sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Työkaluista parhaat

 Jo marraskuulla lueskelin Päivänpesän elämää Katjan lempityökaluista ja haasteesta, jonka hän heitti ilmoille. Nyt on vallan sopiva aika tähän haasteeseen vastata.


Olen aika minimalistinen lempityökalujen suhteen eli pärjään aika vähällä. Koska meidän huushollissa on kaksi omalla tavallaan pihahommiin osallistuvaa, meillä molemmilla on omat työkalut ja ainakin minä pidän tarkan vaarin omistani, koska ne ovat erittäin hyvät ja helposti lainattavissa ja sitä meillä harrastetaankin! Talvella kottikärryjen laina sallitaan, kun niitä en itse käytä ja isäntä vie liiteristä puita pannuhuoneeseen, jotta saadaan talo lämpiämään, vastineeksi hän keväällä tarkistaa kottikärryjen pyörän ilmat.

Lapio, se pitää olla kevyt ja kestävä! Minulla oli hyvä pieni Fiskarsin valkoinen lapio, mutta se meni valitettavasti poikki! Varressa oli alumiinia ja se antoi periksi. Menetys oli varsin valitettava, se lapio oli todella käyttökelpoinen ja hyvä. Joululahjaksi sain tuon alla olevan kiiltävän mustan lapion, sen ei pitäisi mennä poikki ja se on hiukan kevyempi kuin tuo sininen Fiskarsini. Uudessakin lapiossa on pitkä varsi, sitä arvostan kovasti, koska en pääse polvilleni vaan kyykkään pihahommissa ja varresta saa hyvin tukea. Eli kahteen eri voimaluokkaan tarkoitettu pistolapio, niistä tykkään ja niitä käytän paljon.

Kuvassa on myös talikkoni (oikeanpuoleinen). Minua on siunattu äärimmäisen välittävällä miehellä ja tämän talikon hankinta sai hänelle aikaan tykytyksiä. Hänellä on vahva usko, että telon itseni noinkin vaarallisella työkalulla kuin talikko. No yhdet saappaat meni puhki, ei muuta. Tuo kuvassa oleva pitkävartinen hara on kasvimaalla erinomainen kaveri, pitkä varsi siinäkin. Nuo paalinarut ovat tärkeitä, ripustan niillä sipulit kuivumaan nippuina liiterin kattoon.


Tuo keskimmäinen rautaharava (alla) on isännän, sitä en koskaan käytä, se on minulle liian painava. Mutta tuo toinen rautaharava, muovinen kauniin oranssi lehtiharava ja pitkävartinen hara, niitä käytän myös paljon.



Nämä vanhat oksasakset ovat ihan parhaat. Laitoin niihin tuollaisen kauniin vihreän rannelenkin, joilla saan se roikkumaan ranteesta ja kulkemaan kottikärryjen aisassa hyvin, ettei hukkuisi niin helpolla. No on minulla oksasaksia, sekatöörejä, useammatkin, mutta nämä ovat parhaat.



Japanese hack, onko parempaa kaveria kun jotain pientä täytyy kuokkia!




Tässä hieman isännän valtakuntaa, mutta lainaan joskus noita punaisia oksasaksia ja tuota oikealla olevaa pientä sahaa. Minulla on nivelrikko ja tällaisten tiettyä puristusvoimaa vaativien työkalujen käyttö ei oikein onnistu. Isompaan katkaisuun haaveena olisi lyhytlaippainen moottorisaha, mutta siitäkin olemme isännän kanssa neuvotelleet useaan otteeseen ja hänellä on vahva usko, että telon itseni sellaisen vehkeen kanssa. Toki täytynee sanoa, että tykkään kiipeillä ja saattanee olla jonkinlainen totuuden siemen tuossa isännän ajatuksessa. Onneksi kummitytöllä on moottorisaha, pienilaippainen ja hän kyllä sahailee, kun pyydän. Minulla on taipumuksena malttamattomuus eli jos pyydän apua, sen pitää tapahtua heti sillä siunaamalla - en oikein millään malttaisi turhia odotella ja meillä toimitusajat joskus ovat hyvin viiveellisiä!



