torstai 31. toukokuuta 2018

Monta asiaa samassa paketissa

Kamera on aina oltava valmiudessa 
ja akulla on hyvää aikaa lataantua ilta-aikaan. 
Kamera laulaa täällä nyt hyvin aktiivisesti, 
valon määrä on huikea ja teettää kuvaamiselle haasteita.

Nöpö
Pionien kukinta jatkuu. 
Valkokiinanpionin (p. lactiflora v. trichocarpa) kukinta-aika loppui. Loppumassa on myös kuolanpionin (p.anomala) kukinta. 



Ruusupionissa (p. veitchii) oli kaksi kukkaa, 
kukinnan alussa kukan väri oli melkein fuksia, 
kukinnan jatkuttua väri on haalistunut 
vaaleaan ruusunpunaiseen.



Pionimaan juhannuspioni (p.humilis 'Juhannuspioni') 
on aloittanut kukinnan. 
Pionin löysin Kivipellon heinikosta vuosia sitten, ja olen jakanut sitä aika paljon, juuri mukulamainen. 


Kukinnan on aloittanut myös hybridi 'Starlight', 
taimi on vielä pieni, 
mutta 'aikuseksi' kasvettuaan kukan koko kasvaa. 



Toinen valkoinen, jonka nimilappu on lentänyt taivaan tuuliin, aloitti kukinnan myös, 
muistikuva olisi, että kyseessä on 'White Wings' kiinanpioni. 
Suurin osa pioneistani on kiinanpioneita. 


Akileijojen kukinta on alkanut. 
Tarkkaa nimimääritelmää akileijoilleni ei ole, 
lajike 'mummonmyssy' vaaleanpunaisena hallitsee, 

 
mutta olen yrittänyt saada meillä kasvamaan myös lehtoakileijaa - kaksi tainta on ainakin elossa, 
vaaleanpunainen ja sininen. 

 
Sysiakileija kasvaa aarrepenkissä ja se ei kuki vielä.

Lapsuudenkodin pihamaalta meille muuttanut unikko nuputtelee kevyesti tuulessa keinuen.


Mutta nyt tarvitaan tunnistusapua. 
Pihakoivun alla kuivassa paikassa 
kasvaa tällainen kukkiva kasvi. Tunnetko? 
Kuva on hiukan heikkolaatuinen. 
Valon määrä oli niin suuri, etten saanut sävyä kunnolla esiin.


Viikko sitten oli bloggaritapaaminen Marketanpuistossa. 
Se on kutsutilaisuus. 
Koska bloggaritapaamiset ovat aina hyvin mielenkiintoisia ja innostavia tilaisuuksia, kysyin Kotipuutarhalehden päätoimittajalta Maija Stenmanilta, 
millaisilla 'kriteereillä' kutsun tuohon tilaisuuteen voisi saada. Maija Stenman pyysi minua välittämään nämä kriteerit puutarhabloggareille tiedoksi. 
 
  Blogia on päivitetty säännöllisesti 
ja viimeisin bloggaus on tehty hiljattain.
         Seuraajia on kohtuullinen määrä (vähintään tuollaiset 50-70)
          Blogissa käsitellään puutarha-aiheita säännöllisesti.
         Bloggaajalle löytyvät yhteystiedot (kaikille ei löydy).

 Tilaisuuteen mukaan haluavat voivat ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla maija.stenman@puutarhaliitto.fi
  
Bloggareiden tavatessa on niin ihanaa puhua puutarhaa!

Hän ja varmaan me kaikki bloggarit toivomme, että blogeissa löytyisi blogin haltijan sähköpostiosoite, johon voisi ottaa tarvittaessa yhteyttä, itselläni se on blogin sähköposti niin kuin varmaan aika monella muullakin bloggarilla.

 
Nyt tuli jälleen niin monta asiaa...maratoonipostaus siis!

Oikein mukavaa alkavaa kukkivaa viikonloppua!
Parhaimmat onnittelut kaikille koulunsa päättäville
ja iloista kesälomaa ihan jokaiselle lomansa aloittavalle.

