Kivipellon Saila

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Talvitunnelmia

Ihanaa, että on kunnon talvi! 



Loska ja sateinen ilma ei innosta ollenkaan. 
Ennemmin tykkään kipakasta pakkasesta, 
vaikka rajansa toki silläkin. 


Meille on tullut lunta paljon. 
Olen siitä niin onnellinen, 
kasvit saavat oikean talvisuojan - parhaan mahdollisen. 





Sairauslomani päättyi, yksi tyoviikko jo takana.
 Eilen olin suksilla ensimmäistä kertaa kaatumisen jälkeen. 
Vietin oikein liikuntalauantain. 
Ensin 8 kilometrin hiihtolenkki ja sitten uimahalliin vesijumppaan. Illalla uni maistui makealle. 

Tykkään kovin myös umpihankilenkeistä. 
Kävin katsomassa onko pöllönpönttöihin tullut asukkaita. 



Lehtopöllön ääni on kuulunut useana iltana 
heti tammikuun alusta asti. 
Pöntöillä oli hiljaista toistaiseksi. 
Lähellä pönttöjä on lehtomainen alue, jossa virtaa valtaoja. 
Alue on melkoinen ryteikkö, sen olemme tarkoituksella jättäneet luonnontilaan suojapaikaksi eläimille ja kaikenlaisille ötököille. Siellä on kaatuneita rankoja ja tosi ihania kääpiä. 
Kääpien katselu saa minut aina hyvälle tuulelle!




Puusavottaa isännällä riittää. 
Puita on säästäen kaadettu, kerätty tuulikaatoja ja rankoja. 
Vuoden puut on aina kuivumassa valmiina, 
savotta tehdään kevättalvella.



Sulo on nauttinut kevätauringosta. 
Usein hän istuu keittiön ikkunalaudalla, 
kurkistelee ikkunasta sisään seuraten puuhiani. 
Samalla Sulo tarkkailee ruokinta-automaattien paistitilannetta.

Sulo
 Vanhemmiten Nöpö ei välitä lumesta ja pakkasesta lainkaan.

Nöpö
Taimikasvatuksia en vielä ole aloittanut.
 'Kaikki' siemenet on melkein jo hankittu 
ja vahvasti olen miettinyt tomaattivalikoimaakin. 


Talven valkoisessa ihmemaassa kaiholla muistelen 
kehäkukkia ja krasseja. 


Poikkesin pitkästä aikaa Pinterestissä ja tietenkin siellä ensimmäinen kuva oli ihanuuskrassista 'Phoenix'. 


Olin sen jo unohtanut, mutta nyt - nyt oli ihan pakko tilata siemeniä ja tulihan siinä samalla vähän muutakin tilattua, 
jotain hyvin mielenkiintoista. 
Tämä krassi tuli tutuksi Jannicken blogissa 
joskus pari vuotta sitten. 
Olen muuten hauskuuttanut itseäni lukemalla ulkomaisten siemenliikkeiden luetteloita kääntäjän kanssa, tosi hauskaa - oletko koskaan kokeillut 😉.

Tänään innostuin viemään 
verililjapuun (Cordyline fruticosaruotsinkielinen: bloddracena) suihkuun, 
näytti ressukka niin pölyiseltä. 
Minulle selvisi mistä kasvin nimi varmaan on peräisin.
 Aikani kukkaa suihkutellessa lattialle räiskynyt vesi oli punaiseksi värjääntynyt. Hiukan säikähdin, meillä on pesuhuoneessa valkoiset saumat, onneksi vahinkoa ei päässyt tapahtumaan!


Tammikuu alkaa olemaan pian ohi,
 'vuoden pisin kuukauksi' joidenkin mielestä. 
Minusta kaikki kuukaudet hujahtavat hetkessä! 


Olen nauttinut auringonpaisteesta niin kovin,
 pakkanen saisi hieman lauhtua, 
vaikka ei sää minua ennenkään ole estänyt ulkoilemasta. 
Lumityöt on ollut mukavaa jumppaa.

Helmikuu alkaa pian ja sitten maaliskuu -  silloin on jo puutarhamessujen aika. 

