Meillä on lunta aivan mahdottoman paljon!
Pakkanen lauhtui, nyt sataa vettä.
Piha aivan kaljamalla,
katolta putoilee melkoisella rytinällä paksut lumikerrokset. Sähköpostiin tuli petollinen viesti,
juuri kun tulin lenkiltä ja haaveet olivat keväässä.
Viesti tuli Barnhavenilta, oivallisia tarjouksia ja minä tietenkin esikoiden ystävänä ihastuin perinteisin seurauksin.
Esikot ovat vuosikymmenet ihastuttaneet minua.
Ahvenanmaalla joskus 70-luvulla käydessäni näin upeita lehtoja, joissa kukki vaaleankeltaisia esikoita.
Ihana muistikuva jäi mieleen.
Nyt omassa puutarhassa on pieni lehto omenapuiden alla.
Siellä esikot saavat villisti kasvaa, ottaa tilaa itselleen.
En kerää esikoita, mutta aina kun eteen tulee pieni söpö esikko taimistolla, usein se muuttaa meille.
Puutarhassani on monta perintöesikkoa niin lapsuuden kodin pihamaalta kuin siskoilta saatuja.
Muutama lahjaesikkokin kasvaa ja kukkii iloisesti joka vuosi.
Esikko 'Kummityttö' |
Tähkäesikko |
Lisää taimia olen hiljalleen hankkinut,
olen myös taimettanut niitä siemensekoituksista
ja lopputulos on ollut todella mielenkiintoinen ja kaunis.
Esikossa minua kiinnostaa kasvutapa.
Joskus nuput piilottelevat lehtien suojassa,
joskus taas massiiveina nuppuryppäinä.
Palloesikko |
Japaninesikon upea ilmestys jopa kolmessa kerroksessa kukkien ihastuttaa! Japaninesikot ovat todella kauniita,
niitä pihassani kasvaa mutamia.
Primula japonica 'Apple Blossom' |
Tänään tilasin pari uutta p. sieboldii japanilaista hybridiä 'Momijibashin' ja upean valkoisen 'Sato Zakuran'.
Tilasin useamman Julianesikon myös. Muutama pikkuinen meillä kasvaa, mutta halusin lisää. Erityisesti 'Vera Maud' ja valkoinen 'Wanda' ihastuttivat!
Tilasin myös ensimmäisen Kennedy Irish -esikkoni: 'Drumcliff' . En voinut vastustaa yöntummaa 'Midnigth' polyanthus-esikkoa.
Meillä kasvaa useita alppiesikoita. Niistä pidän todella paljon. Viime kesän kuumuus vain verotti kukintaa ja ainoastaan double auriculas 'Gold Shades' kukki, 'Gream Shades' ja 'Blue Shades' esikoiden kukinta lähes kuivui paikalleen.
'Gold Shades' |
Alppiesikoista 'C. W Needham' kukki vaatimattomasti, mutta kuitenkin!
Yhden kerran olen päässyt vääntämään kättä kaupanteossa oikein kunnolla. Olin Vakka-Taimessa ja huomasin siellä kultaesikon, jonka tietenkin halusin. Vesa Muurinen ei olisi sitä mielellään myynyt, mutta aikamme puhuttuamme sain kaunottaren pihaani!
Joskus esikko innostuu tekemään nuppuja juuri ennen lumentuloa, arasti ja herkästi.
Rakastan esikoita!
Esikot vain ovat niin ihania!
Oikein ihanaa alkavaa uutta viikkoa!
Ihanaa viikkoa Saila!
VastaaPoistaKiitos Anne! Samoin Sinulle 😊
PoistaEsikot hurmaavat!
VastaaPoistaTähkäesikko on suosikkini ja sitä kasvoikin Suomen puutarhassani.
Blogissani on pieni keväinen haaste sinulle... (8. helmikuuta)
Esikot ovat todella ihania! Tähkäesikko on kaunis, kummitytön tyttäret kutsuvat sitä rakettikukaksi 😉.
