tiistai 8. toukokuuta 2018

Aina jotain uutta...

Nyt minulla on ollut aikaa 
ihan joka päivä käydä katsomassa kukkamaiden tilannetta, 
uusia talven alta herääviä kukkia, 
nousevia kukkavanoja, nuppuja ja avautuvia kukkia. 
Kamera on totta tosiaan laulanut. 
Viikonloppuna meillä oli melkoiset talkoot, 
sää suosi ja se oli suuri ilon aihe. 
Talkoiden lopputuloksesta kirjoitan myöhemmässä vaiheessa. 
Voin vain sanoa, että talkoiden lopputulos oli yksi elämäni suurimmista haaveista - nyt se on toteutunut ja lähes valmis!

Mutta kierretäänkö kukkasatoa katsomassa?


Sipulikukista lähimpänä sydäntäni lienee narsissit 
ja viime vuosina ne ihan pikkuiset kukkijat, 
jotka nousevat maasta kuin pienet piikit, 
nuppua ei edes huomaa ennenkuin kukka avautuu. 
Voi että ne ovat ihania.

Narcissus bulbocodium selectie JSP

Narcissus bulbocodium 'Spoirot'


'Tete Bouclé'

Narcissus 'Minnow'
 No isotkin narsissit ovat todella upeita. 
Tykkäisin niin paljon isokukkaisista kerratuista, 
mutta usein niiden kukkavana ei kestä raskaan kukan painoa - ihania ne ovat silti!  
Runoilijoilla on ikuinen sija sielussani jo lapsesta asti, 
keltaiset torvinarsissit kuuluvat tähän samaan kategoriaan 
ilman muuta.

Narcissus odorus 'Plenus'

Narcissus 'Popeye'
Hyasintit kukkivat nyt ihan kaikki. 
Jostain syystä sinisen ja purppuran sävymaailman hyasintit ovat ne ihanimmat...kaikki toki ovat kauniita.
Hyacinthus 'Dark Dimension'
'Dark Dimensionin' kukkaa on lähes epätoivoista kuvata. Sen sävyä en saa sellaisena kuvaan, kuin silmä sen näkee: väri on siis tumma, lähes sähkönsininen, samettinen, hiukan violettiin taittava!

Hyacinthus 'Woodstock'

Tämä Lidlistä ostettu nimetön hyasintti on kaunis taivaansininen. Kukkaterttu on hiukan hapsuinen, mutta tykkään tästä silti kovasti!

Tulppaaneita en varmaan oikein osaa edes kasvattaa. 
Blogistanian tulppaaniystävien johdattelemana joitakin lajikkieta olen laittanut multiin, 
mutta meidän mäellä ei taida kasvaa muut kuin 
metsätulppaanit ja aikaiset luonnonlajit 
ja niistä kyllä tykkäänkin tosi paljon. 
Tulppaanit vasta nuputtelevat...

Nimi jälleen hukassa tällä tulppaanilla, mutta on hänellä kauniit lehdet kuitenkin!
Vuokkojen aika on nyt myös. 
Valkovuokkoja meillä kasvaa ihan joka paikassa, 
erikoisemmat vuokot ovat vielä tuloillaan, 
mutta keltavuokko on ilokseni kasvattanut alaa 
ja kukkii kuin lehtopuutarhan aurinko!


'Pagoda' avasi kukkansa 
ja ihmeekseni ensimmäinen kolmilehtikin on jo nupulla. Kolmilehtiä varmaan pitäisi hankkia lisää.



Suloiset karvapallot - kylmänkukat ovat pian kukassa. 
Lapun mukaan punainen, mutta valkoisena kukkiva ehti Rytörinteessä ensimmäiseksi. 
Vaaleanpunakukkainen kylmänkukka on vielä nupulla samoin (jos muistan oikein istutuspaikan) pulsatilla albana f. lutea (keltakellokylmänkukka) on myös hyvässä kasvuvauhdissa. 
Kylmänkukat ovat ihania! 
Kaksi kylmänkukkaa on hankittuna ja kasvupaikalleen menossa, kunhan ehdin taimet laittamaan asuinsijoilleen.


