Kivipellon Saila

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Laiskamato puraisi

...kyllä eilen laiskotti! 
Kaikkea tekemistä - mukavaakin - olisi, 
mutta eilen laiskotti ihan mahdottomasti. 
Se on huono enne. 
Aina kun laiskottaa, keksin itselleni kaikenlaista 
mukamastärkeää tekemistä - no tärkeääkin 
ja sitten joku juttu nappaa, kuten esimerkiksi valokuvien otossa. 

Näin kävi taas! 
Kuvailin ja kuvailin, 
sitten linssin takaa alkoi ne turkasen valvatit ärsyttämään! 
Ei auttanut, pihavarusteet päälle, 
pitkähihainen takki, lapio ja kottarit ja taistoon! 
Saan otavalvatista nokkosrokon tapaista ihottumaa, 
joten kädet piti peittää - ihottumaa tuli silti. 
Otavalvatti on paljon helpompi tapaus kuin peltovalvatti. 
Ja ihme tapahtui, meillä ei eilen satanut, 
oli aika kuuma souvi perata isoa kukkamaata tuulettomassa auringonpaisteessa paarma kaverina. 
Taidan maistua aika hyvälle, paarmat tykkäävät minusta kovin, mehukas paisti 😍.

Mutta kuvasaalista hiukan ennen taiston alkua.

Ruusuja, niitä Kivipellossa ei vielä ole montaa. 
Isosta kukkamaasta viime kesänä kummityttö kaivoi kirjoapteekkarin ruusut pois. 
Valvattitaiston tuoksinassa löysin muutaman juurivesan vielä. Salaistutin niitä Rytörinteeseen ja kiviaidan vierustalle. 
Kivipellon isäntä ei oikein ruusuista (lue: ruusun piikeistä) tykkää. Jäin tosin nalkkiin - kevään kipujakson aikana Kivipellon isäntä on alkanut valvomaan toimiani ja siinä istutusmonttua kaivaessani herra seisoi takana ihmetellen, 
että mitäs täällä kaivetaan, pah!

Nuit de Young


Samassa oksassa kolme erilaista kukkaa.
'Flammentanz'
'Mustialan ruusu'
'Valamon ruusu'

On meidän mäellä vielä muutama muukin ruusu, 
mutta ne kukkivat jo.

Kesäkukkia.
Samettikukka on samettikukka ja kellahtava aina sävyiltään. Samettikukka on meillä yleensä torjuntakasvi 
niin kasvimaalla kuin kasvihuoneessakin, muutama taimi joskus pääsee ihan ruukkuistutukseen asti.

Löysin ihanaisen 'Strawberry Blonden', alkukukinnaltaan upea ruskea, vanhempi kukka muuttuu kellansävyiseksi.


'Alumia Vanilla Cream', sitruunankeltainen, aika raikas, matala.


Siedätyshoitokukka, tilasin jälleen ruosteenruskeaa, kaikki olivat keltaisia - oikein oranssinkeltaisia jokaikinen! Tämä on kirvantorjunnassa kasvihuoneessa ehdoton, seppäkuoriainen karttaa tätä kukkaa myös. Tuoksu sitruunaisen raikas.


Matalaa zinniaa laitoin paljon, 
kasvihuoneeseen melkein kaikki päätyivät. 
 Tämä Marylandin zinnia on erityisen suositeltava kesäkukka. 
Sitä ei tarvitse latvoa, kukkii kiitollisesti kunhan alkuun pääsee.





Rytörinteen ohi matka vie kasvimaalle.

'Arabella' my love!

Nyt meillä viimein kasvaa tulikukka, sen sain bloggaritapaamisessa pari vuotta sitten Lauralta!  
Käydäänkö punaisen ladon pellolla...aikaa kuluu mukavasti! Heinäpoutaa odotellaan ja odottavan aika on pitkä.




