maanantai 5. kesäkuuta 2017

Taisi kesä sittenkin alkaa

Voi miten ihmeen paljon tuo 
neiti Kevät keikutteleen helmojaan! 
Ensin antaa uskoa lämmöstä 
ja sitten heittää raekuuron ja Siperian kylmän henkäyksen perään. 

Onneksi viikonloppuna toivo lämmön palaamisesta 
 saatiin jälleen 
ja koulunsa päättäneet ja kesälomalle kirmanneet 
saivat kauniin, vaikka hiukan raikkaan juhlapäivän.

Tällaisen meille laitoin kiviaidan kylkeen kasvamaan...saanko apua nimestä, lappu taas lentänyt taivaan tuuliin!

Juhlaa riitti minullakin! 
Vanhan ortopedini ohjeen mukaan olen hankkinut 
pitkävartisia työkaluja ja ihanuusKivipellonisäntä oli vankasti apunani pihahommissa! 

Kivipellon isäntä on ottanut (ihanaa,ihanaa) 
missiokseen hävittää valvatti kasvimaastani. 
Apuna tässä puuhassa on ollut myös esikoinen ja ihanuusminiäprinsessa. 

Valvattia ei kannata väheksyä vastustajana, 
se on kavalista kavalin, mutta taisto jatkuu ja uskon, 
että olen voiton puolella. 
Maa on käännetty lapiolla. 
Takapelto vuoroviljelty peruna-härkäpapu-auringonkukka 
- kolmen vuoden kierrolla. 
Auringonkukka on erinomainen rikkaruohonhävitin! 
Takapellon uskalsimme sentään jyrsiä ja se on kylvetty. 
Kivipellon isännän kääntämä maa odottelee taimia, 
lehtikaalia paljon ja purjoa myös. 
Tämä kaikki valmistelu on siis tulevaa potager/lavakauluspuutarhaani varten. 
Kasvimaani hankalimpaan paikkaan 
(alakuvassa keskellä lipstikan takana)
on tulossa pieni puutarha - kirsikkaa, pensasmustikkaa ja ehkä rypäleitä katettuun maahan sievällä aitauksella. 

Hurmaannuin Koveron Pirkon blogissa olleesta upeasta aidanteesta ja portista, saanhan siitä ottaa vähän mallia? 


Keltainen penkki oli siivouskohteenani. 
Se on aika pieni ja helppo. 
Uskolliseen pitkävartiseen kuokkaani tukien hissuksiin sen siivoilin. Vaikeita vastustajia siinä ei juuri ollutkaan, helppo nakki siis! Muutama uusi taimi sai siitä uuden kodin.


Kaukasianpionivauva (p. mlokosewitschii)

Pellavaliljapikkuiset (lilium pumilum), tilasin 10 kpl ja sain 16 kpl!

Kunhan kukka aukeaa, saan tällekin kaunottarelle nimen!

Vanha juhannuspioni tai talonpoikaispioni. Tämä pionien tunnistus on joskus hankalaa!

Talonpoikaispionin taimia onkin meillä aika monta. Pelastin sen vuosia sitten heinikosta talomme rakennuspaikalta.
Kasvihuoneessa odotellaan pääsyä omalle kasvupaikalle - en hosu! Tomaatit näyttävät aika pieniltä. 
Kylvin ne 8.4.2017, se on vakituinen tomaattien kylvöpäiväni. Taimet ovat topakoita, matalia ja melkein kaikissa nuput. Näin meillä joka vuosi on ollutkin ja satoa olen aina saanut - riittävästi.


Hiippailin eilen metsäpuutarhasta ja koin iloisen yllätyksen! 
Olin laittanut sinivalkovuokon kasvuun, 
muistamatta taaskaan koko asiaa! Ihanuus, voimakkaan sininen vuokko kukki! 
Saattelin Kivipellon isännän myös kaunokaista katsomaan!