Kaikkea hyvää viikkoosi! 
Nautitaan näistä pakkasista ja valkoisten hankien timanteista!

Kuunpimennys 21.1.2019

70 kommenttia:

  1. Hello dear Saila!

    Beautiful photos! We have got a lot of snow lately, and today we have been out two times just to get the snow away. Nice to see your seeds. I have not sown anything yet because the room isn't finished yet.

    I wish you a nice week ahead!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello dear Marit!

      The snow has rained quite a lot and if you have had a lot of snow, the clouds will probably be on our way here ⛄⛄⛄. I have ordered almost all the seeds already, maybe something I still buy from Stockholm in March (Nordiska Trädgårdar mässan 😉). I believe your room will be a wonderful place when it's ready!

      Thank You! Hugs!

      Poista
  2. Vau miten hieno myös tuo kuunpimennyskuva!
    Voi Suloa, ihana muhkea poika ♥ Mutta Nöpön kanssa olen aivan hengenheimolainen. Pakkasta ja lunta saisi olla vähemmän ja sadetta enemmän, sillä se tietäisi lauhaa...
    Ihana ajatus, että ihan lähellänne asustaa pöllöjä. Täytyypä miettiä pöntön laittamista, tosin tonttini on keskellä kylää ja naapureita joka puolella, eli metsänreunaan on hieman matkaa. Mutta ehkä voisi silti jonkun pöllön saada houkuteltua pesimään. Harvakseltaan niitä vierailee, äänen tunnistaminen olisi kyllä metkaa.
    Heh, täytyypä kokeilla tuota google-kääntäjäjuttua! Naurattaa jo valmiiksi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et usko kuinka paljon olen opetellut pimeäkuvausta ja se vain ei onnistu, tuo kuva oli täydellinen vahoingonlaukaus 😉! Sulo on nyt aika muhkea kuten Nöpökin! Nöpö ei tykkää lumesta ollenkaan, sitä suoraan sanoen inhottaa, kun lumi tarttuu tassuihin kiinni eikä irtoa vaikka kuinka ravistelisi!

      Meidän lähellä on pöllöjä, joskus ihan pihapiirissäkin! Sain tuon pöntön lahjaksi ja odotan siihen asukkaita! Pöllöt pitävät huolen myyristä ja hiiristä, tosin pikkulinnutkin kelpaavat niille. Me ollaan pöllön huhuiluja opeteltu luontoportin kautta, aika mielenkiintoista! Isäntä on niistä tosi innoissaan!

      Tuo google-kääntäjä on joskus ihan tajuttoman hauska!

      Poista
  3. Nyt lunta on jo minusta tarpeeksi ja pakkastakin! Ensi viikolla tulossa lisää lunta. En enää tiedä mihin sitä kolataan pihalla?!? Alkaa olla sellaiset nietokset jo! Huomenna vielä luvassa -20 C pakkaset ja sen jälkeen lauhtumista. Lisse-kissa luulee, että kun aurinko paistaa, niin ulkona on lämmintä! No, ei oo. Pari minuuttia riittää asian toteamiseen! Jos kissat osaavat kiroilla, niin Lisse sen kyllä tekee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on tosiaan tullut melkoisesti! Meillä isäntä traktorilla siirsi penkkoja pidemmälle että kolan kanssa pääsen taas touhuamaan, muuta jumppaa ei enää tarvitakaan...tuntuu, että lunta tulee ja tulee! Onneksi pakkanen lauhtui! En tykkää yhtään kovista pakkasista - no hetken, mutta ei päivätolkulla kuitenkaan. Luulen, että jos teidän Lisse alkaisi kiroilemaan, niin varmaan saisi Nöpöstä kaverin!

      Poista
  4. Ihanat kissat :) Kylvökausi lähestyy selvästi, monessa blogissa rapistellaan siemenpusseja ja haaveillaan kesän kukkaloistosta. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pojat ovat niin ihania, aina mukana kun touhuan - Nöpökin, lumesta huolimatta! Kevättä tuntuu olevan rinnassa aika monella tarhurilla ja sen näkee tosiaan instassa ja blogeissa.