Sitten sinne kasvimaalle. 
Vesiheinää kitken joka päivä, se on kanojen herkku. 
Valvatista olen saanut erävoiton, mutta se ei helpolla lannistu. Auringonkukka meni melkein kokonaan mönkään. 
Hankkimani siemenerä iti mahdottoman huonosti ja se harmittaa. Viljelykierrossa sillä on merkittävä osa. Kuvissa vesiheinää, mutta pian se katoaa kanojen massuun...




Ensimmäistä kertaa kasvatan varsiselleriä, 
saan siitä ainakin lehdet kuivuriin. Hyvältä kasvu näyttää. 
Vieressä keltaista samettikukkaa nupulla pitkä rivi. Luulen, kurpitsat eivät tänä vuonna satoa juurikaan anna - kylmyys on tehnyt tehtävänsä.


Kierroksen jälkeen alkoi valvattitaisto. 
Olimme sopineet tyttären kanssa mansikkatilalle menon vielä illaksi, lakanat liehuivat narulla iloisesti tuulessa ja petivaatteet olivat tuulettumassa. Laiskottelu sai jäädä. Oli kivaa, kun kerrankin ei satanut. Tälle päivälle luvattiin kaksi tuntia sateetonta aikaa, vettä ja ukkosta luvattu koko päiväksi.  Paras mennä puuhastelemaan kasvihuoneelle. 
Siellä on sateella mukavaa touhuta.

Laitan viimeiseksi riskaabelin kuvan. Minusta se on kaunis yhdistelmä, vaikka.... 
Tähtililja kukkii vahvasti tänä vuonna, 
pellavaliljan räväkkä punaisuus ihastuttaa (ne ovat aika matalia vielä, mutta sipuleiden vahvistuttua nousevat korkeuksiin) ja kullero, se on ihana!


 Toivoisin alkavalle viikonlopulle poutaa, paitsi Saaripalstan Sailalle lempeää sadetta ainakin pariksi päiväksi! 

Mukavaa viikonloppua!

38 kommenttia:

  1. Voi näitä sinun kuvia,aivan upeita!!♥ on siellä vaan komeaa satoa tulossa, kyllä on sitten mukava herkutella oman maan sadolla:) Mukavaa alkavaa vkonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Satoa on luvassa ja siitä on päästy jo nauttimaankin!

      Poista
  2. Mahtava kasvimaa! Ihanaa viikonloppua Saila!

    VastaaPoista
  3. Laiskottaminen on ihan hyvä juttu! Minulla se on ollut koko kesän aika kroonisena. Enkä oo hirveän pahoillani. Kohta tässä saa taas viipottaa pää pakottaen paikkaan ja toiseen. Muistaa tuhat asiaa ja yrittää silti keskittyä yhteen kerrallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskottaminen on hyvä juttu ja eilen oli niin vaikea tarttua yhtään mihinkään, onneksi tuli linssin taakse ne valvatit. Jotain sain aikaiseksi onneksi. Pari viikkoa vielä lomaa ja sitten taas pitää olla aktiivi, skarppi ja tehokas...nautitaan laiskottelusta :D

      Poista
  4. Vai laiskamato :) Aika liukasliikkeinenhän se oli. Eivät täällä meillä päin laiskamadot saa tuollaista tarmon puuskaa aikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskamato ja päivä olisi mennyt hukille ilman valvatteja :D Tahti kiihtyi iltaa kohden :D :D :D

      Poista
  5. Kaikkea herkkua on kasvimaallasi. Kauniita kukkia kaikenmoisia ja montaa väriä, ihania.
    Mua puraisi laiskamato tänään. Onkohan tuollaista tautia liikkeellä ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Laiskamato puraisee aina silloin tällöin, sitä taitaa olla liikkeellä :D

