perjantai 11. elokuuta 2017

Perinneretki

Parin postauksen ajan olen vaeltanut Lapin tuntureilla, 
matka siellä vielä jatkuu, mutta hypätään välillä tuhannen kilometriä etelään ja retkelle Suvikummun Marjan kanssa. 

Kannattaa varata hyvä tuoli ja ehkä eväät, odotettavissa maratoonipostaus!

 
Meillä on Marjan kanssa ollut perinteenä tehdä elokuinen retki Vakka-Taimeen, mutta viime kerralla jo suunniteltiin että laajennetaan reviiriä ja käydään myös Turussa. 
Lähdin aamuvarhaisella ajelemaan Rauman suuntaan ja olin yhdeksän kieppeillä Suvikummussa. 
Marja odotteli voimaannuttavan ja herkullisen smoothien kanssa - tankattiin voimajuomaa ennen päivän retkeä. Onni ja Nipsukin kävivät puskuilla ennen lähtöämme, Marjalla on tosi ihanat kissat!

Viherlassilassa en ole ennen käynyt - mikä puute! Upea taimisto, hyväkuntoiset taimet, 
valikoima suunnattoman suuri ja asettelut houkuttelevia.
 Aloitimme havuista! Oi, olisin halunnut ne kaikki meille. Havuja on mukava silitellä, kaikki ei suinkaan ole piikikkäitä - kosketustuntumaa kannattaa kokeilla!






Myös valtava määrä kaikenlaisia pensaita ja puskia oli tarjolla. Kaikissa taimissa oli selkeät tiedot kasvien selvitymisvyöhykkeestä, kasvutavasta ja hintatiedoista.



Tutkittiin ruusut...





...kärhöt...




...perennat...


...köynnökset, myös joitakin humalalajikkeita löytyi.

Kirjavalehtinen villiviini

Aika hävisi jossain kohdin, mutta me kai oltiin siellä ainakin kolme tuntia! Ajan kulua en huomannut lainkaan. 
Olin miettiväni tarkasti mitä ostaisin, 
kärryyni ei aluksi meinannut tulla mitään, kunnes koreanpihta 'Silver show' valloitti minut. 
Kärryyn hyppäsivät myös hopeasyysvuokko (anemone tomentosa), matala kultapallo 'Goldquelle', jonka maksimikorkeus pitäisi olla 80 cm sekä varjoasteri (aster divaricatus) metsäpuutarhaan. Mukaani hyppäsi myös patsas, jota aiemmin Marjan postauksessa olin ihaillut, balleriina (siitä minulla ei kuvaa sitten ollutkaan, vielä).

Kassan kautta autolle ja seuraavaan kohteeseen. 
Marjan kanssa mentiin Plantagenille katsomaan jaloangervoita. Taas päätin, etten varmaan sieltä mitään tarvitse, 
kunnes eteeni tupsati valkoinen matala ritarinkannus delphinium delfix white. Sen pitäisi kasvaa korkeintaan 40-50 cm. Kaksi lähti mukaan edullisesti, taimet olivat vankkoja ja hyväkuntoisia.

Aika jännää, ettei vatsa ilmoitellut mitään tankkaustoiveita...niin se nälkä unohtuu, kun kaikkea mielenkiintoista muuta tekemistä on. Käytiin kuitenkin salaatilla ja auton nokka kääntyi Vakka-Taimen suuntaan.

Vakka-Taimeen minulla oli pienimuotoinen ostoslista päässäni. Palmulehteä hain, sitä ei millään meinannut löytyä, mutta viimein kuitenkin yksi syneilesis palmatum löytyi. Himalajan ukonhattua halusin pari lisää (aconitum ferox) ja rodoja tietenkin, koska ne edellisellä kerralla jäivät ostamatta. Mukaan tulivat r.smirnowii - upea luonnonlaji, jonka lehdillä on kaunis nukkainen pinta. Myös kaksi Muurisen Vesan risteymää muuttivat meille r.haaga x böhmen 13501 op, josta on mahdillista tulla kellansävyinen - no aika näyttää,  sekä r. smirnowii(RBO x Wardii) 14576. 
Emmehän me ilman pioneja Marjan kanssa sieltä pois päässeet. Pioneita oli hyvä valikoima, taimet muhkeita ja molemmille lähti mukaan p.Nova! 
Ihanainen lamopeikonkello









Suloinen 'Viorna'


Sininen kiurunkannus, olisin tämänkin halunnut, mutta ei ollut kaupan!


Upea, korkea hortensia tai oikeastaan hortensioiden ryhmä. Laskimme, että taimia oli ainakin neljä ja niiden korkeus useita metrejä!

