Ajattelin eilen, kun menin maalaamaan, että olenko tosiaan niin saamattomaksi nysvääjäksi tullut kunnes minulle ajatus kirkastui! Ehkä minusta ei olekaan tullut hidas, saamaton nysvääjä, olen vain alkanut suhtautumaan tekemisiini eri lailla kuin ennen, nautin tekemisestä jo siinä hetkessä enkä joskus vain sen jälkeen ja siksi hommat valmistuvat hitaammin. Minusta ajatus oli hyvä!
 |
Metsästä löytyi tällainen sinivuokko (hepatica nobilis) |
Nyt Vappuviikolla meillä onkin ohjelmaa. Eilen siivosin kodin, tänään kävin kaupassa ja kasvihuoneessa touhusin aikani ja huomenna Vappuaattona saamme Vappuvieraaksi kaksi Murua, aikas kivaa ja Vapunpäivänä tulee kolmas Muru ja heidän vanhemmatkin tietenkin. Tehdään Vappuruokaa ja iloitaan yhdessä olosta. Tällä viikolla alkaakin sitten jo toukokuu eli melkein kesä.
 |
Kivaa, nämä naamarit ovat huopaa, ei muovia! |
Jotenkin ajatukset ovat nyt kevään aikana heittänyt volttia moneen kertaan - olen miettinyt, että olenkohan jäljessä entisestä kevättyö- ja kylvöaikatauluista, kunnes taas huomaan, että hei - vielä on huhtikuu!
No tulipa kaiken värisiä ajatuksia, lopuksi hieman kukallisia ajatuksia, tein nimittäin jälleen kierroksia pihamaalla.
 |
Anemone nemorosa 'Royal Blue' (hämyvuokko) |
 |
Koiranhampaat (Erythtronium dens canis) alkavat pian kukkimaan |
 |
Näiden pitäisi olla hyacinthoides non-scripta - mutta en tiedä! |
 |
Tämä on suosikkifritillariani, fritillaria pallidiflora, jonka pakkanen armahti |
 |
Nyt trillium luteumin nuppu aukeaa, mutta eipä se taida luteum ollakaan... |
 |
Narsissit kukkivat, mutta edessä on sipulien nostopuuhia jälleen. Lilium martagoneilla komeat kasvustot. |
 |
Tämä iankaikkisen vanha fritillaria persica on tehnyt sivusipuleita, täytyy sitä lannoittaa että se kukkisi jälleen. |
 |
Etupihan vihervalkovuokko (anemone nemorosa 'Monstrosa') kukkii pian. |
 |
Poikkesin kasvihuoneessa ja pari vuotta vanhat leijonankidat olivat hyvissä voimissa. |
 |
Minäkin hain näitä ruukkuja... |
 |
Tarjoushaukka palasi lennoltaan, mukanaan kolme timjamin tainta Citymarketista, maksoivat 95 senttiä kappaleeltaan. |
 |
Suloinen corydalis 'Ahvensaari' varjopenkissä on aloittanut kukinnan. |
 |
Pian poksahtaa, kaukasianpioni (paeonia mlokosewitschii) |
Tästä minulle jo joku vuosi sitten kerrottiinkin (Eija Tommola) ja hän ohjeisti pitämään silmällä. Sinikämmen (glaucidium palmatum) vanhetessaan nostaa itseään maasta ylös samoin kuin lumikki (sanguinaria canadensis). Nyt huomasin, että on näin käymässä. Täytyy lisätä multaa juurakolle!
Haluan toivottaa teille kaikille oikein kivaa Vappua ja mukavaa pian alkavaa toukokuuta!
 |
Tulipa humilis 'Lilliput' |
Dear Saila!
VastaaPoistaThe Hepatica nobilis you found in the forest was very nice. It had a very special pattern. Erythtronium are also so nice, and I like them very much. I also have Fritillaria pallidiflora here, but yours are very big compared to mine. Your daffodils are very nice, and they seem to be doing very well with you. Do you pick up all the bulbs after flowering?
Those are great pots you have!
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaThat hepatica nobilis was a big surprise in the forest garden, I thought that the changing spring weather has made the flower so special, but it might be a gene change. I love Erythtronium, their flowers are sweet and the leaves are really beautiful! Fritillaria pallidiflora is my favorite and quite old already, well made side onions and strengthened. The daffodils are blooming beautifully now! I only lift the bulbs up when the flowering starts to decrease, maybe every five years. I bought those pots because they are lightweight, from Lidl.
