Olen täällä joitakin kertoja kirjoittanut Rytörinteestä ja sen vaiheista. Vieläkin, vaikka rinnettä on aktiivisesti siivottu ja hoidettu, sieltä löytyy maasta nousevia - mielestäni ikäviä - kätköjä, viimeksi lasinsirpaleita ja vanha deodoranttipullo. Se oli kai jonkin aikakauden jätehuoltoa, jota en koskaan voinut ymmärtää. Siitä siis nimi Rytörinne.
 |
| Tulikukka (Verbascum) Rytörinteessä, joka siis meidän mäellä on harvinaisuus! |
Nyt rinne on saanut useamman uuden asukkaan muutaman vuoden sisällä, viimeksi Austin-ruusut ja yhden uuden taimettamani neilikan. Rinne on ilmeisimmin muuttumassa Rytörinteestä ruusurinteeksi. Paikka on hyvin otollinen aroille kasveille - suojaisa ja vesi ei kivikasassa seiso. Nyt viimeisin suunnitelmani ja aloitettu toteutus on reunustaa rinteen alaosa erilaisilla isoilla kasveilla kuten siperiankurjenmiekoilla (iris sibirica) ja kuunliljoilla (hosta). Kuunliljoja tilasinkin muutaman liljan ohella Särkän perennataimistolta. Tein tilauksen, kun en ollut varma, milloin meidän auton nokka kääntyy pohjoiseen, jossa tuo upea taimisto olisi matkan varrella. Laitan kokonaisuudesta kuvaa myöhemmin. Mutta ne ihanat ruusut, viidestä Austin-ruusustani kukkii neljä. Nämä kaunottaret vain ovat niin käsittämättömän kauniita ja se ihana, hento ruusun tuoksu, joka leijuu ilmassa ohi kulkiessani!
 |
| The Pilgrim |
 |
| Boscobel |
 |
| Claire Austin |
 |
| Lady of Shalott |
 |
| Taimettamani Amurinneilikka (Dianthus amurensis) |
Sadonkorjuu on siis hyvässä vauhdissa. Kasvihuoneessa kasvavat avomaankurkut ovat tuottaneet satoa todella paljon, ja pian poistan kasvustot. Tomaattien satokausi on myös hyvässä vauhdissa, säilöntä alkaa pian, samoin siementen fermentointi. Valkosipulit ja iso osa sipuleista on nostettu. Mehua keitin tänään viisi maijallista (Saft-Maja) , mehustus jatkuu, kunnes taas pääsemme keräämään marjoja. Tänään olikin otollinen sää mehustamiselle, vettä satoi koko iltapäivän. Ensimmäiset meloonit ovat pian korjuukypsiä.
 |
| Mökkieväitä kasvimaalta |
 |
| Hiukan kukkasatoakin... |
 |
| Valkosipulisato oli erinomainen, kuvassa lajike Kodaver. |
 |
| Sipuleita kuivumassa. |
Harmittaa, kun koneelle en ole oikein ehtinyt postauksiin kommentoimaan. Touhua on riittänyt niin omissa askareissa ja viime viikolla meillä oli pieniä vieraita mummon ja ukin ilona. Mutta loppukesä ilmoittelee jo tulostaan. Illat ovat alkaneet hämärtyä ja viileääkin on ollut. Illalla on ihanaa hiljentyä neuleen kanssa sohvannurkkaan. Nyt sain valmiiksi nuorimmaisen Murun villapuvun ja muutaman parin sukkia. Neuleet pääosin merinovillasta, kahden sukkaparin kudoin puuvilla-merinovilla -sekoitelangasta.
 |
| Kuva hieman vääristää sävyä, eli tuo lanka on sammaleenvihreää, napeissa traktorit. |
Elokuu rientää vauhdilla eteenpäin, nautin tästä ajasta suunnattomasti!
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚
Ihanaa satoa. En ole jaksanut tehdä mitään! Saamaton olo.
VastaaPoistaKaunis kiitos! Joskus on niin, että tulee saamaton olo - niin käy myös minulla.
PoistaDear Saila!
VastaaPoistaI will give you a long comment tomorrow.
All the best!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaThank You!
All the best to You!
Hugs!
Dear Saila!
VastaaPoistaI am always so impressed by your energy. It is incredible what you can do. I also have the Verbascum you show. It is beautiful, but it behaves like a weed here. You have been very lucky with your Austin roses. The colors are so beautiful on them. They also have such a lovely scent on them. As always with you an impressive crop of everything possible. Great knitted set for the youngest member of the family too.
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaThank you, my friend! I don’t know if I have more energy, right now I’m just excited that after years of working I get to express myself and this is what I want to do and have dreamed of! Verbascum and digitalis have both been plants that I’ve tried to grow for years, and now I’ve somewhat succeeded with them. There’s one Verbascum seedling that I’m protecting. I don’t know why they just don’t want to grow here. I’m really happy with the Austin roses! They are so beautiful and wonderful scent. Harvesting is going on now, I’m preserving for just the two of us and for the kids’ families. I really enjoy that too. Right now, I’m thinking about a new knit for the grandchildren and also need to start a travel knit. Soon it will be time for our trip north, and as always the dream is the Arctic Ocean!