Anemone nemorosa 'Royal blue', Vakka-taimesta.
Humalapojat ovat jälleen päässeet kasvuvauhtiin. 
Ensimmäinen sato niistä korjattiin viime syksynä 
ja sadolla maustettiin 
esikoisen ja ihanuusminiäprinsessan hääolut.
  


Mukava oli viikonloppu! 
Kanat pääsivät ulkotarhaan. 
Päivän äänimaailmaan kuuluu Tarmon ja pikkukukon kiekaisu silloin tällöin!

Kerronpa tämän maratoonin päätteeksi Teille ihanuuslukijani eilisen illan tapahtuman. 
Nöpö istui pihalaatoilla, nautiskeli illan lämmöstä. Paikalle saapui pupu. Se oli ilmeisen hurmaantunut Nöpöön, yritti tehdä vaikutuksen! No pupulle ei onni ollut myötä, leikattu kollipoika ei pupusten viettelyksiin lämmennyt...pupunen jatkoi matkaansa. 

Ihanaa alkanutta viikkoa - kesäviikkoa - 
Teille kaikille!

56 kommenttia:

  1. Voi pupu :-D
    Mahtavat pihaprojektit teillä on, polvesta huolimatta, ihana isäntä ja seuraava sukupolvi ja pitkävartiset työkalutkin, sekä kohopenkit, kaikki avuksi. Onneksi kaikenlaista nousee maasta, josta voi iloita, oikeastaan on aika mukavaa, että keväinen löytöretkiaika jatkuu yhä vain. Tämä kasvun alku on niin parasta aikaa.
    Mukavaa viikkoa - täällä sataa, jihuu!!! Piha oli jo ehtinyt kuivua viikon takaisesta sateesta, kun oli tuulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puput voivat joskus olla yllättäviä, tällä kertaa pupun tenho ei Nöpöön uponnut :D

      Pihaprojektit ovat jatkuvia ja suuntautuvat helppohoitoiseen puutarhaan, että pärjään sen kanssa sitten, kun sarana on vaihdettu. Aarteeni auttavat minua ja siitä olen iloinen.

      Tämä löytöretkeily onkin tosi mukavaa, tuuli vie nimilaput, kirjanpidosta on hyvä tarkastaa, pääasia että aarre ilahduttaa ja niin parasta aikaa nyt vietetään. Meilläkin satoi eilen, sillain unelman lailla - hiljalleen ja koko illan, taivaalta varmaan sateen mukana tuli typpeäkin eli toivottu lannoittava sade ehkä olikin.

      Kiitos! Teille sinne rannalle luvattiin vettä vielä lisääkin :D

      Poista
  2. kuulostaa ja näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Pupulla kevättä rinnassa :) Viikonloppu oli todella kaunis -taas uskoo kesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan :D Usko kesään on tosiaankin palautunut!

      Poista
  4. Hih, vai Nöpö syttynyt pupulle.. ihana vuokko ja kaunista kaikin puolin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpö ei tällä kertaa syttynyt pupulle, pupua ei voi syyttää yrityksen puutteesta kuitenkaan :D

      Kiitos Satu!

      Poista
  5. Mitä ihmettä, pupu ja kissa! Siitä tulisikin suloisia jälkeläisiä kerrassaan. Ihania pioneja ja kukkia muutenkin, kuten aina teillä. Ahmaisin nyt nuo aiemmat kirjoituksesikin kerralla, näin lounastauolla :) Teillä on kyllä niin kaunista ja runsasta. Ekan kuvan ihanuus on kai kevätlinnunherne. Minun miestäni kiinnostaa tämä teidän humalaprojekti! Pirkon potager on kyllä tosi upea. Toivottavasti polvesi kuntoutuu pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, pupu ja kissa ja se ei ole ihan harvinainen juttu. Tuttavallani on tyttöpupu ja neljä leikattua kollikissaa. Kissat ovat kauhuissaan, kun typykkä yrittää niitä vuoroin astua, onneksi kissat pääsevät pupua puuhun karkuun.

