sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Keltainen vahinko ja hiljalleen toteutuva haave

 Vuosia sitten palaan lenkiltä. Kävelytieltä on suora näkymä pionipenkkiini, siellä on jotain todella outoa! Pakko kiihdyttää vauhtia katsomaan, näenkö väärin. Silloin keltaiset pionit olivat todella kalliita (ja silloin minulla niitä ei ollut ainuttakaan) ja oli käynyt kuitenkin hyvä vahinko, näin meille oli muuttanut ensimmäinen keltainen Itoh-pioni. Elin silloin keltasiedätyksen aikaa, mutta jos sain siedätykseeni tällaista keltahoitoa, se oli tervetullutta. 

Keltaisten kukkien kuvaaminen on joskus haasteellista, pahoittelen kuvieni laatua.

Kyseessä oli siis Itoh-pioni 'Lemon Dream', aikainen ja heleän keltainen, kukan keskellä on hiljalleen lisääntyvä puna ja kukan sävy iän myötä haalistuu.


Hiljalleen keltaisia pioneita olen hankkinut lisää. Seuraava oli hybridi 'Lemon Chiffon' (hybridi). Sen sävy on vaaleampi, sitruunaisempi. 



Keltaisia Itoheja tämän jälkeen meille on muuttanut useampiakin, pidän niistä kovin. Itoh-pioneista pääset lukemaan lisää täältä


Garden Treasure

'Garden Treasure' avautuva kukka

Viking Full Moon

Upean keltaisen 'Sonoma Halon' kukintaa odottelen vielä, jo sen nuppu on kaunis! Laitan kuvia sitten, kun kaunotar avaa kukkansa!

Vielä pari keltainen-persikka keltainen-pinkki -sävyisiä Itoheja. 'Lollipopissa' saattaa kukka vaihdella vuosittain. Tänä vuonna kaikki kukat siinä ovat samanlaisia, mutta viime vuonna Lollipopissa oli täysin tumman fuksian punaisia ja puoliksi fuksian punaisiakin kukkia - ihanaa, että se haluaa vuosittain vaihdella kukan sävyä.

Kaikista keltaisista pioneistani en vielä ole saanut ensikukintaa, kuten esimerkiksi 'Roy Pehrsson's  Best Yellow',  'Sonoma Floozy' ja 'Shining Light', laskisin myös 

Lollipop

'Lollipop' viime kesän kukinta


'Singing in the Rain' ensikukinta

Pahoittelen, jos kukkien nimet aiheuttivat teille korvamadon!

Itohit ovat pääsääntöisesti siis vankkavartisia ja niitä harvemmin täytyy tukea. Lehdet muistuttavat puupionin lehtiä ja niillä on pitkä kukinta-aika, nuput mielenkiintoisia useimmilla lajikkeilla. Osa Itohien kukista 'piiloutuvat' lehtien suojaan.

Keltaisia (lasken keltaisiksi siis nekin, joissa on muutakin sävyä, kuten raitoja tai keltaisen kehittyvyyttä keltainen-persikka -sävystä kukan loppuun, viimein keltaiseen) on siis kaikkiaan 11 kpl, joista pari on hybridiä ja tietenkin keltainen aarteeni paeonia mlokosewitschii, josta tänne blogiin olen jo laittanut lukuisia kuvia!

Ja sitten hiljalleen toteutuva haave...

Haaveenani on kauan ollut cottage garden -henkinen puutarha Tasha Tudorin ja Beatrix Potterin henkeen muodostuva puutarha ja hiljalleen sitä kohden puutarhani on matkalla. Eilen illalta muutamia kuvia (otettu kaukaa, jotta oheiskasvi-invaasiota ei niin näkyisi). Nyt kukkivat pionit, digitalikset, hieman keltasauramoa, iirikset, liljat aloittelevat ja pian loput clematiksetkin...

Pionipenkin alaosa

Pionipenkin alaosa

Kolmiopenkki puuvaraston seinustalta


Valkoista kukintaa puuvaraston seinustalta kolmiopenkistä



Rytörinne

Rytörinne

Rytörinne

Ihanat neilikat Rytörinteessä

Rytörinteen verikurjenpolvet

Sinistä sekamelskaa Rytörinteessä

Aarteeni, jota suojelen kissankellolta 'Edelweiss'

Sisääntulon tummien ja vaaleiden kukkien penkki

Autotallin muuripenkki, pulskaneilikka upeassa kukassa.

Kesäkuu oli vauhtia täynnä, nyt toiveena on että hieman vauhti hiljenee. Nyt minulla on ollut aikaa nauttia pitkään odottamastani pionien kukinnasta! Siihen rinnalle on tullut vahvasti upeiden iiristen ja neilikoiden kukinnat. 

