Helmikuun viimeinen viikko. Pakkasta on pitänyt, pieni lämpötilan nousu oli eilen, jälleen pakkasta ja loppuviikosta suojakeliä. Luntakin tuli hieman lisää, se tosin oli niin ihanan kevyttä, että lumitöitä teimme aivan iloksemme.
![]() |
| Näkymä keittiön ikkunasta tänä aamuna. Oli niin valoisaa, että en halunnut laittaa valoja päälle, kun laitoin aamupalaa! |
![]() |
| Ruokintapaikalla on käynyt kaikenlaisia vieraita - jäljet kertovat nälkäisistä vieraista. Näädänkin jälkiä olemme nähneet pitkästä aikaa meidän mäellä ja siitä olen iloinen! |
Pakkanen on pitänyt minua sisällä - no aika ei todellakaan ole tullut pitkäksi ollenkaan, tänään kävimme lenkillä. Pukeuduin sään mukaan ja kaivoin kaapista vanhan pitkän villamyssyn, jonka kiersin kaulan ympäri ja suun eteen suojaksi, lenkki oli mukava ja niin kaunista olikin - kannatti lähteä! Pakkasesta huolimatta sää oli niin kostea, että vindstopperin päällä ollut villapaitani oli kuurassa myös.
Lenkkimaisemia...
Kaikkia talvisia juttuja olen tehnyt. Olen pitkään miettinyt vaalean leivän leipomista juureen. Ohjeiden mukaan pitäisi olla grammalleen tarkka mittojen kanssa. Ajattelin kuin vastarannan kiiski, jälleen kerran - ei ennenkään aineita mittailtu, sormituntumalla leivottiin. Ruisleipää juureen olen kyllä leiponut yli 30 vuotta. Nyt otin ruisraskista ruokalusikallisen ja tein siitä vehnäjuuren. Voi sitä leipomisen iloa ja lopuksi syömisen iloa myös. Tein hiivataikinaan tietenkin pyöröt, rieviä ja pitsan, mutta patonkeja tein juuritaikinasta - maistui molemmat. Juuresta otin tietenkin siemenen seuraavaa leivontakertaa varten.
Ensimmäiset kylvöt olen tehnyt myös. Multiin meni viime kesänä keräämiäni keijunmekon siemeniä (keijunmekkoa en ole aiemmin kasvattanutkaan) ja muutama chili-lajike ja paprikoita muutamaa sorttia sekä munakoisoja. Munakoisoja joskus kauan sitten kasvatin, mutta nyt alkamani italian kielen opiskelu vaatii myös munakoison kasvattamista (isäntä kysyi, että vaatiko se se myös makaronin syömistä 😉).
Olen ollut nyt varovainen harsosääskien kanssa. Multaa olen ottanut sulamaan ja antanut sen olla vajaan viikon sisällä ja vienyt sen pakkaseen jäätymään, olen sen toistanut muutaman kerran. Multaseokseni on perinteinen ja ostin lisää lampaanvillapellettejä, kun kävin kylillä Pelargonitaivaan myyntitapahtumassa. Vain kaksi pelargoniaa lähti mukaan, valikoima oli sellainen, että rakastamiani ruusunnuppupelargonioita ei ollut, kaksi sitten vain ostin Viipurin Evakon (Evakko minulla jo onkin) ja Korton Hilda.
![]() |
| Taimilaatikot kodinhoitohuoneen lattialla lämpimässä. |
![]() |
| Viipurin Evakko ja Korton Hilda |
![]() |
| Myös näillä metsästän harsosääskiä hyvällä menestyksellä. |
Sisäkukistani en juurikaan postaile. Valikoima on sangen yksipuolinen ja vaatimaton, vain pelargonioita, muutama lehtikaktus ja hiukan jotain muuta. Lehtikaktukset ovat ihania ja ne alkavat jälleen kukkimaan - varmaan kolmas kerta sen jälkeen, kun toin ne syksyllä sisälle. Ne ovat todella ihania! Pelargonioita odottaa leikkaus, mutta ei aivan vielä ja tuolle aaloelle teen jotain, ehkä radikaalia.
![]() |
| Melkoisia hujoppeja ovat, pian leikkaan ne alas ja otan muutamia pistokkaita. Tässä on hiukan reilu puolet pelargonioistani. |
![]() |
| On minulla muutama muukin sisäkukka, ei tosin montaa... |
![]() |
| Kaikissa neljässä marraskuunkaktuksessa on todella paljon nuppuja. |
![]() |
| Nämä ovat ihania! |
Kevät on siis mielessäni ja vahvasti! Instagramin puolella katselin kuvia Etelä-Englannissa kukkivista lumikelloista ja jouluruusuista, toki ne kukkivat siellä jo pohjoisempanakin - pian sen huomasin. Instagram kysyi, että kiinnostaako katsella tällaisia kuvia lisää - vastaus oli nopea ja selvääkin selvempi, nyt niitä tulee näytölleni ja ovat lääkettä kevään kaipuuseen, tosi monta hyvää vinkkiäkin olen saanut puutarhaani myös. Kevät on yksi ihmisen parhaimmista ajoista ilman muuta!
