Nyt se on tehty. Rytö on taltutettu ja pienen kukkamaan tein siihen mukaan kuten ajattelin. Mullan seasta löysin ihanan sopivia kiviä.
Turpeet nostettu ja kiviä kaivettu jokunen. Ison puun juuret hidastivat toimintaani. Kaikki hankalaksi toteamani maamateriaali meni kompostiin.
Sitten alkoi purun haravointi. Puuntekopaikalta kärräsin seitsemän kottikärryllistä purua ja puun kuoria pahvin päälle (osa pahvista vanhoista keräykseen menevistä laatikoista, osan ostin (rulla 15 metriä). Ja pahvin levityksessä minua iloisesti avusti reipas tuuli puuskineen. Olin niin iloinen, että purua oli niin paljon. Vielä jäi yksi kasa alppiruusuille (rhododendron)
Purut levitin. Minua tarkkailtiin!
Purut meikkasin kaupan katteella, ohut kesi tuli vain.
Toiminta-alueeni alareunalle jäi suikale vielä, koska katsoin, että koivun takana olevan suikaleen massiivi kattaminen ei olisi näyttänyt hyvältä. Piti pitää neuvottelu isännän kanssa. Päätimme tutkia paikan uudelleen, kaivaa siitä kivet pois ja täyttää ja tehdä siitä joko nurmikkoa tai pieni mininiitty.
Puun takana harkinnan alainen suikale maata. |
Kukkamaakohdan jätin mullokselle, toin siihen yhden säkin multaa ja sitten kun tuon taimet, laitan mahdollisesti lisää multaa ja taimille katteen. Iankaikkinen kaivonrengas - sitä kuulemma ei saa peittää! Kukkamaan osuus ei ole kovin suuri, koska maa oli täynnä paksuja koivun juuria.
Jälleen täytyy kiittää teitä ihanat blogiystävät! Olin vallan kokonaan sivuuttanut ajatusmaailmastani päivänliljat ja asia tietenkin piti korjata. Nyt korjausliikkeet on aloitettu ehkä reippaastikin. Päivänliljoille on jo pieni maa valmiina ja juurakoita hankittu - ne ovat kasvihuoneessa lämpimässä purkitettuina, mutta kun sää sallii, ne pääsevät maahan - osa tuohon uuteen maahan, osa muihin kukkapenkkeihin ja loput mökille.
Nyt on hyvä mieli ja paikat jumissa. Tervettä kipua kuitenkin.
![]() |
Jos tila kukkapenkeissä loppuu, helmihyasintit (muscari) omatoimisesti kasvavat hyvin myös sepelissä. |
Hiukan kukkasia lopuksi! Kovat yöpakkasen nöyryyttämät fritillariat ja narsissit (raskaskukkaiset) surettaa, mutta jotain jäi pakkaseltakin.
Pihalla hääriessäni olen koittanut katsella ja miettiäkin, mitä sipulikukkia kukkamaistani puuttuu. Ainakin narsisseja ja tulppaaneita täytyy tilata lisää, harkiten tietenkin. Raskaskukkaisia narsisseja en tilaa, mutta nuo pienet ovat ihania!
Huhtikuun viimeinen viikko alkamassa, toivon, josko yläkerran isäntä lähettäisi kylmät tuulet, pakkasen ja lumisateet sinne minne ne tähän aikaan vuodesta kuuluvatkin!
Kaikkea hyvää Sinulle!
Upeasti siellä jo kevätukat kukkivat ja liskokin on jo herännyt.
VastaaPoistaMiellä oli 7 astetta pakkasta viime yönä. Krookukset kukkivat mutta mikään muu ei vielä onneksi.
Kukinta on jo alkanut mukavasti ja nauratti kun tuo sisilisko tuli katsomaan, että mitä mummo puuhaa!
PoistaViime yö oli todella kylmä ja toivon, että sää alkaisi hiljalleen lämmetä!
Olitpa ahkera. Polttopuun teosta tuleva jäte on hyvää materiaalia puutarhaan, sitä käytän minäkin. Jos tänä vuonna saan paljon, katan sillä kasvimaan käytävät. Täältä iso suositus päivänliljoille. Ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Huikean ihanan värinen tuo liila rimssuesikko.
VastaaPoistaNo juu, paikka oli pitkään ollut silmissä ja työ alkamista vailla ja sitten vain aloin. Tuo puiden teosta tuleva puru ja kuoret ovat todella hyvää materiaalia moneen asiaan, rahan arvoista tavaraa! Sinun blogissa päivänliljoja katselin joskus talvella ja siitä se into sitten alkoi ja juuri tuo kestävyys ja helppohoitoisuus on iso asia! Tuo esikko on kyllä ihana ja niin kestävä, kukkii syksyn pakkasiin asti.
PoistaDear Saila!
VastaaPoistaAs usual, you get a lot done. You are efficient!