No niin - Marjan auto täyttyi taimista, kaikki mahtuivat hyvin mukaan, aina on tilaa taimelle ilman muuta. Taimikaupoille lähtiessä onkin hyödyllistä ottaa mukaan tukeva kestokassi, siinä taimien kuljetus sujuu erinomaisen turvallisesti ja kassi pitää aika hyvin kosteuttakin, suosittelen.

Viimeinen kohde, upea Marjan piha ja kasvihuone! Siellä on niin paljon nähtävää ja kuvattavaa!

Ensin tarkastimme klematorion...


 Sitten lavakauluskasvimaalle, 
voiko kauniimpaa kasvimaata ollakaan 
ja voitte arvata hajuherneidenhuumaavan tuoksun, 
ryöppyävät krassikukkameren 
ja tuulessa huojuvat kosmoskukat. 
Tapasin vanhan tuttunikin Mme Butterflyn, 
ihanainen kerrottu kaunotar! 
Satoakin oli paljon tulossa.













Näkymä teehuoneelta paratiisiin!





C.mandhurica - upea kukkapilvi!



Ja sitten kasvihuoneeseen...










Voitteko uskoa, että keväällä Tukholman messuilta Marjan ostamat pelakuut olivat niin suuria ja täydessä kukassa, no voitte tietenkin! 

Kuvattavaa olisi löytynyt vaikka kuinka paljon lisääkin...


Oli aika lähteä kotiin, kello oli jo melkein kuusi. 
Vielä vietimme teehetken ihanan porkkanakakun kera.

Kiitos Marja! 

Meillä oli jälleen ikimuistoinen perinneretki! 
Toisiamme tukien ja kannustaen löysimme vaikka mitä ihanaa, saimme puhua puutarhaa ja nauttia upeasta päivästä!
Nautin päivästä suunnattomasti! 
 

49 kommenttia:

  1. Ihana retki! Marjalla tuntuu kaikki kasvavan, hänellä on joku jättiviherpeukalo! Voi, ihana mantsuriankärhö kuvassa. Nyt täytyy heti mennä ruukuttamaan omani, se on vasta viisisenttinen, vaikka iti jo viime vuonna. Toinen taimista kuoli kuivuuteen tänä kesänä, mutta toinen on elossa - sille täytyy nyt pistää parempi multa ja isompi ruukku, että kasvaa. Haluan päästä istuttamaan sen!
    Kylläpä oli mehevät ostokset, monta puuta ja pensasta - miten ihmeellä mahduitte autoon :-D
    Voi, Nipsun ja Onnin puskuja, voipi olla, että olisin jäänyt niitä rapsuttelemaan ja jättänyt taimistot vallan väliin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjalla on uskomaton viherpeukalo! Kyselin, millä ihmeellä hän saa pelakuut viisisenttisestä taimesta muutaman kuukauden aikana kasvamaan isoksiu upeaksi kukkivaksi puskaksi, kaikki pienet pistokkaat olivat niin uskomattoman komeita jo ja kukkivat!! Samoin hänen pelakuuvauvala - han vain ottaa pistokkaan ja laittaa multaan, that's it, ja sitten pelakuu vain kasvaa! Taianomaista puuhaa ja niin upeaa!

      Hyvin autoon mahduttiin, monta pussia taimia meillä mukana kyllä olikin! Kysyinkin Marjalta, että vieläkö sopii - hän vain naurahti, että sopii sopii :D

      Kisut olivat ihania jälleen kerran ja nyt en istunut Nipsun tuolille :D

      Poista
  2. Voi mitä kuvia!!♥ Sellaista loistoa että..:)) Ihan mahtavia tuollaiset ystävä-reissupäivät ja vielä tuollaiseen paikkaan! Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Meidän perinnepäivä on täynnä ihanutta ja kirsikkana kakun päällä Marjan upea puutarha!

      Poista
  3. Mahtava reissu teillä! Ja nuo Marjan pelakuut <3, upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosiaan jälleen mahtava reissu ja ne Marjan pelakuut, kaikki ne pienet Tukholmasta tuodutkin olivat jo niin mahtavan upeita ja suuria!

      Poista
  4. En tarvinnut eväitä, oli niin upeata silmänruokaa tarjolla!
    Kivoja ja antoisia tällaiset ystävän kanssa tehdyt retket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, ajattelin vain varottaa, koska postaus oli jälleen maratooniluokkaa!

      Totta, meidän perinnepäivä on aina niin mahtava ja tuolla länsi-rannikolla on tosi monta herkullista visiittikohdetta!

