lauantai 16. elokuuta 2025

Eloa elokuussa

Kesä on kääntynyt uudelle jaksolle. Sää on viilentynyt, usva nousee iltasella ja yöt ovat pimentyneet. Puutarhassa on sävymaailma alkanut voimistumaan ja valkoiset kukat toimivat kuin lyhtyinä hämärtyvässä illassa.

Lilium regale

Loput liljatkin ovat alkaneet kukintansa. Rakastan siis nuokkuvakukkaisia kasveja, etenkin liljoja. Jossain ihmeellisessä kevään kaipuussa viime keväänä olen hankkinut orientaalililjoja useampiakin, joiden kukka nousee lautasen kokoisena kohti taivasta ja tuoksu leijuu pihassa tuulen mukana. Asumme mäen päällä, joten voimakas liljan tuoksu leijailee tuulen mukana keventyen, astmakohtausta en siis ole saanut. Vastaisuudessa pitäydyn nuokkuvakukkaisissa, mutta uskon, että nämä orientaalit kestävät meillä varmaan ainakin siksi, että ne eivät ehkä kuitenkaan ole suosikkejani, vaikka onhan ne kauniita - niin aina käy. Orientaalit ovat kasvussa sellaisissa paikoissa, missä tuuli niitä keinuttaa ja tuoksu vaimenee.


Roselily 'Monika'

Lilium 'Salmon Party'


Tämän pitäisi olla Montego Bay', mutta Lidl-lotossa olen saanut jotain ihan muuta. Tämä luonnossa kalvakkaan keltainen lilja on sävyltään kaunis.

Lilium 'Purple Lady'

Lilium 'Honeymoon'

Mutta palaan näihin nuokkuvakukkaisiin, joiden kukintaa nyt edustavat tällä hetkellä Asiatica-ryhmän liljat lilium leichtlinii ja lilium lancifolium. Lilium leichtlinii on hurmannut minut aivan täysin ja useampi komea kukkavana nouseekin korkealle lilium lancifoliumin lähellä - sen kukinta tänä vuonna ei olekaan niin upea kuin ennen. Tiikerinlilja on siis lapsuudenkodin kukkiani myös, kotona ne kasvoivat vähän siellä ja täällä.


 

Perhoset, kimalaiset ja kukkakärpäset ovat saapuneet meidänkin pihaan. Vuosia olen panostanut niin kasvimaalla kuin kukkapenkeissä näihin loppukesän mesibaareihin, ja asiakkaita niissä käykin tiheään tahtiin!




Digitalis ferruginea v. schischkinii kukkii jälleen komeasti ja suosiota silläkin on kimalaisten parissa. Tämä on todella upea loppukesän kukkija!








Preeriaväriminttuaidanne on hyvin suosittu!



Viimeiset ukonhatut (Aconitum) kukkivat ja tämä aika on hortensioiden juhlaa. Hortensioistani jo vähän laitoinkin edelliseen postaukseen. Siroukonhatun (joka meillä viihtyy erityisen hyvin ja tekee maltillisesti siementaimia), kasvaa hiljalleen myös viime vuoden hortensia 'Bombshell' rinnalla.

Hydrangea paniculata 'Bombshell'

Siroukonhattu (Aconitus yezoense)

Sadonkorjuu on edennyt. Parsakaalia sain hyvin, mutta kukkakaalille tapahtui jotain ja sato jäi aika pieneksi - lieneekö kovalla helteellä osuutensa. Valkosipulisato oli erinomainen ja sipuleiden siistiminen on ohjelmassa. Avomaankurkkuja tulee hyvin ja niitä ensimmäisen erän olen säilönyt. Sipuleita on kuivumassa ja niidenkin sato on hyvä. Perunoihin tuli versorutto ja varret siivosin kasvimaalta pois hyvin tarkkaan. Jostain syystä porkkana on innostunut kukkimaan, mutta satoa silti tulee riittävästi meille, samoin nauriita ja purjoja. Jättisipuli on hyvin myös onnistunut - taimikasvatus siemenetanassa varmasti edesauttoi hyvään kasvuun. Kesäkukkamaan tsinniat, daaliat ja leijonankidat kukkivat kauniisti. Omat tomaatit ovat jälleen ihania! Eli säistä huolimatta kasvimaa on voinut hyvin ja satoa tulee - siitä olen hyvin kiitollinen!


Kesä on vierähtänyt todella nopeasti. Olemme eläneet kahdessa kodissa, enemmän mökillä, johtuen remontista, joka etenee ja pian suurelta osin valmistunee eli katto ja ulkovuori ovat lähes valmiina, sitten isäntä pääsee jatkamaan kuistin loppuun. Hämärtyvinä iltoina hiippailemme isännän kanssa usein ulos katsomaan lepakoiden lentoa. Mökkinaapurissa on talo joka on ollut hyvin kauan tyhjillään ja lepakot ovat löytäneet sieltä asuinpaikan. Myös pimeäkuvausta olen opetellut ja viikolla uusikuu on saanut minut pauloihinsa, kuukuvia olen ottanut todella paljon yrittäen saada taitoani kasvamaan.

