Sain tänään toisen daaliajuurakkotilaukseni ja olin hyvin harmissani, laatu ei ollut odotetunlainen, onneksi muutaman perennan juurakko oli laadukkaampi.
![]() |
Kaikki juuret olivat kasvin kruunusta menneet poikki ja eloa ei juuri näkynyt ja tuo juurakko sentään maksoi 6,5 euroa! Useampi oli saman näköinen, reklamaation tein heti! |
Harmitusta helpottaakseni lähdin Sulon kanssa vähän puutarhaa kiertämään. Ensimmäisenä tietenkin menin taas katsomaan, kuinka pensaspionini nuppu voi, no vointi oli hyvä ja kasvi terhakka, eikä matkan varrella olleiden fritillarioiden kasvustoissa nyt näkynyt liljakukkoja, onneksi. Tuo pensaspioni on niin kova juttu minulle, onnistumisen tunne on suuri! Toki minulla on ostettuja pensaspioneja muutama, mutta itse kasvatettu ja nupulla...se on sitä jotain! Olen saanut kasvin kanssa kulkea kasvun siemenestä nuputtelevaan puolimetriseen kasviin. Kasville ei paljoa kasvuvyöhykkeitä luvattu, otin siis riskin ja se kannatti! Minulla on uudet siemenet itämässä paeonia rockii'ta. Sekin on hyvin kaunis kasvi!
Lähellä tätä pensaspionia näkyi pikkuruinen fritillaria. Se ei oikeasti ole pieni, sen päälle varmaan jossain kasvun vaiheessa on joko kauris astunut päälle tai se taitaakin olla se, jonka syksyllä istutin useaan kertaan, kun kauriinketaleet olivat sen tonkineet maasta ylös. Pikkuisella korkeutta vain kymmenkunta senttimetriä!
![]() |
Fritillaria raddeana |
Sulon kanssa edettiin pähkinätarhaa kohti ja mietimme yhdessä uutta projektia. Koivun alustalle pitää tänä kesänä tehdä muutos, parannus, uusia koko rytö. Sitä olen pitkään miettinyt, paikalla on erinäinen määrä kiviä ja iso koivu, joka imee kaiken kasvuvoiman eli haastetta riittää, eipä tule aika pitkäksi. Tuo kaivokin pitää jotenkin maisemoida!
Käytiin Sulon kanssa kasvimaallakin ja iloa riitti valkosipuleista. Avomaalla näyttää valkosipulit kasvavan paremmin jo nyt kuin lavassa. Täytynee ensi syksynä miettiä, laitanko lavoihin valkosipuleita lainkaan. Valkosipulista 'Juva', joka on yksi suosikeistani, laitoin itusilmuja kasvamaan, että saan lisättyä siemenkantaa, ne ovat hyvässä kasvussa. Iloa tuotti myös se, että lavaan siirtämäni Rudbeckia 'Autumn Forest' ovat talvehtineet hyvin! Myös persilja näyttää jo itäneen.
![]() |
Valkosipulit vasemmalla 'Ljubjasha' ja oikealla 'Aleksandra', keskellä rivi kehäkukkaa syyskylvönä. |
![]() |
'Juva'-vauvoja |
![]() |
Autumn Forest |
![]() |
Syksyllä kylvämäni persilja iti huomattavan aikaisin! |
Hyvässä kasvussa on myös varhaiset sipulit laatikossa, ilmasipulia, kiinansipulia, ruohosipulia...meillä niitä kuluu paljon. Myös mintut ovat heränneet. Minulla on muutamaa sorttia minttua, ne kasvavat pohjattomassa ämpärissä kasvulavassa.
![]() |
Siivottavaa riittää! |
Hyvässä kasvussa on myös kaukasianpionin (paeonia mlokosewitschii) siementaimet, ne täytyy koulia ja purkittaa ja varmasti löydän niille paikan.
![]() |
Emotaimessa on jo nuput ja kukintaa odottelen ensi kuulla! |
Sisäpihalla kukkii alppikello (soldanella montana), ihana pikkuinen.
No nyt täytyy taas lopetella. Täytyy alkaa jatkamaan ikonin piirtämistä. Melkein koko ikonin olen piirtänyt, täytyy tarkistaa vielä sormet, varpaat ja laskokset sekä kasvot uudelleen. Menen huomenna aamupäiväksi maalaamaan Valkeakoskelle poikkeuksellisesti, siellä on tosi kiva ryhmä myös ja tuttuja.