En tiedä, oliko aiheellista laittaa kuvaa omasta 'työpisteestäni', jossa minulla on taimilaatikot, runkosuojat, tuet, lannoitteet, multasäkkejä...siis kaikkea tarvittavaa. En tulisi toimeen ilman omaa 'työpistettäni'. Onhan se joskus sekaisin, mutta syksyllä, kun piha on paketissa, järjestän kaikki paikoilleen ja toki vaikka en järjestäisi, löytäisin kyllä kaikki sittenkin.



Sitten vielä pari työkalua, heinähanko ja vanha isän tekemä - en tiedä mikä sen nimi on mutta meillä lapsuuden kodissa sillä nostettiin perunat ja minusta se on kaunis esine.



Ihan kaikki työkaluni eivät tulleet esitelleeksi eli nämä seuraavat ovat kasvihuoneessa ja ovi on niin kiinni, että en saanut sitä auki. Pikkulapioita minulla on muutama, harvoin niitä tarvitsen, koska teen kaikki sillä pienemmällä isolla lapiolla ja jommalla kummalla kuokalla, mutta pikkulapio on hyvä kasvihuoneessa ja lastenlapset tykkäävät touhuta niiden kanssa. Koulimislapio on ihan miniatyyri ja usein hukassa, onneksi aina se on löytynyt. Erinomainen multakauha kasvihuoneessa, sitä ilman en pärjäisi taimetusvaiheessa! Sitten toki kastelukannuja useita, kaunein niistä on vaaleanpunainen ja taimetusvaiheessa minikastelukannu (joskus lainaan lastenlasten kastelukannua, sekin on pikkutaimille hyvä!).

Näiden kanssa siis puuhastelen pihalla kaiken sulan maan ajan ja kuten tuolla aiemmin jo sanoinkin, että polvillani en voi olla niin pitkä varsi työkaluissa on ihan ykkösasia. Puutarhakoneita minulla ei ole kuin trimmeri, se riittää minulle ja tietenkin, kun kivikasan päällä pihahommia teen (ja asumme), pitää olla rautakanki (minulla on sellainen pieni versio).

Tässä siis kaikki mun työkalut, näillä pärjään. Ainoa mikä pitäisi hankkia vielä on dymo, että saisin taimien nimilappuihin kestävästi taimien nimet.


Kivipellossa pakkasta on tänään ollut -15 astetta eli ulkona en paljoa tänään ollut, kun astmani ei oikein tykkää pakkasesta, mutta huomenna on tarkoitus mennä Siuronkoskelle kuvaamaan koskikaroja.

Oikein mukavaa vuoden jatkoa!

Kaikkea hyvää Sinulle!

💚


18 kommenttia:

  1. Omat suosikki työkalut liittyvät puun työstöön. Koskikaroja on kiva seurata ja kuvata. Ota ihmeessä videota kun lintu sukeltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puun työstön työkalut ovat todella mielenkiintoisia ja kauniita! Siuronkoskella näkee aina talviaikaan koskikaroja, täytyy ottaa videota myös! Sinulla on sellainen iso putki kameraan, kiinnostaisi kamerasi ja tuo putki ja hintaluokka myös.

      Poista
    2. Sony A7RV on kamera. Sonyn putki 200-600mm. Näillä kuvailen yleensä.

      Poista
  2. Dear Saila!
    You really have a lot of beautiful and different tools. It's good to have different tools, but I don't use that many either. It's also been very cold here, and it was -19 on Friday. That's a beautiful picture of the sunset.
    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      There are several tools, but a lightweight, good shovel is the best for many activities, and wheelbarrows, of course, other tools are needed less often. What a really cold it has been!
      Thank You! We have had several beautiful days, although there were clouds in the evening so that I didn't see the Northern Lights and shooting stars.
      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
  3. Hyvä selvitys tarpeellisista työkaluista. Kummasti meille kaikille tulee ne mieleiset (käteen sopivat), joita aina käyttää.
    Meilläkin on tänään ollut kylmä pakkaspäivä. Nyt illalla mittari näyttää -21,1 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, mieleiset työkalut käteen aina etsiytyy. Pakkanen on onneksi hiukan lauhtunut.