Aarre, jo kaksi kukkatasoa p.japonica  AB, 'Appleblossom candelabra'
 

63 kommenttia:

  1. Voi IIIIIK tuota Appleblossom-japaninesikkoa! Sellainenkin minulla on joskus ollut, mutta ei ikinä kukkinut ennen kuin kuoli :-D Miller's Crimson on onneksi hengissä niukin naukin!
    Ihana Nöpöliini ♥
    Ruusupionillasi on aivan ihana väri näin haalistuessaan. Fuksia ei sitten kuulostakaan niin hyvältä. Tuo juhannuspioni on pihani vanha asukas, ja se sattuu olemaan just inhokkiväriä, mutta pakko sitä on kestää, kun kuuluu tänne. Olen laillasi jakanut sitä, jotta sitä on tulevaisuudessakin ja monessa paikassa.
    Voi ihanat akileijat!
    Mysteerikukkasi on purppuratulikukka, Verbascum phoeniceum. Minullakin nousevat kukkavarret pikku hiljaa, mutta eivät vielä ihan kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen suunnattomasti, että tuo 'Appleblossom' on noin sitkeä täällä, mutta ilmeisesti kertaheitolla pääsi mieleiseen kasvupaikkaan ja on se ihana kun kukkakerroksia tulee monta! Onneksi sinulla on tuo Miller's Crimson hengissä. Tilasin näitä japanilaisia vähän kokeeksi Barnhavenista ja niitä varmaan tarvitaan lisää.

      Nöpö on ihana, ja kun Sulo on pois ja me kaksi ollaan pihakierroksella, hän heittäytyy eteeni suorilta jaloilta köllölleen rapsutettavaksi ja tätä tehdään moneen otteeseen!

      Tuo ruusupionin väri vallankin varjon langetessa on aika söötti vähän sellainen hopeansävyinen, tykkään, juhannuspioni onkin aika sähäkkä, mutta toisaalta tykkään siitäkin - ihmeen sitkeä kasvi! Akileijat on melkein kaikki noita isomummun vaaleanpunaisia mummonmyssyjä!

      Olen ihan otettu! Kuinka monta kertaa olen purppuratulikukkaa yrittänyt meille laittaa kasvamaan ja aina on kuollut. Nyt se tuli ihan itse ja kukkii kaiken lisäksi! Sen siitä saa kun liikaa yrittää! Vihdoin olen saanut digitalikset edes hiukan meillä kasvamaan. Meillä ei näköjään kaikki tykkää kasvaa :D.

      Poista
  2. Oi ihanuus mitä kukintaa, niin kauniita kaikki! Minä olen ihan ihastunut pioneihin, ovat niin upeita kukkia! Aurinkoista toukokuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Pionit ovat ihania, olen niitä rakastanut jo ihan pienestä tytöstä asti :D.

      Poista
  3. Mitä mitä! Pionit jo kukassa, täällä vasta nupulla. Paitsi uusin Starlight, jonka hankin viikonloppuna. Akileijat täälläkin sentäs aloittelevat jo kukintaansa. Ihanaa kun tuo Saila tietää ja tunnistaa kaikki kasvit<3 iso apu kun on nimilaput hukassa. Tai siis ainakin mulla on... Mukavaa viikonlopun aloittelua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien kukinta on jo alkanut ja valkokiinanpionilla kukinta on jo ohikin, nyt lopetteleen kuolanpioni - luonnonlajit ovat tosi aikaisia tänä vuonna. 'Starlight' on ihana ja kukkii meillä nyt ensimmäistä kertaa. Viime kesänä näin taimistolla vain keltaiset ja valkoiset pionit, niitä silloin hankin, nyt taitaa olla punasävyisten kesä :D. Sailaan voi aina luottaa, hän on kuin kävelevä kasvitietokirja!

      Kiitos Kati!