Sade ja tuuli on riepotellut puutarhaa ja mökin remonttia, valitettavasti tänäänkin sadetta on luvassa. Toivon sydämestäni, että teillä kaikilla jotka osallistutte Avoimeen puutarhaan, sää olisi suosiollinen! Itse en nyt tänä vuonna pääse osallistumaan.

Kaikkea hyvää Sinulle!

💚

38 kommenttia:

  1. Kyllä vaan keltainenkin on upea väri. Tuo Lollipop näyttää merkilliseltä. Kuin kaksi eri väristä pionia kinastelisi, kumman värisiä ollaan.
    Cottage garden -unelmasi on jo pitkällä toteutumassa. Sormustinkukilla on siinä tehtävässä merkittävä osa. Näyttävät kauniilta pionien kumppaneina.
    Eilen satoi ja tuuli, tänään sataa. Toistaiseksi pionit eivät ole vielä täysin rähmällään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta ja huomasin, että jos joku väri puuttuu, eivät muutkaan loista samalla tavalla. Lollipop on merkillinen pioni ja vuosittain se vaihtelee, millainen se haluaa olla - minusta todella mielenkiintoinen ja olen iloinen, että sain sellaisen juurakon, jolla geenit tähän vaihteluun on vahvat!
      Gottage garden etenee puutarhassani ja kun viimein sain sormustinkukat meillä kasvamaan niin olin siitä todella onnellinen, se luo hyvää pohjaa tuolle haaveelleni.
      Meillä ei eilen paljoa satanut, hiukan koleaa oli ja välillä aurinko näkyi - tänään on satanut, onneksi pionit ovat kestäneet!

      Poista
  2. Dear Saila!
    Your peonies and your cottagegarden looks very beautiful. Your yellow ITOH peonies looks like a dream. I wonder if many of mine have a wrong name. When I see your 'Lollipop' I understand why you said that mine maybe was not the same. I'm so frustrated about the wrong name among peonies. When I buy them they have a name, but when they bloom it's not correct name after all. I agree with you, yellow peonies are very beautiful. I want more of them!

    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      Thank You so much! Yellow peonies are truly beautiful! Some of them are dreamily light, like dreams! It's really unfortunate that you didn't get Itohi when you were buying it! Itoh's are significantly more expensive (at least here in Finland) and it's always hoped to get the right peony. Of course, there are always packaging errors, but it's annoying! That 'Lemon Dream' was a packaging error - I was happy about that! I told the peony breeder (peony garden) about it and I received compensation for the error, even though I didn't demand it!
      Hopefully you will find beautiful yellow peonies with the correct name!

      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
  3. Onpa monenlaista keltaisen sävyä, keltainen on kaunis väri. Haave taisi toteutua runsain mitoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on kaunis väri ja tuntuu, että puutarhani kaipasi tuota sävyä! Haave on alkanut toteutumaan hiljalleen ja siitä olen iloinen!

      Poista
  4. Keltaisia pioneja en ole koskaan nähnyt. Ovatkin aika kauniin värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on suhteellisen uusi sävy pioneissa, pääasiassa Itoheissa, mutta hentoa keltaista myös hybrideissä. Tykkään kovasti itsekin!

      Poista
  5. Hei Saila!
    Miten ihania sinun pionit on ja sinun kukkapenkit. Lollipop on aivan ihana, en ole semmoista nähnyt muuta kuin sinulla. Kukkapenkkisi on ihania, sormuskukat on lempikukkiani mutta tänä vuonna niitä on liian vähän, täytyy taas laittaa uusia .
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika!
      Kaunis kiitos sanoistasi! Kukkapenkit kaipaisivat hiukan siistijää, mutta täällä meillä on satanut niin paljon, että odottelen poutaa. Lollipop on aivan ihana Itoh, tykkään siitä kovasti ja joka vuosi se muuttaa kukkiensa väriä. Minulla meni kauan, että sain sormustinkukat kasvamaan, viimein onnistui! Tykkään niistä myös todella paljon!