      Poista
  4. Monenmoista työkalua puutarhassa kyllä tarvitsee, sekä isoja että niitä pienempiä.
    Nyt on tarvinnut lähinnä lumikolaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, aina tilanteen mukaan. Lumikolaa ei vähään aikaan olekaan tarvittu, mutta lunta kai tulollaan.

      Poista
  5. Tämän haasteen vastauksia on ollut aivan ihanaa lukea sinun ja muidenkin blogeista!
    Mikäpä onkaan mukavampaa kuin päästä kurkistelemaan ihmisten vajoihin ja liitereihin. Näkemään työkaluja, niiden säilytystapoja ja noita "työpisteitä", jotka saavat ainakin minut aina yhtä hyvälle tuulelle. En olekaan ainoa, jolla on mahtavat tarvikevuoret enemmän tai vähemmän "järjestyksessä"😄
    Sitten vielä hassu juttu: minulla on myös tuo samainen Fiskarsin pieni valkoinen lapio, joka sinulla hajosi. Kuvittelin sen tosi käteväksi kokonsa puolesta, varsinkin ahtaissa paikoissa. Mutta minä en tykkää siitä yhtään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ollut mukava haaste ja kivaa on katsoa tarhurikollegoiden työkalureserviä, vaikka kai hyvin samoilla mennään. Työpiste on hyvin tarpeellinen, aina sitä on kaikenlaista katon alla säilytettävää.
      Se pieni Fiskarsin lapio - aika jännää miten erilaiset kokemukset meillä siitä on, olin todella harmissani kun varsi meni poikki, mutta alumiini ei kestänyt.

      Poista
  6. Näitä työkalu-juttuja on kiva lukea. Loppujen lopuksi useimpien mieluisat työvälineet ovat samanlaisia, vain ulkonäkö saattaa vaihdella. Sinulla on hienot tilat työvälineiden säilyttämiseen. Kaikki myös siistissä järjestyksessä.
    Toivottavasti saat koskikaran kuvattua. Viime perjantaina olin samalla ajatuksilla vakiopaikassa, mutta koskikara ei suostunut näyttäytymään. Mittarissa on parhaillaan -13.9. Ehtisinköhän kellariin kuvaamaan omia työvälineitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkalujutut ovat olleet mukavia luettavia ja aika samoilla työkaluilla tarhuri-kollegoiden kanssa mennään. Navetta on minulle niin tärkeä paikka, siellä on kaikki tarpeellinen ja katon alla.
      Koskikaran kuvausreissu meni oikeinkin hyvin ja lintu tuli kuvattua ja kuvausmaisema oli kaunis koskimaisema, tuttu, olen siellä usein käynyt aiemminkin. Onneksi pakkanen oli hieman laantunut, koskella oli kyllä aika kylmää ja kosteaa, olin varustautunut, isäntä ei.
      Toivottavasti näemme sinunkin työkalusi!

      Poista
  7. Kyllä on mukavan näköinen tuo isäsi tekemä perunannosto hanko. En oo nähnykkään ennen. Kyllä ne mieluiset työkalut muotoutuu ajanmittaan ja jotkut on kuin tehty omaan käteen. Meillä on pakkanen laskenu -8.9*, illalla ol -22*. Hyvin on sahaavat kelit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se perunannostohanko on kyllä hyvä peli ja siinä on tunnearvoa, isän tekemä. Isä oli minulle tärkeä, nukkui pois ihan liian varhain. Kyllä omat käyttötyökalut hakeutuu käteen, jotta työ sujuisi.
      Kelit sahaa, meillä oli tänään -5 astetta pakkasta, tuuli teki kylmemmän tuntuman.

      Poista
  8. Hyvät työkalut! Meillä niitä ei ole, tai ne on rikki tai jossakin josta niitä ei löydy. No, isäntä niitä enemmän tarvii.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!