      Poista
  4. Japaninesikkosi on ihastuttava! Olen yrittänyt siemenestä kasvattaa useamman kerran, mutta kukintaan asti en ole vielä kertaakaan päässyt. Kasvi häviää aina talven aikana. Purppuratulikukka sen sijaa kasvaa minunkin pihallani hyvin. Se on aivan herkku! Siementaimia tulee paljon, ja toisinaan tuntuu että sama lehtiruusuke on kasvattanut kukkavarren kahtena kesänä peräkkäin - en tiedä voiko se oikeasti olla mahdollista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tätä tapahtuu, eli ilmeisesti on mahdollista - onneksi. Odottelen justiin yhtä ihanan puuterisen marjapuuronväristä kukkaan, viimevuotisesta ruusukkeesta ♥

      Poista
    2. Japaninesikko on tosi ihastuttava! Toivottavasti joskus saat kukinnankin! Omani ostin taimena, tosin siemeniäkin Barnhavenista tilasin ja ne kaikki varmaan lähtivät kasvuun (oli varmaan tuore siemen ja kylmäkäsittelin ne, ehkä moukantuuriakin mukana hiukan).

      Mulla on yksi tulikukka, sellainen keltainen ja se on vuosia noussut aina samasta ruusukkeesta, siementaimia se ei ole tehnyt ollenkaan - eli siis luulisi nyt kolmella syvällä rintaäänellä sanottuna ja todistettuna, että mahdollista on! Pitäisiköhän mun mennä kastelemaan tuota purppuratulikukkaa ja hellimään, jotta kasvaisi meilläkin? Mistähän se muuten johtuu, että jotkut kasvit eivät vain tykkää kasvaa meillä, ainakin tuo tulikukka, sormustinkukka (no nyt vaivalla) ja siperianunikko - aivan mahdottomuuksia minun kasvattaa!

      Poista
  5. Kerrassaan hurmaavia pioneita ja akileijoja <3

    VastaaPoista
  6. Pioni, anemone ja hajuherne, siinä ne minun lapsuudestanikin rakkaimmat kasvit. Onneksi edes pioni viihtyy hoivissani. Ja ihanaa, että tuo kaikki upea kukinta on vielä edessä. Valkeita pioneita rakastan yli kaiken, ne vaan tahtovat olla hieman vaativia taidoilleni. Ainakin heittäytyvät hitaiksi jahka päätyvät meille.

    Appleblossom on valtavan ihana, tuommoinen pitää joskus hommata itsellekin.

    Eikös olekin kivaa kun löytää uusia kasvituttavuuksia omista penkeistään? Minä ja palavarakkaus olemme leikkineet kuurupiiloa jo vuosia. Olen niitä tänne muutaman taimen tuonut. Vain löytääkseni ne jostain ihan muualta kuin istutuspaikaltaan. Harjaneilikka pompsahti esiin pari kesää sitten ja se on erittäin tervetullut.

    Tosin yhtenä kesänä odotin muuatta kasvia ylösnousevaksi, vaalin ja kitkin vierestä, että hällä olisi tilaa nousta. Kun tulin lomareissulta kotiin, löysin oikein hyvinvoivan rönsyleinikkipöheikön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat lempparit täällä leijonankidalla lisättynä, tosi lemppareita! Pioni on aika sitkeä tapaus, jos vain kasvupaikka on otollinen. Hienohelma ei tykkää märistä varpaista! Hankin viime kesänä useita valkoisia pioneita, tykkään niistä ihan mahdottomasti ja huomasin puutteen. En ole keltaisen ystävä, mutta keltainen pioni on ihana ja 'Lemon Chiffon' (hybridi) on hankintalistalla.

      Appleblossom on upea ja kukkii useassa kerroksessa, kukkavana voi olla jopa metrinen kun viimeinen kukkaterttu avautuu.