      Kiitos!

      Poista
  5. Ihana, positiivinen postaus! Kauniita kuvia. Hyvää sunnuntai-iltaa, Saila.

    VastaaPoista
  6. Minäkin nautin tästä lumisesta talvesta, pakkastakin saa olla kunhan pysyttelee siedettävissä lukemissa. Ei muuten haittaa mutta koirien tassut tuppaavat jäätymään kovemmilla pakkasilla.
    Voi Nöpöä, mikä ilme 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon talvi pitää olla, jos kerran on talvi - ei mitään räpäskää ja sohjoa. Lumipeite suojaa tosi hyvin kukkamaiden aarteet! Kova pakkanen käy varmaan niin koirien kuin kissojen tassuille!

      Nöpö näyttää mitä mieltä on talvesta, nuorena veikkona hän oli talven ystävä - vanhana ei niinkään.

      Poista
  7. Ihania kuvia ja tuo kuukuva on huikea!

    Minä alan saada ihan tarpeekseni tästä pakkasesta, vähempikin riittäisi. Eniten iloitsen siitä, että nämä lumet sulavat yhdessä humauksessa koska välissä ei ole yhtään kovaa hankikerrosta, meijän kielellä ei ole suvennut kertaakaan.

    Mukavaa viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka! tuo kuukuva oli täydellinen vahingonlaukaus satunnaisella ensi kertaa asetetuilla säädöillä 😉 ihmettelin sitä itsekin, terapiahuoneen ikkunan läpi otettu, oli kiire aamulla töihin.

      Pakkanen riittää minullekin jo ihan täysin ja onneksi lumi on aika höttöä vaikka sitä onkin paljon - sulaa ja haihtuu varmaan nopeaan. Tuota 'suvennut' sanaa olenkin ihmetellyt ja olen tainnut sen ymmärtää oikein niin sinun kuin Ullan postauksissa.

      Kiitos!

      Poista
  8. Voi miten suloiset nuo teidän kisut🐱🐱❤Mukavaa viikkoa sinulle💕

    VastaaPoista
  9. Google kääntäjän kanssa saa usein tosi hyvät naurut - olen kokeillut useasti päätyen lukemaan alkuperäkielellä ymmärryksen takaamiseksi.

    Kuukuva on tosi hieno ja huikean tunnelmalinen. Onnittelut osaavasta otoksesta. Minä jätin kameran sovinnolla kotiin, kun pakkasta oli ihan sikana ja töissä piti olla pimennyksen aikaan.

    Kisuille lämpimät rapsutukset ja kuiskutukset korviin että kevät tullee! Meidänkin katit lojuvat pirtissä ja pitää toimittaa niitä kerran päivässä ulkoilemaan edes hetkeksi. Talviunia täällä vietetään vielä ainakin kuukauden verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntäjän kanssa saa todellakin hyvät naurut, mutta mitään en sen kanssa uskalla tilata - tulisi varmaan mitä sattuu!

      Kiitos! Vahingonlaukaus, onnen kantamoinen oli kuva satunnaisilla säädöillä...täytyy kokeilla toistekin 😉. Kiitos! Pakkasta oli paljon, tuon kuvan otin sisältä meidän terapiahuoneesta.

      Rapsutukset menevät perille ja pojat kiittävät ja kehräävät! Sulolla on kevätvirtaa - ainaista virtaa, mutta Nöpö odotta aurinkokylpyjä ja päiväunia kasvihuoneen heinäpatjalla. Varmaan helmikuu 'nautitaan' talvesta, kevään aikataulu on taas täysi yllätys.

      Poista
  10. Ihania talvimaisemia, meillä on myös ihanan valkoinen maisema. Muuten talvet yleensä on lumettomia. Siemeniä olen hankkinut mutta ne saa vielä hetken aikaa odottaa.
    Mukavaa viikkoa /terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jälleen kunnon talvi - onneksi, lumipeite suojaa niin hyvin pakkaselta, vaikka puiden oksia täytyy käydä kolistelemassa ettei tule repeämiä. Maisemat ovat todella kauniita!! Mukavaa, että teilläkin on lunta, sitä on nyt varmaan kaikkialla!