      Poista
  6. Sinulla taitaa olla samanlainen taito laiskotella, kuin minulla. Eli aikansa kun laiskana jotain ärsyttävää kohdetta tuijottaa, saa itsensä ladattua kiukkua, jolla lähtee valvatit ja muut rikat. Eilen taisi olla kesän helteisen päivä ja saamattomuudessa aikani kieriskeltyäni sain vihdoin jotain tehtyä. Siitä sunnuntaina.
    Sinun kasvimaasi on niin kadehdittavan runsas ja kukkaisa. Näkee, että rikkoja on kitketty ja valvattia nujerrettu.
    Miten ihana tuo Nuit Dr Young onkaan. Aivan ihana. Jos ukkosia mielestä siinä on liikaa piikkejä, voin tulla kaivamaan pois. Luulenpa kyllä, ettet siitä luovu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitaa ja kesken lorvailun iskee sellainen puhti, että millään ei malttaisi lopettaa :D Eilen oli tosiaan helteinen ilma, vaikka aamu oli aika viileä. Päivällä ilma oli kuin kasvihuoneessa ja sitten tuli ukonilma.

      Kasvimaalla on rikkoja vielä, mutta valvattia olen saanut nujerrettua jo kohtuu hyvin, vesiheinää kerään kanoille.

      Nuit de Young on ihana ruusu, samettisen tumma ja hento ruusuinen tuoksu. Tekee maltillisesti juuriversoja ja aika piikkinen sammalruusu. Jos juuriversoja tulee, laitan postipaketissa tulemaan sinulle :D Emokasvista en taida luopua, sitä ei meilläpäin ole usein myynnissä varmaan siksi, että kasvusyöhykkeiksi on laitettu I-III. Jostain syystä se meillä viihtyy :D Nuo tummat ruusut miellyttävät, toinen tumma minulla on 'Skeda', sen ostin messuilta Tukholmasta keväällä.

      Poista
  7. Kyllä on mahtava puutarha. jihuu, meilläkin kasvaa mustialan ruusua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Mustialan ruusu on yksi kauneimmista ja hyvätuoksuisimmista ruusuista, kukinta-aikana saisi vain olla poutaa - sadetta nuput ja kukat eivät oikein kestä.

      Poista
  8. Apua, sinun puutarhaa pitää kohta järjestää "turisti" kierroksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Paljon on vielä kuopsutettavaa, jotta meille joku voisi tulla turistikierrokselle :D

      Poista
  9. Runsaalta näyttää siun puutarhassa. Kasvimuakin on oikein hyvä! Vesheinee on kitketty tiälläkin, se on tykänny näistä keleistä. Pellavalilja ei miulla taija tänä vuonna kukkii ensinkään! Kaunis tuo Mustialan ruusu. Hyvvee viikonloppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mun puutarha on sellainen maatiaspiha ja kasvimaalla kasvaa kaikkea ruuanlisää ja herkkuakin. Vesiheinä on aika mielenkiintoinen kasvi, kanat siitä tykkää, viherjauhetta siitä tulee kai aikas hyvää ja terveellistä ja jalkakylpyyn oivallinen. Tämä on ollut oikea vesiheinäkesä :D

      Mustialan ruusu on tosi kaunis, saisi olla vain hiukan sateettomampaa jotta nuput jaksaisivat aueta.

      Kiitos Ulla!

      Poista
  10. Ihanaa puutarhaelämää. Siitä sitä voimaa otetaan talveksi, kunnes taas kaivetaan siemenluettelot esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan nautinnollisen puutarhaelämän aika, tankkauksen, jotta talvi taas jaksetaan :D

      Poista
  11. Miten sattuikin, että viimeinen kuva on väreiltään ihanin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että sinäkin siitä voisit tykätä :D

      Poista
  12. Ihanan rehevät syötävät kasvustot - nam! Nuo eri väriset kukat samassa oksassa ovat ihmeellisiä. Hyvää poutaviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa olla herkkujen aika ja tuntuu, että kaalit ja sipulit ovat tästä kesästä tykäkkeet. Ihmettelin kovasti, kun samaan oksaan tuli kolme noin erilaista kukkaa!

      Kiitos Pirkko!