Sään viilenemistä on luvattu, kasvihuone on vuorattu harsolla ja toivon, että ei ihan mahdottoman viileää tulisi. Tänään lämmitin leivinuunin ja leivoin perinteisiä juttuja: pataleipää, sämpylöitä, pyöröjä, ja pitsaa ja uuniin laitoin sitten hiukan rusakon tassuja, makaronilaatikkoa kun Muru on tulossa, sekä lanttukuutioita (viimeiset kellarista, lanttukuutiot ovat minun lapsuuden herkku).
Ensi viikolla on jo vappu eli simankin laitoin jo tekeytymään, ihan siis tavallisen siman, vaikka kaikkia kivoja simaohjeita Strömsön sivuilta löytyikin.
Kaikkea hyvää sinulle!
💚
Dear Saila!
VastaaPoistaYour peonies look absolutely fantastic. I also have Rockii peonies, and it's so nice when they do well in our climate. Soldanella are so beautiful. Your breads look so delicious. Mead sounds exciting to make. I've never tasted that.
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaWe both like peonies, they are so beautiful and the selection is diverse! I dream of more Paeonia Rockii peonies in my garden! Soldanella is so beautiful! Thank You, I bake every time I heat the baking oven! Mead is a very Finnish May Day drink, non-alcoholic. There are many versions of it today, instructions can be found on Strömsö's website online, the drink can also be varied as a summer drink.
All the best to You!
Hugs!
Voi miten söpöjä ovatkaan pienet kaukasianpionin vauvat! Ihana tuo väri, joka versoissa on, näkyy jo nyt näin pienessä taimessa.
VastaaPoistaMitä ihmettä ovat rusakon tassut?
Naminami, perinteinen sima on parasta, en minäkään lähtisi reseptiä muuttamaan. En oikein tajua, miksi kaikesta täytyy tehdä uudenlaisia versioita, kun se perinteinen on kumminkin paras :-D
Tuo pienten kaukasianpionivauvojen sävy on niin suloinen ja nyt pikkutaimia on todella monta - siemenet olivat erittäin fertiilejä!
PoistaRusakon tassut ovat rusakon tassuja - minä ajoin ja isäntä ampui riistalaukauksen ja nyt tassut ovat padassa valkosipulin, pikkutomaattien ja porkkanan seuralaisena - sellaista riistaruokaa, mitä teen aina silloin tällöin. Me olemme aika omavaraisia lihan suhteen, kun käymme yhdessä jahdissa, harvoin lihaa ostan.
Perinteinen sima on parasta, mutta nyt sitäkin varioidaan todella paljon, siihen laitetaan jopa hunajaolutta mukaan, minttuakin, karpaloita, mansikkaa...vappuna pitää olla oikeaa simaa ja munkkeja!
Sinä olet oikea pionien kuningatar! Pikkuiset pionivauvat ovat sööttejä ja puupionin varresta ponnistavat silmut tosi reippaita. Jännä nähdä, miten keksit maisemoida kaivon ja somistaa koivualueen. Kummasti niitä ideoita syntyy ihan vain puutarhassa kierrellessä. Sulon seurasta oli sinulle varmaan paljon apua.
VastaaPoistaMeilläkin Aleksandra on jo hyvässä kasvussa. Samoin persilja, joka on talvehtinut kaksi talvea.
Ihania leipiä. Siman valmistuksen olen lopettanut, kun olemme täällä kaksistaan. Poika sen sijaan tekee sitä omassa kodissaan. Katsoin Strömsön uusia simajuttuja, mutta en oikein innostunut. Sima on sima ja muut kehitelmät jotain muita juomia. Munkkeja aion paistaa. Saattavat olla muhkuraisia ja ties mitä, mutta maku on paikallaan. Laitan niihin hilloakin.
Harmi noiden daalian juurakoiden kanssa. Ilman muuta kannatti reklamoida.
No kiitos tuosta maininnasta, enpä tiedä - tykkään vain pioneista oikein paljon! Pionivauvat ovat todella suloisia ja kestäviä pikkuisia ja puupionin ihanan tanakka runko, aivan kuin puun runko ja siitä se sitten haaraantuu toivottavasti kukkivaksi pensaaksi sitten joskus.
PoistaTuo koivun alusta on ollut ajatuksissa jo todella kauan. Se on hyviin hankala paikka: koivu syö maasta ravinteet, paikalla on paljon pellosta nostettuja kiviä ja paikka on kuiva eli työtä täytyy tehdä melkoisen paljon, että saan siitä kukkivan paikan. Kasveja siihen hiukan olen ajatellut myös. Työ vain pitää aloittaa. Muutenkin ideoita syntyy koko ajan ja niitä kai olisi hyvä hiukan kirjata vaikka puhelimeen listasivulle.