      Poista
  5. Voi että, minä täällä haukon henkeäni, niin paljon nähtävää yhdelle päivälle! Voin vain kuvitellä että täydellisempää päivää ei olekaan - saitte hyvän ystävän kanssa puhua puutarhaa, tehdä ostoksia, kuljeskella ympäriinsä.. Ja koko päivä huipentui ystävän ihanaan puutarhaan. Ilon ja onnen tankkausta talven varalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosiaan niin paljon nähtävää ja tuo Viherlassila oli minullekin aivan uusi kohde vierailla! Jos Turkuun on asiaa niin sinne ilman muuta kannattaa mennä käymään. Puhuimme puutarhaa ja kaikkea muutakin pitkästä aikaa kun tavattiin, paljon hyvää tuli tankattua todellakin talven varalle :D Marjan puutarhakin on ilman muuta upea vierailukohde, sieltä löytyy muhkeita aarteita toisensa perään vaikka kuinka monta!

      Poista
  6. Mikä suuremmoinen retki! Marjan puutarha on ah, niin upea ja rehevän kukkaisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli jälleen suurenmoinen perinneretki täynnä herkkuja, kirsikkana tietenkin kakun päällä Marjan puutarha!

      Poista
  7. Kuules Saila, juuri ja juuri kahvikuppollisen voimalla sain blogisi tämän jutun luettua!
    Teillä on ollut ihana ja erittäin mukava ja ostosrikas päivä. Ja vielä tätä lukiessa selailin edestakaisin ja melkein kaffeeni ehti jäähtyä.
    Päiväni piristys täällä kesäkodin aurinkoisella mäellä, mäellä jota jo kuivuus näyttää vaivaavan.
    Kiva kun päivästäsi kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sinulla oli kahvikupponen kaverina, postaus oli melkoinen maratooni :D Meillä oli hieno päivä ja toisiamme tukien me teimme tarkoin valikoituja ostoksia :D

      Olipa mukavaa, että postaukseni ilahdutti sinua! Eikö teillä siellä kesäkodilla ole tullut vettä, Tampereen seudulla taivaallinen hana on jäänyt auki ja liruttelee melkein joka päivä!

      Kiitos Molley!

      Poista
  8. Miten ihana päivä teillä on ollutkaan! Olen haaveillut surukuusesta vuosia. Niitä pitäisi olla ryhmä, että ne näyttäisi kivalta. Onneksi pihalle ei enää mahdu;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli todella ihana päivä, yhdessä seikkailimme puutarhoissa ja teimme hyviä löytöjä. Surukuuset ovat ihania ja tulevat todella edukseen ryhmässä.

      Poista
  9. Luin jo Marjan postauksen retkestänne ja totesin, että teillä on ollut kerrassaan A-luokan tapahtuma. Marjan puutarha on aivan ihana ja taatusti hänellä on viherpeukalon lisäksi kaikki muutkin sormet vihreitä. Molemmissa käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A-luokan matka todella ja meillä oli niin hauskaa, löytöjä tehtiin paljon :D aarteita peräkontillinen jälleen. Marjalla todella on kaikki sormet vihreitä, aivan uskomaton on koko puutarha ja nuo pelakuut!

      Poista
  10. Olpas teillä mukava reissu. Piä männöö pyörälle jo kuvia kahtuissa. Kauniita pelakuita Marjalla! Miun pittää omat siirtee suojaan, kun on luvassa mahottomat myräkät. Toivottavasti ei totteuvu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän puutarhaystävän kanssa on mukava tehdä puutarharetki, meillä perinteinen elokuun retkipäivä :D Marjalla on todella upeita pelakuita ja uskomaton on hänen taitonsa, kuinka hän saa pistokkaan kuin pistokkaan kasvamaan upeaksi kukkivaksi pensaaksi. Toivottavasti säästyitte myräkältä! Kukat kannattaa nostaa suojaan ilman muuta!

      Poista
  11. Mahtiretki! Kaikenlaisia ihanuuksia runsain mitoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin ja mukavaa katseltavaa ja hankittavaa riitti!