Yöllä satoi vettä hyvin rankasti ja ukkonenkin paukkui. Nyt tuulee ja vähän aikaa odottelen, mustikkametsä kutsuu! Nyt täytynee ottaa mustikkaämpäriin kansi mukaan, viimeksi meinasin pyörällä kaatua, kun täysi ämpäri hemputti ohjausta sinne ja tänne, menin vain puuta päin - onneksi vauhti ei ollut kovin kova!


Mukavaa viikonloppua sinulle!

💚

16 kommenttia:

  1. Dear Saila!
    You have so many beautiful flowers! You have huge amount of everything! Your lilies are so lovely. They bloom one year here, and then they don't come back. The oriental lilies are always my favorites. The scent of them are lovely.

    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      A beautiful thank you for your words! It is unfortunate that the lilies only bloom for one year; it would be desirable if the blooming lasted for several years, as that often happens with us. Oriental lilies are really large, beautiful, and fragrant, however, I personally prefer those Asian lilies.

      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
  2. Ihanasti sanottu tuo, että valkeat kukat ovat kuin lyhtyjä syyskesän illassa; sitä ne tosiaan ovat. Kuukuvasi vasta kaunis onkin!
    Olemme samoilla linjoilla liljojen suhteen. Paitsi etten minä edes keväthuumassa ostaisi noiden isokukkaisten aasialaisten sipuleita :-D Leichtliniin sen sijaan ostaisin heti! Onpa aivan ihana!
    Upeaa satoa! Täällä olen aivan liekeissä ensimmäisestä hyvästä valkosipulisadosta ikinä. Kyllä siitä vain tulee niin hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesästä on valkoisilla kukilla on ihmeellinen valon voima hämärässä ja sitä ihailen!
      En tiedä mikä keväthurma iski Lidlin kukkasipulilaatikolla keväällä ja niin vain tuli noita orientaaleja meille, vastoin kaikkia ajatuksiani. No ne kukkivat paikoissa, jotka ovat tuolla pionien keskellä ja saavat siellä sitten viettää aikaansa kuten tahtoo. Tuo leichtlinii on aivan ihana!
      Uskon, että olet liekeissä upeasta valkosipulisadostasi - omien valkosipuleiden aromi on ihan parasta eli lokakuulla kannattaa laittaa uudet kynnet kasvuun juuri niin, että ehtivät juurtua, mutta ei itää, saat sitten taas heinäkuun lopulla/elokuun alussa flunssalääkettä! Tein skeipeistä valkosipulisuolaa ja osan laitoin ruokiin, erinomainen vihannes tuo valkosipuli!

      Poista
  3. Hei Saila!
    Ihania liljoja sinulla, tunnen tuoksun tänne saakka. Ihana hempeä tuoksu tuossa isossa liljassa. Taitaa olla sama joka löytyy tyttären puutarhassa. Minun liljat ei oikein voi hyvin, kaikenlaiset ötökät on niitä syönyt. Kaunis kuva kuusta. Onneksi et satuttanut itseäsi ja marjat pysyi tallella. Minä kaaduin pyörällä ja olen aivan sininen koko vasemmalla puolella. Pyörätieltä kun tulee ulos maantielle on metalliportti, ja siitä tuli joku lista ulos, tämä varmaan meni pyörän sisään ja minä kaaduin, ei ollut kiva mutta meni kuitenkin aika hyvin.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika!
      Noissa suurikukkaisissa liljoissa on todella vahva tuoksu ja leijuu kauas, kevyenä tuoksuna tuulen mukana! Harmi, että ötökät ovat liljojasi syöneet, tosin kevät ja alkukesä oli liljoillekin oikullinen, varmaan sekin vaikutti! Kiitos, opettelen pimeäkuvausta parhaillaan ja mökillä kuu nousee niin, että saan sitä kuvattua.
      Onneksi minulla ei ollut liikaa vauhtia ja marjat eivät kaatuneet, se olisi harmittanut! Sinulle sattuikin sitten vakavampi pyöräonnettomuus, onneksi varmaan ei mennyt luita poikki ja tullut aivotärähdystä, vaikka mustelmia tulikin! Toivottavasti toivut pian!

