Tänä vuonna sivuutin inspiraatioparvekkeet aivan kokonaan.
Sain matkakavereilta monipuolisen selvityksen
parvekkeiden inspiraatioista, joten päätin käyttää aikani toisin.
Jos sinua kiinnostaa parvekkeet,
klikkaa Suvikummun Marjan ja Intianmintun blogiin, löydät kummastakin erinomaisen postauksen asiasta.
Ideapuutarhat sen sijaan kiinnostivat kovastikin.
Lähdin avoimin mielin katsomaan viittä eri puutarhaa. Lähestymistavat olivat hyvinkin toisistaan
poikkeavat, mielenkiintoiset
ja antoivat ilman muuta ajattelemisen aihetta.
Jokaisessa oli jotakin, mutta sydäntäni lähellä olivat
Bli en Klimat-positiv odlare ja Fred med jorden.
Voittajaksi yltänyt Trädgårdshandlingar pysäytti,
mutta ei seisauttanut.
Sitä piti ensin makustella ja sitten ajatus avautui.
Trädgårdshandlingar, ideapuutarhoiden voittaja
Kaksi seuraavaa ovat hyvin lähellä omaa ajatusmaailmaani ja arvojani:
Bli en Klimat-positiv odlare, Peter Streijffert
Askeettisella valkoisella pohjalla kohopenkkejä, potteja sanomalehdestä, bokashia ja minulle niin tuttua biohiiltä.
Hei, kuulinko oikein - tuttu ääni!
Kukko kiekui!
Fred med Jorden, oikein sydäntä lämmitti!
Mielenkintoinen lähestymistapa oli myös
Inte utan min Trädgårdsvagn - puutarha pyörillä...miksei!
Aika ihana viidakko vanhassa asuntovaunussa!
Ja viimeisenä Sagojords kulturträdgårdrar...jotain kaunista, jotain toisenlaista - ehkä hiukan haavetta, mukavaa katseltavaa kuitenkin!
Sitten oikein ihanaa, suloista, piristävää...jotain jonka joskus jossain mitassa toteutan!
Miniatyyripuutarha!
Niiiin ihania pieniä kukkapurkkeja, kasveja, pyykkinaruja...vaikka mitä!
Mutta hei kaverit!
Mikä oli se puu mihin TE kiipesitte ja mihin minun piti kiivetä?
Tässä lieneekin messujen osuus. Seuraavassa postauksessa pieni messulippuarvonta ja sitten jatketaan tarhurin paratiisiin!
Kiitos näistä kuvista! En ole koskaa noilla messuilla käynyt, Mutta ei se mitään, kun saa niistä lukea teidän siellä vierailleiden postauksista.
VastaaPoistaKiva idea tuo asuntovaunu!
Kolmesti olen noilla messuilla käynyt ja aina viihtynyt, tosin paljon siellä on väkeä. Kuvasimme melko paljon ja ideoita omaankin puutarhaan löytyi. Kaikki löysin mitä etsinkin ja kohtuuhinnalla kaiken lisäksi. Muutamille kotimaan messuille aion vielä.
PoistaAsuntovauno oli tosi hauska!
No siinähän kävi niin, että kun me kiivettiin niin se kaatui, kuten näkyy. sinä et sitten enää päässytkään kiipeämään :DDD Huono tuuri!
VastaaPoistahieno reissu teillä, kivat messupostaukset, kiitos! tuossa ykköspalkitussa mieleisin juttu minulle oli risuaita. minipuutarhoja ihastellessani mieleeni tuli, et pitäis varmaan tehdä pikku postaus viime kesänä tekemästäni omasta miniatuuripenkistäni, vaikka se onkin melko vaatimaton noihin verratuna.
VastaaPoistamukavaa viikonloppua, lämmintäkin luvassa:))
Juu, meillä oli todella upea reissu! Saatiin niin paljon ihania ideoita ja taimiakin - muutama siemenpussikin tuli mukaan. Juuri siihen risuaitaan minäkin ihastuin! Minipuutarhat olivat ihania - sepä olisi kiva juttu jos omasta minipuutarhastasi tekisit postauksen!
