Olen ollut reissussa, en aivan siellä minne piti mennä, mutta lomalla kuitenkin. Kurvattiin Kolin ja Lieksan kautta Rukalle ja sitten alkoi säätiedot olemaan sitä luokkaa, että pohjoisempaan ei sitten jatkettukaan. Mutta niin tällä kertaa. Rukalle on rakennettu jonkinmoinen sirkus ihmisille, jotka tykkäävät liukua ja keikkua erilaisissa härpäkkeissä, minua se ei oikein kiinnosta. Hyvä sänky ja aamupala sekä mahdollisuus mennä sellaiseen paikkaa tarpomaan, missä muita ihmisiä ei liiemmin ole, se onnistui ja kyllähän me kiipeiltiin ylös ja alas keppiemme kanssa kilometritolkulla vaarojen rinteitä ja nautimme. Samaan aikaan Rukalla oli KLL:n suunnistuksen Suomen mestaruuskisat ja siellä kaiken ikäiset koululaiset suunnistivat siis juosten ylös ja alas rinteitä, ihailimme. Huikea vauhti ja liikunnan ilo heilläkin ja tuo ilo meitä yhdisti.
 |
| Suunnistajien kilpailukeskus |
 |
| Varis ihmettelee ihmisten menoa. |
 |
| Maaruska hiljalleen alkamassa |
 |
| Rukallakin on harrastettu säilömistä, samoin meillä. |
Kotiin palattiin ja saman tein purin matkalaukut tapani mukaan - en tykkää lojuvista matkatavaroista ollenkaan. Seuraavana aamuna sitten se alkoi - virtapiikki. Aluksi kevyesti tein kotihommia ja illalla maalausryhmässä sudin ikonia. Tänään keksin, että pelargoni-ikkunat täytyy valmiiksi pestä. Pesin ja samalla pesin kaikki muutkin ikkunat, no olohuoneen ikkunat jäi. En tykkää pestä ikkunoita ollenkaan, mutta jotenkin sekin puuha vietteli enkä malttanut lopettaa. Nyt olen aika väsynyt, ehkä onnellinenkin.
Ikkunanpesun jälkeen kävin katsomassa, että vieläkö meillä kukkii. Haave ja tavoite on, että aina kukkisi pakkasista pakkasiin ja tavoite ei iso ole ja sen ehkä olen saavuttanut. Nyt on kukilla hyvä kukkia, kun on lämmintä ja kosteaa. Mutta mitä ihmettä! Laitoin kuistilla olleet pihakengät jalkaan ja joku oli piilottanut kenkääni kukkasipuleita. Tein pikaisen kyselykierroksen ja kaikilla oli aina joku muu ehdokas jäynän tekemiseen. Se jäi siis arvoitukseksi.
 |
| Kengässä oli jonkun talvivarasto - helmihyasintin ja fritillaria meleagriksen sipuleita satunnainen määrä. |
 |
| Onkohan tämä nyt syksyn merkki? |
 |
| Japaninlobelian (Lobelia sessilifolia) kukka on niin kaunis! |
 |
| Boscobel-kaunotar kukki poissa ollessani, sade oli ressukkaa kiusannut |
 |
| Lavakauluksessa kukki punahattu. Se siementää aika mukavasti, että saan niillä paikattua talven tuhot. |
 |
| Valkoiset pallot kukkivat ihanasti! |
 |
| Konnanyrtti (Chelone) kukkii, sitä odottelinkin. Konnanlilja vielä on nupulla. |
 |
| Sinisten kukkien suma. Ritarinkannus lopettelee kukintaa, clematis Blekitny Aniol löytyi luikertelemassa ritareiden ja japaninukonhattujen (Aconitum yezoense) seassa, onneksi löytyi! Tuo aconitum on ehkä aloittamassa maailmanvalloitusta, mutta aion sitä hillitä! |
 |
| Punalatva (Eupatorium) 'Phantom' on matala ja upea kukkija juuri nyt. |
 |
| Anemone hupehensis |
 |
| Ja tietenkin ihanuusesikkoni 'Belarina' on aloittanut kukinnan. |
 |
| Matala kultapallo 'Goldquelle' ei kaatuile, se on saman korkuinen kuin vieressä olevat pensasmustikat. Kukinta alkamassa. |
 |
| Sinistä sekamelskaa. |
Vielä on kukintaa tulossa, ensimmäiset myrkkyliljat nostavat nuppujaan kerrankin oikeaan aikaan!
