torstai 28. maaliskuuta 2019

Nordiska Trädgårdar, osa 2

Tänä vuonna sivuutin inspiraatioparvekkeet aivan kokonaan. 
Sain matkakavereilta monipuolisen selvityksen 
parvekkeiden inspiraatioista, joten päätin käyttää aikani toisin. 
Jos sinua kiinnostaa parvekkeet, 
klikkaa Suvikummun Marjan ja Intianmintun blogiin, löydät kummastakin erinomaisen postauksen asiasta.

Ideapuutarhat sen sijaan kiinnostivat kovastikin. 
Lähdin avoimin mielin katsomaan viittä eri puutarhaa. Lähestymistavat olivat hyvinkin toisistaan 
poikkeavat, mielenkiintoiset 
ja antoivat ilman muuta ajattelemisen aihetta. 
Jokaisessa oli jotakin, mutta sydäntäni lähellä olivat 
Bli en Klimat-positiv odlare ja Fred med jorden. 

Voittajaksi yltänyt Trädgårdshandlingar pysäytti, 
mutta ei seisauttanut. 
Sitä piti ensin makustella ja sitten ajatus avautui. 

Trädgårdshandlingar, ideapuutarhoiden voittaja






Kaksi seuraavaa ovat hyvin lähellä omaa ajatusmaailmaani ja arvojani:

Bli en Klimat-positiv odlare, Peter Streijffert

Askeettisella valkoisella pohjalla kohopenkkejä, potteja sanomalehdestä, bokashia ja minulle niin tuttua biohiiltä.






Hei, kuulinko oikein - tuttu ääni! 
Kukko kiekui!
Fred med Jorden, oikein sydäntä lämmitti!












Mielenkintoinen lähestymistapa oli myös 
Inte utan min Trädgårdsvagn - puutarha pyörillä...miksei! 
Aika ihana viidakko vanhassa asuntovaunussa!





Ja viimeisenä Sagojords kulturträdgårdrar...jotain kaunista, jotain toisenlaista - ehkä hiukan haavetta, mukavaa katseltavaa kuitenkin!






Sitten oikein ihanaa, suloista, piristävää...jotain jonka joskus jossain mitassa toteutan! 
Miniatyyripuutarha! 
Niiiin ihania pieniä kukkapurkkeja, kasveja, pyykkinaruja...vaikka mitä!











Mutta hei kaverit! 
Mikä oli se puu mihin TE kiipesitte ja mihin minun piti kiivetä?


Tässä lieneekin messujen osuus. Seuraavassa postauksessa pieni messulippuarvonta ja sitten jatketaan tarhurin paratiisiin!


27 kommenttia:

  1. Kiitos näistä kuvista! En ole koskaa noilla messuilla käynyt, Mutta ei se mitään, kun saa niistä lukea teidän siellä vierailleiden postauksista.

    Kiva idea tuo asuntovaunu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmesti olen noilla messuilla käynyt ja aina viihtynyt, tosin paljon siellä on väkeä. Kuvasimme melko paljon ja ideoita omaankin puutarhaan löytyi. Kaikki löysin mitä etsinkin ja kohtuuhinnalla kaiken lisäksi. Muutamille kotimaan messuille aion vielä.

      Asuntovauno oli tosi hauska!

      Poista
  2. No siinähän kävi niin, että kun me kiivettiin niin se kaatui, kuten näkyy. sinä et sitten enää päässytkään kiipeämään :DDD Huono tuuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, me oltiin Marjan kanssa isolle puulle liikaa! Hah-hah!

      Poista
  3. hieno reissu teillä, kivat messupostaukset, kiitos! tuossa ykköspalkitussa mieleisin juttu minulle oli risuaita. minipuutarhoja ihastellessani mieleeni tuli, et pitäis varmaan tehdä pikku postaus viime kesänä tekemästäni omasta miniatuuripenkistäni, vaikka se onkin melko vaatimaton noihin verratuna.
    mukavaa viikonloppua, lämmintäkin luvassa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä oli todella upea reissu! Saatiin niin paljon ihania ideoita ja taimiakin - muutama siemenpussikin tuli mukaan. Juuri siihen risuaitaan minäkin ihastuin! Minipuutarhat olivat ihania - sepä olisi kiva juttu jos omasta minipuutarhastasi tekisit postauksen!