Lumikki avasi ihanat kerratut kukkansa!


Taisipa tulla jälleen melkoinen maratooni tästä postauksesta!

Mukavaa viikonjatkoa, aurinko hellii meitä nyt todenteolla!

Orvokkivauva ihan itse valitsi kasvupaikkansa sepelin ja isojen kivenjärkäleiden suojasta.

85 kommenttia:

  1. Ihana kattikuva tuolla ylhäällä ja käsittämättömän kauniita hyasintteja!

    Meillä kaikki tulppaanit ovat tähtitulppaaneja lukuunottamatta nykyisin isoissa ruukuissa. Aivan liian monta myyräsukupolvea on lihotettu tulppaaninsipuleilla, nyt se on loppu. Ja nyt vihdoin on luvassa hienot kukinnat.

    Kolmilehtiä ja Lumikkia kaihoan itsekin, kolmilehteä lisää ja lumikkia ensimmäiset. Kylmänkukat ovat kaikki kadonneet.

    Lämmintä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulolla on oikein metsästysilme, mutta ihmeesti juuri tuo kukkamaa on Sulon mieleen, siellä on hänelle myös sellainen nukkumapaikka ja päivystyskivijärkäle. Hyasintit ovat niin ihania!!

      Tulppaaneita ei meilläkään juuri kasva ja siksi nuo luonnonlajit ja metsätulppaanit ovat mieleeni, en saa niitä jalotulppuja oikein edes kunnolla kukkimaankaan paitsi Appeldoornit. Ruukuissa varmaan tulput menestyvät siellä ja kukkivat!

      Kolmilehdet ja lumikit ovat tosi ihania molemmat. Harmi, että kylmänkukat sieltä on hävinneet!

      Kiitos, kasvari kutsuu!

      Poista
  2. Valloittava orvokki!
    Narsissit ovat niin ihania. Voi että, virvanarsissitkin sinulla kasvavat! Minulta ne ovat aina hävinneet noin vuodessa, eikä ensimmäisenä keväänäkään ole kuin pari kukkaa pussillisesta sipuleita. Täytyy kokeilla taas uudestaan, on se niin nätti!
    Voi jestas, kun on aikaisia kukkia ja nuppuja - täällä näkyy vasta puhjenneita lehtiä koiranhampaista, kylmänkukasta ja keltavuokosta, ei ole vielä nuppuja ja olenkohan edes löytänyt kolmilehtien versoja vielä :-D Täällä merellä on aika kylmät keväät, etenkin viime talven jälkeen, kun meri jäätyikin.
    Ihanaa kukkailoa, ja onnittelut haaveen toteutumisesta! Odotan kovasti, mikä se mahtaa olla - olisiko kasvimaahan liittyvää ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki valitsi itse kasvupaikkansa ja ilmoitin reppuruiskumiehelle, että sitä ei sitten tapeta!

      Narsissit ovat niin ihania! Nuo virvanarsissit ovat supersuloisia! Nuo keltaiset ovat jo vanhoja ja lisääntyvät aarrepenkissä mukavasti, 'Spoirotit' tilasin viime syksynä ja niitä varmaan tarvitaan lisää. Muitakin pikkuisia pitää tilata, kummityttö rassasi mun narskut viime syksynä, kun kukinta taantui - kukkia nyt tulee, mutta malttamattomana niitä olisi saanut olla enemmänkin.

      Varmaan siellä kylmä meren henki pidättelee kasvua toistaiseksi, mutta varmaan kohta pamahtaa kukinta täysille!

      Haave tosiaan liittyy kasvimaahan, oikein arvasit! Oletko tulossa Uuteenkaupunkiin parin viikon päästä? Tommolakin on siellä paikalla, sanoivat kiertävänsä pikkumessuja, kun isoilla on niin korkeat standipaikkojen maksut. Täytynee katsella heidänkin valikoimaa, lupasivat tuoda mukanaan aarteita jos vain tilaus tulee ajoissa s-postilla...houkutus taas! Kuinka ne sun Uudenkaupungin messuilta ostamat saniaiset ovat pärjänneet?