Onkohan nyt loppukesä vai syksy, enpä osaa sanoa. Mutta ilman henki ja pimenevät illat varmaan vievät meitä syksyä kohti. Lomareissulla nähtiin kurkien hiljalleen kokoontuvan, ne eivät vielä pidä kiirettä, tosin kurjet tietävät sään muutokset. Toivottavasti viipyvät vielä pitkään!
Lupasin kuvasarjan tomaatinsiementen fermentaatiosta. Ajatuksena on siis poistaa siemenen ympäriltä hyytelömäinen kelmu, joka estää siementä itämästä ennen sopivaa hetkeä. Tuo limakerros sisältää mahdollisesti myös taudinaiheuttajia ja haluan siis poistaa sen. Tämä tapa matkii siis luonnon omaa prosessia.
Aluksi leikkaa tomaatti halki ja kaavi siemenet vaikka kannelliseen lasipurkkiin. Jätä siemenet muutamaksi päiväksi huoneenlämpöön. Prosessin aikana nestepintaan voin muodostua vaalea ketto tai hiukan hometta, mutta se ei haittaa. Purkin läpi näet myös, milloin siemenet ovat valmiita ja ketto siemenen ympäriltä on poistunut. Jos siementaskussa ei ole paljoa siemeniä tai hyytelömassaa, voit lisätä hieman vettä purkkiin.
 |
| Ketto siemenen ympäriltä on poistunut |
Huuhtele siemenet. Voit laittaa purkkiin vettä, hyvät siemenet painuvat pohjaan, huonot nousevat pinnalle. Huuhtelen itse vielä siemenet lankasihdissä puhtaaksi ja sen jälkeen laitan siemenet kuivumaan talouspaperin päälle. Anna siementen kuivua kunnolla. Itse pussitan siemenet teepusseihin, eli sellaisiin pusseihin, joihin voi laittaa teen puruja. Toivottavasti kuvat selvensivät tekstiä.
Huomenna onkin sitten aika mennä Tampereelle hammaslääkäriin. Onneksi minulla on ihana hammaslääkäri!
 |
| Preeriaväriminttu (Monarda fistulosa) |
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚
Reissunne kuulostaa mukavalta, vaikka alkuperäinen suunnitelma muuttuikin. Tuollaiset virtapiikit ovat niin hyödyllisiä, silloin saa tehtyä sellaisia hommia, jotka eivät yleensä innosta. Ikkunanpesu kuuluu ilman muuta tehtäviin, joihin tarvitaan virtapiikki.
VastaaPoistaOli kiva nähdä noin mukaisia kuvia tämän hetken puutarhasta. Syksy tuntuu selvästi ilmassa, mutta onneksi kukkia vielä löytyy. Punahatuillasi on hieno kukkapaljous, minusta tuntuu myös, että tämä kesä on ollut niille mieleinen. Siementaimia kehittyy paljon sekä siellä että täällä. Konnayrtti näyttää tosi kauniilta!
Todella havainnollinen kuvasarja ohjeineen fermentoinnista! Paljon kiitoksia!
Meillä oli todella kiva reissu ja saimme levättyä ja oltua luonnossa - aivan siis rauhassa kuukkeleiden seurassa. Seuraavan kerran lähdemme taas Jäämerelle. Virtapiikit kannattaa käyttää hyväksi kun sellainen tulee, nyt sattui tuon ikkunanpesun kanssa, siitä en todellakaan pidä, mutta olen aina tyytyväinen, kun urakka on tullut tehtyä.
PoistaKiitos, vielä kukkii aika paljonkin ja se on tavoitteeni. Kukkien määrä tosin on vähäisempi, mutta vihreiden versostojen keskellä ilahduttavat. Punahatut kukkivat nyt todella kovasti, vaikka joskus talvi niitä kurittaa. Vaikka viime talvi oli koetteleva, tuhoa se ei paljoakaan tehnyt, onneksi. Punahatuista tulee siementaimia aina ja niillä on katoa hyvä korjata. Konnanyrtti on todella kaunis myös minun mielestäni.