      On tosiaan mukavaa, joskus ne voivat olla sellaisia ylläreitä kuten tuo tulikukka ja viime kesänä keltainen pioni, jonka olin ostanut ihan toisena pionina! Kuurupiilon leikki onkin tosi kivaa, sitä meilläkin joskus on harrastettu. Ylösnousujakin odottelen innolla, harmittelin kun vain yksi lilakiehkurakielo nousi, sitä pitää hankkia lisää! Vai teki rönsyleinikki sinulle ketkun tempun!

      Poista
  7. Nuo sinun pionipehkosi ovat kyllä todella kauniita. Päivänpesän Katjan kysymykseen tuli tässä samalla vastaus, kun hän mietti blogissaan, onko hänen pioninsa mahdollisesti ruusupioni. Ilmeisesti on. En tiennyt, että kukan väri muuttuu vanhetessaan. Omani kukkii nyt ensimmäistä kertaa ja se on vielä fuksian värinen.
    Appleblossom-esikko on todellakin oikea aarre ja herkku. Hiukan tässä tulee taas sellainen olo, että pitäisikö kurkkia Barnhavenin kotisivuja.
    Nöpö on niin suloinen katti. Aina näitä pihapiirissä vapaana kulkevia kissoja katsellessani tuumin, kuinka kivaa olisi Juuson kanssa puutarhassa kulkea. Valjaissa sen liikkuminen on kovin rajoitettua ja tierempan metelin vuoksi se ei juuri ulkona edes viihdy. Hyvin kissamaista heittäytyä mamman jalkoihin saadakseen rapsutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat niin ihania ja nyt koko penkki on aika nätti, kun kasvusto peittää niin narsissien kukkavanat ja kuihtuvat lehdet. Luonnonlajit ovat aina mysteerejä, lajitunnistus on tosi haastavaa. Ruusupioni tosiaan haalistaa kukintonsa vanhetessaan, mutta värimaailma on kyllä kaunis.

      Appleblossom on upea, tykkään noista japanilaisista(kin) ja varmaan viimeistään marraskuulla teen tilauksen. Silloin muuten Barnhavenissa on hyvä valikoima jouluruusujakin - viimeksi tilasin tosiaan marraskuulla ja toimitus oli huhtikuun lopulla, suosittelen! Taimet olivat tullessaan hyväkuntoisia ja siemenet itäviä.

      Nöpö on ihana, se tosiaan kaatuu ihan suorilta jaloilta kyljelleen rapsutettavaksi. Joskus pelkään, että hän kamppaa minut, onneksi niin ei ole vielä käynyt. Meillä kissat kulkevat vapaana, ollaan sen verran maalla ja pihapiiri ja pellot ovat kulkutilana. Naapureidenkin kissat kulkevat meillä aina joskus, Sulolla riittää tappelukavereita, kun Nöpö ei halua tapella.

      Poista
  8. Ihanaa kukintaa! Pionisi voi hyvinkin olla White Wings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinta on tosiaan nyt niin ihanaa! Luulen myös, että kyseessä on 'White Wings', tosin taimi on vielä nuori ja kukka ei ole vielä niin kerrottu kuin vanhemmalla taimella.

      Poista
  9. Hello dear Saila!
    Wow! Incredible beauty in your garden!
    Such beautiful flowers and blooms!Your peonies and primrose are absolutely stunning!
    Fantastic pictures! It must be fun meeting with the other bloggers ! I’m sure you have a lot of common to share!
    Wishing you a lovely evening and a happy weekend! Hugs!
    Dimi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, dear Dimi!

      I love peonies, I have two flower beds with about 50-60 peonyplants growing. Every year I buy new seedlings. Flowering begins with the first natural varieties and other then alternately until later in July.

      May was exceptionally warm, now in the garden there are lots of flowers! Wonderful time!

      It is so fun to meet other bloggers! It's so nice to talk about a common interest in the subject.

      Greetings and hugs!

      Poista
  10. Nyt alkoi tehdä mieli kiinanpioneja, joille olisi hyvä paikkakin... Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinanpioneja tekee aina mieli ja olethan huomannut että keltaisiakin pioneita on myynnissä :D, meilläkin niitä jo kasvaa!

      Kiitos!

