maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kukkamaiden remontti ja pionin kukkia lisää

Varoitus! Tämä on maratonpostaus!

Olen jo useassa postauksessa kirjoittanut kukkamaitteni remontista. Tarkoitus olisi saada niistä 
kauniita, kukkivia ja helppohoitoisia. 
En tiedä onko pakettina nuo kolme tarkoitusperää 
helppo saavuttaa, 
mutta yritän kuitenkin. 

Pionimaa alkaakin olla jo aika helppo, 
sisäpihan kukkamaa jatkona, vielä on muutama paikka remontoitava.

Sammakkokuningas valvoo sisäpihan penkkiä...




 ...ja ihana Viorna-prinsessa kiipeilee sen vartta pitkin herkin ottein ylöspäin. Toivottavasti valkoinen Viornani, nimeltään 'Marja-ystävä'  (oikealta nimeltään 'Kalu') kukkisi tänä kesänä! (Upea tuki on kotoisin Elsan lempituolista.)


Remontoitu pionipenkki edestä...


...ja takaa. 




Penkissä on silti rapsuteltavaa, 
mutta hoituu helposti pitkävartisen haran kanssa.  

Luvattiin tällä päivälle sadetta ja nyt ropiseekin maltillisesti. 
Eilen kävin kuvaamassa nuppujaan avaavia pioneita, 
kukinta jatkuu ja nautin siitä kovin.  

Perintöpioni 'Martta' jo kauan kukkineena.

'Martan' juuri avautunut kukka.

Valkoinen kerrottu pussipioni...tai siis piti olla valkoinen kerrottu.

Hopeanhohtoinen 'Jadwiga'

'Jadwiga'

'Marechal mac Mahon', tämän vuoden kukinta ei ole kovin kerrannainen.

Lempipionini Sarahit!






'Jalkavaimo nousee kylvystä'

Ihana valkoinen jalkavaimo.


Odotettu (oikean) keltainen sormustinkukka 
avasi viimein kukkansa ainokaisessa kukkavanassaan, 
taimi on viime kesän hankinta ja pieni vielä.
 
Digitalis grandiflora
 
Puutarhassa seikkailee villi, kestävä, keltainen keltasauramo. 
Sen kasvua koitan hillitä vuosittain, mutta kokonaan en sitä hävitä, koska sekin on isomummun perintökasvi. Se majailee pionipenkin laitamilla.


Minulla on monta lempikukkaa ja monta lapsuusihanuuskukkaa. Haaveilin vuosia kasvattavani ritarinkannuksia, 
etsiskelin matalaa lajiketta ja sainkin - melkein. 
Ihana kukinta on palkinnut ja onneksi varret ovat vankat, 
etteivät taimet ainakaan vielä ole sateessa lakoontuneet.



Tänään on loman ensimmäinen päivä. Nautin suunnattomasti. Viikonloppuna nukuin univelkoja pois. Isompia lomasuunnitelmia emme ole tehneet Kivipellon isännän kanssa, mutta mukavia retkiä on tiedossa, puuhastelua puutarhassa ja muutamia rästitöitäkin tulee varmaan tehtyä.

Mukavaa alkanutta kesäistä viikkoa!




62 kommenttia:

  1. Aivan ihana maratonpostaus! Olisin jaksanut helposti toisenkin maratonin tällaista kauneutta.
    Tuosta´jalkavaimo nousee kylvystä` -pionista olen haaveillut pitkään, se on todella upea.
    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa Kivipeltoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla tuntuu nämä postaukset venähtävän, vaikka kuinka lyhyesti aikoisin asiaani toimittaa. Jalkavaimo kuuluu erittäin suositeltavien pioneiden joukkoon niin näkönsä ja etenkin tuoksunsa puolesta, ihana kukka!

      Kiitos Riina!

      Poista
  2. Ihanan ihanat pionit - kyllä ne ovat upeita! Upea on myös valkoapilakenttä, tuoksu on varmasti huumaava! Antoisaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat ihania! Apilan tuoksu on huumaava ja ruohonleikkuria ei millään nyt raski ottaa esille, kukkiva valkoapilanurmi on niin kaunis - pölyttäjiäki riittää.

      Kiitos Pirkko!