Hyvä, että kuvasarja oli ymmärrettävä. Olen vuosia tomaatin siemeniä fermentoinut ja ollut tyytyväinen lopputulokseen.
Dear Saila!
VastaaPoistaIt was a nice place you went to. I associate Ruka with winter sports. Is that right? We watch a lot of TV in the winter, and there are often competitions there.
Yes, autumn has come here too. The evenings are so dark and cool. The Echinacea you have in bloom is amazing! Cleone has such beautiful flowers, but they never have time to bloom here, and neither do the autumn anemones. Yours are so beautiful. Beautiful Monarda too.
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaWe drove to Ruka via Eastern Finland, and we had plans to continue further north, but the weather forecast promised quite rainy conditions, so we stayed in Ruka. In winter, Ruka really does host both cross-country skiing and ski jumping competitions.
Autumn has started, and I hope it will be gentle! The evenings have darkened and are cool, almost feeling cold. There are still quite a lot of flowers in the garden, and I'm happy about that! That monarda is already quite a big bush; it’s very important for butterflies and bumblebees.
All the best to You!
Hugs!
Onpa teillä ollut kiva reissu. Kivat kuvat olet ottanut.
VastaaPoistaMeidänkin piti tulla Lappiin mutta mieheni tuli niin kipeäksi, että emme ajaneet Kajaania kauemmaksi Nurmeksesta.. Asuntoautossa on pykälävaihteet ja minä olen aina ajanut automaattivaihteella. Ei voitu edes kuskia vaihtaa.
Meillä oli kiva reissu ja parasta oli se, ettei luonnossa ollut itikoita! Täällä kotona on todella vihaisia hyttysiä! Onpa todella harmillista, että miehesi tuli kipeäksi, pienen retken teitte kuitenkin ja se aina ilahduttaa. Sairaana lomareissu ei oikein tunnu kivalta, meillä vuosi sitten isäntä oli osan matkasta kuumeessa. Enpä minäkään osaisi enää ajaa manuaalivaihteilla, automaattiin olen niin tottunut.
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaTaisi olla oikein hyvä loma kun sait ladattua pattereita. Ikkunan pesu ei ole minunkaan suosikki tehtävä mutta tuntuu hyvälle kun se on tehty. Syksyn tunne on myös täällä, ja saimme vihdoin sadetta. Minäkin kerään tomaatin siemenet talteen, mutta laitan ne leivinpaperille, ne ei tartu siihen. Hienosti kukkii sinulla ihanat Punahatut ja kaikki muut. En ole noin monta hienoa Monardaa nähnyt ennen. Minulla ne tulee ykisttäin tai kaksittain..
Terveisin Marika
Hei Marika!
PoistaMeillä oli todella kiva loma ja sain levättyä, ladattua pattereita. Ikkunanpesu on meillä jo paremman puolella, onneksi. Syksy on saapunut. Matkan varrella näimme kurkia, onneksi niillä ei näyttänyt olevan vielä kiirettä etelään. Tomaatinsiemeniä todellakin kannattaa kerätä, jos on löytänyt mieleisen lajikkeen. Vielä puutarhassa kukkii ja kasvimaalla tuo iso monarda. Punahatut ovat todella innostuneet kukkimaan.
Looks like you had fun, were productive and finished by being very well satisfied. Seems like a great combination to me!
VastaaPoistaIt was really a nice trip up north and then that window cleaning, luckily I've got a 'power surge', now I feel good!
PoistaNuo tommoiset massaturistikohteet kuten Ruka ovat kyllä aika järkkyjä. Ihanasti sait sieltä luontovoimaa kuitenkin!
VastaaPoistaVau, ikkunoiden pesua. Naurattaa tuo "väsynyt, ehkä onnellinenkin" :-D
Olipa mukava yllätys puutarhakengässä! Mainio jäynä.
