Ilmassa on muutakin kuin männyn siitepölyä,
tosin sitä leijailee paksuina keltaisina pilvinä.
Ilmassa on juhlan tuntua!
Tänään minua tervehti raksas ystävä, kaivattu ja odotettu!
Clematis 'Viorna', lajikkeeltaan 'Kalu',
mutta annoin ihanuudelle uuden nimen
'Marja-ystävä'.
Tuki on jo hankittu, kasvua odottelen innolla.
Tähän 'Viornaan' liittyy jälleen mukava puutarhamuisto
ystäväni Marjan kanssa Vakka-Taimessa.
Viornaa hypisteltiin, meille vain ei sitä myyty,
koska Muurisen Vesalla ei ollut yhtään tainta
ja sekös meitä tyttöjä harmitti
(onneksi kuitenkaan kotiin ei tarvinnut lähteä ihan tyjin käsin tälläkään kertaa)!
Mutta sitten,
ystäväni Suvikummun Marja teki matkan Zetasille
ja uskokaa tai älkää, sain tuliaisena tuon ihanuuden!
Kärhön paikka on ajateltu niin,
että näen sen mahdollisimman usein!
Mukaan tuolta Vakka-Taimesta on tarttunut mukaan kaikkea ihanaa, varmaan arvaatte!
Olen kuin harakka hopealusikoiden perään
ihanuuskasvien paratiisissa.
Esittelenkin tässä muutaman meille jo asettuneen,
osa vietteli kukallaan,
yksi jopa nimellään...kuka voisi vastustaa lilakiehkurakieloa...
olen vieteltävissä täällä kukkamaailmassa.
Lilakiehkurakielo 'Polygonatum kansuenense cf.' vielä nupulla.
Rusokalliokielo 'Polygonatum prattii'.
Tämän sainkin lahjaksi Muurisen Vesalta ostosten päätteeksi: Tähtirotkokielo 'Smilacina stellata', unohdin sen nimen, mutta onneksi Marja muisti!
Se on talvehtinut erinomaisesti metsäpuutarhassa
ja toivottavasti leviää.
Pikkuiseni c. fusca, senkin kukintaa odottelen!
Tämänkin kukintaa aina odottelen,
siinä on jotain herkkää ja kaunista
'Fritillaria camtschatchensis'.
Jotenkin tunnen vetoa noihin sitkeisiin Kamtsatkan alueen kasveihin!
Meillä satoin parin vuorokauden aikana noin 50 mm vettä.
Se teki hyvää, sade oli odotettu ja se tuli hiljalleen kastellen - siis laariin, kuten Kivipellon isäntä asian ilmaisi.
Kasvimaani on kylvetty ja parin päivän pehmeä sade ja lämpö herätti kylvöjeni ja taimivauvojen lisäksi myös oheiskasvien siemenet iloiseen kasvuun. Odottelen hiukan ja sitten tartun toimeen, varrellinen heilurihara on siinä hommassa oivallinen ystävä.
Valkosipulit, edessä muutama valeessa oleva kuusi: kultakuusi, purppurakuusi ja luutakuusi.
Pikkuiset maissin ja amaranthuksen ('Red army') taimet sekä muutama joriini.
Herne 'Markana', ei tarvitse tuentaa, siis minulle sopiva!
Lehtikaalia jälleen noin 80 tainta, ruuaksi ja riistapelloksi pupusille (vihreää ja punaista).
Varsiselleriä. Taimetin sitä ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Edessä purjon hentoja versoja. Pavut ja kurpitsat odottelevat vielä ulospääsyä.
Kasvu pamahtaa kasvimaalla pian. Kate ja kunnon lannoitteet (nokkosvesi) takaa kunnon sadon.
Kasvimaata laittaessani valmiiksi herkistyi ihan mahdottomasti. Hiljalleen siirryn kasvisvoittoiseen ruokavalioon, josko se helpottaisi oloani ja keventäisi painoakin.
Kasvimaalla olen aina niin onnellinen!
Aurinko paistaa jälleen!
Mukavaa viikonjatkoa!!
Olipas kasvikavalkadi! Osa minulle aivan tuntemattomia! Huomenna pitäisi kelin taas lämmetä. Taidan istuttaa pinaattia siis! Kun siis taas pärjää ilman toppatakkia!
VastaaPoistaHuh huh mitä ihanuuksia ja herkkuja on tulossa.