All the best to You!
Hugs!
Hienoa satoa teillä. Minä säilön kurkut kymmenen litran ämpäriin ja sieltä otamme sitten purkkiin . Kurkut on kellarissa.
VastaaPoistaIhania ruusuja olet saanut kukkaan .Onneksi rinne on muuttanut muotoaan. Meillä on myös yksi rinne missä on ollut vaikka mitä. Vaahtomuovi patjoja, pienkoneita,purkkeja ja purnukoita . Istutin sinne myös aikoinaan kaikkea. Kitkin tikapuilla....nyt en enää jaksa. Voi olla että vieläkin löytyisi jotain jos alkaisi työstämään.
Satoa on tullut todella hyvin ja säilönyt olen jo aika paljon. Ennen laitoin kurkut myös ämpäreihin, mutta nyt kun lapset ovat maailmalla, he mieluummin ottavat pienempiä purkkeja mukaansa, siksi purkkikoko on pienentynyt.
PoistaNuo Austinit ovat todella ihania ja vaikka ne ovat vielä pieniä, ne kukkivat kovasti. Rinne on muuttanut muotoaan, mutta töitä on tehty ja 'aarteita' löytynyt melkoinen määrä samoin kuin sinunkin rinteessäsi! Onneksi on jätehuolto ja kierrätys!
How splendid that you have successfully returned waste ground to an area of productivity and beauty. Watch out for broken glass if you need to work the soil. Your yield of vegetables is impressive and you have invested a good deal of effort in canning and processing. Kudos to you. The colours and symmetry in your garden are exceptional, I wish that I could see it! Very best wishes - David
VastaaPoistaHere many used to bury almost all garbage in the ground, I still remember those times. Great fortune is that times have changed and proper waste management has come in place, sorting into different recycling streams and recycling!
PoistaNow the slope is blooming and I'm happy about it! At heart, I'm more of a productive gardener and I want to grow everything for the family that we can't always get from the store. You can get tomatoes, but tomatoes are like wine, the flavor determines my choice of variety. So I preserve them for the whole family. I greatly enjoy a blooming garden, it also attracts butterflies and small birds. In your summer greenhouse, a redstart has been living, very lovely! Thank you, David!
Rytörinne on selvästi vauhdilla muuttumassa Ruusurinteeksi. Ihanat Austinit vetävät taatusti katseen puoleensa.
VastaaPoistaNaapurin tontilta löytyi vuosien ajan jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa. Siinä on joskus sijainnut paikallisen maanviljelijän kaatopaikka eli kaikki turhaksi koettu on ennen nykyisiä jätehuoltomääräyksiä haudattu maahan. Nyttemmin maasta ei enää nouse yllätyksiä, onneksi.
Blogiasi seuraamassa voisi kuvitella sinun ruokkivan kokonaisen kylän. Niin paljon monipuolista syötävää löytyy syksyn mittaan varastoistasi.
Minun piti tänään nostaa valkosipulit, mutta kaatosade siirtää työn edemmäs. Tavalliset sipulit nostin viime viikolla.
Muru saa aivan ihanan neulesetin.
Rytörinne on tosiaan muuttumassa Ruusurinteeksi, Austinit viihtyvät siellä todella hyvin ja ne ovat niin ihania ruusuja! Käyn niitä tuoksuttelemassa ja katsomassa aivan joka päivä!
PoistaOnneksi on uusi jätehuolto ja määräykset, vaikka siltikin aina joskus metsästä löytyy telkkareita, sohvia sun muita! Mutta kierrätys on niin tärkeä asia ja onneksi ihmiset ovat siitä innostuneet. Nuo maahan kätketyt jätteet ovat ihan kauheita!
No en ihan koko kylää ruoki, mutta minulla on iso pesua ja se kasvaa koko ajan. Kasvatan niin kauan kuin voimia on ja nautin siitä, kuten säilönnästäkin!
Sateita on tullut ja toivottavasti sait valkosipulisi maasta. Odottelen niin lämpimiä iltoja ja öitä, mutta villasukkia pitää etsiskellä!
Kiitos! Nuorin Muru saa lämmintä päälle, seuraavan villavaatteet menevät pian puikoille.
Tulikukka on sitkeistä sitkein kasvamaan, varmastikin tuo valkokukkainen myös. Komea se on suurine lehtineen. Ihanat ruusut ja muut ovat valtaamassa Rytörinteen. Sitkeä olet muuttaessasi rytöpaikan ruusurinteeksi. Meilläkin oli naapurin (nykyisin meidän) rinne paikka, mihin he heittivät kai rappusilta kaiken joutavan - kalutuista luista lääkepulloihin sun muihin peltitölkkeihin. Poissa näkyvistä - poissa mielestä kai. Kunnes ne vuosikymmenten päästä pulpahtavat sinivuokkojen kukkiessa esille.
