Kevät etenee nyt hurjalla vauhdilla ja haluaisin hiukan painaa jo jarrua, kun vasta on maaliskuun alku. Vähäisiä puutarhahommia olen jo tehnyt ja minimaalisen määrän kylvöjä.
![]() |
Eilen kävin ihan vähän Pirilän kukkatalossa, ostin nämä suloiset esikot ja toivon niille pitkää ikää! |
Ensimmäiset liljat (lilium orientalis) ostin jo, laitoin ne heti multaan navettaan viileään. Sain niistä muutaman poikasenkin otettua.
![]() |
Lilium 'Salmon Party' |
Tänään kiertelin puutarhassa katsomassa, ketkä ovat jo hereillä. Pihassa meillä lunta vielä riittää, paikoissa minne on tuiskuttanut. Omenapuulehdossa ja metsäpuutarhan alueella lunta ei juurikaan ole.
Lumikellot ovat jo kilkatelleet hyvän tovin. Nuppujaan ne eivät ole vielä aukaisseet. Kevyesti niitäkin peittelen. Luulin, että kauriiden määrä meilläpäin on vähentynyt suden ja ilvesten ansiosta. Eilen lenkille lähteissä pihassa pomppi yksi kauris ja sunnuntaina lenkillä isännän kanssa näimme läheisellä pellolla kymmenen kauriin tokan, metsään eivät taida uskaltaa. Osa niistä seisoi kuin vartiossa, muut makoilivat eli suojausta laittelen lisää ja muutaman mustakuusen (picea mariana) rungolle laitoin runkosuojat, kohta kaurispukit alkavat merkkaamaan taas reviiriään ja nuoret puut ovat silloin vaarassa!
![]() |
Galanthus elwesii 'Snow Fox' |
![]() |
Galanthus elwesii 'Beluga' |
![]() |
Galanthus nivalis 'Flore Pleno' |
Jouluruusuja (helleborus) ei lumi tai pakkanen pidättele.
Kaikenlaisia piippoja jo nousee, 'Woodstock' -hyasintit jouluruusujen vieressä ovat jo reippaasti nousseet myös.
Metsäpenkissä pienessä belliksessä on jo nuppu, varmaan syksyllä se on jäänyt odottelemaan sopivaa säätä avautuakseen.
Sormustinkukissa (digitalis) on mehevät ruusukkeet. Olen hyvin iloinen, kun sormustinkukat viimeinkin suostuivat kasvamaan meillä!
Huomenna alkaa puuhommat ja yöpakkasia siis toivon - mukavampi puuhäkkejä on täytellä, kun maa on kohmeinen. Meillä on siis puulämmitys, isäntä on tuulikaatoja tuonut metsästä ja meillä halot laitetaan isoihin kuormalavan päällä oleviin häkkeihin. Häkkejä siirrellään liiteriin sitten traktorilla. Meillä toki on aina puuta kuivumassa häkeissä parin vuoden tarve, tänä talvena puuta ei olekaan kovin kulunut.
Hiljalleen mielessä olevat keväthaaveet ovat vahvistuneet! Pihassa kävellessäni olen tutkinut ja kirjannut ylöskin, mistä aloitan pensaiden leikkuun ja mikä paikka kaipaa uudelleenorganisointia.
Ihanaa, kun valoisaa aikaa päivässä riittää kuitenkin jo aika pitkälle. Linnut laulavat jo kovasti omaa kevätiloaan.
Nautitaan tästä ajasta!
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚
Dear Saila!
VastaaPoistaThe filled primroses are so beautiful. I have tried to plant them here, but none of them survive. It is wonderful to see your snowdrops in bloom already. I like snowdrops very much, but they are under snow here. I have to divide them and move some to a place where the snow melts early. You also have some wonderful hellebores. They look so powerful! I really like them.
Yes, the birdsong has started, and it is a great time ahead of us now.
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaWe do have incredibly little snow and warmth, it is rarely this warm at the beginning of March. Snowdrops have risen where the snow has melted - I have tried to plant them in such places. Other bulb flowers are also early! Helleborus is already on a big bud and the buds are trying to emerge from under the snow. On the other hand, it's a good thing, even the first insects of spring sometimes wake up early and there is at least a little food for them.
We can already hear a lot of bird singing, we haven't seen any migratory birds yet.
All the best to You!
Hugs!
Minä ostin viimevuonna samantapainen esikon mikä kuoli aika nopeasti vaikka vein sen mökin viileyteen . Toivottavasti sinun pärjäävät.
VastaaPoistaOmpa sinulla komeita jouluruusun ryppäitä .
Minä taas olen yrittänyt päästä eroon sormustinkukista . En tiedä mistä ne yleensä on tulleet .
Ostin kaksi uutta bellistä erilaista yritän saada ne säilymään puutarhaan .
Meillä ilvekset on myös verottaneet peura kantaa .