      Kiitos Sametti Hortensia, projekteja pihalla on ihan koko ajan ja lisää suunnitelmia syntyy päivittäin, kevään hurmaa vai mitä sitten onkaan. Niin, taitaa tuo kukka olla kevätlinnunherne, googlasin sen, kiitos tiedosta!

      Tuo humalaprojekti on ollut vallan mielenkiintoinen ja taimien kestävyys hyvä, vaikka ne ovatkin Saksasta tilattuja. Ehtivät siis antaa satoakin.

      Pirkon potager on tosi ihana :D Toivon polven remontin helpottavan pihahommissa :D :D :D

      Poista
  6. Upeat pionit jo nupuillaan. Sinivalkovuokko olisikin kiva valkoisten joukossa.

    Kauniita kuvia puutarhastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset pionit ovat tosiaan jo nupulla ja nuo kaksi ehtivät ennen kuolanpionia nupuille. Sinivalkovuokko on huikean sininen ja yhdessä valkovuokon kanssa sopivat Suomi 100 -teemaan.

      Kiitos Sirpa!

      Poista
  7. Onneksi meillä on ihanat aviomiehet, jotka auttavat tarvittaessa puutarhahommissa.
    Sinulla on jo ihanan pulleat nuput pioneissa ja kasvihuoneessasi näyttää olevan taimi jos toinenkin poikineen. Minäkin kylvin tomaatintaimet myöhään eli vasta 26.4. Nyt ovat tosi tanakoita ja valmiit siirrettäväksi kasvusäkkeihin.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, ihana aviomies on aarre, taivaanlahja!

      Nuput ovat tosi pulleat ja kohta varmaan poksahtavat auki, sitä hetkeä niin odotan. Maltillisesti koitin tänä vuonna taimettaa, mutta nuo tomaatit viettelivät. Laitoin niitä vain muutaman siemenen/potti, mutta aika hyvin kuitenkin itivät. Suosin tätä tomaattien myöhäistä kylvöä, satoa olen aina hyvin saanut ja honteloiden sisätaimien kanssa ei ole tarvinnut touhuta. Hyvin sinunkin taimesi ovat ehtineet, vaikka vasta huhtikuun lopulla siemenet kylvit.

      Kiitos Kruunu Vuokko!

      Poista
  8. Hyvä että kolli ei välittänyt pupusta, eikä lahdanut sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Pupu oli lähes ison kollikissan kokoinen eli varmaan Nöpö siksikin jätti sen rauhaan, vaikka hyvä metsästäjä onkin.

      Poista
  9. Olisiko kevätlinnunherne? Lehdet todin näyttävät kapeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hennamar, kevätlinnunherne se tosiaan taitaa olla! Kiitos tunnistusavusta :D

      Poista
  10. Olisiko kevätlinnunherne? Lehdet todin näyttävät kapeilta.

    VastaaPoista
  11. Onpa teillä ihanat suunnitelmat! Mukavaa, että saat apua niin mieheltäsi kuin muiltakin läheisiltäsi. Olisi kurjaa vain katsella ja mielessään suunnitella, jollei yhtään pääsisi mukaan uuden luomiseen ja vanhan kohentamiseen. Toivottavasti polvesi kuntoutuu tai ainakin pitää kesälomaa kivuista.

    Nöpöllä lienee korkeat laatuvaatimukset kumppanin suhteen. Ei kelvannut pupu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmia on paljon ja pihahommissa niitä syntyy helposti lisää :D Apua tänä kesänä olen saanut paljon! Kurjaa olisi tosiaan, jos pihaan ei pääsisi temuamaan, vanhaa kohentamaan ja uutta luomaan. Uskon, että saan polven kuntoon, mutta varmaan veronsa se ottaa tämän kesän puuhista.