VastaaPoistaSinä olet aloittanut jo puikkokauden, mikä sen ihanampaa. Se on mukavaa iltojen askaretta ja rentouttaa pitkän päivän päätteeksi. Muru saa kauniin villapuvun. Ihanaa aikaa eletään nyt, marjojen keruu ja kaikenlainen säilöminen vie aikaa mutta silti aikaa löytyy myös kukkien ihasteluun! Nautinnollista elokuun alkua teille sinne.
Tulikukka varmaan on sitkeä, meillä se ei vain viihdy - olen sitä testannut kerran jos toisenkin. Komea se on ja pojalla tulikukkaa kasvaa pitkin pihaa itsestään, meillä ei kylvettynäkään paitsi tuo yksi ja yksi siementaimi.
PoistaRytörinteen on ruusut vallanneet ja isolta osin olen saanut sen siivottua, kaikkea on löytynyt! Onneksi on jätehuolto muuttunut, vaikka silti jotkut kantavat metsään jos vaikka mitä!
Oikeastaan kudon koko ajan kesät talvet aina illalla ja nyt pienin Muru sai villapuvun. Seuraava menee puikoille. Nyt aivan ihanaa säilömisen aikaa, juuri sain mehut keitettyä ja pian on omenoiden ja tomaattien vuoro. Talvella on sitten mitä ottaa ruualle, tykkään kovasti!
Kukkia käyn ihastelemassa joka päivä, nautin niistä, vaikka kimppuja en juurikaan tee. Kaunis kiitos!
Ruusuista tuo Lady of Shalott on kyllä minun lempparini. Kaikenlaista sinä olet ehtinytkin saada aikaan. Puikotkin ovat ehtineet kaiken muun touhun lomassa heilua. Olet kyllä tosi tehokas!
VastaaPoistaRytörinne on muuntunut pikku hiljaa sinun käsissäsi oikein kauniiksi. Kiva seurata projektiasi!
Lady of Shalott on niin hehkuvan herkullisen oranssi, aivan ihana! En tiedä olenko tehokas, puuhastelen mieluisia hommia pihalla ja illalla sitten telkkaria katsellessa kudon. Rytörinne alkaa muovautumaan hiljalleen tahtomaani suuntaan viimein. Postissa taimipaketti odottelee!
PoistaIhania ruusuja. Nuata ei täälä kannata eres kokeella. Nostan käret suasiolla pystyhyn. Moon huano tekemähän mitää muuta ku lykkäämähän tavaraa pakkaasehen. Pitääs joku muuki tyyli säilöä opetella. Sulla ei oo vapaa-aijan ongelmia ku kurontakausiki o jo alakanu.
VastaaPoistaAustineita mietin pitkään, mutta Anulla niitä oli ja Särkän perennataimistolla oli niitä myynnissä eli rohkenin sitten. Talveksi ne sitten suojaan kyllä ja hyvin meni viime talvi. Se on hyvä tyyli lykätä pakkaseen, teen sitäkin, mutta vähän sitten muutakin. Vapaa-ajanongelmia ei ole, kudon aina kesät talvet iltaisin ja päivällä puuhaan sitten kaikkea muuta mieluista, siivous ja ikkunanpesu eivät innosta ollenkaan, pian ikkunanpesukin täytyy aloittaa.
PoistaIhanaa satoa ja kauneimmat ruusut ikinä. Ja aivan supersöpöset lasten neuleet 🥰🥰🥰🥰
VastaaPoistaKaunis kiitos Enkulin käsityöt! Nuo ruusut ovat niin upeita! Murulle tein villapuvun ja seuraavan villapuku menee pian puikoille.
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaSinulla on paljon työtä , kun saat noin paljon satoa. Mutta maistuu ihanalle ihan omat säilykkeet. Ruusut on kauniit ja sinun kukkamaa ja daaliat ihania. Ihana puku pienokaiselle, et kyllä istu peukaloja pyöritellen, koskaan.
Terveisiä Marika
Hei Marika!
PoistaSatoa tulee ihanasti, mutta oikeastaan en laske sitä työksi - pidän siitä kovasti ja nautin puuhatessani. Omat säilykkeet maistuvat todella ja mukava antaa niitä lapsillekin.
Nyt kukkii, Austinit ovat todella ihania, samoin daaliat! Yksi villapuku tuli valmiiksi ja pian aloitan seuraavaa, meillä on pikkuisia ja heille on kivaa neuloa samalla kun katselen telkkaria.
Aika herkulliset eväät teillä!
VastaaPoistaJa ihan superpaljon puuhaa kuulostaa olevan, neulekausikin jo alkanut. Minä vasta suunnittelen josku tarttuvani puikkoihin;)
Kiitos, kasvimaalta on aina kiva hakea evästä mökille, kaikenlaista herkkua. Puuhaa on ja se on mieleistä. Neulon koko ajan, kesälläkin aina iltaisin kun päivän työt on tehty. Minulla on muutamia projekteja mielessä ja aloitan ne toisen pikkuisen villapuvulla, hain Merino Storm -lankaa ja se on todella ihana neuloa eikä kutita.
PoistaMe encanta todo. Besos.
VastaaPoistaThank You, Teresa!
Poista