Hiukan varauksella ostin nuo esikot juurikin siksi, että niiden kestävyyttä epäilen. Joskus ostin violetin kerratun esikon Tukholman messuilta ja se on ollut todella sitkeä, leviää vain ja kukkii melkein koko kesän aina syksyn pakkasiin asti.
PoistaJuu, mulla on aika monta jouluruusua ja tuo h.niger on aika iso ja vanha, se on aina varma kukkija.
Aika jännää, sinä yrität päästä eroon ja minä yritän saada sormustinkukkia - sellaista elämä on!
Bellikset ovat ihania, toivottavasti saat ne säilymään! Tuo kuvassa oleva on hyvin sitkeä tapaus.
Pedot tulevat saaliin perässä, sellaista on luonnon kiertokulku. Luulin, että meillä kauriskanta on supistunut, kun niitä ei juurikaan ole näkynyt, mutta toisin kävi! No ilveksillä on kohta pesueet ja varmaan peurakantaa sielläkin verottavat.
Onpa suloisia kerrottukukkaisia esikoita. Tiedossa myös ihanaa jouluruusujen kukintaa.
VastaaPoistaMukavia puuhommia sinulle.
Nuo esikot olivat ihania ja valikoimaa olisi ollut enemmänkin, mutta nuo hurmasivat eniten. Jouluruusujen kukinta alkaa aivan pian, riippuu tietenkin säistä.
PoistaPuuhommat ovat tosi kivoja! Meillä jäi ulos pinoon viime vuonna puita, laitettiin siitä koivu- ja mäntyklapeja neljä etukauhallista, jotka isäntä vei pikkuliiterille pinottavaksi sauna- ja uunipuiksi. Yksi häkki (kuormalavan päällä ja korkeutta noin 2 metriä) saatiin kuusta ja isäntä vei sen isoon liiteriin kuivumaan.
Oi, miten sievät esikot! <3 Ihanan paljon siellä jo pilkistelee nuppuja ja lehtiruusukkeita. Toivottavasti sää suosi puuhommien aloittamista!
VastaaPoistaNuo esikot olivat todella sieviä ja muitakin värejä olisi ollut tarjolla! Lumet ovat sulaneet todella vauhdilla ja piipottajia näkyy paljon!
PoistaHyvin saatiin pikkuliiterin täytteet traktorin etukauhalla, toivottavasti sää suosii, isäntä alkaa kohta pilkkomaan lisää ja minä täytän häkkejä ihan käsipelillä mennään. Kivaa hommaa, tykkään!
Hei Saila!
VastaaPoistaSinun Jouluruusut on aivan ihania, täällä ei kuki vielä mutta muutaman nupun olen nähnyt. Kesti monta vuotta kunnes löysin paikan missä ne viihtyy jotenkin hyvin. Meillä ei ole lunta ollenkaan ja pari päivää on ollut ihan keväinen ilma. Sormuskukka on minun suosikki, kylven joka vuosi ettei vaan käy niin ettei sitä ole kukkapenkissä ollenkaan.
Terveisin Marika
Hei Marika!
PoistaTuo vanha jouluruusu on todella ihana ja kasvaa juuri sellaisessa paikassa, mikä ohjekirjan mukaan on vihonviimeinen - muuta paikkaa ei silloin kun sen sain, ollut. Se on aika iso, noin neliömetrin kokoinen, pienempiä on sitten lisää ja siementaimia siellä täällä. Jouluruusu on pölyttäjien suosikki silloin varsinkin, kun muuta ei ole vielä tarjolla. Ihanaa, että löysit jouluruusuille mieleisen paikan!
Sormustinkukka on todella kaunis ja vuosia yritin sitä kasvattaa, myös minä kylvän sitä joka vuosi lisää!
Aivan ihanalta näyttävät jouluruususi kukkanuppuineen! Ja löytyyhän kierrokseltasi monenlaista heräilevää kasvia, lumikellotkin ovat jo noin valmiina. Minä kiersin viimeksi eilen katsomassa kaikki lumikellojen alueet, mutta ei vielä mitään ole näkyvissä. Tänään aamu valkeni oikein sankalla lumisateella. Minäkin toivoisin, että lämpimän jakson perään ei tulisi sellaista takatalvea, joka tappaa kukkanuput tai tekee muuta vahinkoa.
VastaaPoistaJouluruusu on aina ensimmäinen kukkija kilpaa lumikellojen kanssa ja se yrittää tunkea nuppunsa lumireunan alta päästäkseen kukkimaan. Yllättävän monta piippoa löytyikin! Meillä oli aika kaunis sää ja aurinkoakin näkyi, hyvä työilma! Takatalvi on todella surullista vallankin jos se survoo nuput.
PoistaSuloiset esikot olet löytänyt! Ja todella kauniin idänliljan. Minulla on (jos on vielä hengissä) ihan saman näköinen lilja nimellä 'Apricot Star', joka kukki ensimmäisenä kesänä ruukussa 30 cm korkeana. Se oli ihan hassu. En tiedä miksi se jäi niin matalaksi. Olisipa tuollainen navetta, jossa voisi pitää juurikin noita ruukutettuja esikasvatteja, olen ihan kateellinen tuosta tilastasi!