      Poista
  3. Voi tavaton, miten upea pionipenkki. Kuin suoraan puutarhakirjasta. Jalkavaimo nousee kylvystä -nimi on kiehtova ja niin on kukkakin. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Nyt posket alkavat punastumaan, no ei ihan puutarhakirjasta vaan käytännön sanelemana, mutta hyvin helppo ja toimiva. Kuunliljat puskittuvat mukavasti ja pionien lehtikatto peittää kaiken sen katteen mitä kasveille viime syksynä jätin maata parantamaan. Jalkavaimo on ihana pioni niin nimeltään, kukaltaan kuin tuoksultaankin.

      Kaunis kiitos!

      Poista
  4. Vauh upeita pioneja! Minusta kyllä lopui liian lyhyeen postauksesi..kyllä näitä kuvia olisi katsellut enemmänkin :)Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  5. Upeat pionit kukkivat sinulla. Mahtava nurmikon apilameri viimeisessä kuvassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pionien kukkajuhlan aika! Apiloiden täyttämä nurmikko on myös mielestäni kaunis ja hyödyllinenkin pölyttäjille.

      Poista
  6. Mukavaa lomaa. Komea ja pitkä penkki jossa pionit loistavat.

    VastaaPoista
  7. Miten ihana sinun puutarha onkaan! Tuo keltainen pioni menee hankintaan;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Keltainen pionini taitaa loppujen lopuksi olla Bartzella, suosittelen! Muitakin sitruunankeltaisempiakin pioneja on, ne ovat kaikki niin upeita!

      Poista
  8. Kommeita pionia kukassa on siellä. Keltasauramo on miulle jiäny mieleen lapsuuven heinäpelloilta, kaino toive ois saisinko siemenii syksymmällä, lankojen värjäykseenkin se käy. En oo tullu kahtoneeks onko siemenhinnastoissa sitä? Mukava kun siun odotus on palakittu, keltasessa sormustinkukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, nyt on pionien kukkaviikkoje, aika! Saat ihan varmasti syksymmällä siemeniä, s-posteillaan jotta voin niitä sinulle lähettää. Isomummun keltasauramo on hyvin fertiiliä lajiketta. Keltainen sormustikukka avasi viimein ihanat vaaleankeltaiset kukkansa, odotus palkittiin.

      Poista
  9. Voi sinua kukkiesi kanssa. Sinun suuri innostuneisuutesi vähän väliä tarttuu minuunkin:) Mutta miten sinä saat päässäsi pysymään kaikkien kukkien nimetkin. Minulla ei ole harmainta aavistusta esim.juuri eri pionilajikkeiden nimistä. Hyvä kun mä erotan ,että on pioni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhailo on sellainen, että se tarttuu helpolla :D :D Minulla on sellainen vihko, jonne kirjoitan kaikki hankintani, tarkempi kukkamaan kartta on työn alla, teen sitä talvisin kun ehdin kuvien perusteella :D Pioneiden kanssa yritän olla tarkkana, jotta nimet pysyvät oikeina.

      Poista
  10. Huh huh. Ehkä yksi kauneimmista maratooneista mitä tiedän. Terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Minulla tuntuu olevan taipumus tehdä maratonpostauksia :D

      Poista
  11. Olisin kyllä jaksanut lukea ja katsella toisen mokoman ihan kevyesti. Tämä taisi olla vasta puolimaraton.
    On sinulla monenlaisia ihanuuksia. Pionipenkki on upean kaunis ja runsas niin edestä kuin takaakin. Miten nuo pionit voivatkaan olla niin kauniita. Ei niistä edes pysty kauneinta valitsemaan. Paras ottaa ihan kaikki.
    Toivotan sinulle oikein mukavaa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni, maratoonaus tuntuu olevan taipumukseni :D Pionit ovat ihania kukkia ja ne vievät minua miten tahtovat! Pionipenkki oli suurin ja siitä aloitin perusparannuksen, jotta hoito olisi tulevaisuudessa helpompaa.

      Kiitos! Loma on alkanut hyvin, yksi kukkaretkikin on jo tehty ja lisää pioneja muutti meille jälleen :D

      Poista
  12. Tämä oli paras maratooni mitä tiedän. Eikä tullut hiki. Upeaa.

    VastaaPoista
  13. Ihana kukkaisa postaus. Sinulla on paljon erilaisia pioneja ja tuo jalkavaimo vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja kauniilta. Satutko muuten muistamaan tuon valkoisen ritarinkannuksen lajiketta? Todella upea.
    Oikein mukavaa lomaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hiljalleen meille on pioneja muuttanut lisää ja pioni on ilman muuta suosikkikukkani! Tuo valkoinen ritarinkannus oli sekoituspussista 'Magic Fountains', siementen piti olla sekoitus matalalista lajikkeista, mutta vallankin nuo valkoiset ovat aika korkeita, varsi on vankka kuitenkin - ne ovat kestäneet sateet hyvin kaatumatta.