All the best to You!
Hugs!
I hope you show us this wonderful peony in bloom!
VastaaPoistaFantastic plants!!
When the peony flower festival begins, I'll post pictures of it here without a doubt! Thank You!
PoistaSinäkin sait ruukkuja, hienoa! Ja vallan upea timjamisaalis lisäksi, vau. Nehän oli halpoja!
VastaaPoistaKäsittämätöntä vihreyttä ja kukintaa teillä😊Hauskaa vappua!
No sain ja tarjoushaukka oli liikkeellä! Nuo ruukut ovat todella keveämpiä kuin saviruukut, joista tykkään kyllä enemmän. Timjamit olivat varmaan loppuunmyynti Pääsiäiseltä ja olivat todella edullisia!
PoistaKiitos!
On se ihmeellistä, miten meillä tiällä ollaan kylymän kynsissä ja tuntuu ettei mikkään jalakojaan jatka kasveissa. Siellä on vaikka mitä kukintoo jo kovasti. Miunkin pittää narsissia nostoo ylös ja jakkoo, taantumaan on kukinta käyny. Mukavat naamarit ootkin löytäny Muruille!
VastaaPoistaNyt on kyllä ollut taas niin kylmää, siellä varmaan enemmänkin ja luntakin on tullut, täällä koleaa joka menee luihin ja ytimiin saakka - meillä satoi eilen pitkin päivää lunta! Narsisseja pitää nostaa ja jakaa, kukinta on alkanut hiipumaan. Nuo naamarit olivat kivat ja tehty huovasta ja ajattelin, että niitähän voisi itsekin tehdä aika helpolla!
PoistaHienosti siellä jo vihertää ja kukkii kukkapenkeissä.
VastaaPoistaMekin saamme vappuna kaksi murua yökylään. Nautitaan siis täysin rinnoin murusten vierailusta.
Mukavaa vappua.
Kiitos! Murujen vierailu on aina yhtä juhlaa!
PoistaKivoja ajatuksia :). On todella kiva katsoa kuvia kaikesta, mitä siellä kasvaa. Iloista vappua murusten kanssa ja kaunista toukokuun alkua!
VastaaPoistaNoita mietin aina silloin tällöin. Meillä oli tosi kiva Vappu Murujen kanssa, paljon kivaa tekemistä!
PoistaKaunis kiitos!
Taitaa moni puutarhaihminen olla hämääntynyt kevään aikaisuudesta, joka saa kuvittelemaan meidän olevan pidemmällä kuin huhtikuussa. Ja luulemaan itseään saamattomaksi nyhvääjäksi. Sinä et todellakaan ole mikään nyhvääjä. Ihan itsestään tuo kaikki kauneus ja lajikirjo ei puutarhaasi ole vuosien myötä tullut. Kaikki on vieläpä hyvinvoivia ja runsaita, jonka vuoksi selaan kuviasi edestakaisin monta kertaa.
VastaaPoistaHauskaa vappua sinulle Ukkokullan ja Murusten kanssa!
Tämä kevään aikaisuus ja sitä seurannut koleus on hämännyt oikein kunnolla! Meillä satoi lunta eilenkin ja oli niin kylmää! Kaunis kiitos sanoistasi! Asioita katselee joskus niin läheltä ja halu olisi tehdä enemmänkin ja uppoutuneesti, mutta aika ja voima ovat rajallisia ja joskus kai pitää laittaa ruokaakin.
PoistaMeillä oli todella kiva Vappu ja toinen Muruista jäi vielä pariksi yöksi mummon kanssa puuhailemaan. Ihan parasta laatuaikaa pikkuisten kanssa!
Ihanaa vappua Saila!
VastaaPoistaKiitos Anne!
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaSinulla on paljon hienoja kasveja.
Oikein hyvää Vappua / terveisin Marika
Kaunis kiitos Marika!
PoistaTurhaan huolestuit omasta hitaudestasi, vastahan tässä toukokuu on alkamassa! Ihanasti siellä jo kukkaset ovat aloittaneet kasvunsa, niillä se tuntuu olevan kiire! Hienosti ovat leijonankidat talvehtineet, ihana tuommoinen kasvihuone! Mukavaa vappua!