Voi että tuo sininen yhdistelmä Blekitny Aniol & ukonhattu & ritarinkannus on aivan ihana. Ja voi että tuo kaunis preeriaväriminttu kukkii ihanasti.
Mahdollisimman mukavaa hammaslääkärireissua!
Massaturistikohteet on järkkyjä ja Rukalle oli rakennettu vielä lisää kaikenmaailman härpäkkeitä, onneksi kävellen pääsi vielä sellaiseen paikkaan, missä ei ollut muita ihmisiä, vain kuukkeleita. Virtapiikki tuli ja ikkunoita tuli pestyä ja olo on onnellinen!
PoistaKukahan tuon jäynän teki? Tytär oli aivan varma, että se oli Muru. Muru taas oli aivan varman, että se oli kattomaalari ja itse ajattelin meidän kuopusta. Selvyyttä ei saatu, mutta jäynä naunatti!
Sininen yhdistelmä on hieman sekainen, mutta kaunis minustakin ja siellä se Blekitny Aniol luikerteli kuten ajattelinkin. Tuo ukonhattu aikoo valloittaa maailmaa, haluatko siitä osan - voisin sen tuoda luennolle. Minulla on kasvimaalla preeriaväriminttua tuo puska ja aidanne. Aidanne hieman kärsi, kun keväällä sitä siistin, mutta vahvistuu.
Hammaslääkärireissu oli lempeä, mutta perjantaina menen uudelleen ja silloin kevenee hammaskalusto ja pankkitili reippaanlaisesti.
Mukavan kuuloinen reissu teillä, vaikka muutoksia tulikin! Se on ihan hyvä olla liikkeellä joustavalla mielellä😄
VastaaPoistaVai että virtapiikki? Mistähän sellaisen tuohon ikkunanpesuun saisi?! Edelleen vain kaksi ikkunaa on meillä pesty, eikä minkäänlaista innostusta lisätoimiin ole näkyvissä😅
Lobelia sessilifolia on niin äärettömän kaunis ja kiva loppukesän kukkija. Onneksi se minullakin oli näköjään hengissä, vaikka olin yrittänyt hukuttaa sen toisten kasvien alle.
Keräätkö japaninukonhatusta siemeniä? Jos keräät, niin olisin niistä kovin kiinnostunut.
Juuri oli puutarhaystäväni kanssa puhetta tuosta siementen fermentoinnista. Hän on sitä kokeillut. Kuulostaa mielenkiintoiselta!
Reissu oli mukava ja pääsimme liikkumaan ilman sadetta, sää suosi. Nyt meillä ei oikein ollut aikaa lähteä ihan pohjoiseen, ensi vuonna sitten. Lyhyt ja rentouttava loma. Joskus tulee virtapiikkejä. Vastahankoisesti aloitin, kun ajattelin, että saan pelakuut suoraan ikkunoille ja siitä se sitten lähti, enkä malttanut sitten lopettaa. Vielä olisi vähän pestävää kuitenkin.
PoistaLobelia sessilifolia on todella kaunis ja sitä pitää katsoa läheltä. Sen sävy on upea!
En kerää japaninukonhatusta siemeniä, mutta voin tuoda sinulle taimen jos huolit. Se on alunperin Vakka-taimesta ja näköjään innostunut maailman valloittamisesta.
Siementen fermentointi on mukavaa hommaa ja olen ollut tyytyväinen lopputulokseen.
Ensi vuonna reissuun paremmalla onnella!
PoistaNo jos sinulta taimi maailmanvalloittajasta liikenee, niin en tietenkään pistä hanttiin😍Eiköhän me jossain kohtaa tavata kuitenkin!
Varmaan tavataan, olen tulossa Sailan luennolle ilman muuta ensi tiistaina.
PoistaTervetuloa takaisin!
VastaaPoistaKiitos, ihan pohjoiseen ei tällä kertaa menty - ensi kesänä sitten.