      Kiitos Kruunu Vuokko!

      Poista
  14. Ihana pionipenkki ja tuo kukkiva valkoapila on myös niin hurmaava.
    Hyvää lomaa ja nautihan siitä täysillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Kesä ei katso kalenteriin ja loma ei säätä! Työrupeama ennen lomaa oli aikas voimia vievää, lomaa odotinkin jo kovin. Ensimmäinen pieni kesäretki lännen taimistoille on jo tehty ja saalis mieluinen :D

      Poista
  15. Ihanaa kukkien hurmaa siellä!
    Pionit...rakkauskukkia!
    Tuota keltaista sormustinkukkaa joskus vuosia sitten metsästin pitkään enkä löytänyt.

    Onnentäyteisiä kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat todella rakkauskukkia, sade on saanut vain sen ihanille kukille kyynelhelmiä (onneksi ei kuitenkaan ole hakannut kukkia ihan maahan). Keltainen sormustinkukka on kaunis, löysin Vakka-Taimesta toisen tumman sormustinkukan ja se piti hankkia tietenkin!

      Kiitos Susanna!

      Poista
  16. Oi näitä sinun pioniasi, niin ihania kaikki!!
    Kivoja nuo matalahkot (jalo)ritarinkannukset, omani ovat sellaisia korkeita hujoppeja:)

    Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat ihania! Yritin löytää matalaa ritarinkannusta ja tuo siemensekoitus oli ainoa. Nuo valkoiset ovat kuitenkin aika korkeita, mutta vankkavartisia, sinisen sävyiset ovatkin matalampia.

      Kiitos Sirpa!

      Poista
  17. Kun omat pionit alkavat olla jo kukintansa lopussa, on ihanaa katsella tuollaista kukintaa ja siistiä pionipenkkiä! Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat niin ihania! Niitä on mukava todellakin katsella täällä blogistaniassaikin. Meillä kukintaa on riittänyt aika pitkään jo viime kuun alusta ja tämä viileä sää on kukintaa mukavasti pidentänyt, sateesta vain on ollut haittaa.

      Kiitos Sirkku!

      Poista
  18. Jos joskus tuhoamisvimmassasi panet keltaiset sauramot puts plank, pliis, lähetä ne tänne!! Voin tulla vaikka hakemaan 5 tunnin varoajalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauramoita en ihan kokonaan tapa, koska ne ovat perintökukkia. laitan mykeröitä kuivumaan niiden tuleennuttua ja sitten postiin sinne teidän suuntaan, että saat sinäkin pihaasi tuon keltaisen villin vaeltajan :D

      Poista
  19. Loman alussa kaikki kiva on vielä edessä. Meillä on yhteinen pionisuosikki - Sarah lumoaa vuodesta toiseen. Vaikka onkin "ihan tavallinen" peijooni. Se on vain niin runsas ja lumoava. Minusta se on sellainen morsiuskimpun upein versio.

    Nauti lomastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarah B on pioneiden kruunaamaton kuningatar ja ihana tuoksu, väri ja muhkea kukka! Vielä on kaikki edessä, yksi retki on tehty kahteen aarrepaikkaan ja lisää pioneita muutti meille ihanasta alesta.

      Kiitos, nautin ja tulen tarkistamaan Raahen kukkaistutukset! Varmasti en tule pettymään :D :D :D

      Poista
  20. Ihania kaikki tyynni! Tuas penkis on varmasti riteerit täyttyny. Täysin hoitovapaata penkkiähän ei ookka. Torella oikian färine sormustinkukka......hankintalistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat ihania, niitä jaksaa katsella ja tuoksutella...ne ovat vieneet mennessän! Totta, hoitovapaata penkkiä ei millään saa mutta helppohoitoista tavoittelen hiljalleen kuitenkin. Tuo keltainen sormustinkukka on ihana ja oikeankeltainen, löysin/minua siis ohjattiin ostamaan Vakka-Taimesta mielenkiintoinen tummemman keltainen sormustinkukka (ilmeisimmin d.ferruginea), toivon sillekin pitkää elämää ja kaunista kukintaa.