PoistaKiitos haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan!
Vau. Esikot ovat todella upeita. Tuo tähkäesikko oli meikän suosikki.
VastaaPoistaUpeita ne ovat ja ihanan aikaisia kukkijoita! Tähkäesikosta tykkään myös kovin, se on lahja kummitytöltä 😊 ja siksi se viihtyykin meillä!
PoistaTähkäesikko on minunkin lemppari. Vaikka tuo rakettikukka olisikin hyvä vaihtoehto kukan nimeksi.
VastaaPoistaIhana kukka! Rakettikukka-nimi sopii sille oikein hyvin myös minun mielestäni!
PoistaSinulla on upeat esikkokasvustot! Ne ovat hienosti levittäytyneet. Onnea uusien kasvatisten kanssa🌸
VastaaPoistaEsikot ovat saaneet vapaasti kasvaa ja siementää ja vallankin nuo etelänkevätesikot ovat kovinkin innokkaita siementaimia tekemään. Kevätesikoita kasvaa jo aika paljonkin.
PoistaOi onpas paljon kauniita esikoita, ja monta sellaista, joista en ole koskaan kuullutkaan. Jonkun kasvin keräily voisi ollakin virkistävä lisä tähän puutarhailuun. Toistaiseksi omassa pihassani kasvaa monta sorttia, mutta ihan eri kasveja. Esikkoja kolme-neljä erilaista. Mukavaa viikon alkua!
VastaaPoistaKiitos Sirkku!
PoistaKasvien keräilyä välttelen, mutta jotkut kasvit vain miellyttävät ja sitten ne muuttavat meille 😊. Esikoista vallankin kerrottukukkaiset ovat ihania, samoin japaninesikot sekä moniväriset siementaimet joita kasvatin Barnhavenin siemenistä. Varsinaisesti en esikoita kerää, niitä vain kerääntyy!
Hello Saila!
VastaaPoistaBeautiful photos! I love primula, and I have sown many primulas from Barnhaven. They are so lovely in spring.
Happy New Week!
Hello dear Marit!
PoistaThank You! Primroses are so beautiful, Barnhaven has an incredible range of those beautiful flowers. They are so lovely in spring!
Greetings!
Ihania kaikki tyynni! Niis o nii palio kaikkia herkullisia färiä. Pitihän mun kattua nua sun uuret ostokset, aaah :)
VastaaPoistaIhania ovat! Supersuosikkejani ovat nuo samettisen siniset pikkuisten siementaimien kukat ja tietenkin japaninesikot! Barnhavenilla on uskomaton valikoima niin esikoita kuin jouluruusujakin!
PoistaEsikot ovat ihania, kaikissa väreissä.
VastaaPoistaOlen aivan samaa mieltä!
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaMinulla on noita palloprimuloita , ne ovat oikein hienoja. Sinulla on monenlaisia ja monenvärisiä. Oikein hyvää uutta viikkoa sinulle /Marika
Hei Marika!
PoistaPalloesikot ovat todella kauniita, meillä niitä kasvaa vain noita liloja, täytynee korjata asia 😊! Perintöesikot ovat hiljalleen levittäytyneet ja uudetkin taimet ovat meillä viihtyneet. Kasvualusta ilmeisen sopiva.
Kiitos!
Kun näen blogeissa näitä esikkopostauksia olen ajatellut, että miksiköhän minulla ei ole mökkipihassa näitä? Hyvä kysymys! Ehkä korjaan asian...
VastaaPoistaToivottavasti joskus esikot kukkivat puutarhassasi innolla!
PoistaKylläpä siulla on runsas valikoima esikoita ja niin kauniit kaikki. Mie en oo oikein esikoitten kerräilyyn oo havahtunu. Viittä er laista miulla on. Nyt kyllä kiinnostuin. Hyvä postaus.
