Kivipellon Saila

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Retkellä osa 3 ja tarina rohkeasta mummosta

Viimeinen etappi, 
mäen päällä upealla paikalla upeilla järvinäkymillä oleva 
Karkun kirkko. 


Pidän vanhoista kirkoista, niin kivikirkoista kuin puukirkoista. Niiden arkkitehtuuri ja yksityiskohdat 
ovat suunnattoman upeita ajatellen rakentamisajankohdan tekiniikkaa ja välineitä. 
Karkun kirkko on kaunis! 
Vanhat kirkot ovat täynnä historiaa ja kertomuksia. 
Mieltä lämmitti tieto, 
että urut on valmistettu Kangasalan urkutehtaalla, 
tutussa paikassa vanhan kansakouluni vieressä.





Ajelimme kotiinpäin Karkun keskustan läpi. 
Ette voi uskoa kuinka kauniita vanhoja taloja siellä oli paljon!

Ja sitten se kertomus. 
Tämä ei ole satu vaan kertomus rohkeasta Mustikkamummosta. 

Sisareni Mustikkamummo on reipas, ahkera marjastaja ja sienestäjä. Häntä eivät pienet saati suuretkaan vaivat pidättele, metsään täytyy päästä! 
Kesäkuussa Mustikkamummon naapurin mies kuvasi riistakameralla vajaan puolen kilometrin päästä siskoni kotitaloa karvaista kaveria, joka nautti alkavasta kesästä.



 Tällainen vekkuli! 
Paikallisille tuli tieto, 
että nallevaaraa ei enää ole, 
se on ohjattu kulkemaat asumattomille saloille. 

Mutta eilen tuli viesti siskolta

 'Kuusiryteikössä meni noin reilun metrin korkuinen - ruskea persuus vaan näkyi ja rytinä oli melkoinen. Siinä käännyin pistin puhelimesta youtuben soimaan lujaa ja heti kotiin'.

Kukahan kaveri mahtoi olla? 
Varmaan molemmat säikähtivät!
Eikös mulla olekin reipas ja rohkea sisko!

Mukavaa viikonjatkoa!

 

46 kommenttia:

  1. Youtubettava Mustikkamummo! Voi että mitä hermojen hallintaa ja kekseliäisyyttä. Onneksi kumpikin sai järkytyksestä toivuttuaan jatkaa normaalia elämäänsä.
    Hieno kirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkamummo elää ajan hermolla :D Mustikkamummo on melkoinen paketti hermojen hallintaa, sitkeyttä, päättäväisyyttä ja rohkeutta, melkoinen mimmi :D :D Onneksi kumpikin lähtivät tahoilleen!

      Kirkko on upea!

      Poista
  2. Oho vai että tuollaisia marjakavereita! Aina sitä metsässä liikkuessaan miettii että kuinkahan lähellä on ollut karhua sitä huomaamatta... Jälkiä on kyllä tullut vastaan pari kertaa, mutta itse metsän kuningasta en ole koskaan nähnyt. Tosin minä yleensä laulelen tai juttelen koiralle metsässä kulkiessani joten kuulevat karhut tuloni jo kaukaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samalle mustikkapaikalle tulivat. Karhut ja monet muut metsäneläimet varmasti tarkkailevat meitä hiljaa pensaiden suojissa, vaikka kyllä koira varmaan vaistoaa aika herkästi vakoilijat. Meilläpäin myös on karhu ja karhunjälkiä nähty, itse olen vain jäljet nähnyt ja mustikkametsään varustaudun kello kaulassa, usein myös laulan itsekseni.

      Poista
  3. Vanhat kirkot ovat minunkin suosikkikohteitani. Hieno idea Mustikkamummolta käyttää puhelinmelua pelotteena. Karhut ovat kivoja, mutta en haluaisi koskaan tavata sellaista marjamatkalla tai millään metsäretkellä. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat kirkot ovat upeita ja hautuumaat täynnä historiaa, mielelläni vierailen katselemassa niin arkkitehtuuria kuin vanhojen hautakivien kirjoituksia.

      En olisi tuossa tilanteessa oivaltanut puhelinta ottaa esille, mutta lujahermoisena hän sen keksi. Karhut ovat kauniita eläimiä seurata tarpeeksi etäältä, aika isoja ovat :D Enpä minäkään niitä kohdata haluaisi metsäretkellä!

