sihdin perennaosastolle, aivot työstivät ja silmät haravoivat! Sain ainakin osan mitä halusinkin ja ihmeen kaupalla ostoslista pysyi päässä tiukasti!

      Siskot ja kummityttökin tulee kylään, sellainen mukava siskojen yhteinen höpötysiltapäivä, kukkia ja kahvia -teemalla! Kukkapenkeissä oheiskasvit viettävät juhlaa - lämmin ja kosteus antavat niin hyvät olosuhteet niillekin! Mutta syksyä ja oheiskasveja riittää, varmaan teen vielä kukkamaakierroksen :D Ihanaa kun pääsit pikkuista hoitamaan :D

      Varsinainen pionipenkki on täynnä vain pioneita, tuolla alapuolella kasvaa jo muutakin vaikka sinne kymmenkunta pionia vielä mahtuu :D olen hattuihin hurahtanut :D Täytän maan niin isoilla lehtevillä kasveilla että rikat saisivat mahdollisimman vähän valoa! Ruusupenkki on aika vaatimaton, kanadanruusuja ja niistäkin pakkanen vei useita mennessään. Ostin paikkataimia, mutta tie ruusuosastolta vei perennaosastolle vietellen! Ihastuin tuohon kirjavalehtiseen maksaruohoon ensisilmäyksellä!

      Poista
  9. Ja mihinkäs mun silmäni tarttuivat muuhun kuin tuohon jouluruusu-kohtaan... Nyt harmittaa todella, etten ehtinyt Turussa piipahtaa puutarhoilla. Yliopistollisen kasvitieteellisestä puutarhastakin olen tehnyt muutamia hyviä ostoksia.
    Mukavaa loman jatkoa - samoja reittejä ollaan koluttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut ovat ihania, sain kaksi uutta lisää ja toivoin niiden kasvavan isoiksi mättäiksi! Valkoinen vanha on toipunut viime talvesta ja toivon sille vahvaa kukintaa jo ensi joulun alle ja viimeistään keväälle! Tuo Turun puutarhakäynti oli taivaan lahja mieheltä, joka inhoaa kaikkia kauppoja ja taimistoja erityisesti!

      Hienoa että sait tehtyä aarreostoksia, se aina piristää!

      Kiitos! Samoilla tienoilla liikuttiin :D Lokakuun alulla ajattelin tulla sinne teillepäin messuille :D :D :D

      Poista
  10. Moi. Pihasi on kyllä mahtava. Loma tuntuu minusta aina lyhyelle. Vasta se alkoi ja nyt se loppui. Hyvää loppu lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Yleensä loma hurahtaa, tämä loma on tuntunut aika pitkältä, piti oikein tarkistaa kalenterista, vieläkö on viikko jäljellä! Paljon kivaa on lomaan mahtunut!

      Poista
  11. Moikka. Kauniita kukkia puutarhassa. Onpa mahtava sateenkaari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Sateenkaari oli sellainen kaksinkertainenkin, vettä tuli myrskyn mukana kaatamalla!

      Poista
  12. Näyttää oikein siistiltä. Ja on muuten hienoja kivilohkareita teillä!
    Mukavaa loman jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viimeinen viikko lomaa alkaa!

      Nuo isot lohkareet ovat peräisin tietyömaalta, jossa purettiin vanhoja siltoja! Muuten ollan hyvin omavaraisia kivien suheen!

      Poista
  13. Puutarhatöissä tulee helposti uusia lihaksia esiin. Komea sateenkaari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhatyöt ovat aika monipuolista liikuntaa, voimailua ja venyttelyä!

      Eilen pilvet peittivät tienoon, oli aika pimeää vaikka ei ollut vielä ilta, vettä tuli aivan kaatamalla ja sitten sateenkaari kaksinkertaisena tuli taivaalle. Se oli kaunis!

      Poista
  14. Hauskaa miten olet nimennyt kukkapenkkisi, tuo aarrepenkki hieman kiinnostaa, mitähän aarteita se kätkeekään? Lomasi kuulostaa mukavalta ja kyllä ne miehetkin joskus yllättävät 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penkeille annoin nimet, jotta ne olisi helpompi erottaa! Rytörinne ikuinen murheenkryyni :D Aarrepenkissä kasvaa sellaisia mulle rakkaita ja vähän enemmän etsintää vaativia kukkia kuten kuningasatsalea, valkolehdokki, keltakielokki ym.

      Loma on ollut niin kiva ja olen niin onnellinen että ihanuuteni yllättää usein ja mukavasti!

      Poista
  15. Onpa mukava loma! Hyvään aikaan sinulla on kyllä loma. Ehtii saada puutarhan kuntoon. Toki loma on aina ihana kasvukauden aikana. Matkat ovat tärkeitä, varsinkin taimistomatkat.
    Sinulla on ihanan suuret ja runsaat kukkapenkit.
    Oli myös kovin ihanat nuo kana ja tiputarinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaankin, viikko vielä ja yksi mukava retki jäljellä! Ajattelin että saan kaikki perennantaimet maahan ja kukkasipulit, varmaan kierros kuokan kanssa pitää vielä tehdä, mutta se on sitten jo aika helppokin! Lomalla on mukavaa matkailla ja taimistomatkat ovat vallan ihania!