      Poista
    2. Voi että, olisi niin ihanaa nähdä taas Ugin kukkamessuilla niin kuin silloin pari vuotta sitten! Mutta tällä kertaa en pääse, harmituksen harmitus.
      Saniaisista osa on nääntynyt, saariston kuivat kesät eivät sovi kaikille, mutta osa voi hyvin. Pitäisi ihan tarkistaa, mitä saniaisia olen ostanut Enno Talulta Ugin messuilta, nyt en muista... kun osa saniaisistani on myös pk-seudun Muhevaisista ja Vakka-Taimesta. Hiisi vie, yksi ihana Vakka-Taimen erikoisen värinen saniainen, jonka istutin viime keväänä, kuoli saman tien kesän kuivuuteen. Nyyh. Pitäisi yrittää löytää uusi.
      Kyllä vain, löysin toissapäivänä ekan Pagoda-koiranhampaan kukan :-)

      Poista
  3. Kauniita kukkia kuvissasi!
    Tuo kisu on, kuin meidän edesmennyt suloinen Minttu♥

    VastaaPoista
  4. Hello dear Saila!
    Beautiful variety’s of the preety daffodils! So define for my eyes!
    Gorgeous pictures of Spring beauty in your garden!
    Love the Hyacinths and those lovely colors! Especially the blue sky color!!
    Snow White is a beautiful flower I haven’t seen before!
    Wishing you a lovely day! Hugs!
    Dimi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello dear Dimi!

      After long winter I miss colors and flowers so much! I love daffodils, especially small ones, they are so lovely. I love hyacinths too, my favorite is the dark one!

      Snow White (sanguinaria canadensis) is veri interesting plant, first it has a beautiful white flower and then big leaves.

      Thank You! Hugs!!

      Poista
  5. Oi, oi, siälä kukkii jo vaikka mitä! Sullon tuata ihanaa Minnowta. Pulskat hyasintit. Mullaki näkyy jo piipot. Mäki tyykkääsisin kerratuusta narskuusta, mutta varsinki sateesena keväänä, non tuhohon tuamittuja. Muutama narsissi o vasta nupulla. Ootta tainnu olla loorahommis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna hiljalleen alkanut lämmin herätteli kukkijoita oikein kunnolla! Juu, nuo kerratut narskut olisivat tosi ihania ja tuoksuvia, mutta sade ne hakkaa helpolla maata myöten, noita pikkuisia olen alkanut haalimaan, ne ovat kestävämpiä ja aika ihania!

      Loorahommissa oltiin :D.

      Poista
  6. Oi mitä silmän ruokaa ei voi kuin huokailla ihastuksesta. Narsissit ovat niin suloisia ja todella kauniita nuo pienet, voih. Upea lumikki, pitää googlettaa (taas on yksi ihanuus jäänyt huomaamatta). Täällä odotan ihan maltamattomana huomista iltapäivää, että pääsen mökille näkemään miten siellä kukilla menee. Vielä jaksettava töissä, arg. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia sinne töihin - mulla jatkuu vielä kaksi kuukautta tämä saikku. Lumikki on tosi nätti kevätkukkia, sen hankin Vakka-Taimisesta, suosittelen! Pikkunarskuihin olen ihastunut, ne vain ovat niin suloisia. Toivottavasti mökillänne sinua odottaa kukkien meri!

      Poista
  7. Ai että on kaunista ja tuo aloituskuva <3

    VastaaPoista
  8. Oi mitä kuvia! Nyt vasta tajusin ettei mulla ole yhtään hyasintteja. Aivan ihania, niitä on saatava ensi kevääksi. Ja voi tuota suloista Suloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ottanut aika paljon kevätkuvia voimakuviksi talven varalle! Hyasintit ovat kyllä niin ihania ja kuten myös Sulo :D.

      Poista
  9. Ei ole minullakaan yhtään hyasinttia. Eikä kyllä paljon muitakaan näistä sinun kukistasi. Paitsi neljä narsissia, joiden lehdet ovat paleltuneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, aika harmillista, että narskujen lehdet ovat paleltuneet. Kukkivat kuitenkin hiukan iloksesi ja se on mukavaa. Kohta teillä alkaa kullero-tykitys ja kaikkia muitakin ihania pohjoisen kukkia, kunnes sää hiukan vielä lämpenee! Kulleromeren kun pitkästä aikaa jälleen pääisisi näkemään...