VastaaPoistaAika monta ja hyvin levinnyttä perintöesikkoa kasvaa ja sitten olen tehnyt hankintoja ja siementaimia kasvattanut. En kuitenkaan tunnustaudu keräilijäksi kuitenkaan. Esikot ovat vain niin ihania, kun ne sipulikukkien kanssa kukkivat keväällä samaan aikaan ja tuovat monimuotoisuutta!
PoistaOi mikå valikoima esikoita☀️☀️Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle❄☀️
VastaaPoistaKiitos Kristiina!
PoistaSöpöjä!
VastaaPoistaTosi söpöjä!
PoistaIhanat esikot! Minä haluaisin jonkun valkoisen ja tummanvioletin/sinisen. Keltaisia, punaisia on ennestään, toivon mukaan myös pinkkejä (sain niitä syksyllä, jos eivät lajikkeet ole menneet sekaisin), ja liilan palloesikon ostin keväällä. Nuo japaninesikkosi ovat todella kauniita. Ja tähkäesikko. Ovatko muuten alppiesikko ja pihaesikko sama asia? Lehdet ovat niin samanlaisia ja google tunkee väkisin alppiunikkoa, jos yrittää alppiesikkoa etsiä :D Kevätkukkijoita ei ole koskaan liikaa! Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaPitäisi näemmä lukea kommentti ennen julkaisemista :D Siis: sinun alppiesikoittesi lehdet näyttävät ihan samalta kuin minun pihaesikoillani. Onko jommalla kummalla lajit sekoittuneet vai ovatko ne lehdiltään samanlaiset?
PoistaTalven jälkeen kaipaa kovin kevään kukkijoita, niitä ei ole koskaan liikaa! Keväällä, vaikka lumi on juuri lähtenyt, kaipaan valkoisia kukkia kuten juuri valkoisia esikoita ja valkovuokkoja 😉. Pihaesikon (Primula x pubescens) ja alppiesikon (Primula auricula) lehdet ovat todellakin saman tyyppisiä - lähes nahkaisen tuntuisia. En uskalla kovin paljon edemmäs lajituntemukseen mennä, tämä riittää minulle, mutta uskon että koska habitus ja kasvutapa on hyvin samanlainen, niin yhteistä geeniperimää löytyy. Kannattaa jo ihan lajituntemusta ja mielenkiintoa herätellä juurikin tuolla Barnhavenin sivuilla. Japaninesikot ovat ihania ja ne kukkivat hieman myöhemmin kesällä, korkeat kukkavanat ovat upeita!
PoistaAhaa, kiitos tiedosta. Nahkainen on kyllä aika hyvä kuvaus pihaesikon lehdistä. Minä en sitä lehtien takia edes esikoksi tunnistanut aiemmin. En tiedä, uskallanko Barnhavenin sivuille asti mennä kurkkimaan, vaikka lisätieto kyllä kiinnostaisi. Ettei vain tulisi retkahdettua :D
PoistaIhana esikkopostaus. Minäkin olen hurahtanut esikoihin ja teinkin juuri siitä postauksen käy kurkkaamassa jos kiinnostaa . Kaikkia esikoita ei tullut edes kuvattua . Tähkäesikko minulla on ollut, mutta kuoli heti, pitää kokeilla nyt uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Alppiesikko minullakin on yksi kuvistasi päätellen, mutta ei ollut oikein hyvässä hapessa viime vuonna. Minkälaisessahan maassa oikein viihtyy. Olen siirtänyt sitä kerran eikä kummassakaan paikassa ole oikein viihtynyt ja on vain kerran kukkinut . Kiitos tästä postauksesta.