      Poista
  4. Liljat onkin kukkineet nyt kauniisti. Hienoja ovat. Tuo Lilium regale on laitettava hankintalistalle. Valkoset värit kasveissa on hienot, meillä kukki puulilja 'Pretty Woman' ikkunan alla penkissä ja olipa voimakas tuoksultaan. Rantapenkistä ei nyt noussukkaan kukkimaan. Nyt kukassa on Lilium ryhmän liljoja, Tiikerililja ja kerrottu 'Flore Pleno'. Samoin tuo Lilium leichtlinii pitkillä varsilla kukkii. Eilen tulevoo saitta silimälläpitäen sidoin tukeen noita kaunokaisia ja illalla ihmettelin kun puseron olokapiä ol ruskiissa värissä, siitepölyä ol liljoista! Nyt suatiin viimeyön ja tämänaamun sateista vettä 32mm. kerralla. Kyllä luonnolle hyvvee tek! Oikukas kevät vei avomaankurkut miulta ja en nyt säilö niitä, tomattia ja paprikoita tulloo, chiliäkin kasvaa. Paholaisenhilloa keitän, on hyvä pizza kastikkeenakin käyttee. Syyshohdekukat ei selevinny, mutta kesäpäivänhatut rehottaa ja sade kaatel niitä. Kaunis on tuo sormustinkukkakin. On komea kukkija tuokin ruskosormustinkukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä liljat alkoivat viimein kukkimaan ja tuo lilium regale on kukkinut aika pitkään, tykkään siitä kovasti! Puuliljoja minulla ei olekaan ja tuo sinun onkin melko korkea ja hyvä että tuit korkeita kasveja ennen sateen ja ukkosen tuloa! Tykkään kovasti tuosta lilium leichtliniistä ja toki tiikerinliljastakin! Siitepölyä liljoista kyllä aina saa kun niitä käsittelee.
      Jopa teille tulikin vettä, meille myös yöllä satoi melkoisesti ja ukkonen kävi! Minun piti mennä tänään mustikkaan, onneksi en lähtenyt, kovia kuuroja on tullut pitkin päivää. Me olemmekin sadetta saaneet aika useinkin, teilläpäin onkin ollut kuivempaa.
      Avomaan kurkut minulla kasvaa kasvihuoneessa ja ohjasin ne kasvuun ylöspäin että on helppo korjata satoa. Tomaatteja tulee myös ja toivottavasti paprikoita ja chilejäkin.
      Kasvit ja kukkijat ovat olleet tämän rankemman sateen kanssa kovilla ja laossa on kukkia minullakin! Ruskosormustinkukka on kyllä komea!

      Poista
  5. Olen moneen kertaan ajatellut, etten enää hanki liljojen sipuleja liljakukkoihin kyllästyneenä, mutta kuviasi katsoessani, voisin ehkä kuitenkin jonkun sipulin kaivaa talon eteläpuolen pionipenkkiin. Siellä kaivattaisiin tähän aikaan vähän lisää kukkia ja liljat näkyisivät aika kauas, ja ne eivät haittaisi pioneja. Nuokkuvista tykkään enemmän kuin värililjoista, orientaalililjat ovat myös aika hyviä tietyissä paikoissa. Tiikerililjat ovat myös hyvä valinta. Täytyypä miettiä.
    Digitalis ferruginea v. schischkinii on ihan huikean kaunis, oih sentään. Muutenkin tässä jutussa oli monta kaunista kukkijaa.
    Satoa on saanut sekä syödä että säilöä. Sellaista aikaa eletään, hienolta näyttää sinunkin satosi. Olette olleet tosi ahkeria mökillä, tsemppiä urakan jatkamiseen.

    VastaaPoista
  6. Kauniita liljoja. Harmi vain, että orientalit tuoksuvat minustakin hieman liian voimakkaasti. Tuo 'Roselily Monika' on ihana. Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  7. Meillä oli entisessä pihassa valkoliljoja, ja niissäkin on hyvin voimakas öisin leijuva tuoksu. Kaunis kuukuva!

    VastaaPoista
  8. Lepakoita tosiaan lentelee aika paljon. Ovat kyllä mestareita lentämään. Suosittelen tarakkaan levyä ja ämpäri siihen kiinni tai etukori.

    VastaaPoista
  9. Hauska juttu tuo 'Montego Bay'si. Minullakin on alunperin Lidlistä Montego Bay:nä ostettu lilja, jonka sain ystävältäni ja joka osottautuikin samanlaiseksi vaaleankeltaiseksi liljaksi. En ollut yhtään pahoillani!
    Ihana leichtlinii. Minullekin pitäisi sitä nyt syksyllä tulla. Saapa nähdä kuinka sen kanssa käy.
    Mahtava tuo digitalis ja kukkii ihanan myöhään!
    Kaunis on kuutamokuvasi😊

    VastaaPoista
  10. Ohhoh mitä kukka loistoa. Tosiaan, lepakoita näkee nyt todella paljon.

    VastaaPoista
  11. Ihanaa kukkaloistoa. Varsinkin nuo liljat ihan sykähdyttävät.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!