      Poista
  11. Komeat puskat kaukasianpionia, miten ihmeessä saat ne kukkimaan noin runsaasti? Ruusupioni taas on niin herkkä jo haalistuneessa hamosessaan. Taitaa sittenkin olla niin, että eilen kyselemäni pioni on ruusupioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan kuolanpioneja, kaukasianpionini on vielä aika pieni ja se ei ole vielä kukkinut koskaan, upea kukka sille tulee - heleän vaalean keltainen. Kuolanpionit meillä kasvaa tosi villisti ihan omissa oloissaan ja tekevät innolla siementaimia, yritän aina muistaa poistaa kukkapohjat :D. Olen yrittänyt luoda niille sellaiset kasvuolosuhteet, kuin niillä luonnossa olisi.

      Ruusupioni on suloinen, herkempi kuin kuolanpioni.

      Poista
  12. Ihanat kuvat kauniista kukkasista ♥

    VastaaPoista
  13. Miten Nöpö voikin olla upea ja tietty kukat myös <3 Ihanaa viikon jatkoa Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Nöpö on suloisuuksien suloisuus ja luonteeltaan niin ihana!

      Poista
  14. Ihania pioneja, valtavasti kukkivat! Samoin minä ihailen tuota Appleblossom esikkoasi, niin kaunis! Valkoiset verbascumit kukkivat meillä ihanasti, ajattelin ihan blogiini laittaa. Olen siemenstä kasvattanut viime talvena, hyvin näyttävät talvehtineen. Pihapiirimessuilta ostin tuollaisen violetinpunaisen,se avaa pian kukkansa! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat ihania ja kukinta-aika on tosi pitkä! Appleblossom on suloinen :D.

      Olen äärimmäisen huono kasvattamaan muutamaa lajia ja verbascumit kuuluvat niihin ilman muuta, yrityksestä ei voi moittia :D. Olisi tosi ihanaa, jos laittaisit kuvia blogiisi valkoisen verbascumin kukinnasta. Kukkiiko sinulla sama lehtiruusuke useana vuonna kuten meillä, kaima-Sailalla ja Kaisalla? Tuo violetinpunainen on muuttanut meille ihan omia teitään ja oli iloinen yllätys!

      Kiitos!

      Poista
  15. Pionit ovat ihania! Kukkimista odotellessa;-)) Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  16. Voi ettien että, mitä pioni-ihanuuksia... Mä olen niin tyytyväinen kun olen saanut kolme lajiketta kasvuun. Ja tietysti se Kuolan pioni, tai talonpoikaispioniksi sitä täällä kutsutaan, se onkin ainoa joka kukkii. Muutoin pionit tapaavat kukkia vasta heinäkuun puolella, mutta vissisti aukeavat jo kesäkuulla täälläkin. Jääköhän keskikesälle mitään kukkivaa kun kaikki on niin aikaisessa... :o
    Kisun poseerausta varten pitää kyllä olla kamera aina valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat tosi ihania, mun rakkauskukkiani ja kukinta-aika tosi pitkä. Luonnonlajeilla meilläkin on aloitettu ja yleensä kiinanpionit ja hybridit kukkivat vasta heinäkuulla, mutta tämä lämmin on laittanut kukille vauhtia! Toivottavasti kukintaa jää myöhemmäksikin ja joskushan jotkut alkoittavat toisen kukintakauden, toivottavasti niin käy tänäkin vuonna!

      Meillä pojat ovat kovia poseeraamaan, vallankin kukkamaakierroksella!

      Poista
  17. Niin kaunista kukintaa, voi, jos se voisi kestää kauemmin. Unikot ovat jotenkin herttaisia. Ne kurottelevat hieman ujoina, että kohta mekin ollaan kukassa 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin aikaisessa monet kukat ovatkin nyt, toivottavasti kukintaa riittää ja tulisi uusintakukintaa myös.

      Unikot ovat tosi ihania! Suloiset karvaiset nuput ja sieltä hentoinen silkkimekko avautuu. Nuo äidiltä saadut unikot ovat hyvin kerrannaisia lämpimän punaisia.