Valkosipulit ovat hyvässä kasvussa, persilja iti yllättävän aikaisin, vanhakin kasvusto on hyvässä voinnissa eli satoa pian saamme myös siitä.
Kiitos, leivon aina tällaisia tavallisia - niillä on paras menekki. Nyt on mahdoton simavariaatiobuumi menossa. Ehkä jotain toisenlaista simaa voisi kesällä tehdä, mutta vappuna pitää olla oikeaa ja teen ison erän, meillä lapset tykkäävät simasta myös. Munkkeja paistan myös, vielä en ole varma teenkö hillomunkkeja vai tyttömunkkeja, mullakin munkit ovat muhkuraisia, mutta kauppansa aina tekee.
Reklamaation tein juurakoista ja harmitti niin vietävästi!
Voi mikä määrä pionivauvoja, suloisia. Hyvässä kasvussa olevat valkosipulit, meillä vasta nousevat kun kasvavat aika savisessa maassa.
VastaaPoistaKaukasianpionin siemenet olivat varsin fertiilejä ja varmaan melkein kaikki iti, pitää ne vain purkittaa vielä. Minusta tuntuu, että avomaalla valkosipulit ovat viihtyneet paremmin kuin lavassa, täytynee tutkia asiaa vielä sadonkorjuun aikana.
PoistaMinullakin oli alppikello, taisi kuolla jo ennen talvea, se on niin söpö kasvi kokonaisuudessaan.
VastaaPoistaAlppikello on todella söpö ja harmi jos omasi menetit!
PoistaSomia ovat nuo kaukasianpionin taimet. Kaunis kukintakin odotettavissa tuossa emossa. Meillä ei vielä alppikello kuki, kahessa paikassa miulla on sitä. Se se vasta soma onkin! Kovasti on pihalla nyt töitä, kukkapenkeissä ja lehtiharavoo suap heiluttoo. Koivuja on ympärillä ja lehtiä niistä tulee. Kylymä on, ihan toppatakki suap piällä olla ja pitkät kalsarit. Hijastuttaa kasvien kehitystä nää viileät kelit. Mutta eletään vasta huhtikuun loppua, kerkivää vielä tehä keväthommat!
VastaaPoistaPionivauvat ovat niin suloisia ja toivon että muistuttavat emokasvia, toki on mahdollista että on tullut jonkin asteista ristiinpölytystä, mutta se ei haittaa. Teillä taitaa kevät olla vielä hieman myöhemmässä vaiheessa kuin täällä meillä, mutta sinulla kukintaa on kuitenkin tiedossa ja se on mukavaa!
PoistaPihahommia on varmasti, samoin täällä meillä. Eilen tehtiin hyvä rupeama ja huomenna jatketaan. Kylmä on ja toppatakkia tarvitaan - parhaillaan meillä sataa lunta. Sitä täytyy aina miettiä, että on vasta huhtikuun loppu, lämmin jakso jotenkin sekoitti ajatukset kevään rytmistä. Hyvin vielä ehtii yhtä ja toista tekemään!
Surkia tuuri nuaren juurakooren kans. Toivottavasti jotenki seleviää. Ny on kiva nähärä pensaspioonin kukintaki ja varmasti keksit hyvän ratkaasun koivun ympärille. Just eileen pyäriin omien alappikellojen tuntumas enkä yhtää kukkaa viälä nähäny. Kylymä oli, iliman talavihaalaria ei olisi tullu yhtää mitää.
VastaaPoistaOli todella surkea tuuri juurakoiden kanssa ja tein reklamaation heti kuvien kanssa - vastausta en ole vielä saanut. Odottelen todella paljon tuota pensaspionin kukintaa, toivottavasti jaksaa avata kukkansa! Koivun alusta on sellainen haasteellinen kohta. Iso puu vie voimat ja puun alle on pellosta kasattu kivi poikineen, täytyy alkaa paikan siivoominen ja samalla miettiä. No dig - penkkiäkin olen ajatellut.
PoistaToivottavasti alppikellosi alkavat kukinnan! Nyt on ollut niin kylmää, pipo ja toppatakki pitää olla ja villasukat.