Maaliskuu alkaa ensi viikolla ja luvassa on vilskettä - uskon.
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚














Dear Saila!
VastaaPoistaThe pictures you show from the fog are absolutely beautiful, and the colors are very nice. There was fog here yesterday too, but I didn't have the colors you had.
The deer were gone for a long time, but now they are here every night.
I assume that deer visit your garden too.
You are so good at baking!
I admire your geraniums and November cactus. I don't know what you call them, but that's what they are called here. Of course, I mean Schlumbergera truncata. They have started their second flowering here too. Insect traps are useful to have now. I also have them in use. You have a lot of geraniums! I pruned mine today, and have put the cuttings to dry. I don't have as many plants as you, but quite a few. I really shouldn't take cuttings, but you probably know how it is.
Yes, it's finally March. Warmer weather is in the forecast, and I hope so!
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaIn the morning, the light was wonderful, really unusual, and I admired it a lot. The day brightened up, and even though it was cloudy, it was also very bright. Clean snow and trees covered in heavy frost, very beautiful! Our deer had been gone for a long time too, but now they have returned and are quite bold. They come right under the kitchen window; I wonder, considering there are lynxes and that one wolf nearby.
Here, we also call those leaf cactus 'November cactus.' Mine are blooming for the third time now, and I am very amazed by that! I have quite a few geraniums, and I am particularly fond of the rosebud heritage geraniums. I will prune mine fairly soon and take just a few cuttings—or at least I will try; it's not easy! Those fungus gnat traps are useful! We didn’t have them before, but I bought domestic geranium soil and got those gnats at the same time. March will start soon, and I hope the weather will begin to warm up. We will also be welcoming another grandchild at the beginning of next month, and I am so happy!
All the best to You!
Hugs!
Hapanjuurileipomuksesi näyttävät todella herkullisilta, nam, nam.
VastaaPoistaToivon suotuisaa kasvua kaikille kylvöillesi, ja varmasti se onkin suotuisaa, koska olet pitkän linjan konkari.
Oi sentään, miten mahtavan paljon sinulla on pelargonioita, nuo kyllä täyttävät viherkasvien tarpeen, vaikka onhan sinulla siellä muitakin sisäkasveja.
Olen pitkään säästynyt harsosääskiltä ja toivon samaa onnea myös tämän vuoden osalle. Nuo liima-ansat ovat näppäriä apulaisia.
Oikein hyvää viikkoa sinulle!
Tätä vehnästä hapanjuurileivontaa olen miettinyt kauan ja ehkä laiskuuttani en sitä aiemmin ole aloittanut, mutta nyt innostuin!
PoistaKiitos! Aloitin taimetuksen poikkeuksellisen aikaisin. Nyt paprikoiden ja chilien lisäksi tulikin munakoisoja. Hiukan uutta repertuaariini. Etanarullien rullauksen aloitan heti, kun sää hieman lauhtuu ja saan mullan sulaksi kasvihuoneessa.
Joskus vuosia sitten ihastuin pelargonioihin ja minulla on pari pelakuuystävääkin ja he 'auttoivat' asiassa, nyt niitä on kertynyt ja ihastuksenani ovat nuo perinneruusunnuppupelargoniat, tosin minulle on jotenkin kertynyt myös sellaisia vanhoja pelargonioita, joilla on suomalaisen naisen nimi.
Harsosääskien kanssa olen tämän talven pelannut ja se harmittaa! Niitä tuli perlargoniamullan mukana viime syksynä ja teen nyt kaikkeni, että pääsen niitä eroon. Tuo liima-ansa on erinomainen apulainen!
Olen niin iloinen tomaatintaimistasi!
Kiitos!
On kyllä ihanaa, että on sisäkasveja, joita hoivailla, kun ulkona paukkuu pakkanen viikon ja kuukauden toisensa perään. Ihanampaa kyllä olisi ne lumikelloniityt!
VastaaPoistaVoi että, miten herkullisen näköisiä leipiä, olet leipävelho (monen muun velhouden lisäksi). Siitä puheen ollen, kuuntelen juuri Uriah Heepin Widardia, ai että ennen osattiin tehdä musiikkia.
Juu, olen jälleen kerran kanssasi samaa mieltä ja vielä kun saisi ne lumikelloniityt! Vai leipävelho, toisaalta tykkään kokeilla ja testailla ja nyt on taikinan testaus ollut viimeksi, kevään mittaan voisi jotain muutakin testailla. Ennen osattiin tehdä oikeaa musiikkia - Uriah Heep, Deep Purple, The Sensational Alex Harvey Band...niitä jaksaa kuunnella loputtomiin!
PoistaKauniita nuo maisemakuvat, kukkivat kaktuksetkin ovat hienoja.
VastaaPoistaKaunis kiitos Anna!
PoistaAi että, nyt tekisi kyllä mieli itse leivottua leipää:)
VastaaPoista