Lehdet ovat lähes kaikki jo pudonneet puusta ja lehtiä viety kasvihuoneeseen katteeksi, kukkasipulit ovat maassa, samoin valkosipulit ja syyskylvöt suurimmaksi osaksi tehty ja tänään hain postista joululahjan, jonka olin ostanut itselleni. Laatikollinen ihania pionin juurakoita, jotka luujauholla evästin maan poveen. Nyt on siis se aika, aika jolloin mörökölli voi aloittaa talviunen. Toki ulkona voin tehdä vaikka mitä ja ehkä täytyykin. Talvikylvöjen kanssa puuhaa vielä riittää, mutta se ei ole akuuttia ja varmaan isäntä ajaa ruohonleikkurilla syksyn lehtiä - no se on säästä kiinni. Ja jos haluan hifistellä niin varmaan en saa sormia pidettyä pois kukkapenkistä eli nyt jo taimelle nousseet lemmikit (Myosotit) käyn perkaamassa pois - ainakin suurimman osan vääristä paikoista.
Nämä saniaiset ovat kestäneet ne muutaman pakkasyöt, joita meilläkin oli.
Tänään hain postista sen ihanan paketin pionin juurakoita, suuria ja voimakkaita upeilla silmuilla, erinomaisen hyvin pakattuna. Kaikille oli paikka ajateltuna ja nyt ne on istutettu. Bonuksena sain vielä pionien siemeniä, joka ilahdutti suunnattomasti. Tilasin ne keväällä Suomen Pionistit Ry:ltä
![]() |
Tällä kertaa tilasin vain viisi uutta juurakkoa. |
Istutuksen jälkeen vielä katselin kukkamaitani, aika täyttä alkaa olemaan eli jostain pitää luopua tai siirtää uuteen paikkaa, ehkä tehdä uusi kukkapenkki. Ensiapuna ajattelin siirtää pionipenkistä pensasmustikan taimia lavakaulukseen, siitä paikasta avautuisi lisää tarpeellista tilaa eli ehkä sen teen vielä ennen talvea.
Ametistiukonhattu (Aconitum carmichaelii) ei vielä ole avannut kukkiaan, mutta kerrattukukkainen esikko (Primula) on taas - oikeastaan se on kukkinut melkein koko kesän, toki hieman tuurittain. Istutin sen viereen muutamia taimettamiani kerrottukukkaisia esikoita lisää. Esikoiden taimetus onnistui tosi hyvin eli sinisävyisiä esikoita on nyt luvassa lisää ja toivon, ettei talvi ole niille tai muillekaan puutarhan kasveille liian ankara.
Tämä ei ole ruokablogi, mutta tomaattien rakastajana laitan vielä tomaattikeiton ohjeen. Se ei ole kovin monimutkainen ja tein sitä alkuviikosta.
![]() |
Tomaatteja, sipulia, valkosipulia, hiukan perunaa ja mausteeksi basilikaöljyä ja mustaapippuria. |
![]() |
Paahdoin ainekset uunissa. |
![]() |
Sauvasekoittimella tein tasaisen keiton, lisäsin hieman kermaa ja todella vähän suolaa. Aurajuuston kanssa hyvin maukasta. |
Viikonloppuna alkaa taas talviaika eli sangen sopiva hetki alkaa miettimään Joulujuttuja hiukan jo enemmän. Yleensä Jouluni alkaa Pyhäinpäivänä.
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚
Laita vain reseptejä ja kiitos tästäkin. Meillä on koko ajan tomaattia kotona useammassa muodossa. Yritin saada kauppapuutarhan esikot yhtymään alppi- ja lehtoesikoihin, mutta vielä ei ole onnistanut. En onnistu pionien kanssa, mutta tytär sitäkin paremmin. Sinulla on jännittävä kevät edessä♥♥♥ Sitä ennen kuitenkin joulutouhuja ja sen ajan kukkia. Ostin elämäni ensimmäisen ruusubegonian, oranssin, Nyt piti hakea toinen, vien sen ädille. Huomenna pakataan länsirannikolle. Mukavaa viikkoa♥♥♥
VastaaPoistaSaniaiset näyttävät hauskoilta syksyn lehtien seurassa. Mahtavia pioninjuurakoita! Noita oli varmasti ilo piilotella maan poveen. Ja todella kaunis tuo esikko, oikea söpöliini. Tomaattikeitto näyttää hyvältä teon alla ja valmiina. Taatusti makoisaa!
VastaaPoista