sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Terveisiä Kivipellosta!





Pehmeä sade ropistelee Kivipellon talon kattoon, aurinko kävi eilen kylässä. Pehmeä illan harmaus laskeutuu hämäräksi.


Olen Kivipellon Saila. Innostuin bloggaamisesta ja olenkin seuraillut muiden blogeja vaihtelevasti. Tästä innostuneena nyt aloitin oman blogin kirjoittamisen. Tervetuloa lukemaan.

Kivipellossa, kuten jo nimikin kertoo, on kiviä niin paljon, että olemme niistä tehneet komean kiviaidan. Suuria järkäleitä on siellä täällä. Pieniä kivenmurikoita ei kannata alkaa edes kaivamaan, koska ei voi tietää millainen siirtolohkare sieltä löytyykään.


Minun ja isännän lisäksi pihapiirissä asustelee kaksi komeaa kollipoikaa, Sulo ja Nöpö. Tarmo-kukko pitää kanalassa huolta pitsipöksyistä. Lapset ovat lentäneet maailmalle opiskelemaan ja maata rakentamaan.

Puutarha lepää odotellen uutta kasvukautta ja nyt on tarhurilla aikaa kirjoittaa, lukea, leipoa, maalata ja värkätä kaikenlaisia käsitöitä.



Mukavaa alkavaa työviikkoa!






5 kommenttia:

  1. Hei! Jään innolla seuraamaan tätä mielenkiintoista blogia!

    VastaaPoista
  2. Jee.. olen odottanut tätä blogia jo pitkään! On ihanaa kulkea kanssasi täällä. Ja odotan kovasti myös Sulon, Nöpön, Tarmon ja pitsipöksyjen kuulumisia. Saan varmasti myös uusia ideoita omaan kotiin ja varsinkin puutarhaan :)

    Kaikkea hyvää työviikkoon <3

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin jännittävää ja kauan mietin ja suunnittelin ennekuin uskalsin aloittaa, mutta nyt tuntuu että kaikkea kivaa arjessa tapahtuu mitä voi jakaa! Samoin on niin mukava kun voimme täälläkin jakaa kaikkea mukavaa! Olen niin iloinen että sain myös tyttärestä personal internet -tuen joka auttaa jos ongelmia tulee eteen.

    Saila

    VastaaPoista
  4. Hei ! Tänään vasta huomasin, että olet aloittanut oman blogin. Kiva juttu !

    VastaaPoista
  5. Kyllä vain, vähän kankeaa aluksi, opettelua riittää mutta mukavaa kuitenkin!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!