      Poista
  10. Hello Saila!
    Beautiful spring flowers, beautiful photos.
    Greetings.
    Lucja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, dear Lucja-Maria! I enjoy so much spring flowers.

      Hugs!

      Poista
  11. Kylläpä kauniisti kukkiivat narsissit ja muutkin. Meillä ovat vasta nousseet ja joitakin nuppuja on jo näkyvissä. Kerrotut narsissit on hankalii, kun eivät kestä kukkien painuu. Lumikki on vuan niin söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisen kahden viikon aikana kukkijat ovat innolla tupsahtaneet ilahduttamaan, melkoisella vauhdilla ensin pienet ja sitten isot, kukkajuhlaa on ollut tarjolla ja tarjonta vain jatkuu! Kerrotuissa narsisseissa varsi on tosi hento kukkaan nähden, ilmeinen jalostuksen paikka siinä olisi, kerrotut ovat niin kauniita nekin! Lumikki on söpö kaunotar!

      Poista
  12. Tänään oli kyllä niin kesäinen päivä, tosi lämmin ja kimalaiset ja perhoset pörräsivät kukkapenkissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja säätiedotus lupasi vielä lämpimämpää, jopa hellerajan rikkoutumista. Kesäiseltä tuntuu!

      Poista
  13. Ihana kukkakavalkadi!
    Kaunista kevään jatkoa :-)

    VastaaPoista
  14. Sulla on heti rivakka kattaus kaikkea hyvää ja ihanaa kevääseen! Joka ainoa kevään kukka on balsamia talven runtelemalle sielulle. Minä ilahduin kovin tänään, kun kaupungilla bongasin ekat leskenlehden kukat. Moni kevään kukkija on vasta punnertamassa pintaan, eli tuota samaa kivaa on täälläkin edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kaikki sipulikukkien ja perennoiden alut ovat mullan alla malttamattomasti odottaneet tätä hetkeä, nyt sää lämpeni ja sitten alkoi kukkatykitys vauhdilla. Olet oikeassa, balsamia talven rohtuneelle mielelle ja sielulle! Värit, muodot ja tuoksut ovat niin loputtoman ihania, kaikki, jopa leskenlehdet! Kohta siellä teilläkin kukkii ne tuhannet ja tuhannet sipulit, jotka maahan syksyllä kätkit!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Tämä on nyt niin ihanaa kukkivaa aikaa niin pihassa kuin luonnossakin.

      Poista
  16. Tämä oli ihana maratoni kuten itse sitä mainitsit .Lumikki oli minulle outo tuttavuus . Erittäin jännä ja kaunis .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tahtoo tulla maratoni, kuvia otan aika paljon ja aina niitä tulee mukaan tosi monta :D. Lumikki on todella kaunis, siihen tutustuin pari vuotta sitten Vakka-Taimessa, silloin se oli jo kukkinut, mutta lehti kiinnosti. Hankin vielä taimia lisää Vakka-Taimen retkillä. Kukka on kaunis ja kasvutapa mielenkiintoinen.

      Poista
  17. Kauniita kuvia katsoo mielellään! Itselläni ei juurikaan ole kevätkukkivia, joten nämä kuvat ovat todella mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja iloa saa jo kuvienkin katselusta ja vinkkejä tulevista hankinnoista.

      Poista
  18. Ihania kukkijoita. Sinulla on vaikka mitä narsisseja sekä hyasintteja. Ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkijat ovat ihania ja keväällä jokainen kukka pitkän talven jälkeen on niin balsamia talven rohduttamalle mielelle ja sielulle. Olen vallankin narsissien ystävä ja hyasinttien maailmaan johdatteli kaima etelämeren rannalta. Nyt on niin ihanaa aikaa!

      Poista
  19. Ihanaa katsottavaa.
    Täällä hyasintit summuut, ovat vasta aluillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suomi on pitkä maa ja lämmin hiljallee nousee sinne Pohjanmaan seudulle herättäen luonnon ja kukkijat.

