Aurinko kävi kylässä eilen!
Olipa ihana olla ulkona päiväsaikaan. Työpäivinä aamulla on pimeää ja illalla taas kotiin palatessa. Mutta eilen kävin katsomassa mitä puutarhalle kuului. Pilvet repesivät, sininen taivas näkyi kirkkaana ja auringon säteet hellivät. Oli niin kaunista!
Keijunkukat ja esikot |
Keijunkukat olivat hyvin terhakoita, samoin valkoisten esikoiden lehdet sireenien juurella.
Jouluruusu ja laajalle levittäytynyt kangasajuruoho. |
Jouluruusu on hyvin rehevä, vaikka kasvaa epätyypillisessä paikassa.
Sain sen yli 10 vuotta sitten kummitytöltäni joulukukaksi, Rakensimme
silloin uutta kotiamme ja lasikasvihuoneen seinusta oli ainoa paikka
missä ei työkoneet myllänneet ja miehet tassutelleet. Paikka on kesällä
hyvin aurinkoinan ja kuuma, silti se on levittäytynyt hyvin laajalle ja
kukkii joka vuosi. Sain siis yhden taimen,jota olen jakanut useaan
osaan. Maanpeittona kasvaa laajalle levittäytynyt kangasajuruoho.
Flammentanz |
Köynnösruusu Flammentanz odottelee havupeittoa päälleen. Ison kiven päällä on toinen hauska kivi. Sen päällä on kisupoikien hyvä tähystellä! Siihen saisi laitettua kesällä huovankin ja ottaa aurinkoa!
Omenapuiden alla on vaaleanpunertavan jouluruusun kukat avautumassa.
Iiris |
Viime vuonna Tampereen puutarhamessuilta ostin Tommolan tilan standiltä hassun iiriksen. Sillä on kauniit raidalliset lehdet, kukkinut se ei ole vielä, joten kukan väriä en osaa vielä kertoa, koska nimilappukin katosi matkan varrella. Se vain kasvaa ja kasvaa, eikä lakastunut, vaikka päälle satoi paksu lumikerros ja pakkastakin oli.
Kukkamaan alareunalla on vielä jäljellä lehtikaalia. Siitä on riittänyt salaattiin, sipseihin ja kanoille. Vielä kanat saavat siitä herkkua, jos puput eivät ehdi ensin.
Mikkeli |
Alppiruusu Mikkeli kasvaa mäntyjen alla metsäpuutarhassani katajien seurassa.
Sulo |
Sulo tuli kaveriksini pihakierrokselle. Kukat eivät tainneet oikein kiinnostaa, omenapuussa oli jotain paljon kiinnostavampaa!
Oikein ihanaa ja valoisaa adventin aikaa!
Voi miten komea Sulo on! Rapsutapa häntä minunkin puolestani ja lepertele kauniita juttuja sen korvaan, joohan. Ai niin, kasvaisikohan tuo jouluruusu Oulun korkeudella?
VastaaPoistaRapsutan varmasti ja juttelen kaikkia kivoja juttuja ja annan raakaa kananmunaa, joka on Sulon suuri herkku. En kyllä uskalla mennä sanomaan, kuinka jouluruusu niin korkealla viihtyisi, mutta voisin uskoa jos lumi suojaa ja ei ole liian kostea alusta, varmaankin Saaripalstan Saila osaisi antaa siihen vastauksen.
PoistaEilen oli loistava päivä. Sain tehtyä monta juttua valmiiksi, kävin lenkillä ja suunnittelin joulua. On se kumma, miten valo piristää mieltä :)
VastaaPoistaSulo taitaa olla kaikessa mukana. Ihanuus <3
Sulo on kyllä kaikessa aina mukana ja Nöpö kanssa, ihania poikia molemmat. Oikein piti seisahtaa ja ihailla auringonsäteitä, jotka taivaanrannasta paistoivat, aika pitkä aika oli kirkasta.
PoistaVoi, miten kaunis Sulo! Onpa lähes kesäisiä kuvia. Mukavaa adventtia!
VastaaPoistaKiitos, Sulo on kyllä lutunen ja kuononpää kauniin ruusun punainen, Sulo on kova puskemaan ja sen turkki on hyvin pehmeä, ei kuitenkaan helpolla takkuunnu. Syksy on ollut aika vaihteleva, ihmeen terhakkaasti monien perennoiden lehdet olivat vielä pystyssä.
PoistaAurinkoista adventinaikaa myös Sinulle!
Satu, tervetuloa blogiini :)
PoistaSulo on kaunein kukka :D Itse en ole nähnyt aurinkoa vähään aikaan. Kaupungissa,missä olin toissayön, satoi räntää ja lunta, täällä ei ole satanut lunta, muuten vaan on pimeää...
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi Sulosta! Tänäänkin näin sinisen taivaan ja auringon, voi kun voisin ne Sinulle antaa! Pian talven selkä taittuu, muutamassa viikossa. Onneksi on ilon aika ja Joulun odotus, kynttilät antavat valoa!
Poista