VastaaPoistaKävinkin jo katsomassa, mutta tulen uudelleen vielä tutkimaan esikkosi! En varsinaisesti esikoihin ole hurahtanut, ne ovat vain vieneet minut niin kuin monet muutkin kasvit 😉 kasvit jotenkin löytävät minut, luulen! Tähkäesikkoni luulin jo kuolleen, mutta se lähtikin kasvamaan aika myöhään ja hyvin ehti kukkimaan. Pihaesikolla ja alppiesikolla on molemmilla saman tyyppinen nahkaisen tuntuinen lehti, joten yhteistä geeniperimää sillä varmasti on. Minulla ne kasvavat hikevässä hieman sekaisessa hieman kompostilla parannetussa kukkamaassa ja viihtyvät, vesi ei siellä koskaan seiso. Olen ajatellut alppimaisemaa ja maaperää, yritän sitä matkia jollain tasolla.
PoistaOnnea esikoillesi, sinullakin on upeita esikkokasvustoja!
Meillä ei esikoita ole kuin muutama peruskeltainen. Tykkään kovasti kaikista esikoista, mutta pallo-ja tähkäesikot on ihan lemppareita! 💜
VastaaPoistaEsikot, ihan kaikki ovat todella kauniita! Palloista ja tähkistä tykkään myös eritoten! Lehtoon olen antanut kevätesikoiden valloittaa alaa itselleen. Esikot ovat ihania aikaisia kevään kukkijoita!
PoistaKauniita!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä!
PoistaOih kuinka ihania esikoita ! Japaninesikko ja tähkäesikko nousivat heti suosikeiksini !
VastaaPoistaMinulla on muutamia keltaisia ja lilan sävyisiä esikoita, ihanasti ne kevättä värittävät.
Ihania ovat ja niin habitus- kuin värimaailma on valtava! Vielä on monta esikkoa halutuslistalla! Japaninesikko on vallan suositeltava, meillä se on kasvanut jo useita vuosia ja kukinta on odottamisen arvoinen, samoin kuin tähkäesikolla. Aikaisena kukkijana ne ovat sopiva yhdistelmä niin vuokkojen kuin sipulikukkien kanssa. Lehdossa, jossa omat esikot suurimmalta osalta kasvavat, kasvaa myös scilloja, pikkunarsisseja, villitulppaaneita ja kiurunkannuksia, aika ihania ovat!
PoistaNo on sinulla kyllä esikoita. Minullakin joitakin lajeja, mutta ei nyt sentään! Kun tässä on erikoistunut kuitenkin ruusuihin! Kevätkaipuu se on kaikilla! Hyvää kevättalvea sinulle!
VastaaPoistaOi ja piti ihailla pitkään tuota alkukuvaasi. Räjähtävää energiaa! Sitä tarvitaan!
PoistaAuringon valo tuntuu juuri nyt pitkän talven jälkeen niin voimaannuttavalta ja ihanalta! Voimaa nyt tarvitaankin!!
PoistaEsikot ovat ottaneet tilaa lehtopuutarhastani oikein kunnolla ja saavat ottaakin, tykkään niistä kovin! Sinulla onkin melkoinen repertuaari ruusuja, upeita kukkijoita nekin ja monta aarretta puutarhassasi!
Kiitos!
Todella paljon kauniita esikkoja sinulla. Minä en tahdo saada esikoita viihtymään pihallamme. No, piha-ja keltakukkainen kevätesikko kyllä menestyvät, mutta esim. pallo-ja julianesikko eivät.
VastaaPoistaKiitos! Hiljalleen ne ovat lisääntyneet ja hiljalleen niitä hankin lisää! Palloesikot ovat viihtyneet hikevässä parannetussa hiekansekaisessa kukkamaassa, osan päivää varjon se tarvitsee ja sitä ne ovat saaneetkin. Julianesikoihin olen nyt ihastunut aina vain enemmän ja nyt tilasin mm. valkoisen 'Wandan'. Esikoiden maailma on laaja ja ihana kuten kärhöilläkin!
PoistaOi miten kauniita esikoita! Ne kuuluvat niin keväääseen. Mukavaa viikkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos Mari! Esikot tuovat kevään!
PoistaMahtavan ihania esikoita. Mä tykkään niistä kovasti, mutta muutamana talvena mulla on ne hävinneet.Vanhassa penkissä, joka oli pelkkää savimaata ne kukoistivat ja niitä jaettiin moneen kertaan.