      Ei kelvannut Nöpölle pupu, vaikka pupulla yritystä olikin :D

      Poista
  12. Olipa rohkea pupu, meillä se olisi syöty :D
    Peltovalvatti on ihan kamala, meillä on sitä jokapuolella, myös kasvimaalla. Kitken pätkän pois ja kaksi kasvaa tilalle. Komeat pionit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupu oli varsin rohkea, Nöpö ei noin isoista pupuista välitä - pienemmät kyllä kelpaavat.

      Valvatti on tosi kamala ja taistossa se antaa todellisen vastuksen. Kamala sen juuri, kun luikertelee pitkin syvyyksiä. Harmillista on myös juuren helppo katkeaminen ja pienenkin juurenpalan fertiilisyys. Siksi varmaan se on kivikaudelta tähän päivään asti kestänytkin!!

      Kiitos Katja!

      Poista
  13. Kiva postaus! On tämä vaan niin ihanaa aikaa ja toivottavasti Siperia ei enää hönkäile :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Niin ihanaa aikaa nyt eletään ja Siperian tuulia ei totta tosiaan enää kaivata!

      Poista
  14. Ihanaa, että isäntä auttaa valvattisodassa. Toivottavasti kasvimaa kukoistaa kesän aikana. Teilläkin on tuota lääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valvattisodassa on kovat otteet, hyvät työkalut ja miesvoima apuna, onneksi! Vastustaja on kova!! Kasvimaan kukoistusta odotan - laitoin jälleen kukkiakin paljon kasvimaalle kasvamaan :D No lääniä jonkin verran on, mutta olen yrittänyt ottaa sen hallitusti haltuun.

      Poista
  15. Pionit ovat ihania! Mukavaa viikkoa Saila;-))

    VastaaPoista
  16. Ihana kesä, vihdoinkin!
    Onpas siellä puuhaa ja kaikenlaisia projekteja!
    Ja niin mielenkiintoisia lajikkeita.

    Mukavia päiviä puutarhan parissa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin ja viimein kesän tuntua saimme kuitenkin, ihan ei hellettä, muttei Siperian tuultakaan saati rakeita :D

      Projekteja on aika monta ja pihahommissa niitä syntyy lisää koko ajan. Lajikkeita on jonkin verran, puutarhoilla taimet viettelevät - pyrin kuitenkin laatuun ja talvenkestävyyteen, ja tuo kestävyys onkin kova juttu talvien muuttuessa leudommiksi.

      Kiitos Susanna!

      Poista
  17. Vihdoin alkaa lämmetä. Tosin sataa vähän vettä. Mutta upeaa illanjatkoa.Penkkejä on täälläkin siivottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi alkaa lämmetä, vihdoin ja viimein :D

      Kiitos! Nyt on mukavaa pihapuuhastelun aikaa.

      Poista
  18. Kyllä ny on kesä alakanu :) Sullonki nii suuret senssit, etton hyvä, etton apulaasia. Muhkia taimet. Niitonki ilo istuttaa. Ihana, sinine valakovuakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaankin ja sateen jälkeen ilma täyttyy huumaavasta tuoksusta! Touhut ovat ... no kohtuulliset, tänä vuonna vain tuo taisto valvatin kanssa on käynyt kuumana. Lapion kanssa ollaan käännetty maata, jyrsintä tai traktoria en kasvimaalle nyt ole päästänyt (paitsi tuonne peräpellolle jyrsimen kanssa mentiin).

      Kasvihuoneessa taimet vahvistuvat, valoa on niin paljon enemmän ja sopiva lämpötila.

      Sininen valkovuokko on tosi kaunis.

      Poista
  19. Countryside brought inside, brilliant pictures.

    VastaaPoista
  20. Voi sinua ahkeraa,kun tuota pikaa pihasi on tulvillaan kukkia,kun on jo nytkin. Ja pian tuosta taas kasvimaakin kukoista,kun on alkutyöt tehty ja pääsee siemenet multiin. Nyt on tullut kesän lämpöäkin jo.