      Poista
  20. Kevätkukkien juhlaa!
    Hurmaavat hyasintit ja narsissit, mutta tuo Lumikki vasta viehättävä kaunotar onkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella kevätkukkien juhla-aikaa! Lumikki on todellinen kaunotar, vaikka onkin aika matala. Narsissit ja hyasintit ovat molemmat niin viehättäviä.

      Poista
  21. Olipa todella kaunis kattaus toinen toistaan kauniimpia sipulikukkia. Ihania narsisseja. Ne ovat minunkin suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime kesän sipulien noston jälkeen kukinta ei vielä ole ihan niin runsas kuin se on joskus ollut, mutta varmaan jo ensi vuonna sitten kukintaa riittää ja narsissit ovat lähellä sydäntäni ollut jo lapsesta asti, niistä tykkään niin paljon!

      Poista
  22. Voi miten upeita narsisseja, monet niistä ihan uusia lajikkeita minulle. Ja tuo sininen Lidlin hyasintti, kerrassaan hieno väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Narsissit ovat tosi ihania ja hiljalleen olen hurmaantunut mataliin lajikkeisiin joita lisäilen vuosittan. Lidlin hyasintti on tosi nätti, lähes taivaansininen.

      Poista
  23. Ohhoh. Tuo Lumikki on kyllä upea. Hyvää keskiviikko iltaa.

    VastaaPoista
  24. Hups , tänään taitaa olla tiistai.

    VastaaPoista
  25. Kyllä sinun puutarhasi on ihana!! Minä tuon mun Sulon kanssa tein kierroksen siellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo sinua hiukan jo odottelikin kierrokselle :D, kiitos Intsu!

      Poista
  26. Kylmäkukka ja Lumikki on kyllä minunkin suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat minunkin suosikkejani! Toivoisin joskus luonnossa näkeväni kylmänkukan.

      Poista
  27. Sinulla on siellä niin paljon erikoisuuksia, ihania kerta kaikkiaan! Tuo Lumikki on niin kaunis! Upeita hyasintteja, minä en edes muistanut, että olin istuttanut sinisiä hyasintteja, upeita tosiaan! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!

      Hankin nykyisin sipulikukat mm. Eurobulbsilta, olen ollut tyytyväinen laatuun, perennat tulevat mukaani kesäisiltä puutarharetkiltä, meilläpäin ei oikein sellaista monipuolista puutarhaa olekaan, joten retkeilen siis ja innolla! Länsirannikolla on monta mielenkiintoista tarhaa.

      Hyasintit ovat kauniita kevätkukkijoita!

      Poista
  28. Ihania kukkia! Etenkin tuo 'Dark Dimension' ja lumikki saivat sydämeni sykkimään kiivasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen! 'Dark Dimensionin' kukka on todella upean värinen, sitä on tosi vaikea kuvata, jotta väri olisi niin samettisen uhkea kuin se on tuolla kukkamaalla. Lumikki on myös sellainen pieni ihanuus, kaunotar!

      Poista
  29. Lovely kitten and beautiful flowers.
    The last photo is wonderful.
    Hugs
    Maria de
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Maria!

      Sulo is my dear garden cat, he is very interested in flowers :D. Violets have found their place of growth all by themselves, hard stone and soft beauty is a wonderful combination.

      Hugs and greetings!

      Poista
  30. Mikähän tuo haaveesi mahtaa olla? Jään lukijaksesi seuraamaan tilannetta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri haaveeni siis toteutuu viimein, lahjana niin ihanilta lapsiltani ja miniäprinsessalta. Tähän haaveeseen minua johtotähtenä johdatteli blogiystävän puutarha, tällä viikolla jo pääsen kylvämään ja nautiskelemaan...olen niin iloinen tuosta lahjasta!

      Tervetuloa lukijakseni Ansu!

      Poista
  31. Kylmänkukat ovat kyllä upeita. Odotellaan haavepostaustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmänkukat ovat niin ihania, untuvaisen karvaisia kuin kissanpojat :D. Haavepostaus on tulossa...