      Siemenillä on aikaa vielä odotella kylvöä, kiirettä ei kannata pitää - kevät kasvattaa!

      Kiitos Marika!

      Poista
  11. Mulle rupiaa tämä talavi piisaamahan, ainaki näin kovat pakkaaset. Oon Nöpön kans talavesta samaa miältä. Vaikka ohan pakkaaskelit palio parempia ku loskakelit, mutta rajansa kaikella. Onneksi päivät o jo huamattavasti pirentyny. Yhtäkää uutta siämenpussia en oo hankkinu....viälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pakkaset piisaavat täälläkin - ihan mahdottomia paukkupakkasia, että nurkat kolisevat! Nöpö ei ole talven ystävä, onneksi miesten huoneessa pehmeä tyyny odottaa ja henkilökohtainen miespalvelia tuo ruuan eteen, tosin 'asioilla' pitää käydä ulkona. Pakkanen on parempi, loskaa en kaipaa myöskään!

      Ihmeesti päivien pituus on saanut mittaa ja se on tosi kivaa...kevättä kohden mennään.

      Kuinka voi olla! Et tosiaankaan yhtään pussia ole vielä hankkinut...sinun pitää korjata asia pikimmiten 😉 pussien helistely on aika terapeuttista!

      Poista
  12. Minäkin olen lumen ja pakkasen ystävä! Tuntuu, että meitä on vähemmän. Tosin onhan tämän aamuinen 21 astetta melko paljon, kun koiran (nimeltään myös Sulo) aamulenkillä oltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaskeli on tosi ihanaa, kirkas ja puhdas lumi on kaunis - loskakeliä en kaipaa. Pakkanen on nyt paukkunut oikein kunnolla - ihan kuin 'ennen vanhaan' ja luntakin on kasvien suojaksi. Sulot ovat ihania!

      Poista
  13. Kylmää on, ehkä jo vähän liiankin! Mutta ihan järkyn kaunista ja minä niin nautin siitä!

    Minä olen chilejä ja paprikoita laittanut jo itämään. Ja ostimpa muutaman pussin tomaatinsiemeniäkin, vaikka ei ollut aikomus. Näin se vaan menee!

    Tammikuu on tosiaan ohi ihan just, mutta helmikuu vielä voi olla kylmä. Mutta sitten helpottaa. Nyt täytyy vaan vielä olla rauhassa ja kerätä voimia kevään koitoksiin!

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneudesta nautin minäkin! Niin upeita auringonpaistepäiviä, sininen taivas, puhdas valkoinen ja kimmeltävä lumi!

      Oho, jo on siis siellä kevätkylvöt vauhdissa - niin pitääkin, minä aloittelen hiukan myöhemmin. Ihanaa, että tomaattejakin tulee repertuaariin mukaan.

      Ensi kuu voi olla vielä melkoisen kylmä, siitä on kokemusta oikein kunnolla. Mutta sitten kevät alkaa, lumi on aika pehmeää ja se sulaa nopeasti pois. Nyt on aika kerätä tosiaan voimia, tietoutta, siemeniä ja hurmaa...ja sitten! Arvaa, että ne bataattijutut jäi kutkuttamaan!

      Kiitos!

      Poista
  14. Kylymee on! Miullakin on ollu suunnitelmissa lähtii suksille. Pitäs nyt ne pakkaset ja sitten kunnon kevään. Ilimastonmuutoksellekkin tekköö hyvvee pakkaset!
    Pöllönhuhuilua ei vielä oo kuultu. Lehtopöllöä ei tiälläpäin ookkaan, kuin satunnaisena matkailijana.
    Siemenpussit on vielä tiukasti kiinni.
    Mukavia hiihtokelejä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää on, todella kylmää, onneksi satelee välillä luntakin! Juuri niin, pakkaset ajallaan ja sitten kevät ilman mitään takatalvea! Juu, niin tekee - ilmastonmuutos varmaan ei pakkasesta tykkää.