VastaaPoistaOnneksi on puutarhaystäviä <3
VastaaPoistaMahdottoman monta erikoisuutta, osasta en ole edes koskaan kuullut, mutta hienoja kasveja ovat.
Kasvimaa on erinomainen onnellisuuden lähde :)
VastaaPoistaIhastuttavia ja täysin outoja taimia on taas päässyt hyvään kotiin.
Sulla on kyllä vaikka ja mitä! Vau!
VastaaPoistaOnpa kaunis tuo Fritillaria.
VastaaPoistaPuutarhassa työskennellessä mieli ja sielu lepää.
Siitepölyä on todella paljon. Auton väriä ei enää tiedä. Onko keltainen vai mikä. Oikein hyvää myöhäis iltaa.
VastaaPoistaNiin kaunis tuo tähtirotkokielo. Tuoksuuko se?
VastaaPoistaTähtirotkokielo on kaunis, se ei tuoksu.
PoistaVoi että tuota sinun kasvimaatasi. Jos jotain kadehtisin, niin sitä! Ja kaalintaimiasi! ='D
VastaaPoistaMahtavia erikoisuuksia sinulla. Upea tuo purppurakuusi. Se olisi mukava hankkia omaan puutarhaan, jos vain jostain löytäisin myynnistä. :)
VastaaPoistaLilakiehkurakielo - mikä nimi! Mielenkiintoisia kasveja, joita ei meiullä kauppapuutarhoissa näe. Raukat kun taitavat paleltua täällä.
VastaaPoistaMiten ihania erikoisia kieloja! Tuoksuuko ne? Puutarha, niin kuin luonto auttaa jaksamaan. Kun koskee jatkuvasti, (ja tekee vaikka mitä kummallisia tuntemuksia), puutarhassa ja luonnossa kaikki jotenkin helpottuu.
VastaaPoistaKivoja kasveja!
VastaaPoistaKaunottaria ja harvinaisuuksia, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Ihana fritillaria kamtsatkanista:) Ja paljon, paljon satoa tulossa, kasvissyöjän paratiisi!
VastaaPoistaPaljon erikoisuuksia. Osaa en ole ennen nähnytkään. Piutarhaystävät kyllä tietävät usein ilahduttamiseen keinot.
VastaaPoistaKasvimaasi on hieno ja kaikkea ihanaa tulossa.
On kuin kävisi jossakin kasvitarhalla vierailulla kun täällä käy :) Niin monenmoista ja uutta. Hienolta näyttää.
VastaaPoistaIhanuuksia, pitää laittaa muutama nimi muistiin. Kevät on juhlaa!
VastaaPoistaTunnistan kyllä nuo Vakka-Taimen ihanuudet. Rusokalliokieloa ja tuota fritillariaa minäkin hankin. Molemmat ovat selvinneet talvesta.
VastaaPoistaSinulla on ihailtavan suuret kasvimaa-alueet.
Tuo Vakka-Taimi on kyllä sellainen aarreaitta, että siellä täytyisi käydä usein, muuten tulee vaikeus valita. Aivan ihania juttuja nuo sinun kaikki. Minullakin on tuo Tähtirotkokielo ja on todella kaunis ja herkkä kasvi. Mutta teidän kasvimaa! Vau, eikä yhtään rikkaruohoa! Miten sen saatte aikaan, olen kyllä nyt vihreänä täällä.
VastaaPoistaUpeita kasveja, ihanaa kukintaa, täydellistä!! Kärhö on tosi suloinen, varmaan ihana sitten kun se kukkii. Kasvisruokavalio on hyvä idea, itse olen ollut 36 vuotta kasvissyöjä ja kaikki arvot on kohdillaan, joten uskoisin kasvisruokavalion voimaan. Olen varma, että kasvimaastasi tulee nähtävyys, sinulla on aina niin upeat istutukset!
VastaaPoistaKalu.. on taas nimi annettu.. sulla on kyllä upeita kasveja!
VastaaPoistaOn siulla iso kasvimua! Ja ostokset Vakka-Taimesta varmasti mukavii. Miekin tilasin nyt ekakerran tänä kevväänä sieltä. Kuhan tullaan sinnepäin niin pittää käyvä kahtomassa. Miunkin ploki on toiminnassa ja osote on Rannanpihassa.
VastaaPoistaKaunis kiitos kaikille teille kommenteistanne! Taimet viettelevät minut aina ja aina, kasvimaa tekee samoin! Toivottavasti saamme ihanan kesän :D
VastaaPoista