      Poista
  6. Oli todella kiva nähdä nämä keltaiset pionisi, itoheissa niitä tosiaan löytyy. Yllätyin kuitenkin, että niitä on noin monta erilaista.
    Olet aivan selvästi saavuttanut haaveesi! Rytörinne on ihan mahdottoman kaunis, kaikkea muuta kuin nimi antaa ymmärtä :). Pionit ja sormustinkukat näyttävät sointuvan hyvin yhteen ja kukkivat samaan aikaan. Minä aina yllätyin, mihin uusiin paikkoihin sormustinkukat siirtyvät omatoimisesti.
    Sateessa kitkeminen on tylsää, ainakin jos yrittää pitää hanskoja kädessä. Saisi pitää jo paussia. Meille on ennustettu tiistaiksi noin 40 mm sadetta, toivon, ettei tuo määrä toteudu, varsinkin kuin muinakin päivinä saattaa sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaisia Itoheja on aika monta ja muutama hennon keltainen hybrideissäkin eli valikoimaa on ja muutama keltainen vielä haaveena.
      Haaveeni on hiljalleen toteutumassa ja kukintaa on juuri niin kuin toivoinkin! Täytyy sanoa, että Rytörinteen ilme on muuttunut alkuajoista, mutta nimeä on hankala muuttaa, kun isäntäkin sen jo oppi. Pionit ja sormustinkukat sopivat todella hyvin yhteen, molemmissa on samaa herkkyyttä ja mielestäni tuo keltasauramokin tuo oman mausteensa noiden kahden liittoon.
      Sateessa kitkeminen on tosi rassaavaa, hanskat pitää olla hyvät - ainoa hetki, jolloin pidän muovihanskoja, muuten kitken puutarhahanskojen kanssa. Toivon myös, että sateet jo hiljalleen loppuisivat, niin märkää on joka paikassa ja pienikin oja melkein tulvii!

      Poista
  7. Kauniita näkymiä! Keltaiset pionit ovat upeita!

    VastaaPoista
  8. Kiitos hienosta keltaisesta kattauksesta. Minulla vasta siedätys menossa, mutta silti jokainen keltainen pioni näytti ihan namupalalta.
    Kovin on ruma nimi kauniilla ihanalla penkillä. Siellähän on kaikki kaunis ja kiinnostava. Saattaisivat Tasha ja Beatrix ottaa mallia sinun puutarhastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tuo keltasiedätys on minulle niin tuttu, mutta tulin värin kanssa sinuiksi, tietty keltainen vielä rassaa. Keltaiset pionit ovat todella kauniita!
      Rytörinne oli alkujaan ihan kauhea paikka ja taistelin sen kanssa vuosia. Rinteeseen oli kätketty yhtä ja toista ja siinä kasvoi taikinamarjaa, jonka juuret olivat niin syvällä. Otin ilmeisimmin selkävoiton ja mietin nimen muuttamista, mutta se onkin hankala juttu - isäntä tuntee paikan tuolla nimellä ja siksi en nimeä lähtenyt muuttamaan. Rytörinne on hyvin suojainen paikka ja siellä kasvaa muutama herkempi kasvi aika hyvin. Tasha ja Beatrix ovat suuria esimerkkejäni puutarhanhoidossa eli vielä kuljen heidän perässään.

      Poista
  9. Kävin luonasi kukkaisterapiassa - kiitos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kukkaterapia on ihan parasta, nautiskelen sitä joka päivä!

      Poista
  10. Onpas kauniita kuvia ihanista pioneistasi! Miksihän mie oon noita keltaisia vieroksunu, kun ovatkin noin kauniita! Miulla on yks keltanen ja se on tuolla metsäpuutarhassa vielä nuppuasteella. Hybridi 'Bartzella' on se ja kukkinu jo monena vuotena. Kauniisti käyvät yksiin sormustinkukat ja pionit. Miullakin sormustinkukat vaelteloo minne haluvaat, eikä haitoo. Rytörinnekkin pistää parastaan siellä, eikä oo rytö ensinkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Ulla! Keltaiset pionit ovat todella kauniita ja varmaan tuo Itohien keltaisten pionien kukan keskellä oleva punan määrä on saattanut sinut vieroksumaan niitä. Tuota kukan keskellä olevaa punaa on eri keltaisissa pioneissa eri määrä ja hybrideissä vähemmän. Mulla on myös nuppuasteella Sonoma Halo, joka kukkiessaan on kuin keltainen pallo, siinä kukan keskustan punan määrä on vähäinen. Sormustinkukat ja pionit ovat saman henkisiä herkkiä kukkia ja mielestäni keltasauramo sopii samaan yhteyteen todella hyvin pieninä annoksina. Sormustinkukat vaeltavat, meillä tosin aika vähän vielä. Rytörinne kukkii nyt kauniisti, rytöä siitä olen siivonnut kottikärrykaupalla!

      Poista
  11. Keltaiset pionit ovat upeita ja sinullahan kukkii aivan kaikki.
    Laitoin muuten blogiini ohjeen atc-korttien tekoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaiset pionit ovat todella ihania! Ihan vielä ei kaikki kuki, vanhat kiinanpionit vielä nuputtelevat, aistivat varmaan säätä ja pitävät nuppunsa kiinni.
      Kävin katsomassa ohjetta ja tulen sitä lukemaan vielä useita kertoja, kiitos siitä!