Kurjia nuo daalioiden juurakot! Ne nostetaan koneellisesti ja tässä on sitten tulos. Kannattaa kuitenkin ruukuttaa tuokin yksilö. Minulle tuli viime keväänä Farmer Gracylta monta saman näköistä juurakkoa. Kaikista oli enemmän tai vähemmän nuo pötkylät irti. Ruukutin kuitenkin kaikki ja kaikki lähtivät kasvamaan! Ne, joista reklamoin, sain hyvityksen.
VastaaPoistaIhania pionivauvoja😍
Tosi kurja juttu! Aiemmin olen saanut laadukkaita juurakoita. Koneellinen nosto ei ole noillekaan juurakoille kaikkein paras. Tein reklamaation, mutta aion pussittaa nuo juurakot kuitenkin, josko niissä elo heräisi kuitenkin.
PoistaPionivauvat ovat suloisia!
Hei Saila!
VastaaPoistaIhanasti pionin siemenet ovat kasvaneet. Tuo daalian juurikko näyttää aika surkealta, olisin kyllä valittanut. Minä tilaan ruotsalaiselta Magnolialta, aina hienoja daalioita ja tulppaaneja. Sinun leivät näyttää tosi maukkailta. Yritin laittaa simaa viime vuonna, joku siinä meni väärin, yksi pullo räjähti ja minulla oli simaa, joka paikassa. Onneksi oli pesuhuoneessa. Sain siivota seinät ja katon.
Terveisin Marika
Hei Marika!
PoistaNuo kaukasianpionin siemenet olivat todella fertiilejä ja varmaan kaikki itivät! täytyy purkittaa ne kaikki vielä.
Tein reklamaation juurakoista, vastausta ei vielä ole tullut. aion kuitenkin nuo kaikki juurakot laittaa multiin, jos vaikka heräisivät eloon vielä! Magnolian sivustot ovat minulle uudet, täytyy tutustua!
Leivon tällaisia tavallisia, ne tekevät meillä kauppansa oikein hyvin! Olipa aika erikoinen juttu, että simapullo räjähti, toivottavasti sinua ei sattunut! Siivoamista siinä varmasti riitti! Omani on kellarissa muovipullossa.
Söpö tuo alppikello :)
VastaaPoistaJa onpas hyvännäköisiä leipomuksia.
Kiitos!
PoistaAlppikello on todella söpö!
Harmillinen juttu noiden daalioiden kanssa. Toivottavasti saat kunnolliset juurakot tilalle ja antavat lisäksi hyvitystä mieliharmista.
VastaaPoistaDaalian juurakot harmitti, tein niistä heti reklamaation ja toivon että ne korvataan. Aina on ikävää, kun jotain odottaa suurin toivein ja sitten tulee kylmää vettä niskaan!
PoistaIhanaa viikonloppua Saila!
VastaaPoistaKiitos Anne!
PoistaTänään tuli vaihteeksi lunta. Onneksi ei jää maahan. 2 astetta lämmintä. Leivinuuni onkin tuottanut makoisia herkkuja.
VastaaPoistaSamoin meillä tuli lunta myös, aamulla oli kevyt kerros lunta maassa ja pitkin päivää on sadellut myös ja sulanut samantein. Leivinuuni on hyvä kapistus, en antaisi pois!
PoistaIhana puutarhasi. Ja niin kiva juttu Kodin Pellervossa. Niin kauniita kasveja, erikoisuuksia. Kun noita leipomuksiasi katsoo, on pakko mennä jääkaapille. Onkohan Sinun päivässäsi enemmän tunteja kuin meillä muilla.
VastaaPoistaKaunis kiitos! Juu, juttu oli Kodin Pellervossa ja mukavaa, kun huomasit. Leivon sellaisia tavallisia, ne menee meillä parhaiten kaupaksi. Kyllä minulla taitaa olla sama tuntimäärä kuin sinulla, joskus vain saa enemmän aikaiseksi ja toisinaan taas ei.
PoistaKiitos postauksestasi Saila. Ihastuttavia kuvia, niissä näkyy kevät vahvasti.
VastaaPoistaEntäs ne leipomukset, vesi nousi kielelleni...
Kiitos, myös sinulle hauskaa vappua! Sima tosiaan pitäisi laittaa alulle; kotisima on parasta!
Kaunis kiitos! Ihana kevät on herännyt, sää vain saisi lämmetä, kun pian alkaa jo toukokuukin. Leivon aika usein tällaisia tavallisia vain, ne tekevät meillä parhaiten kauppansa.
PoistaKiitos, hauskaa vappua myös sinulle! Tykkään myös kotisimasta.