      Poista
  18. Jälleen kaunista kukintaa ja keulakuva Nöpö.
    Pionien kukinta on sinulla todella jo täydessä vauhdissa, meillä kesäkodissa pionit ovat vasta nuppuasteella ja täällä rivikodin pihassa on vain kaksi nuorta yksilöä. Molemmat ovat kiinanpioneja.
    Mielenkiinolla luin selvitystä tuosta Marketanpuiston bloggaritapaamisen kriteerit. Olisihan se kiva siellä käydä, mutta minä ainakin olen viimeaikoina ollut todella laiska tässä bloggailussa ja mikään varsinainen puutarhablogihan ei tämä minun blogini olekaan.
    Marketanpuistoon tietysti pääsee katselemaan ja tutustumaan ja olen siellä myös käynyt.
    Oli kiva lukea tuo asiallinen selvitys.
    Hyvää viikonloppua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpö ja Sulo ovat mukana keulakuvina aika useinkin, molemmat kisut ovat puutarhakissoja ja virallisia valvojia, jotta pihahommat teen huolella :D.

      Kukinta on aikaisin ja vauhdilla alkanut luonnonlajeilla, kiinanpionit ovat vielä nuppuisina vuoroaan odottelemassa.

      Minusta oli niin hyvä, että sain selkeät kriteerit kutsulistalle 'pääsystä'. Maija Stenman kertoi, että kutsulistan laatiminen on joskus hieman työlästäkin, kun hän tekee kutsulistan blogikommenttien perusteella ja siitä kirjoittajan linkin kautta tutkien. Vinkkasin hänelle tuosta blogit.fi -sivustosta, jossa aika moni puutarhabloggari onkin kirjautuneena. Jotenkin ajattelin, että myös sinä olet puutarhabloggari :D. Toki Marketanpuistoon pääsee ihan milloin vain, mutta aina on niin virkistävää nähdä toisia bloggareita ja puhua puutarhaa :D.

      Kiitos Molley!

      Poista
  19. Kommeita pionipehkoja. Tuo ruusupioni hempeilöö tos kauniin värisenä. Meillä ei vielä unikossa näy nuppuu, eiköhän se sieltä tule. Mummonmyssy on hauska sana tuolle ihanalle akileijalle, raivokkaasti oon nyhtäny pois hennon vaaleanpunaista, lisäks on sininen japaninakileija . Meille tul tulikukkoo multien mukana, kasvo puolmetrisen lehtiruusukkeen ja kolomatta metrii pitkän varren. Ol meillä ihmettelemistä, siementaimia oon kerräilly pois ja ne on pienemmäks jiäny mitkä suavat kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Ruusupioni on tosi ihanan hempeä ja kukinta on helteistä huolimatta kukkinut aika pitkään. Tuota mummonmyssyä meillä kasvaa aika paljon ja koska tykkään kovin akileijoista annan niiden siementää, japaninakileijaa mulla on keltaisessa penkissä ja sitä kyllä kuritan, se on aika villi lisääntymään.

      Jopas on valtavaksi kasvanut tulikukka! Sitä olisi jo voinut käyttää soihtuna kuten kai joskus on tehty! Nuo siementaimiyllätykset ovat joskus aika kivoja.

      Poista
  20. Paljon kaikkea kaunista. Nyt mennään aika vauhtia eteenpäin. Tosi kaunis tuo viimeisen kuvan esikko, tuollaista en ole ennen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaalean vihreää! Vauhdilla mennään, lämpöä on riittänyt, sadetta kovin kaipailtaisi jo. Japaninesikot ovat tosi kauniita ja sillä on hieno tuo kukintatapa myös.