It is smart to use cardboard and bark to cover the soil.
The little lizard looks cute. I hope it survives. Muscari is one of my favorite bulb flowers. They come in so many shades of color.
Your daffodils are very nice. I would like to know the secret to success with them.
Yes, now the snow and cold must disappear for good.
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaThere are many things that you are going to do and are going to do for a long time, and then the moment comes when I start. For a long time, that place was annoying and now it's done, I'm already thinking about the next place - there are quite a few of them! Cardboard and bark is a good protection for weeds and we had sawdust after making firewood, I put a strong layer of it and then 'makeup' it with wood chips. More flowers and then it's done.
I'm afraid of snakes, but lizards are wonderful, so curious and not very timid. I often have a lizard in the greenhouse in the summer.
I love muscaries too. I don't think I have any secrets with daffodils, but I always think that where peonies thrive, daffodils also thrive, and where paeonia tenuifolia thrives, narcissus bulbocodiums thrive.
I hope, that the weather would finally start to warm up!
All the best to You!
Hugs!
Siellä tulee siistiä jälkeä. Mies siivosi puun tekopaikan ja kärräsi kuuleman mukaan kaksi kärryllistä metsään ......heippa .
VastaaPoistaIhania kukkakuvia . Tuo esikko on suosikkini ja narsissit jos ne vain meillä kasvaisi niin niitä hankkisin ja reilusti. Esikoita minulla on reilusti ja ne kyllä viihtyy.
No voi harmi! Puru tekee varmaan hyvää metsällekin!
PoistaKiitos, kylmän jälkeen jotain kukkii ja siitä nautin! Tuo esikko on sitkeä tyyppi ja kukkii kukkimistaan! Harmi, että narsissit eivät siellä teillä kasva. Esikot ovat todella ihania, minullakin on aika paljon niitä.
Ihanasti kuvaava tuo hyvä mieli ja paikat jumissa. Sitä se justiin on, ja omalla tavallaan niin ihanaa. Puutarhakausi on alkanut.
VastaaPoistaVoi harmi, että pakkanen vei veroa. Täällä Fritillariat nousivat takaisin ylös, onneksi. Ja kaikkea muuta ihanaa on tulossa kukkaan, joten kauaa et ehdi murehtia.
Se raukeus tehdyn työn jälkeen, siitä tulee niin hyvä mieli vallankin jos työ on sellainen, mitä on aikonut pitkään ja viimein saa aikaiseksi! Ihanaa todella, että puutarhakausi on viimein alkanut.
PoistaPakkanen otti veronsa ja se todella harmitti, kuinka ihmeellä huhtikuussa voi olla niin kova pakkanen, epistä sanon minä! Ihanaa, että sinulla fritillariat nousi, meillä ei ihan kaikki ja se oli surullista. Huomasin juuri tulppaanien nuppuja ja nousevia narsissien nuppuja, ne kyllä lohduttaa!
Olet ollut ahkerana. Ihan alkoi omia sormia syyhyttää päästä aloittelemaan uusia istutusprojekteja. Sinulla on ollut veikeä työnvalvoja kaverina. Kurjaa, että pakkaset veivät kukkia. Ihania kukkasia jäi onneksi jäljellekin. Toivon sinulle lämpöisiä huhtikuun viimeisiä päiviä! <3
VastaaPoistaPiti viimein projekti aloittaa, paikka oli silmissä jo vuosia ja nyt sain sen tehtyä viimein ja seuraava paikka sitten odotteleekin jo. Lisko tuli kaveriksi, ne ovat jotenkin niin ihania. Pakkanen todella vei fritillarioita ja nöyryytti raskaskukkaisia narsisseja - harmitti niin vietävästi! Onneksi kukkia nousee koko ajan lisää! Kiitos, samaa toivon sinulle - aika menee niin siivin, pian toukokuu alkaa!
PoistaLaitoot sitte het tuulemahan ja maisemat muuttuuvat vauhrilla. Kyllä tuallaane jo ropas tuntuu. Oi, kuinka ihana esikko ja hianoja färiyhyristelmiä.
VastaaPoistaNo juu, otin itseäni niskasta kiinni ja sitten aloin enkä olisi millään malttanut lopettaa, mutta ruokaa piti välillä mennä laittamaan. Vaikka talvella jumppasin ja kävin lenkillä, tuo kottikärry/lapiojumppa tuntuu kropassa ihan toisella lailla. Tuo esikko on ihan hassu, kukkii heti kun lumi lähtee ja kukkii siihen asti kun uusi lumi syksyllä tulee, kestävä tapaus! Noita kukkamaan värejä katselen myös, niin herkullisia!
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaOlet ollut ahkera, tunne kun työ on tehty on oikein hyvä. Ihania kukkia .
Terveisin Marika
Hei Marika!