      Poista
  12. Enpäs tiennyt, että keltaisia pioneita on noin monta erilaista. Näistä tuo 'Lemon Chiffon' oli suosikkini. Siinä yhdistyy vähän herkempi keltaisen sävy hyvin kauniiseen kukan muotoon.
    Nuo cottage garden -näkymät ovat hurmaavia ja rytörinne kukkii kuin viimeistä päivää. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaisia pioneita on aika monta ja ne ovat todella kauniita. 'Lemon Chiffon' on todella upea pioni ja se on muuten pörriäisten erityissuosikki jostain syystä, kuten minunkin - se vain on niin ihana! Vaikka se ei ole Itoh, sillä on tuota kukan piilottelutaipumusta ja se tekee siitä niin herkän.
      Cottage garden on ollut haaveeni ja se on alkanut hiljalleen toteutumaan! Kaunis kiitos!

      Poista
  13. Kauniita keltaisia pioneja, ja Lollipop on hauska! Tuo Rytörinne ei ole kyllä rytöä nähnytkään! Vallan upeaa kukintaa😍Näin juuri eilen tuon Edelweissin ihan livenä yhdessä puutarhassa ja on se kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaiset pionit ovat todella kauniita ja tuon Lollipopin kukintaa odotan joka vuosi, että millaiset kukat tänä vuonna! Kiitos! Rytörinne oli rytö alunperin ja aika ison homman sen kanssa olen tehnyt, kaikkia aarteita löytyi - voi jestas - ja niitä juurakoita, taikinamarjan kanssa kävin oikein sylipainin! Edelweiss on todella kaunis ja tuon siemenet tytär toi Alpeilta, siksi se on niin arvokas minulle.

      Poista
  14. Oi, mitä ihania kuvia! Paljon oletkin kerännyt keltaisia pioneja. Ja muutenkin ihania näkymiä puutarhassasi. Olet kyllä tehnyt puutarhastasi aivan ihastuttavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kuvasin kaukaa, ettei oheiskasvit näkyneet! Sateen jälkeen yritän kaikki tungettelijat saada ruotuun, mutta hommaa se vaatii. Naapurin pellolla kasvoi viime vuonna valvattia oikein todella mittavasti, ja toisen naapurin mailla ohdaketta, arvaat vaan, mitä meiltä löytyy ja kumpaisenkin kanssa yritän päästä voitolle.
      Keltaiset pionit ovat todella kauniita!

      Poista
  15. Oi joi miten kaunista eivätkä ne oheiskavit olisi haitanneet, niitä on meillä kaikilla. Upeat keltaiset pionit. Minulla ei ole kuin 'Bartzella', se tarvitsisi kyllä kaverin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Sade sai oheiskasvit myös vankkaan kasvuun ja niitä yritän nyt saada kuriin! Toisaalta oheiskasvit näyttävät maan kunnon ja laadun eli kai niilläkin jokin funktio on.
      Keltaisia pioneita on nyt aika monta saatavilla ja ne ovat hyvin kauniita. Itohin keltaisissa keskellä on punaa vaihtelevassa määrin, hybrideissä (montaa keltaista ei olekaan) punaisen sävy kukan keskellä on vähäisempi. Sonoma Halo, joka juuri aloitti kukintansa, punainen sävy on keltaisten rimpsujen keskellä niin, että niitä ei oikein huomaakaan. Bartzellasi varmasti ilahtuisi kaverista!

      Poista
  16. Ihania keltaisia pioneja ja vielä pysyvät pystyssä ilman tuentaa.
    Keltaista minäkin kaihdoin pitkään nyt on toisin . Olen lisänyt niiden määrää huomattavasti ja ehkä vielä lisään. Pioneja keltaisena en omista yhtään.
    Ihanaa kukintaa sinun "rytö" rinteessä. Se on kaukana nimestään .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaiset pionit ovat ihania ja ne todella pysyvät suurelta osin pystyssä ilman tukea. Hiljalleen keltasiedätyksen myötä on väri tullut elämääni ja siitä olen hyvin iloinen.
      Kiitos, Rytörinne oli rytö ja nimenvaihtoa mietin, mutta tulin siihen lopputulokseen, kun isäntäkin paikan nimellä tunnistaa, että en vaihda nimeä vaikka paikan ilme on muuttunut.

      Poista
  17. Upeaa kukkaloistoa. Lomat on nyt vietetty ja paluu arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Toivottavasti arkeen paluussa oli pehmeä lasku. Teillä oli hieno reissu pohjoisessa!

      Poista
  18. Uskomatonta kukkaloistoa. Ja kyllä sinä minusta keltaisten kukkien kuvaamisessa onnistuit todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Sami! Tuo keltainen on oikukas väri kuvata, samoin tummat sävyt - täytyy melkein metsästää oikeaa valaistusta!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!