PoistaKiitos, että pääsin mukaan kuviesi kautta!
VastaaPoistaOle hyvä! Meillä oli tosi kiva reissu!
PoistaOnpa mielenkiintoista. Nuo miniatyyrit kerrassaan upeita, ja niin muodikkaita. Mutta pelargoneja ei voita mikään. Kerro niistä lisää kun ehdit.
VastaaPoistaMessut olivat tosi mielenkiintoiset kaiken kaikkiaan ja kun puutarhaystävät olivat tehneet oivallisen läpileikkauksen, mitä kannattaa katsoa ja mikä jättää vähemmälle huomiolle niin säästimme voimia ihmeen paljon!
PoistaPelargoneja oli siellä niiiiin paljon ja teenkin uuden pelakuupostauksen hiukan myöhemmin! Hyvässä kasvussa ne jo ovatkin!
Ihania kuvia ja kivoja ideoita, kiitos jakamisesta! :)
VastaaPoistaKiitos Elina! Ideoita tosiaan riitti, paljon tuli kuvattua messuilla 😉.
PoistaMessupostauksia on kiva lukea, kun ei itse pääse oikein mihinkään. Miniatyyripuutarhat kiehtovat. Sellaisen väkertäminen voisi olla kivaa esimerkiksi talvella, kun ei pääse oikeisiin puutarhatöihin. Mukavaa perjantaita!
VastaaPoistaMessupostauksia on tosiaan aina kiva lukea - joka paikkaan ei aina pääse tai ehdi mennä. Miniatyyrit olivat tosi ihania, niiden värkkäämiseen varmaan on kulunut aikaa, mutta mielenkiintoisilta ne näyttivät!
PoistaKiitos!
Ihana lukea teidän messupostauksia! Kiitos kuvatuliaisista! Niin ihania ja inspiroivia istutuksia ja tavaroita :)
VastaaPoistaKiitos Kesätuulia! Niin kaikkea ihanaa messuilta löytyi!
PoistaVery interesting place.
VastaaPoistaYour photos and relationship are beautiful.
Happy weekend.
Garden fairs are very interestin places, full of new ideas!
PoistaThank You, dear Lucja-Maria!
Greetings!
Nuo mini puutarhat ovat hienoja. Viikonloppuja Saila!
VastaaPoistaKiitos Anne! Tykkäsin kovin myös noista mineistä 😉.
PoistaIhan mielettömiä kuvia messuilta. Siellä vilahti myös pupujussi. Tuo "liikennemerkki" on mahtava.
VastaaPoistaKiitos Sami! Pupu oli tosiaan päässyt messuhulinaan mukaan, ihana pikkuinen! Liikennemerkkiin ihastuin myös 😄.
PoistaMahtavat messut. Pitäisi joskus käydä. Hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaMessut olivat tosi upeat ja väkeä siellä riitti! Mukavaa messureissu on tehdä, aina tulee uusia ideoita ja kivoja taimia, heliseviä siemenpusseja hankittua.
PoistaKiitos!
Fred med jorden oli niin mun paikka, olisin voinut jäädä sinne ihan kokonaan! Ihania kanoja, pupu, kasvulaatikot...ihan kaikki - ja se munalaatikko munineen!
VastaaPoistaBiohiili on oivallinen maanparannusaine! Käytän sitä sisäkukkien mullassa, kesäkukilla ja kasvulaatikoissa. Se toimii kastelukiteiden tapaan ja laitan sinulle linkin, mistä voit lukea sitten muutakin hyödyllistä! https://hyotykasviyhdistys.fi/puutarhatieto/biohiilen-kaytto/
Eläimet ovat aina ihania🐓🐣
VastaaPoistaMinulle olisi varmaan tullut "ähky". Liikaa kaikkea hienoa ja kekseliästä.