PoistaNo viimein aloin pitkään miettimääni hommaan ja en olisi sitä millään malttanut lopettaa, hyvän mielen sain siitä palkaksi! Kiitos, nuo kevään kukkijat ovat ihania!
Niin kauniilta näytävät kaikki nuo kukkivat kevätkukat. Nyt täytyy minunkin syksyllä ryhdistäytyä ja istuttaa kukkasipuleita maahan, sillä olisi niin kivaa jos keväällä aikaisin saisi nauttia tuollaisita kukkijoista.
VastaaPoistaKevään kukkijat ovat niin ihania ja nyt koitan katsella paikkoja valmiiksi, minne syksyllä uusia sipuleita tarvitsee istuttaa! Keväällä nousevat piipot ja kukat ovat niin ihania!
PoistaOlet ollut todella ahkera!
VastaaPoistaNo viimein otin itseäni niskasta kiinni ja sain työn valmiiksi - sain palkaksi hyvän mielen!
PoistaNoita erilaisia ”rytöpaikkoja” riittää meilläkin, mutta kaikkia ei saa siistittyä vaikka haluaisi, pinta-alaa on liikaa. Minäkin tulin välillä haukkaamaan hieman välipalaa ja piti saada selkää lepuutettua, koska lapiohommia on tullut tehtyä niin paljon. Tuntuu kyljissä ja selkäruodossa. Mutta aina on hyvä mieli, kun joku puuha on tehtynä -ihan niin kuin totesit.
VastaaPoistaMinäkin hankin lisää päivänliljan alkuja ja totesin tyytyväisenä, että viime vuonna istuttamani päivänliljat ovat lähteneet kasvuun.
Aivan ihania kukkiakuvia puutarhastasi! On sinulla siellä vaikka mitä ihanuuksia!
Meillä taitaa olla samanlainen tilanne - rytöpaikkoja riittää vaikka koko ajan jotain kohtaa siistii ja ruokkoaa, pinta-alaa on aika paljon. Tuo lapio/kottikärryjumppa on tehokasta ja tuntuu kropassa, vaikka talviaikaan olisikin liikkunut monella tapaa!
PoistaOlipa kivaa, että päivänliljasi ovat menestyneet ja heränneet talven jälkeen! Ihastuin Katjan päivänliljoihin ja niitä sitten piti saada. Nyt ne ovat kasvihuoneessa kasvamassa ja odottamassa maahan pääsyä.
Kiitos! Tykkään keväällä heräävistä sipulikukista, erityisesti narsisseista mutta kaikki muutkin ovat ihania!
Kyllä se kesä on ihan lähellä. Sisiliskot tulevat sulostuttamaan luontoa.
VastaaPoistaKesä on ihan lähellä ja onneksi kuitenkin tämä viileä kevät viivyttää sen tuloa - kevätkin on ihanaa aikaa. Tykkään sisiliskoista!
PoistaKyllä on upeita kukkia. Ja upea bonus. Sisilisko.
VastaaPoistaKiitos Sami! Kukat ovat ihania ja samoin sisilisko, hyvin utelias kaveri!
PoistaPistit hihat heilumaan ja hyvää jälkeä saitkin aikaan.
VastaaPoistaMeillä tulppaanit olivat sunnuntaiaamuna lehdet kääntyneinä surkeasti alaspäin samoin kukkavanat. Nyt ovat onneksi nostaneet päänsä pystyyn. Osin täällä olleen hyvin lämpöisen päivän ansiosta. Komeat + 16 astetta.
Ihana tuo rimpsureunainen esikko.
No pistin viimein hihat heilumaan ja minulla oli siihen valmiiksi ajateltu suunnitelma, joka oli toimintaa vailla. Nyt tuo paikka on melkein valmis, alareunaa vielä pohdimme isännän kanssa. Oli todella kylmä yö ja se kuritti monia sipulikukkia ja se oli aika surullista! Onpa teillä ollut lämmintä, se on kivaa!
PoistaTuo esikko on niin ihana ja kestävä, kukkii innokkaasti koko kesän aina pakkasiin asti.
Kaunista kukintoo! Siisti tul koivunjuuresta, meillä vielä puuntekomestat on siistimättä, hyvvee katetta rodoille. Laitan muutaman vuuven välein karjanlatoo pikkusen alle ja sitten purut. Meillä kylymyys vielä jarruttaa kasvustoa.
VastaaPoistaKiitos Ulla! Tuota koivun tyveä olen pitkään katsellut ja se on harmittanutkin, nyt se on tehty! tuo puuntekopaikan purut ja puun kuoret ovat niin hyvää ainetta, mulla jäi kottikärryllinen vielä ja siitä riittää osalle rodoja. Ajattelin lannoittaa myös samalla kertaa kun katteen laitan, minulla ei ole lantaa, mutta laitan perunan lannoitetta ja siitä ne tykkäävät.
Poista