      Poista
  4. Upea vanha kirkko, kauniita kuvia.

    Jännittävää on nähdä karhu luonnossa.
    Toivottavasti nalle tajuaa pysyä kaukana ihmisten reiteiltä ja pihoilta, ettei tule ammutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! Kirkko on tosi kaunis, mietin sitä katsellessani, kuinka ihmeellä se on saatu rakennettua!

      Toivottavasti nalle pysyy suurilla saloilla pois ihmisten asumusten läheltä, toivottavasti välttää metsästäjät.

      Poista
  5. Todella kaunis kirkko ja minua viehättää aina kuvata vanhoja ovia. <3 Oijoi mikä karvainen vekkuli, harvemmin täällä karhuja näkyy, vaikka viime kesänä nuori veijari päätti tulla käymään lasten koulun pihalla ja meidän lenkkimaastossa. Vähin äänin katosikin.

    Ihanaa viikkoa Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen kirkkojen ovet ja ikkunat ovat kauniita, myös joissakin on taidokkaita lasimaalauksia, niitä on mukava kuvata.

      Karvakaveri oli tullut mustikkaan Mustikkamummon apajille, onneksi lähti eri suuntaan ja yhteentörmäystä ei tullut. Karhuja on ollut aika usein pihoilla, toivottavasti pysyisivät metsän suojissa. Onneksi karhu siellä teillä piti viisaana kadota metsän suojiin :D

      Kiitos Tiia!

      Poista
  6. Hyviä nallekuvia. En osaa karhuja pelätä metsässä vaikka jätöksiä olen nähnyt ihan täällä mökin lähellä. Metsässä ei ole tullut vastaan ehkäpä siksi, että olen kova viheltelemään nuotin vierestä, pitää karhutkin loitolla, hah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat hyviä myös minun mielestäni, riistakameralla otettuja siellä Mustiikkamummon lenkkipolun varrella. Minuakaan ei nalle metsässä ole tullut vastaan koskaan, vaikka mustikkapaikkani on sellaisella alueella missä nalle on nähty, no tuossa mun kasvimaallakin se on kulkenut vaikka ihan korvessa emme asukaan. Tykkään olla metsässä hiljaa ja kuunnella tuulen suhinaa puissa, mutta nykyisin joskus laulan, viheltää en osaa :D

      Poista
  7. Kommii kirkko on Karkussa! Vähän samantyyppinen kivkirkko kuin synnyinpitäjässäni Kiteellä. Tiällä rajanpinnassa on karhuja runsaasti. Jos kaurapellossa syksyllä ovat syömässä eivät pelekee puimurii, van immeinen kun tulloo kopista, paikalla ottaavat jalat alleen. Joko siellä mustikkaan piäsöö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkun kirkko on tosi kaunis! Kiteelle eksyimme kerran (olin kartanlukijana, mutta kirkkoa en muistakaan).

      Vai on siellä niin paljon karhuja, tulevat varmaan naapurin puolelta rajan yli. Mustikkamummo on kerännyt muutaman litran jo mustikoita ja kummityttö samaten, vattujakin on aurinkoisesta paikasta Virkkuumummo-sisko kerännyt jo 3 litraa eli marja-aika alkaa olla käsillä, mutta en pidä hoppua vielä. Varmaan mustikat on aika isoja, kun on satanut niin paljon täällä meillä.

      Poista
  8. ohoh! itse metsän kuningas otso liikkeellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä metsän kuningas on liikkeellä, mustikoita mielii!

      Poista
  9. Upea tuo kirkko! Halusi varmaan nallukka herkutella valmiiksi poimituilla mustikoilla..onneksi ei tullut törmäystä! Ihanaa vkonjatkoa sinne ja terveisiä mustikkamummolle:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko on tosi upea, jaksan aina ihmetellä menneiden aikojen rakennustekniikoita. Nalle on mustikoiden perään ja tottahan valmiiksi kerätyt marjat maistuvat :D

      Kiitos Päde!

      Poista
  10. Voi ei, mikä kohtaaminen! Onneksi molemmat lähti omille suunnilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huikea kohtaaminen, onneksi tosiaan molemmat lähtivät eri suuntiin!