      Aikaisin meillä lehtopöllö aloitteli taas ja toivottavasti löytyy hyvin myyriä ja hiiriä, että kanta kasvaa. Muutkin pöllöt ovat tervetulleita!

      Siemenpussit ovat kiinni! Tuletko huhtikuussa Lahden messuille?

      Kiitos, kelit ovat olleet mahtavat hiihdellä.

      Poista
  15. Niin kaunista ja en ikinä lakkaa ihastelemasta teidän kisuja. Meidän kisut eivät koskaan ole olleet noin upean kissamaisen muhkeita, kuten kissojen tuleekin olla. Upeat kissat teillä. <3

    Ihania pakkaspäiviä Saila. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on varsin kuvauksellista - ihana aurinko, sininen taivas ja valkonen lumihuntu!

      Meidän pojat ovat sellaisia maatiaisia, joita me hellimme. Molemmilla on paksu turkki, jota keväällä harjaillaan. Nöpö vallankin 'rastoittuu' keväällä karvan vaihtuessa, mutta tykkää kun turkkia rapsuttaa ja harjaa. Molemmat ovat leikattuja kolleja ja turkit sen mukaiset, ovat olleet myös ruoka-aikaan kotosalla 😉.

      Kiitos Tiia!

      Poista
  16. Tuo Nöpön ilme kertoo kyllä täydellisesti, mitä mieltä hän on talvesta :D Minusta marraskuu tuntuu aina paljon pidemmältä kuin tammikuu, jolloin on yleensä kauniit ilmat ja päivät pitenevät ihan silmissä. Lumeen ei ole vielä ehtinyt totaalisesti tympiytyä, iloitsee vain siitä, että sitä on reilusti kasvien pakkassuojana. Perinteinen runsasluminen pakkastalvi tietää hyvää kasvien talvehtimista ja paksukin lumihanki sulaa kevään tullessa vauhdikkaasti, kun ei ole ollut suojasäitä välillä kovettamassa pehmoista lunta jääkerroksiksi.

    Kevättä odotan kyllä jo innoissani, mutta osaan (vielä) nauttia talvestakin. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpön ilme kertoo enemmän kuin sanat - hän ei ole talven ystävä ollenkaan! Varmaan ikäkin jo siihen vaikuttaa.

      Talvi on ihanaa haaveilun, suunnittelun ja levon aikaa. Marraskuu menee nopeaan, mutta tammikuussa alkaa olemaan jo hiukan malttamaton - odottavan aika on pitkä, onneksi sitä helpottaa siemenpussien helistely, pidentyvä päivä ja puutarhalehdet! Onneksi on lumisuojaa nyt, ettei routa pääse syvälle. Lumi on aika höttöä nyt - sulaa ja haihtuu nopeasti, uskon niin.

      Kevättä odotan myös, mutta nautin näistä keleistä niin paljon!

      Kiitos Minna!

      Poista
  17. Oih, olipa paljon kauniita kuvia! <3
    Talven ihmemaa todellakin on ihan satumaista siellä tänä talvena.
    Siemenluettelo kääntäjän kanssa kuulostaa hauskalta viihdykkeeltä! =D
    Ja olipa kiva kuulla tuosta verililjapuusta! Enpä ole itse moista koskaan hokannut.

    Kauniita pakkaspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!

      Täällä on tosiaankin nyt talven ihmemaa! Lumi on niin kaunista ja auringossa hankien timantit kimmeltävät.

      Siemenluetteloita on todella hauskaa lukea kääntäjän kanssa, mutta kääntäjä kannattaa ottaa pois tilausta tehdessä - varmempaa niin 😉.

      Verililjapuu yllätti ihan täysin, onneksi huomasin ajoissa, ettei lattian saumoihin tullut värivirheitä.

      😊🌷

      Poista
  18. Toivottavasti tulee pöllö asustelemaan pönttöön. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, vaikka kumpaankin. Toinen on meidän ja toinen lintuyhdistyksen, joka on naulattu (höh) puuhun kiinni.

      Kiitos Sami!