PoistaHyvä olisi harrastaa kotimaanmatkailua myös. Teillä olikin mukava matka pohjoiseen, ja sieltä sait virtaa kotiaskareisiin. Meillä matkustelu rajoittuu kodin ja mökin välille ;) Puutarhahommiin on aina mukava palata pienenkin irtioton jälkeen. Ikkunanpesu jäi minulta viime keväältä, saa nähdä kuinka käy nyt syksyllä. Olipas mukava yllätys noissa puutarhakengissä, toivottavasti tekijä selviää. Tuo siementen fermentointi on mielenkiintoista puuhaa ja kiitos hyvistä perusteluista. Sinä varmasti tiedät jo ammattisi perusteella jotakin asiasta, otaksun. Mukavaa syksyn jatkoa teille sinne ja toivotaan että säätyyppi ei kovin sateiseksi muuttuisi!
VastaaPoistaOlemme tulleet isännän kanssa sellaiseen lopputulemaan, että kotimaankin (ja vähän Norjan ja Ruotsinkin) matkailu kannattaa, nähtävää riittää eikä ole liian kaukana. Sieltä saa virtaa ja iloa, toki samaa saa mökiltä. Tällainen irtiotto piristää ja siitä saa puhtia pihahommiin ja ikkunanpesuunkin.
PoistaOtin sipulit pois puutarhakengistä ja laitoin ne kuistin lattialle, kaikki yhtä lukuunottamatta ovat kadonneet eli kätkö kengässä saattaa olla jonkun nelijalkaisen.
Tykkään, että fermentoimalla saan hyvät siemenet toki monta muutakin hyvää keinoa on olemassa.
Kaunis kiitos! Toivottavasti sadetta ei tulisi - perunannosto on kesken vielä. Huomenna kai poutaa ja sitten taas sateen uhka kasvaa.
Energiaa olet kyllä Lapin luonnosta tuliaisina tuonut....
VastaaPoistaTurismikeskittymät ei houkuta meitäkään - luonto se on, joka "antaa sitä jotain"
- en tiedä edes mitä.... tiedätkö sinä?
Oi tuota herkkää... anemonea - hih, hupehensis kuulostaa niin ihanalta!
Boscobel sen sijaan kaipaa hellää käden kosketusta, silitystä....
Totta, patterit tuli ladattua pohjoisessa! Hotellissa tykkään nukkua, mutta tuollaiset sirkukset ei kiinnosta, pitää päästä kuukkelien kanssa luontoon! Luonto antaa - koen, että minulla keuhkot aukeaa ja päästä putoaa kaikki turha pois. Luonnossa en juurikaan ajattele, koen hetkiä mitä näen ja tunnen.
PoistaTuo anemone hupehensis on kyllä herkkä!
Boscobel on niin kaunis ruusu, aivan ihana ja se kaipasi hellää kosketusta!
Reissussa on mukavaa, mutta kotiinkin on kiva palata. Virtaa on kerätty. Hieno tunne, kun saa tehtyä monta juttua pienessä ajassa. Usein sitä lykkää hommia, vaikka niihin ei lopulta mene kauaakaan.
VastaaPoistaTotta ja kotiin on aina ihana palata, siihen tavallisen turvalliseen arkeen. Akut latautui ja uudella innolla taas kaikkea kivaa saa tehtyä - usein vain on se aloittamisen vaikeus, minulle tosin tulee usein myös lopettamisen vaikeus!
PoistaNoissa Rukan maisemissa olimme myös me. Mutta ihan vähän aikaisemmin.
VastaaPoistaSamoilla reiteillä siis kuljettiin. Pohjoisemmaksi ei sitten menty, kun luvattiin kovaa sadetta.
PoistaNiin oltiin. Ja se ihmis paljous tuolla on vasta alkamassa. Mutta kiva oli käydä.
VastaaPoistaLueskelin Anne blogista, että sielläpäin tekin olitte. Pohjoisemmaksi ei menty, kun säätyyppi muuttui. Lapsia oli aika paljon, siellä oli koululiikuntaliiton SM-suunnistukset, kiva oli niitä katsella!
PoistaTus flores se ven muy bonitas todavía. Diste un bonito paseo. Besos.
VastaaPoistaThanks! We went on vacation in Lapland and the scenery there is beautiful! There are still plenty of flowers blooming, even though it's been very rainy and there was a frost once. All the best to you!
Poista