maanantai 15. toukokuuta 2017

Voisitko auttaa?

Sain jo aavistuksen ihanuudesta - 
pionien tuoksusta! 
Eilen äitienpäivänä kaksi tytärtä ehtivät kotiin käymään, 
toisella tyttärellä oli mukava ihana, 
suussa sulava kääretorttu kirsikoilla, nam, 
(josta en kuvaa sitten huomannut ottaakaan). 
Toinen tytär toi tullessaan kimpun! 
Ajattelin, että nyt toppas mamman hommat, 
nenä kiinni kukassa tuoksuttelin ja tuoksuttelin 
ihanaa tuoksua!

Kiitos ihanuudet!



Keltaisen penkin yksi pioneista 
on jo hyvässä vauhdissa kohti kukintaa...
muissa vasta silmut nousevat maasta. 
Nimilaput taas ovat lentäneet taivaan tuuliin, 
mutta helppoa on kukinnan aikana laji selvittää.


Mutta nyt tarvitsen apua! 
Vuosia sitten ostin jostain narsissin sipuleita, 
lajikkeen nimi painui unholaan. 
Etsin näitä narskuja joka paikasta, 
kunnes eilen huomasin niitä jälleen pionipenkissäni. 
Noita pikkuisia oli sekoituspussissa (kivikkonarsissi-niminen pussi) mukana muutama sipuli, 
nyt minulla on niitä pikkuisia jälleen, 
mutta mikä on niiden nimi? 

Kukan tötterö on pikkusormenpään kokoinen, 
korkeus noin 10 cm max ja sivulehdet vaalean k.....set.
Kuva valitettavan epätarkka!


Aurinko ei hylännytkään meitä, 
vaikka tuuli on vielä Siperian suunnalla.


Mukavaa alkanutta viikkoa!

28 kommenttia:

  1. Kaunis on Narsissi, ikävä kyllä minä en osaa auttaa... Mutta Pioneja ihailen suuresti! Minäkin tuoksuttelin anoppilassa ihanaa Pionikimppua, niin kesäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuitenkin! Pionin tuoksu on niin ihana, hurmaava!

      Poista
  2. Ihana kimppu!
    Ompas snadi narsku :) Valitettavasti ei oo tiatoo.

    VastaaPoista
  3. Olisiko mininarsissi Tete-a-Tete?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida tete olla, tete on kokonaan kirkkaan keltainen, kiitos kuitenkin!

      Poista
  4. Oi tuota Nöpöä, on se niin kaunis ♥

    VastaaPoista
  5. Jaahas. Nöpö taisi nähdä jotain mielenkiintoista. Laji tuntemus on sen verran huonoa että en voi neuvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpöä taisi kiinnostaa enemmän kevään äänet kuin mamman narsissit! Narskujen maailma on todella upea!!

      Poista
  6. Muistini syöveristä kaivelisin sellaisen kuin narcissus minnow :) Harkitsin sitä itse viime syksyllä. Voisikohan narsissisi olla sellainen? Samannäköisiä on kyl varmasti paljon. Minä kiitollisena muistelen vieläkin, kun tunnistit yhden pionini Shirley Templeksi! Ihanat kukat sait tyttäreltäsi! Kirsikkakääretortusta puhumattakaan. Iloista kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla 'Minnow' sitä itsekin ajattelin, tuo kukan pienuus vain ajatteluttaa, narsissi on todella pikkuinen. Kimppu on niin ihana ja samoin suussa sulava kääretorttu :D

      Kiitos Sametti Hortensia!

      Poista
  7. Olen onneton kasvien nimissä, omienkin nimet ovat unholassa, joten en osaa auttaa. Mutta voin ihalla nimettömiäkin kukkia :) Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kaikkia kukkia saa ja pitää ihailla, vaikka nimilaput olisivat lentäneet maailman tuulien mukana!

      Kiitos Cheri, aurinkoa onkin odoteltu hartaasti!

      Poista
  8. Ei näytä ihan tavalliselta tete-narskulta. Saaripalstan Saila on aika etevä kasvitunnistuksessa, josko hän osaisi auttaa.
    Saitpa ihanan kukkakimpun ja varmasti kääretorttukin oli herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Tete, kaima todellakin on kasvitunnistuksessa melkoinen mestari ja varmaan tuonkin pikkuisen tunnistaisi varmuudella.

      Sain ihanat herkut ja niistä olen niin iloinen!

      Poista
  9. Mahdottoman viehättävä kimppu!
    Siperian tuuliako Nöpö haistelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimppu on uskomattoman viehättävä todellakin! Siperian tuulia, eilen illalla tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin, Nöpöllä onneksi on vahva turkki, häntä ei tuulet hetkauta :D

      Poista
  10. Ihana kukkakimppu! Rapsutuksia Nöpölle;-)) Miau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kimppu oli todellakin! Nöpö kiittää rapsutuksista!

      Poista
  11. Sanoisin että kyseessä on narsissi Minnow. Juuri se jota istutin omaan rosarioon mutta sainkin täysin keltaisia kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Minnow' se varmaan onkin vaikka on kooltaan niin pieni, pienempi kuin muut 'Minnowini', vaikka kasvupaikan laatu on lähes samanlainen. Joskus tulee yllätyksiä kylvöistä - iloisia tai harmillisia!

      Poista
  12. Upeat kuvat. Emännällä pitää olla hyvä vartija.

    VastaaPoista
  13. Iiihana pikkunarsissi! ja voi apua mitä suorituspaineita tuossa ylempänä ladataan :-D
    Narsisseja on satoja lajeja ja kymmeniätuhansia lajikkeita... Niin että millään varmuuden tapaisellakaan en pysty mitään sanomaan. Tuolla on kyllä tasettimainen kukka ja Minnowin värit, joten ehkä se on se, mataluudesta huolimatta (sen korkeudeksi kerrotaan yleensä ale 20 cm). Saman tapainen kukka on esim. luonnonlajilla N. rupicola, 10-16 cm, mutta se taitaa olla tummemman keltainen. Jotkut jonquilla-ryhmän narsissit ovat myös tuon tapaisia, mutta ne lienevät yleensä korkeampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, ammattitaitosi on todella huikeaa. En ihan mahdottomasti yleensä lajikkeiden syövereihin paneudu, mutta nämä narsissit ovat ihan eri juttu. Kukkamaailman kaunottaren syvät synnyt ovat hyvin kiinnostavia.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!