      Poista
  11. Onpa komea tuo Karkun kirkko, kävinpä vielä Wikipediasta kurkkaamassa minkälainen se on sisältä - niin kaunista, ja upea valaistus!
    Oijoi, ei sitä tiedä mitä maastossa liikkuu milloinkin, onneksi on nuo riistakamerat, vai olisiko sittenkin parempi ettei tiedäkään.. On sinulla rohkea sisko, mutta viisaasti teki kun laittoi puhelimeen musiikkia, itse varmaan olisin jähmettynyt tuossa tilanteessa suolapatsaaksi ja aivotoiminta olisi kadonnut kokonaan..
    Ihana tuo viimeinen kuva - eikös olekin mukavaa bongata noita kisuja vaikka mistä puutarhassa, vaan ainahan ne tulevat sinne missä ihmisetkin ovat :D
    Mukavaa viikon jatkoa sinne Kivipellon väelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkun kirkko on kaunis ja historia mielenkiintoinen.

      Toisaalta hyvä, että on noita riistakameroita ja tottahan on että meitä tarkkaillaan luonnossa sitä huomaamattamme. Sisko on uskomattoman kylmäpäinen ja rohkea, minulla ei olisi tullut mikään youtube mieleen ja olisin jähmettynyt myös kauhusta, kirkumaan ehkä olisin alkanut...mitähän siitä olisi seurannut :D :D :D

      Kiitos, Nöpö on usein kanssani puutarhan iltakierroksellakin ja valvoo aina kun olen kuopsuttelemassa, tässä juuri pari päivää sitten satoi enkä malttanut pihahommaa lopettaa, Nöpö istui sateen suojassa puun alla ja tarkkaili :D

      Kiitos Tuulikki!

      Poista
  12. Kirkko on mahtava. Kohtaaminen oli aika hurjan oloinen. Huh huh. Meille tuli kiire pelkästä karhun kakista joka tosin oli vielä lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko on tosi upea! Havaintoja tuosta karhusta ovat muutkin tehneet, tosin vain äänihavaintoja. Riistanhoitoyhdistys ja poliisi tarvitsevat kuvan ennenkuin tulevat häätämään nallen suurille saloille!

      Poista
  13. Onneksi karhut lähtee karkuun ihmisen huomattuaan. Ellei ole pentuja. Hurja juttu. Kirkko on todellinen helmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan karhut lähtevät helposti omille teilleen pois ihmisen tieltä ja onneksi ei ollut pentuja tällä nallukalla! Sisko on kova marjastaja ja nyt hän soittelee musiikkia kännykästä aina välillä, syviin metsiin ei enää uskalla mennä, onneksi!

      Kirkko on kaunis!

      Poista
  14. Kyllä noita nallukoita katselen mielelläni telkasta kuin luonnossa.
    Huh huh kyllä pelästyis kun karvaotus tulis vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mukava niitä on katsella turvallisen välimatkan päästä :D Pelästyisin minäkin, jos nalle vastaan tulisi!

      Poista
  15. Kylläpä on upea tuo Karkun kirkko!

    Ja wau, mikä nalle vs. Mustikkamummo -tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea on ja läheinen kylämiljöö myöskin.

      Onneksi nallen ja mummon kohtaaminen päättyi onnellisesti, se ei tokikaan hillinnyt siskoni marjastusintoa :D

      Poista
  16. Nöpö on varuiksi piilossa, jos se mummon nalle sattuisi teilläkin pistäytymään ;) kertakaikkisen jylhä kirkko Karkussa, komea on. Tuli mieleen pintamateriaalista Suomen kaunein kirkko (siis minulle kaunein) eli Tampereen tuomiokirkko. Arkkitehti näyttää olevan Oiva Kallio, joka on suunnitellut täällä meillä Pohjois-Pohjanmaan museon, mutta tyystin eri tyyliin - olisipa Oiva vaan pitäytynyt Karkun mallissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpöllä on selkeää itsesuojeluvaistoa!

      Kirkko on jylhä ja niin upealla paikalla mäen päällä, ennen sinne oli helppo mennä joko veneellä tai junalla, Porin rata kulkee aivan vieressä. Tampereen tuomiokirkko on todellakin helmi upeiden kirkkojen joukossa, toki lapsuuteni kotikirkko Kangasalla kuuluu helmien joukkoon myös :D

      Poista
  17. Onpa upea kirkko! Ja hurjan rohkea Mustikkamummo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mustikkamummo on rohkea ja kylmäpäinen!