      Poista
  21. Upeaa pionien kukintaa, täällä kaikki ovat vielä nupuillaan. Ihanat akileijat ja todella kaunis esikko viimeisessä kuvassa.
    Mielenkiintoista lukea bloggaajatapahtuman kriteereistä. Sain kutsun tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja mietinkin, että miten pääsin mukaan.
    Kaunista kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna pionien kukinta on hyvin aikaisessa, luonnonlajit ensimmäisenä. Aikaisessa on ihan kaikki pihan kukkijat, juhannusruusukin jo kukkii. Japaninesikot ovat ihania.

      Olipa tosi kivaa, että sait kutsun tapaamiseen. Aina on mukavaa joskus tavata muita harrastajia ja puhua puutarhaa.

      Kiitos!

      Poista
  22. Tapaamiset ovat varmasti kivoja. Voi puhua vapaasti mistä tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaamiset ovat tosi kivoja! Ajatuksia yhteisestä harrastuksesta on mukavaa vaihtaa myös livenä :D.

      Poista
  23. Siis huh huh kun kaikki kukat ovat täysin auki. Tapaamisia kannattaa järjestää ja niissä käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, ihan juhannusruusua myöten kaikki kukassa ja vasta kesä aluillaan.

      Tapaamisia kannattaa järjestää ja niihin osallistua ilman muuta!

      Poista
  24. Wau, upeaa kukintaa jo teillä. Minulla aloittaa kukintansa Kuolanpioni, mutta muut pionit eivät näytä minkäänlaisia aikomuksiakaan alkaa kukkimaan. Kyllä nuo tapaamiset on varmasti kivoja. Aurinkoa viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kesä on tullut sellaisella vauhdilla ja lämpö virittänyt kasvit upeaan kukintaan etuajassa.

      Tapaamiset ovat tosi kivoja :D.

      Kiitos!

      Poista
  25. Aivan ihastuttavaa kukintaa🌻🌻Bloggaritapaamiset olisivat kivoja. Itse en ole ollut vielä yhdessäkään mitä nyt I love me - messuilla oli ilo tavata muutama bloggaaja. Aurinkoista kesäkuun alkua. Sinulla on kiva blogi, piipahtelen täällä...😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kukkii ihanasti puutarhassa ja luonnossa! Tapaamiset ovat tosi kivoja, samanhenkisten kanssa on mukavaa vaihtaa ajatuksia ihan kasvotustenkin.

      Kiitos Kristiina! Onpa tosi kivaa, kun piipahtelet :D

      Poista
  26. Niin kauniit pionit.
    Ihanaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Pioneiden kukinta-aika on ihanan pitkä!

      Poista
  27. Oikein ihana maratooni! Ei edes hengästyttänyt! Pitää laitaa kuvia siitä sinulta saadusta Kuolanpionin kukista, meillä vasta alkoi kukkimaan ja kukkii ekaa kertaa - ihana! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että näitä maratooneja tulee melkein aina :D, joskus ajattelen, että jaksaakohan kukaan lukea, kun asiaa ja kuvia tulee niin paljon.

      Onpa tosi kivaa, että Kuolanpioni aloitti kukinnan :D

      Poista
  28. Kaunista kukkaloistoa <3 ! Ihanaa jo virallisestikin alkanutta kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosi ihanaa - kukintaa ja lämpöä, vaikka sadetta kaivattaisiin jo kipeästi!

      Kiitos!

      Poista
  29. Peonies are such beautiful and delicate flowers.
    Wonderful photos.
    Many greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, Maria!

      I love peonies so much!

      Hugs!

      Poista
    2. Ihania pioneja sinulla. Minun pioni penkkini on vasta alkutekijöissään . Olisi kiva kun tietäisi niiden nimet, mutta ei .Ihana esikko uutuus minulle .

      Poista
    3. Pionien maailma on aika suuri ja nimet joistakin aina katoaa. Talven aikana luin Rea Peltolan ja Vesa Koivun 'Pioni' -kirjaa ja tosiaan pioneita on paljon, erilaisia risteymiä valtava määrä. Ihanaa kuitenkin, että saamme nauttia upeasta kukinnasta, pioni on kukkien kuningatar mielestäni.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!