      Poista
  19. Upeat kuvat. Tälläinen talvi pitää minusta olla. Ei musta ja loska talvi innosta yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Nyt on sellainen talvi, että kuvattavaa riittää! Tällainen vanhan ajan talvi on tosi ihana, hyvät hiihtokelitkin!

      Poista
  20. Pakkaset eivät ole kivoja varsinkin kun saan hirveitä sähköiskuja autonovista ja ovenkahvoista. Hieno kuunpimennys oli. Olet saanut hyvän kuvan siitä. Se näytti jossain vaiheessa kauniin punertavalta kun seurasin sitä työmatkalla.
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat pakkaset eivät ole kivoja ja tosiaankin sähköiskuja tulee! Meillä Sulo kerää sähköä niin, ettei anna aina edes silittää, kun sattuu ja oikein rätisee. Kuunpimennyt oli todella upea, olisin kuvannut enemmänkin, mutta piti mennä töihin. Tuo kuva oli täydellinen vahingonlaukaus ja onnenkantamoinen, sisältä otettu. Hieno pimennystä oli seurata!

      Poista
  21. Minulta on mennyt tyystin ohi, että olet kaatunut. Toivottavasti ei käynyt pahasti.
    Tämä on pitkästä aikaa kunnon talvi täällä etelässäkin. Pakkasta riittää, samoin lunta. Tänään tehty lumityöt kahdesti ja aamulla on noustava aikaisin jälkeen kolaamaan, jotta pääsee autolla ajoissa pois pihasta. Lunta sataa taivaan täydeltä ennusteen mukaan huomisenkin.
    Google-kääntäjää käyttämällä saa ihmeitä aikaan - tai ainakin päivän naurut.
    Ihanan pörröisiä kissoja on aina kiva katsella. Kissaterapiaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaaduin hiihtoreissulla, pari viikkoa olin saikulla, mutta nyt on kaikki jo hyvin.

      Nyt on kunnon talvi, pakkaset saisivat hiukan lauhtua ja lunta riittää - meilläkin on komeat penkat jo, vaikka tammikuuta vasta mennään. Toisaalta lumi on sellaista höttöä, että se sulaa ja haihtuu nopeasti pois. Yöksi on luvattu myös melkoista lumisadetta.

      Kääntäjän kanssa on kiva viettää aikaa, tilausta sen kanssa en uskalla tehdä!

      Kissaterapia on aina paikallaan!

      Poista
  22. Upeaa talvea, aurinko ja kuu! Kaikkea ihmettä on viime aikoina ollut tarjolla. Toivottavasti talvi jatkuu uusilla ihanilla ilmiöillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut ihana talvi täynnä luonnon ihmeitä. Kuunpimennys oli upea näytelmä! Toivottavasti pääsemme nauttimaan vielä tästä kauniista talvesta ennen kasvukauden alkua! Pitäisi vielä ehtiä Siuronkoskelle koskikaroja kuvaamaan 😊 ennen niiden muuttoa.

      Poista
  23. Kyllä on upea tuo uusi kuva tuolla ylhäällä. Tosi hieno. Sairasloma näköjään sai levätyt enegiat käyntiin kun noin paljon sait liikuntaa tehtyä. Täällä tulee heti pisto tuonne omaantuntoon. Sukset ovat vielä kesäsäilössä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, otin sen ihan keittiöstä. Keittiöpongaus on kivaa, passipaikka ainakin lämmin 😊. Saikku teki hyvää niin kuntoutumisen kuin levonkin kannalta, nyt paluu suksille on tapahtunut ja nautin, vaikka taas muksahdin ihan pikkuisen. Hiihdon jälkeen vesijumppa tekee hyvää! Älä kärsi omantunnon pistoja, lumikolan kanssa varmaan sinäkin jumppaat päivittäin! Parhaat hiihtokelit ovat vielä edessä!

      Poista
  24. Hello Saila.
    Beautiful, winter photos.
    I see that you are preparing well for spring.
    You already have seeds bought. now we are waiting for the arrival of spring.
    Greetings.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, dear Lucja-Maria!