      Poista
  12. Teillä on ollut aivan mahtava puutarhapäivä! Paljon katsottavaa ja tietysti myös shoppailtavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan! Paljon oli kaikkea ihanaa, kauppalappu oli tällä kertaa päässä ja senhän tietää, että heräteostoksiakin tuli :D

      Poista
  13. Olipa hieno postaus! Jestas miten miten paljon yhdessä päivässä ehtii kun aikaisin aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kannattaa lähteä liikkeelle heti aamuvarhaisella, kolmessa paikassa käytiin ja jokaisessa vierähti aikaa - yhteen päivään ei kannata kovin montaa paikkaa haaliakaan :D

      Poista
  14. Voi valtavaa miten upea reissu teillä. Ihan kirkkaan vihreänä täällä luin tuota kirjoitustasi, mitä kaikkea ihanaa löysitte taas ja mitkä puitteet ystävättärelläsi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi upea reissu ja aarteita lähti mukaani monta :D Voi sinua ihanuutta, vihreä on kaunis väri :D :D :D Marjan puutarha on nähtävyys ilman muuta!

      Poista
  15. Hyvä seura ja hyvät kohteet, täydellinen puutarhapäivä!

    VastaaPoista
  16. Mikä kuvakimara, kiitos siitä! Mieleeni jäivät kauniit kerrotut leijonankidat, pelargoniat, ruusut ja kärhöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, paljon kuvattavaa ja katseltavaa riitti! Nuo Mme Butterfly -leijojankidat ovat ehdottomat suosikkini, Marjan pelakuut ovat käsite jo sinänsä, ne kukkivat ihanasti kahdessa eri kasvihuoneessa. Kärhöt ja ruusut niin Marjalla kuin tarhoilla olivat myös näkemisen arvoisia :D

      Poista
  17. Ooh mitä paikkoja ja ostoslöytöjä! Kiitos kuvaraportista, oli ihana katsella ja ihastella. Marjalla on upean näköistä, kuten myös sinulla. Olette kumpikin uskomattomia viherpeukaloita. Hienoja nuo sinun ostamasi kasvit, piti googlata ne :) Iloisia loppukesän päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppalappu pitäisi aina taimistolla olla, olen herkkä heräteostoksille ja aina jotain unohtuu, saniaiset ja muratti tällä kertaa, mutta nekin vielä joskus hankitaan (mulla on yksi muratti kiipeämässä männyn kylkeä kohti korkeuksia, mutta lisää niitä olisin halunnut). Marja on varsinainen tarhuri - kaikki mitä kasvuun laittaa onnistuu ilman muuta ja hänen piha ja kasvihuoneet ovat herkkuja täynnä.

      Kiitos Sametti Hortensia!

      Poista
  18. Jestas miten lumoavat kuvat Marjalta! Ja niin ihanat kauppakuvat, tuo keltainen ruusu jotenkin syöpyi mieleen, josko se olisi ihana vaaleanpunaisen ruusun vieressä.... Kauppalista kyllä löytyy, vähän liiankin pitkä! Olisi ihana päästä Vakka-taimeen uudelleen. Odotan Mustialaa jo kovin, vaikka se on lähellä, en ole siellä käynyt koskaan aiemmin. Sinne täytyy varmaan jättää inspiraatiolle tilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjan pihassa oli paljon ihanaa kuvattavaa!

      Meillä oli tosi mukava retki, sää suosi ja Marjan auton takakontissa paljon tilaa aarteille :D Kauppalista on hyödyllinen, vaikka kasvien viettelys usein vie mennessään :D Mustilassa en minäkään ole koskaan ennen käynyt, inspiraatiolle tilaa täytyy ilman muuta jättää!

      Poista
  19. upeita retkikohteita Sinulla, jaettu ilo on aina kaksinkertainen ilo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona, meillä oli tosi kivaa ja jaettu ilo oli kaksinkertaista!

      Poista
  20. Lindo, tudo lindo! Feliz semana!

    VastaaPoista
  21. Voi hyvät sylvit,minulta olisi aivan lähtenyt taju tommosissa paikoissa. Mun rahat ois loppuneet ja mä olisin vielä siellä joutunut töihin,että saan ostokseni maksettua!! Ihanaa,tosi ihanaa katseltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taju meinasi tosiaan lähteä, koitin olla visu ja tarkkaan miettiä ostoksia, mutta melkein mopo karkasti :D onneksi rahat riittivät :D :D :D

      Paljon kaunista oli nähtävänä!

      Poista
  22. Aivan ihana retki! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Meillä oli kaikin puolin onnistunut matka!

      Poista
  23. Jestas, aivan kuin olisi ollut reissussa mukana, niin tempaisi mukaansa kuvat ja kertomus! Joku kerta mä vielä menen tuonne Viherlassilaan - nytkin Turun käynnillä ajettiin läheltä. Mies mutisi toissa vuonna jotain, että täältä astiko taimia Pohjanmaalle, eikö lähempänä ole ym. asiatonta ja ymmärrystä vailla olevaa :D
    Komeaa ja kaunista on ystävälläsikin.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!