      Poista
  4. Kiitos, että pääsin mukaan kuviesi kautta!

    VastaaPoista
  5. Onpa mielenkiintoista. Nuo miniatyyrit kerrassaan upeita, ja niin muodikkaita. Mutta pelargoneja ei voita mikään. Kerro niistä lisää kun ehdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut olivat tosi mielenkiintoiset kaiken kaikkiaan ja kun puutarhaystävät olivat tehneet oivallisen läpileikkauksen, mitä kannattaa katsoa ja mikä jättää vähemmälle huomiolle niin säästimme voimia ihmeen paljon!

      Pelargoneja oli siellä niiiiin paljon ja teenkin uuden pelakuupostauksen hiukan myöhemmin! Hyvässä kasvussa ne jo ovatkin!

      Poista
  6. Oli niin kiva katsoa sinua, kun olit kuin kotonasi Fred med jorden -osastolla. Silmäsi oikein loistivat! Hei, kerro enemmän, miten käytät tuota biohiiltä, olisi kiva kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fred med jorden oli niin mun paikka, olisin voinut jäädä sinne ihan kokonaan! Ihania kanoja, pupu, kasvulaatikot...ihan kaikki - ja se munalaatikko munineen!

      Biohiili on oivallinen maanparannusaine! Käytän sitä sisäkukkien mullassa, kesäkukilla ja kasvulaatikoissa. Se toimii kastelukiteiden tapaan ja laitan sinulle linkin, mistä voit lukea sitten muutakin hyödyllistä! https://hyotykasviyhdistys.fi/puutarhatieto/biohiilen-kaytto/

      Poista
  7. Ihania kuvia ja kivoja ideoita, kiitos jakamisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Ideoita tosiaan riitti, paljon tuli kuvattua messuilla 😉.

      Poista
  8. Messupostauksia on kiva lukea, kun ei itse pääse oikein mihinkään. Miniatyyripuutarhat kiehtovat. Sellaisen väkertäminen voisi olla kivaa esimerkiksi talvella, kun ei pääse oikeisiin puutarhatöihin. Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messupostauksia on tosiaan aina kiva lukea - joka paikkaan ei aina pääse tai ehdi mennä. Miniatyyrit olivat tosi ihania, niiden värkkäämiseen varmaan on kulunut aikaa, mutta mielenkiintoisilta ne näyttivät!

      Kiitos!

      Poista
  9. Ihana lukea teidän messupostauksia! Kiitos kuvatuliaisista! Niin ihania ja inspiroivia istutuksia ja tavaroita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia! Niin kaikkea ihanaa messuilta löytyi!

      Poista
  10. Very interesting place.
    Your photos and relationship are beautiful.
    Happy weekend.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garden fairs are very interestin places, full of new ideas!

      Thank You, dear Lucja-Maria!

      Greetings!

      Poista
  11. Nuo mini puutarhat ovat hienoja. Viikonloppuja Saila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Tykkäsin kovin myös noista mineistä 😉.

      Poista
  12. Ihan mielettömiä kuvia messuilta. Siellä vilahti myös pupujussi. Tuo "liikennemerkki" on mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Pupu oli tosiaan päässyt messuhulinaan mukaan, ihana pikkuinen! Liikennemerkkiin ihastuin myös 😄.

      Poista
  13. Mahtavat messut. Pitäisi joskus käydä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut olivat tosi upeat ja väkeä siellä riitti! Mukavaa messureissu on tehdä, aina tulee uusia ideoita ja kivoja taimia, heliseviä siemenpusseja hankittua.

      Kiitos!

      Poista
  14. Eläimet ovat aina ihania🐓🐣
    Minulle olisi varmaan tullut "ähky". Liikaa kaikkea hienoa ja kekseliästä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!