    VastaaPoista
  21. Vai ei Nöpö lämmennyt pupulle :) Valvattisota onkin hyvä missio miehelle, uskon että valvatin käy huonosti. Upeita suunnitelmia teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lämmennyt ei vaikka yritys oli kohtuullisen hyvä, pupu osasi silmäpelin :D

      Valvattisota on julistettu ja sitä käydään kaikilla aseilla ja kieroilullakin vastustajaa väheksymättä!

      Kiitos Cheri! Kasvimaasi on johtotähteni :D

      Poista
  22. Voi pupu parkoja. Meidänkin naapurissa kanat ovat jatkuvasti yritysten kohteena ja keksivät mennä orrelle ihailijaa pakoon. Kyllä upeaa tulee kun ahkerana olette siellä. Kesä on niin ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mitä pupuja :D

      Ollaan koetettu taistella aikaa ja rikkoja vastaan, vallankin valvattia - toisaalta osuuteni on vain johtotehtävät ja evästys :D Kesä on ihanaa aikaa!

      Poista
  23. Kunhan lämpimiä päiviä jatkuisi niin äkkiä puutarhan kasvit kasvavat.
    Työtä riittää isossa puutarhassa.

    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluista puuhaa riittää ja aina on tekemistä!

      Kiitos Liplatus!

      Poista
  24. Niin paljon kesäkukkeaa siellä! Tuo sininen valkovuokko on upea. Myös meillä kanat pääsivät viimein ulos kesäkanalaan. Jo oli aikakin, mutta vasta nyt yökylmät hellittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin hiukan viivästyi kanojen kesälaitumille pääsy, oli tosiaan niin kylmääkin etten hennonnut sulkasakkia ulos viedä!

      Nyt on luonto ja puutarha herännyt ja tuo sininen on aikas ihana!

      Poista
  25. Aika muhkeat on jo pionin nuput! Ja tomaatintaimet ihan eri planeetalta kuin omani! Onneksi saat apuja tukijoukoiltasi, vaikka olisi miten mieluisaa puuhaa, on kivun kanssa ikävä touhuta. Ihanaa, kun saimme kesän vihdoin tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuput olivat melkoiset pampulat ja odotusta riitti niiden poksahtamiseen :D Minulla on ollut joukko enkeleitä apuna tässä tilanteessa ja siitä jaksan olla kiitollinen!

      Ihanaa, kun kesä saapui!

      Poista
  26. Juu.. ihana kesä on meillä nyt! Upeita kesäkukkia sinulla ja niin upeasti kukkivat. Ihanaa kuluvaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on todellinen kesä valoineen, väreineen ja tuoksuineen! Kiitos Tuta!

      Poista
  27. Kyllä, kesä alkaa tästä, sovitaan niin :)
    Siellä on pionitkin jo niin valmiita :) Täällä tuo talonpoikaispioni on liki samassa vaiheessa - on ottanut kasvuvauhtia kylmän jakson jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovitaan!

      Nuo paksut vaaleat pampulat ovat ilmeisen aikaisempia kuin kuolan- tai talonpoikaispionin nuput, mutta kovaa vauhtia nekin ovat ottaneet kesää kiinni ilman lämmettyä!

      Poista
  28. Jihuu nyt se alkoi, tosin huomiseksi on luvattu sadetta, eihhhh... Meidän Osku muuten tuli tänään nenut täynnä naarmuja ja turkissa verta kotiin.. Jo toinen kisutappelu, kun ei ole Onni pantteri enää puolustamassa reviiriä. Toivottavasti siellä on säästytty moisilta harmeilta. Paljon halauksia sinne ja kesäpäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kesä alkoi ja lempeä sade on osa sitä! Ulkona on huumaava tuoksu!

      Meilläkin kissoilla on ilmiselvä kesähuuma, hiukan raapaleita, tiukkoja katseita, korvat seuraavat ääniä - kaikkiaan kesä on kollitkin herättänyt talviunilta!

      Halaukset myös sinne teille ja lämmintä kesää!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!