      Poista
  32. En kestä, esittelit varmaan söpöimmän narsissin jonka olen ikinä nähnyt :D. Nimittäin tuo ''Narcissus bulbocodium selectie''. Pitää ensi syksynä tutkailla narskujen sipulitarjontaa sillä silmällä. Minäkin tykkään kun orvokit kylväytyvät minne sattuu, toivon että meilläkin löytyisi tuollaisia vaeltajia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo virvanarsissi on tosi ihana pikkuinen kukkija, varmaan noin 10 senttinen kaunotar! Aikonaan niitä tilasin Eurobulbsilta ja viime syksynä oli pakko tilata vielä lisääkin, hiljalleen se on itsekin lisääntynyt!

      Vaeltavat orvokit ovat tosi ihania ja tupsahtavat sieltä täältä kukkimaan ja ilahduttamaan! Yleensä laitan ruukkuihin sellaisia pienikukkaisia orvokkeja, en tiedä ovatko ne innokkaampia vaeltelijoita kuin isokukkaiset.

      Poista
  33. suloisia ja niin paljon kukkia!

    VastaaPoista
  34. Onpa sulla tosi paljon jo kukkia puutarhassa.
    Toi pieni orvokki on niin suloinen, mä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin ilma on hellinyt ja herätellyt kukat kukoistamaan. Orvokki on tosi suloinen, sissi, joka valitsi ihan itse kasvupaikkansa :D.

      Poista
  35. Ihania kukkia, nuo kaikki. Mutta jos pitäisi tästä joku suosikki nyt valita, se olisi kyllä tuo ihanan, suloisen karvainen kylmänkukka! Ja kisuli on niin kiva katsastaessaan myös puutarhaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä Metsäntyttö, tuo pehmeän suloinen kylmänkukka on tosi ihana! Sulo on tarkka katsastaessaan puutarhaa, pehmein askelin kulkee ja tutkii, haistelee, ettei myyrä pääse tekemään tuhoja.

      Poista
  36. Mahtavia kuvia ja ihania kukkia, mutta en voi olla ihailematta tuota upeaa kissaa!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään kukkijat ovat ihania! Sulo on tosi ihana, vaikka onkin aikas 'iso' jo!

      Poista
  37. Ihania kukkijoita, upeat narsissit (etenkin tuo erikoinen 'Spoirot') ja mahtavan väriset hyasintit. Suloiset kylmänkukat ja lumikit! Niin paljon kaikkea ihanan herkullista :) Mukavaa aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Aurinko ja lämpö herätti kevään kukkijat kukkimaan.

      Poista
  38. Ihanalta näyttää! Täytyy syksyllä muistaa nuo hyasintit, aikaisia kukkijoita ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisia kukkijoita kaipaa melkein eniten, sitä kukinnan iloa ja väriä. Minulakin on lista tekeillä sipulitilauksia varten, aikaisia kukkijoita ei ole koskaan liikaa.

      Kevään kukkailoittelu on tosi ihanaa!

      Poista
  39. Kyllä on kauniita nuo narsissit, aivan ihania. Kukkaloisto alkaa ja siitä saamme sitten nauttia. Tuo Lumikki on niin ihana myös. Oikeastaan kaikki kukat on ihania, eikä kesä ole yhtään mitään ilman kukkaloistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat aina niin ihania, mun kevätlempikukkia ilman muuta, kukkailo on nyt täällä ja siitä olen tänä keväänä päässyt erityisen paljon nauttimaan! Lumikki on ihana, kaikki kukat ovat ihania :D. Totta, kukat kuuluvat kesään!

      Poista
  40. Jösses, mitä ihanuuksia. Tuota lumikkia on minunkin hankittava! Ihanat kylmänkukat ja kaikki muukin. Kukkaisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Lumikki on todella kaunis niin kerrattuna kuin yksinkertaisena, aikainen kevään kukkija!

      Poista
  41. Miten paljon kukkakaunottaria, mutta kylmänkukka on se kaunein.

    VastaaPoista
  42. No niin täältähän niitä löytyi👍 Kyllä ne ovatkin niin suloisia💚

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!