VastaaPoistaSiirsin kymmeniä uuten tarhaani, niin ne vain hävisivät :( :(
Kiitos! Esikot ovat kyllä ihania ja kiitollisia kukkijoita, kukinta-aika melko pitkäkin. Jotkut innostuvat uudelleen kukkimaan syksyllä. Harmi, että esikkosi hävisivät, vanha penkki oli kai niille mieleinen!
PoistaOvat totisesti ihania. Ja näköjään viihtyvät luonasi oikein hyvin. Ruusujen juurille esikoitakin voisi istutella, hmmm... pitää ruveta katselemaan sillä silmällä puutarhoilla ja muualla.
VastaaPoistaOvat ihania kyllä 😉 ja viihtyvät, saavat lehdossa kasvaa omassa rauhassaan. Ruusujen juurilla tosiaan esikot voisivat kasvaa ja kukkia aikaisin keväällä ja siellä ne saisivat sopivasti katvettakin.
PoistaJaan täysin esikkorakkautesi, joten katselin ihastellen postauksen kuvia :) Todella suloisia esikoita!
VastaaPoistaEsikot ovat todella suloisia ja niiden kukintaa aina odottelen!
PoistaOi, miten viehättäviä esikoita sinulla kasvaakaan!
VastaaPoistaKiitos! Ihania aikaisia kukkijoita!
PoistaHave a nice week, Saila:)
VastaaPoistaThank You, dear Lucja-Maria!
PoistaKyllä ne ovat aivan ihania ja viihtyvät selvästi Kivipellossa! Oi että. Pitääkö minun muuttaa teidän seudulle, täällä kun ne kärsivät kuivuudesta joka kesä, ja viime kesä vei viimeisenkin monta vuotta sinnitelleen palloesikon, muun muassa. Nyyh. Pihaesikot sietävät kuivuutta paremmin, mutta niitä taas syövät joko peurat tai jänikset (tai molemmat). Mokomatkin! Tuolleen isoina mättäinä ja massoina puiden alla ne ovat niin ihania. Mahtava tuo kuvasarja japaninesikon kukkavarren noususta!
VastaaPoistaNe ovat todella ihania! Tykkään, kun ne kukkivat aikaisin pikkusipulikukkien kanssa! Kevätesikko yhdessä scillojen kanssa on todella kaunis ja kun mukana on vielä muutama narsku ja tulppu, niin ajatus pysähtyy ja keväthurma on päällä! Meillä maa on sellaista hiekansekaista multavaa, lähes hikevää - aina hiukan kosteaa, märkyys ei kuitenkaan seiso ollenkaan, lehto on loivassa rinteessä. Vähän parantelen maata kompostilla ja syksyn lehdet saavat ne peittää talviunille. Kuivuus kiusasi meilläkin, mutta onneksi kaikki selvisivät hengissä ja moni kukki uudelleen syksyllä. Meillä puput ovat jättäneet esikot rauhaan, kärhöjä ne joskus kiusaavat. Joskus myyrä on syönyt pihaesikon maan tasalle, alppiesikot ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa. Isoja omin päin levinneitä mättäitä on omenapuiden alla, tykkään niistä kovin. Vielä on monta esikkoa, joita haluan pihaani sitten joskus - nyt on julianesikoiden vuoro, niitä tulee joitakin lajeja. Japaninesikon en uskonut säilyvän meillä, mutta aina voi yllättyä, siksi hankin niitä lisää!
PoistaKyllä sinun pitää muuttaa tänne meillepäin! Naapurissa olisi juuri talo kaupan 😉🌷.