      Kukkapenkit ovat aika isot ja koetan saada niistä mahdollisimman helppohoitoisia! Ikä tekee tehtävänsä!

      Kiitos, mammat pitävät nyt hyvää huolta pikkuisista!

      Poista
  16. Kiva, pääsit sitten Kauppilaan. Ihan mahtava paikka sekin on kyllä. Sit kun seuraavan kerran suunnittelet taimistoretkeä Turkuun, täällä on yksi vapaaehtoinen
    kanssanautiskelija mukaan retkelle :) Eihän se isoa mutkaa tee, jos ajelet Turkuun Rauman kautta:D
    Oi sentään, onpas sinulla nyt siistit kukkamaat! Mulla ei ole yhtään noin siistit, vaikka virikettä olisi minullakin.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin sitä jo että voisinko pyytää sinua kaveriksi! Varmaan olisi aika hauskaa ja matka teidän kautta Turkuun ei lisäkilometrejä paljoa tee enemmän, ensi kesänä se toteutetaan!

      Kukkamaat paitsi puolikas rytörinnettä on nyt siistejä, pientä viilausta tarvitaan aina, kaikki perennat ovat jo maassa että voin ostaa lisääkin! Muutama puu ja kaksi kärhöä vielä purkeissa eli tilanne erinomainen siltä osin!

      Laitellaan viestejä huomenissa!

      Poista
  17. Löysit hienoja kukkia istutettavaksi. Kaunis piha sulla. Hieno toi sateenkaari. Meilläkin vähäsen myrskyi, hetken vain oli onneksi sähköt poikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tein hartaan ja tiukan kierroksen taimistolla, ostoslappu mielessäni! Meille ei myrsky paljoa tuhoa tehnyt, mutta sähkökatkoja tuntui olevan aika paljon muualla! Meillä myrskysi lähes koko päivän!

      Poista
  18. Sinä aina osaat puutarhaostoksissasi valita ne parhaat kukat ja sulla on suuri piha,kun sinne yhä mahtuu. Sateenkaari on aina yhtä upea. Oikein hyvää viimeistä lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiedä osaanko, vai onko tuuria mukana, varmaan kumpaakin! Pihaan kyllä mahtuu vieläkin kukkia, aukkopaikkoja riittää, mutta oikeita kukkia ei millään tahdo aina löytyä!

      Sateenkaari on upea ja suuri lupaus ettei vedenpaisumusta enää tule, se aina tulee mieleeni kun sateenkaaren näen! Kerran se päättyi kukkapenkkiini :D

      Kiitos Intsu!

      Poista
  19. No ihania ostoksia teit ja ennestäänkin puutarhasi on täynnä kaikkea ihanuutta. Hyvää viimeistä lomaviikkoa! Tuota sinun miestäsi pitäisi vähän kyllä kouluttaa taimistomyönteisemmäksi :) Mitähän kaikkea aarrepenkissäsi kasvaa, esittelethän joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostoskierros oli tosiaan hyvin kompakti ja yhtään harha-askelta ei sopinut ottaa, löysin ihanuuksia joita halusinkin, tosin penkeissä on tilaa vieläkin! Pioneita täytyy keväällä hankkia messuilta :D

      Kiitos! Isäntä ei ole oikein innoissaan taimistoista ja mielellään hän minut taimikaupoille yksin päästää, toisaalta onneksi, saan rauhassa tutkia ja hankkia kaikkea 'tärkeää'.

      Aarrepenkkiin kerään mielestäni ihanuuskukkia, suurin ihanuuteni siellä on kuningasatsalea ja pikkuriikkinen ängelmä, suloinen! Myös keväällä kukkiva valkolehdokki ja tikankontti, myös keltakielokki on päässyt penkkiin ja tillipioni...tilaa siellä vielä aarteille on! Teen joskus siitä postauksen :D

      Poista
  20. Sie onnellinen pääsit puutarhalle ja hyvät on hankinnat.
    Eilen keräsimme kaksi kottikärrillistä omenia jotka tuuli oli riepotellut puista, vietiin ne metsään peuroille. No eipä tarvitse enää kuoria ja keittää ihan niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain siivet selkään ja liihottelin pitkin puutarhaa napsien herkkuja sieltä ja täältä, sain mielestäni hyvän otoksen niin hattuja kuin kaikkea muutakin! Peräkonttiin olisi mahtunut lisääkin vielä!

      Lauantaina oli niin mahdoton tuuli! Meilläkin omenat kolisivat alas puusta ja niitä myös keräsin kanoille ja säilöttäväksi, varmaan myös viemme peuroille ja kauriille niitä syötäväksi! Kaikille riittää!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!