      I really am preparin carefully for spring 😊. Yes, I ordered seeds...interestin seeds 😉🌷🍅 and soon spring is coming. We have now old fashion winter and I enjoy it so much!

      Hugs!

      Poista
  25. Ihania kuvia ja suloiset kissat! Toivottavasti kaatuessa ei käynyt pahasti. Onneksi ilmeisesti voit jo paremmin, kun töihin olet päässyt palaamaan. Mukavaa tammikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Kaatuessa ei loppujen lopuksi käynyt pahasti, osaan nyt taas arvostaa asioita, joita ehdin pitää itsestään selvyyksinä - kuten istuminen. Töissä olen jälleen ja ladullekin päässyt, tosin lumikolan kanssa olen kaveerannut enemmän ja se on totista jumppaa, siitäkin nautin kovin.

      Poista
  26. Ihania kuvia... on meillä tänä vuonna ollut kaunis talvi.
    Kisut ♥♥

    VastaaPoista
  27. Voi että, kaatumisen seuraamukset eivät kyllä ole mukavia - mutta hyvä kun jo toivuit jalkeille <3
    Talvi on kyllä ihanaa aikaa, kuvat sen kertovat - mutta ihanaa on ajatella jo tulevaa kevättäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa melkoinen muksahdus, onneksi aika pian hellitti - muutamia viikkoja meni. Talvikin on kaunista aikaa ja sopivaa haaveilun ja suunnittelun aikaa todellakin, pian alkaa tositoimet puutarhassa.

      Poista
  28. Tämä talvi on tosiaan ollut kunnon talvi, ja hyvä niin. On mukavaa että vuodenajat erottuvat kunnolla toisistaan. Ja kyllä lumi tekee maisemasta ja puutarhasta kauniin omalla tavallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja tämä talvi antaa aikaa niin kevään ja kesän suunnitteluun kuin talven ihanuuksista nauttimiseenkin...hiihtokilometrejä on takana jo jonkin verran.

      Poista
  29. totta, ihanaa kun on pitkästä aikaan kunnon Talvi!
    tuosta aarnimetsästänne tykkään kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin myös suunnattomasti tästä kunnon talvesta, lumi suojaa taimiaarteet ja hiihtokelejä riittää!

      Meillä on selvät sävelet metsän hoidosta! Kaikkea metsätyyppejä pitää olla ja vanhat pellot on melkein jo metsitetty, tammiakin laitettu sopiviin paikkoihin. Lehtoalue on erityissuojelussa!

      Poista
  30. Hi Saila,
    Wonderful winter photos.
    Have a nice Sunday
    Warm hugs
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  31. Mahtavia kuvia. Ihanaa kun on lunta, saa kukat ym. kasvit hyvän suojan.
    Meillä on tullut nyt vasta kunnon lumikelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut todellinen lumitalvi, olen siitä niin nauttinut!

      Poista
  32. Miten ihana aurinko. Kunnon talveen tarvitaan lunta ja pakkasta. Nyt sitä on saatu Etelä-Suomen myöten.
    Suloinen Nöpö tuo mieleen lapsuuteni kissakaverin Oliverin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, useita aurinkoisia päiviä onkin ollut ja hanget kimaltaneet! Olen samaa mieltä, lunta ja pakkasta täytyy olla. Meillä onkin lunta tullut ihan mahdottoman paljon, siitä olen iloinen! Nyt pääsee kunnolla hiihtämään ja kasvit saavat hyvän suojan pakkaselta.

      Nöpö on tosi ihana!

      Poista
  33. Hienot kuvat auringonpaisteesta sekä kuunpimennyksestä. Kiva kuulla, että olet jo päässyt suksille. Oltiin pari viikkoa poissa ja kyllä tämä lumenpaljous ensin järkytti, mutta ihana auringonpaiste on sulattanut järkytyksen. Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on kimmeltänyt hangilla niin ihanasti ja kutsunut hiihtämään! Kuunpimennys oli todella upea. Uskon, että järkytys oli melkoinen ja ei pelkkä lumi vaan varmaan kylmyyskin tuntui hurjalta!

      Kiitos Liisa!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!