Ja miten aikaisin ne tulevatkaan! Olen vuosikausia jakanut naapureille ja ystävilleni, mutta nyt päätin, että annan levitä omalla tontilla ja lehdossa joka rakoseen. Talon kodikseen aikanaan rakentanut oli istuttanut kai äidiltään vanhasta puutarha tuomiaan esikoita ja minä sitten jatkoin sekä ostoesikoilla, että kaivamalla mm. alpeilta niitä pesuvatiin eli monenmoista on, mutta ei mitään kai erikoisia tai vaateliaita. Sen olen kuullut, että kosteutta ne kaipaavat ja sen huomaa siinä, minne ne hakeutuvat.
VastaaPoistaIhanaa esikoiden odotusta ja hetki vielä tätä pysähtynyttä puhtaan ja kuivan lumen aikaan, joka meille taas saapui.
♥♥
Totta, joskus tuntuu, että syksyllä syntynyt nuppu avautuu keväällä ja herkästi se avautuu vaikka olisikin vielä aika viileää!
PoistaEsikot ovat ihania, kun ne saavat vaeltaa ja valita itse kasvupaikkansa. Keväällä, kun kukkavanat nousevat yhdessä vuokkojen ja sipulikukkien kanssa, ihanuus on täydellistä! Ihania esikoita varmasti puutarhassasi kasvaa, varmasti upeita myös Alpeilta tuomasi! Alppiesikot ovat nekin suosikkejani, vallankin kerrotut. Esikot kaipaavat kosteutta, mutta ei märkyyttä ja usein ne itse löytävät mieleisen kasvupaikan.
Kiitos! Nyt on hetki vielä aikaa nauttia talvesta ja sen tuomasta haaveiluajasta! Pari kuukautta, niin meillä on jo kevät aika pitkällä!
Sinullapa onkin melkoinen arsenaali esikoita. On minullakin kolmea lajia. Ovat ne kauniita. Olisipa paikka, missä ne saisivat rauhassa levitä.
VastaaPoistaNo on niitä aika paljon, mutta vielä muutama mahtuu! Ne ovat saaneet itse vallata tilaa, hiukan risteytyäkin - tykkään esikoista ihan mahdottoman paljon!
PoistaIhania esikoita. Tosi kauniita erikoisuuksiakin.
VastaaPoistaKiitos Vekki! Muutama vähän erilainenkin mahtuu joukkoon 😊.
PoistaSieltä meillekin on jokunen esikko matkustanut ja ties mitä tänä vuonna jälleen tuleekaan - innolla matkaa odottelen! Satamassa paluumatkalla taas tehdään inventaariota hankinnoista, esikoita on varmasti mukana! En oikein tiedä miksi tähkäesikko meillä kasvaa, varmaan siksi, että sain sen kummitytöltä ja kaikki hänen antamansa taimet kasvavat erinomaisen hyvin - tosin kasvuunlähtö oli hidasta, lähti kuitenkin ja kukki komeasti.
VastaaPoistaihastuttava esikko postaus, kiitos siitä Saila:))
VastaaPoistapihallamme kasvaa vain muutamia luonnonvaraisia esikoita, mut ne ovatkin sitten silmä teräni
Kiitos Ilona!
PoistaLuonnonvaraiset esikot ovat niin kauniita, ne ovat paikkansa itse etsineet ja siellä kukoistavat ja ilahduttavat!
Uskomattoman laaja valikoima esikoita! Meilläkin joitakin löytyy, mutta tarkkaa lajitunnistusta en pysyt tekemään. Pääasia on, että kohta on esikkoaika!
VastaaPoistaMeille on hiljalleen esikoita muuttanut niin perintönä, lahjana kuin itsekin jokusen hankkimana. Tykkään esikoista kovin paljon. Lajitunnistus ei niin tarkkaa olekaan, pääasia että kukinta ilahduttaa! Esikoiden kukinta yhdessä pienten sipulikukkien kanssa on hyvin kaunista! Pian on esikoiden aika 🌞.
PoistaDear Saila!
VastaaPoistaHappy Valentine's Day:)
Thank You dear Lucja-Maria!
PoistaNiin kauniita. Niin värikkäitä. Niin sinua!
VastaaPoista💖 ...varmaankin!
Poista