      Poista
  13. Aivan ihanat ruusut ja pian nuo muhkeat zinniatkin kukkivat!!
    Laiskottanut on täälläkin...ilmankosteus painaa (78%) ja lämpöä reilusti yli kolmekymmentä. Lupasi lämpenevää...onneksi ensivikon lopussa alkaa loma!

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Tuo marylandin zinnia on suosikkini helppoutensa ja rehevyytensä vuoksi. Juurikin postauksessa oleva zinnia on raikas limen keltainen.

      Onpa siellä kosteaa ja lämmintä, melkein sademetsätunnelmaa!

      Kiitos Susanna!

      Poista
  14. Heh, kiitos! Sadetta tulikin eilen, kiitos toiveesta!
    Oi ihana pellavalilja, sen hunajainen tuoksi oli mahtava. Se ei minulla pari vuotta ja sitten kuoli, oli kyllä huonossa paikassa. Tosi kivan näköinen yhdessä tähtililjan ja kulleron kanssa!
    Oi mitä ruusuja, Young on oikea namupala.
    Mitäs laiskottelua se tuollainen on, kun puuhaillaan koko päivä?! Mun laiskottelu on sellaista, että menen sänkyyn tai riippumattoon ja avaan silmät muutaman tunnin kuluttua seuraavan kerran.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne rannallekin pitää sadetta riittää, meille vettä on tullut melkein joka päivä!

      Tuo pellavaliljan, kulleron ja tähtililjan liitto on niin kaunis, sattumalta ne vierekkäin samaan keltaiseen penkkiin laitoin. Nuo pellavaliljat tilasin keväällä ja ovat vielä aika vauvoja, toivon niiden vahvistuvan vielä.

      Young on namupala, käyn sitä joka päivä katsomassa ja tuoksuttelemassa, samettisen tumma kaunotar.

      Mun laiskottelu on välillä tuollaistakin, tosin yritin keksiä mukamastärkeää tekemistä vaikka kuinka, mutta ne valvatit, adrenaliini nousi ja laiskottelu unohtui :D

      Kiitos Kaima!

      Poista
  15. Hienoa kukintaa ruusuissa, liljoissa ja muissakin kukkijoissa! Laiskottelu on minulle ollut välillä vähän haastavaa. En vain meinaa osata olla tekemättä mitään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ihanan viileää ja kukinnasta on saanut nauttia pidempään. Laiskottelu on hiukan vaikeaa, mutta välillä tulee sellainen olo että laiskottaa, usein hetken, kauaa ei jaksa laiskotellakaan :D

      Poista
  16. Laitoin blogiini haasteen matkaamaan Kivipellon suuntaan, otahan vastaa jos tuntuu nappaavan!

    VastaaPoista
  17. On ollut ihanan lämmintä, aamulla klo 5 tosin täytyy vetäistä villatakki yöpaidan päälle, että tarkenee käpsytellä pihalla. Laiskottelu on jotain semmoista, mistä usein tulee huono omatunto. Miksi ihmeessä! Välillä pitää huilia, hyvällä mielellä ja omallatunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ihan aamulämmintä ole ollut, päivää kohden sitten on jo hyvin tarjennutkin :D Laiskottelusta tulee tosiaan joskus huono omatunto, pitäisi laiskottelua alkaa nimittämään nautiskeluhetkeksi - huiliminen on tärkeää sekin :D

      Poista
  18. Laiskottelu on tärkeää. Varsinkin lomalla. Arkirytmi ei anna mahdollisuuksia pitkiin laiskottelujaksoihin.
    Ei ne ruusujen piikit minustakaan ihania ole. Ihana väri tuossa 'Nuit de Youngissa'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskottelu tai rentoutuminen on lomalla tärkeää, työarjen rytmin sekoittamista ja latautumista - puutarhanhoito on minulla paras mahdollinen väylä ilman muuta.

      'Nuit de Young' on ihanan samettinen :D.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!