Syyskuu on edennyt vauhdilla. On suuri ilo, että lämpö hellii vielä näin ihanasti, jotta loputkin nuputtelevat kukat avautuvat ja jo kukkineet alkavat tuleentumaan. Vilkkaan viikonlopun jälkeen tein kameran kanssa kierroksen kukkamailla katsomassa, löytyykö muuta kuin valvatteja kukkapenkeistä ja onneksi löytyi - oli toki valvattejakin. Mutta kukkapenkkien siivous etenee joutuin, kunhan saan sopivan raon aloitukselle.
Jotenkin tuntuu, että sisääntulon penkkiin on kertynyt paljon syksyn kukkijoita. Clematis mandhurica, enkelinperhoangervo (Gillenia trifoliata) ja sinikämmen (Glaucidium palmatum) hoitavat alkukesän kukinnan sipulikukkien ja kotimaisten orkideoiden kanssa, siitä jatkaa kuunliljat (Hosta) ja sitten on vuorossa nämä loppukesän kukkijat. Lähes jatkuvakukintaisiksi (kunhan ensin alkavat) voisi sanoa maanpeittoruusu 'Sommarwind' ja kissanhäntäkukka (komealuppio Sanguisorba hakusanensis). Kukinnallaan ihastuttavat myös syysvuokot (Anemone tomentosa), mutta olen todennut, että meillä niitä on aivan liian vähän.
Viimeinen kukkijamme nupulla, ametistiukonhattu (Aconitum carmichaelii) |
Konnanyrteissä (Chelone obliqua) on lupaavasti nuppuja |
...samoin konnanliljassa (Tricystis) |
Syyskimikin 'Pink Spike' (Cimicifuga ramosa) sävy on ihana! |
Kierros jatkui pionipenkin ympäri. Siellä muutama syysvuokko oli kukassa, samoin varsin suosittuna siivekkäiden parissa purppurapunalatva 'Phantom' (Eupatorium purpureum). 'Phantomin' alapuolella kukkii myskimalvan vieressä matalakasvuinen kultapallo 'Goldquelle' (Rudbeckia laciniata). Suosin näitä matalaksi jalostettuja syysihanuuksia! Tässäkin kukkamaassa on yksi siirtolohkare - no iso kivi kuitenkin, sen vieressä kasvaa Aconitum yezoense. Se onkin tehnyt jälleen muutaman siementaimenkin, mutta onneksi se ei ole maailmanvalloittajatyyppiä ollenkaan! Jaloängelmä (Thalictrum delavayi) keinuu tuulessa yli kahden metrin kukkavanalla ja sitä ei ole toistaiseksi kaatanut mikään myrsytuuli!
Kivipellossa syyspuuhia riittää ja toivon ehtiväni myös kukkapenkkeihin. Kukkasipuleita on hankittu maltillisesti tänä vuonna, vaikka varmasti tulen sitä harmittelemaan ensi keväänä, no aika näyttää. Tänään on luvassa vielä ikonimaalausta illalla.
Oikein mukavaa alkaneen uuden viikon jatkoa sinulle!
💚
Ihanat kukkijat!
VastaaPoistaDear Saila,
VastaaPoistaYour garden and all the flowers are so beautiful. Your Sanguisorba looks absolutely fantastic! Chleone has interesting flowers. Mine is too shady to bloom, so I'll probably have to move it. Your autumn anemones are incredibly beautiful. It looks like they are doing very well with you. Your last picture of the Admiral butterfly is very nice!
All the best to you!
Hugs
Hei Saila!
VastaaPoistaSinulla on vielä tosi paljon kukkia. Syksyn kasvit on tosi kauniit. Syysanemone on lopulta löytynyt minunkin puutarhasta, mutta toivon että ne uudet myös selviävät, ja kukkii hienosti ensi kesänä. Minulla on vaikeuksia suomenkielisillä nimeillä, en oikein aina tiedä kasvien nimiä. Helleborus kukkii nyt, aivan ihana. Syyskimikki on komea, se ei vaan halua kukkia minulla, ja tyttären puutarhassa se on loistava.
Niin paljon ihania kasveja.
Oikein hyvää uutta viikkoa.
Terveisin Marika
Paljon on vielä kaikkea. Hyvin kuvattu. Erityisesti tuo ametistiukonhattukuva on todella hieno!
VastaaPoistaSuorastaan liikuttavan söpöt nuo kissanhännät.
VastaaPoistaOnneksi paljon kaunista kukintaa riittää myös näin syksyllä.
VastaaPoistaIhanat syysvuokot. Minä en saa niitä viihtymään puutarhassa. Kaksi kokeilua on päättynyt niiden osalta huonosti, joten olen luovuttanyt.
Upeasti kukkii vielä. Eikä kukinnasta uskoisi, että ollaan syyskuussa.
VastaaPoista