      Poista
  18. Komea kirkko! Kekseliäs Mustikkamummo. Youtube vaan huutamaan ja reippaasti kotiin päin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko on komea :D

      Mustikkamummo keksi hyvin alkaa soittelemaan musiikkia youtubesta, itselläni aivot olisivat menneet lukkoon! Nalle lähti omille teilleen, Mustikkamummo vaihtoi marjapaikkaa...ei lähtenyt kotiin :D

      Poista
  19. Kaikki kertomuksesi ovat olleet värikkäitä ja viimeiseksi huutomerkiksi tuli vielä tämä karhujuttu! Kyllä elämä teidän matkassa on värikästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Myös retkemme kohteet olivat tosi kivoja ja mielenkiintoisia! Karhu on liikuskellut siskoni marjamailla keväästä asti, kerran se on häädetty suurille saloille, mutta palannut takaisin kuitenkin. Uusi häätö tulee, jos joku saa nallesta kuvan, että poliisi ja riistanhoitopiiri uskovat!!

      Poista
  20. Todella kiva kertomus, on kuin matkustelisi itsekin kun näitä juttuja lukee ja kuvia katselee!
    Ja hui - tuon karvaisen kaverin lähestymine asuinalueelle... :(
    Itsekin jo mietin, että uskaltaako syksyllä enää suppilovahveropaikalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä!

      Mietin itsekin tulevia marjareissujani, omalla apajallani on karhun jälkiä nähty myös, taidan laittaa ison kellon kaulaan ja soitella myös musiikkia youtubesta, vaikka tykkäänkin olla metsässä hiljaa ja kuunnella tuulen huminaa. Onneksi metsän eläimet mielellään siirtyvät etäämmälle...jollei vahingossa joudu nalleperheen keskelle!

      Poista
  21. Ihania retkiä teillä ollut. Karhuvaara onneksi ei ulotu tänne asti. Vakka-Taimi on aivan ihana. Viimeksi kun kävin kaipasin kovin nimikylttejä tai lappuja kasvit jäi tuntemattomiksi. Ja kivaa seuraakin sait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi kiva reissu!

      Meilläpäin ja tuolla Mustikkamummon mailla karhuja liikuskelee, meiltäkin alkaa suuret metsät, jotka jatkuvat pitkälle Seitsemiseen asti ja siitäkin viellä eteenpäin, siellä on tilaa liikkua.

      Vakka-taimi on ihana ja nimikyltit olisivat paikallaan, niin paljon hienoja ja tuntemattomia kasveja siellä kasvaa. Tosin olen ollut kerran opastetulla kierroksella ja jotain siitä jäi mieleeni :D Matkaseurani oli parasta laatua :D :D :D

      Poista
  22. Sulla oli tosi antoosa turnee, kaikin pualin :) Hyvät kuvat riistakameras. Meillei oo otso osunu kuvihi, hirviä kylläki. Ai, onko jo mustikka-aika! Pitääpä käyrä kattomas, mikä täälon tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antoisa oli todellakin ja mukavaa seuraakin matkallani :D

      Kuvat olivat selkeitä. Meidän riistakameraankaan ei ole karhua onneksi osunut,supeja, kettuja, kissoja ja kauriita kylläkin joskus.

      Mustikka-aika alkaa olla käsillä jo. Mustikkamummo sanoi vielä keräävänsä käsin, ihan kaikissa varvuissa eivät kypsiä ole. Aurinkoisissa paikoissa varmaan mustikat ovat jo kypsiä.

      Poista
  23. Onpa kerrassaan mahtava kirkko! Siskollasi onkin ollut jännä metsäretki. Vaikka tavallaan olisi aika upeaa nähdä karhu luonnossa, niin varmaan tosi tilanteessa juoksisin kirkuen karkuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko on tosi kaunis, paljon nähnyt ja kokenut. Siskolla on ollut tosi jännä metsäretki, marjastusta karhu ei ole hidastanut - youtube raikaa ja mummo kerää marjoja :D Karhu on komea eläin, mutta en sen kanssa kahden marjassa haluaisi olla :D

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!