VastaaPoistaTämä aikainen kevät ja sitä seurannut koleus on jotenkin saanut oman sisäisen kellon sekaisin ja se halu tehdä enemmänkin on aina sisikunnassa. Kasvit ovat nousseet maasta niin aikaisin, ihan liian aikaisin ja kylmä on niitä hiukan kurittanut. Kasvihuoneen leijonankidat ovat jälleen selvinneet talvesta. Se kasvattaa sellaisen pienen pensasmaisen kasvuston ajan saatossa. Jos ei tule kovaa talvea, leijonankidat ovat meillä kasvaneet joskus 3-4 vuottakin tuossa lämmittämättömässä kasvihuoneessa.
PoistaKaunis kiitos!
Hyvää vappua sinulle !!
VastaaPoistaKiitos Suvi!
PoistaHyvälle näyttää jälleen :)
VastaaPoistaKaunis kiitos!
PoistaOnpa erikoinen sinivuokko!
VastaaPoistaJa ihanasti oivallettu että tekemisestä voi nauttia, ei ole kiire saada valmista:)
Tuo sinivuokko oli todella erikoinen ja mietin että onko luonnon oikku vai sään tekemä muutos!
PoistaTekemisestäkin täytyy muistaa nauttia ja se oikeastaan jo tällä iällä alkaa olemaan etuoikeuskin.
Kylläpä siellä on jo kukat hyvällä alulla ja monenlaista tulossa.
VastaaPoistaKaunis kiitos, nyt kukkii kauniisti jo!
PoistaIhanan tuuheita kukkavihreyksiä Sinulla näyttää olevan.
VastaaPoistaKaunis kiitos Anna!
PoistaLumikki nostaa juurakkoaan jo parin vuoden päästä istuttamisesta, minäkin lisäsin sille multaa. Kerrottu lumikki pitää siirtää parempaan paikkaan, ei oikein kuki kunnolla nykyisessä paikassa. Hyvä tietää, että sinikämmenkin nostaa itseään.
VastaaPoistaLumikki ja sinikämmen molemmat nostavat juurakkoaan, lumikkia olen peittänyt jo ja sinikämmenelle täytyy laittaa multaa lisää myös. Varmasti lumikillesi löytyy mieleinen kasvupaikka, omani tuossa viihtyy ja on kivasti levittäytynytkin.
PoistaOnpas hauskan värinen vuokko aloituskuvassa. Ovatkohan sen kaikki kukat samannäköisiä vai onko vain tuo yksi jonkinlainen mutaatio tai säiden takia erikoisen väriseksi muuttunut?
VastaaPoistaKiitos vinkistä tarkkailla sinikämmentä. En tiennyt minäkään, että se nostaa itseään aikaa myöten ylöspäin. Omani on kyllä vielä paljon pienempi kuin tuo sinun mutta nytpä tiedän pitää sitä silmällä.
Iloista toukokuuta!
Tuo vuokko oli oikea luonnon oikku! Yhden kukan taimessa vain löysin, täytynee seurailla tulevina vuosina.
PoistaTommolan Eija minulle vinkin antoi ja nyt sen muistin kun omani oli alkanut nousemaan maasta ylemmäs, täytyy sille laittaa multaa suojaksi juurakolle.
Kaunis kiitos!
Aivan upeita nuo naamarit.
VastaaPoistaNiin olivat ja ne oli tehty huovasta, joka ilahdutti erityisesti!
PoistaVoi, tuollaisia pilkullisia sinivuokkoja oli lapsuudenkotini pihassa. Enkä ollenkaan tajunnut niiden erityisyyttä, vaan sinne jäivät kaikki, kun koti myytiin. Olisin ottanut edes siemeniä!
VastaaPoistaEipä muuten täälläkään Fritillaria persica kuki, eikä ole ikinä kukkinut ennenkään, edes uutena. Nousee vuodesta toiseen tuon näköisenä ja yritän sitä lannoittaa, ja kuivina keväinä kastella, kun näyttää siltä, että se näivettyy. No tänä keväänä ei, kun on satanut, mutta ei se vain millään kuki. Pitäisikö sille laulaa joitakin loitsuja? Tanssia täydenkuun aikaan sen ympäri kolme kertaa vastapäivään? Vai myötäpäivään?
No voi harmi, pilkullinen sinivuokko oli kai siellä sinulla niin arkea, että niiden erityisyyttä ei silloin osannut ajatella. Omani yllätti!
PoistaFritillaria persica on aika kranttu kukkimaan, minulla kukki kerran ja sitten päätti alkaa tekemään sivusipuleita. Yritän vielä saada sen kukkaan vaikka tanssimalla, kukkaloitsuja lausumalla täydenkuun aikaan vastapäivään pyörimällä tietenkin aina!