      Poista
  21. Upeita pioneja! Pitäisi lisätä omiani. Vaan minne? Keltasormustinkukka kukkii täälläkin. On maltillisempi leviäjä kuin normisormustinkukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat ihania ja niille löytyy aina paikka niin kukkamaasta kuin sydämestäkin! Keltainen sormustinkukka on kaunis ja kasvutapa maltillinen, tosin toivoisin meille muidenkin sormustinkukkien villiä kasvua, ne eivät vain oikein meinaa meille asettua jostain syystä :D

      Poista
  22. Kyllä on kaunista. Tuosta Keltasauramosta pidän minäkin kovasti ihan värin takia. On niin upea punakeltainen väri. HYVÄÄ NAUTINNOLLISTA LOMAA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki! Keltasauramon kukka on aika kaunis ja värikin villi ja voimakas!

      Lomaan emme ole suunnitelleet mitään isompaa joten annan kesäpäivien viedä mennessään, nauttia aion koko sydämen pohjasta!

      Poista
  23. Upeaa kukintaa sinulla siellä! <3

    VastaaPoista
  24. Hei ihanaa lomaa sinulle! Kaunis kukkaparatiisi, siellä on varmasti täydellistä viettää lomaa. Olen itse tullut tässä loman aikana siihen tulokseen, että nukkuminen on lähes parasta viihdettä :) Upea pionikokoelmasi jatkuu, kyllä Sarahit pesevät kaikki, vaikka sinulla on vaikka mitä ihania. Hienolta näyttää tämä "järkiperäistetty" penkkikin. Siisti, tyylikäs ja kaunis. Lapsuuden kukilla on erityispaikka sydämissämme, minun lapsuuteni rakkaat pionit vei virolainen varas suoraan kukkapenkistä (naapuri näki). Kuopat vaan jäi... Sinne meni paljon muistoja. Onnellisia kesäpäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia!

      Aloitin lomani nukkumalla myöskin, univelkoja oli tullut niin paljon että nukutti ja nukutti, nyt jaksaa innolla pihassa puuhastella ja hiukkasen retkeilläkin.

      Sarahit ovat niin ihania, upean tuoksuisia rakkauskukkia lapsuudesta saakka, vaikka kaikki pionit vievät mennessään :D Kiitos, järkiperäistämistä yritän kaikkiin penkkeihin hiljalleen jotta saan ne hoidettua ihan vanhanakin :D

      Lapsuuden kukilla on suuri merkitys sydämessä ja monta lapsuusihanuutta kukkii minunkin puutarhassani! Olin aivan järkyttynyt tuosta varkaudesta!!! Kerroin asiasta juuri eilen siskoille, äidille ja kummitytöllekin ja et usko kuinka hekin olivat puolestasi surullisia! Kuinka ihmeellä kukaan tulee toisen pihaan lapion kanssa varkaisiin!!!

      Kaunis kiitos!

      Poista
  25. todella tyylikäs yhdistelmä tuo pionit ja kuunliljat. keltasauramo on kaunis katsella ja sen lisäksi vielä yksi parhaita keltaisen värin antajia lankoihin. valkoapilanurmi on myös minun mieleeni. oikein mukavaa lomaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Yhdistelmä on myös minun mielestäni kaunis ja kuunlilja reunakasvina sangen helppohoitoinenkin. Keltasauramo on vanha värikasvi, voimakas keltainen ja villi kasvutapakin. Apilanurmen kukinta on kesän kohokohtia :D

      Poista
  26. Keltainen pioni! Nyt kyl pyörryn, tommonen on pakko saada. Rentoa ja sopivan värikästä lomaa sulle, hyvä blogiystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen pioni on kaunis - vaikka keltaisen ystävä en olekaan. Meillä on laskujeni mukaan ainakin kolme erilaista keltaista pionia ja neljäs muutti meille tiistaina.

      Kiitos Nettimartta!

      Poista
  27. Komeaa ja kaunista! Kyllä toinenkin maratooni olisi mennyt ;)

    VastaaPoista
  28. Ihania pioneja kukassa!
    Meillä vasta aloitellaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Ihanaa kukintaa sinne teille kunhan poksahtelu alkaa (toivottavasti sade ei teillä kiusaa kukintaa!).

      Poista
  29. Oh my, so many beautiful Peonies. They are a true favourite. Your garden is absolutely wonderful!

    Jannicke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You Jannicke! Peonies are so lovely, Queens of my garden!

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Pionit ovat upeita kukkia, puutarhan kuningattaria.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!