VastaaPoistaKovasti teilläkin siellä jo vihertää!
Esikot hyppäsivät ostoskärryyn ja sanoivat että me tullaan teille, pakkohan ne oli mukaan ottaa! Jotenkin liljat ovat viimeisen vuoden aikana kutsuneet niin paljon, tuo oli pakko ottaa ostoskärryyn myös ja laitoinkin sen heti multiin navettaan, onhan siellä viileää, mutta kyllä lilja kestää. Varmaan liljasi maassa kasvaa sellaiseksi kuin sen pitäisi, joskus ruukussa ne tekee temppujaan. Navetta on hyvä paikka aika moneen ja siellä on tilaa mun peuhata mullan kanssa ja hyvä paikka varastoida kasvatustarvikkeitakin.
PoistaLumi on todella kadonnut vauhdilla ja sammal nurmikolla kauniisti vihertää! Piippoja löytyi yllättävän paljon!
Ooh, miten somia jouluruusuja nuppuineen. Ja lumikellojakin kymmenittäin.
VastaaPoistaTäällä satoi aamulla räntää ja rakeita. Nyt mittari näyttää +5, vaikka ihan siltä ei vielä tunnu.
Kävin hakemassa rautakaupasta lisää verkkoa. Piippojen noustessa suojattavia riittää.
Toivottavasti puutalkoot sujuvat hyvin!
Jouluruusut ovat ihania ja tuo vanha on uskollinen ja kukkii heti, kun pääsee lumen vallasta. Lumikellojakin on tulossa paljon! Olen kartoittanut pihaa edelleen ja kirjannut ylös paikkoja, joihin syksyllä laitan lisää lumikelloja, ne vain ovat niin kauniita.
PoistaMe ollaan varmaan täällä oltu jollain suojavyöhykkeellä, meillä paistoi aurinko ja olihan pilviäkin, mutta oli hyvä työilma ulkona.
Puutalkoot sujuivat hyvin! Nyt iso ulkopino, joka viime keväänä ei mahtunut minnekään, saatiin pois ja nyt isäntä alkaa pilkkomaan lisää ja minulla on häkkien täyttöpuuhaa sitten. Tykkään puuhommista!
Uskomattoman äkkiä kukkia tulee pinnalle. Meillä käytetään tosi paljon polttopuuta. Nyt keväällä on löydettävä taas puun myyjä.
VastaaPoistaTotta, aivan kuin kukat maan pinnan alla odottaisivat oikeaa hetkeä nousta pinnalle mahdollisimman pian! Polttopuuta kyllä kuluu.
PoistaNo niin, nyt on pihassa pyörinyt toinen häirikkö. Supi. Jo oli kauriita.
VastaaPoistaVai on tullut supi pihaan. Se täytyisi loukuttaa. Kauriita oli iso tokka.
PoistaOnneksi meillä ei kasvit vielä ole tulleet esille. Onneksi meillä on kauriiden vierailu harventunut.
VastaaPoistaKasvit täällä meillä ovat aivan liian aikaisessa. Hyvä, että kauriiden käynnit ovat vähentyneet, ne syövät melkein kaiken vihreän ja ovat aika rohkeitakin.
PoistaPuuta on kulunut täälläkin todella vähän. Aivan ihanat esikot, tuollaiset rimpsuhamoset niillä.
VastaaPoistaNuo esikot ovat todella ihanat! Puuta kuluu, nyt olikin aika paljon tuulikaatoja, joista saamme taas polttopuita kuivumaan.
PoistaIhanat sivut sinulla! Inspiroituu näistä kuvista😊
VastaaPoistaKaunis kiitos!
PoistaOnpa nätit esikot. Eipä teillä tosiaan ole kovin paljoa lunta. Onneksi on ollut leuto talvi, niin ei ole toivottavasti tullut talvituhoja pakkasen takia. Täälläkin on liiterissä paljon enemmän halkoja jäljellä kuin monena muuna talvena.
VastaaPoistaLupaavan runsaasti näyttää olevan nuppuja jouluruusussasi. Ei mene enää kauaa kun kukat alkavat aueta.
Nuo esikot olivat mielestäni hyvin kauniit ja toivon, että saan ne säilymään, että saan ne maahan. Talvi on ollut leuto, mutta nyt lupaillaan jotain lumimyräkkää ja se hiukan huolestuttaa! Halkotilanne on nyt hyvä leudon talven vuoksi. Jouluruusussa on hyvin nyt nuppuja ja jos sää lämpenee, ne avautuvat heti. Tykkään kovasti!
PoistaTodella kaunis esikko ja onpas siellä jo kevät pitkällä.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.
Nuo esikot ovat todella suloisia ja toivon, että ne kestävät kunnes saan ne maahan istutettua ja tietenkin senkin jälkeen.
PoistaKaunis kiitos!