maanantai 27. huhtikuuta 2020

Kaikenlaista ja narsisseja

W.P Milner kuvaa täydellisesti, 
kuinka tämä kevät on edennyt.


Surutyö on vienyt enemmän voimia kuin osasin kuvitella. 
 Äidin talossa on vielä tavaraa läpikäymättä, monta muistoa tulee vielä vastaan... 
No kyllä se siitä!

Upeat muuttolinnut ovat kansoittaneet ruokintapaikan, 
eilen kylään tulivat tiklit. 


Harmittaa vielä sekin, kun edellisen postauksen kuvat 
katosivat jonnekin. 
En tiedä johtuuko se siitä, että vanha tietokone sanoi sopimuksensa irti vai onko joku käynyt tekemässä myyräntyötä. 
No, kun joku lapsista käy meillä sitten joskus koronan helpotuttua, niin kysyn tietoteknistä apua heiltä.

Lämmin kiitos kuitenkin kaikille postaukseeni 
kommenttinsa laittaneelle  
💖


 Narsissikausi on siis alkanut. 
Pikkuiset narsissit ovat niin lähellä sydäntäni, 
hiukkasen enemmän kuin isommat sisaruksensa, 
vaikka kauniita nekin ovat. 
Pienet puskevat nuppujaan maasta ja kukkivat jopa sentin varrella, söpöläisiä. 


 Tetet ja balkaninvuokot yhdessä kumartavat pakkaselle, joka yöaikaan niitä nipisti.

Tässä tetet näyttävät aika isoilta, mutta alempi kuva kertoo totuuden.


Tetet ovat suosittu kevään hyödetty narsissi. 
Itse en oikein pidän kaupan hujoppiteteistä, 
mutta nämä maasta nousevat pienet suloisuudet ovat ihania! 
Nämä tetet ovatkin aika isoja, pienempiä kuitenkin kuin takana olevat 'Jetfiret'.



Lisää pikkuisia! 
Narcissus bulbocodium -ryhmään kuuluvat 'Spoirotit' 
ovat täydessä kukassa. 
Narsissin lehdet nousevat heinämäisinä piikkeinä maasta 
ja hennot nuppuvarren niiden suojassa. 
Alemmassa kuvassa kukkaan ovat ehtineet myös 
'Winter Walzer' -narsissit.
'Spoirotit' viihtyvät hyvin pioneiden kanssa saman tyyppisessä kasvualustassa. 'Spoirotin' pienuus tulee hyvin esiin verrokkina vieressä maasta nouseva liljan piippo.

  
'Tete Rosette' -narsissien kukinta on runsautunut vuosi vuodelta. 



 'Rip van Winkle' - ihana keltainen pikkuruinen tupsu, 
näistä tykkään ihan mahdottoman paljon. 
Koskaan en olekaan niitä tuoksutellut, 
pitäisi varmaan. 
Vatsalleen heittäytymällä se onnistuu oikein hyvin!



Suuremmistä narsisseista ensi kukkaan ovat ehtineet 'Carltonit'. Muut vielä nuputtelevat ja odottelevat verholehtien suojassa lämpimämpää säätä.


Yksi ehdoton narsissisuosikkini on 'Jetfire'! 
Enpä tiedä mistä se johtuu, 
mutta näitä meillä kasvaa tosi paljon ja odotan niiden kukintaa. Erittäin suositeltava narsissi! 
Sen kuvaaminen on joskus hiukan haasteellista, 
jotta kukan väri tulisi oikeuksiinsa.

Huhtikuun viimeinen viikko on alkanut, kohta alkaa toukokuu. Kevät on mennyt aivan siivillä! Sipulikukkien aikaa olen kuvannut melko paljon tänä vuonna ja kuvattavaa vielä riittää kun kukinta etenee jatkuen siitä sitten pioneiden luonnonlajien kukintaan. Kevään juhlaa ja kauneutta siis on luvassa vielä paljon!

Kaikkea hyvää teille kaikille lukijoilleni! 
Toivottavasti pysytte terveinä! 



42 kommenttia:

  1. Hurmaavia narsisseja!! <3
    Minulta hävisi kuvia blogista, sieltä täältä, parin kuukauden ajalta viikkos itten.
    Tiedän etten ollut ainoa!
    Bogger teki temppujaan, mutta sain korjattua kuvat takaisin poistamalla "poistetun" kuvan ja lataamalla sen uudelleen tilalle. Onneksi minulla oli vielä suurin osa kyseisistä kuvista tallella!
    Kevään valoa ja iloa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat ihania!

      Onpa mukavaa kuulla, ettei vika ollut minussa vaan bloggerissa - en ole kovin taitava näissä tietoteknisissä jutuissa. Kävin lataamassa kuvat myös uudelleen.

      Kiitos!

      Poista
  2. Minullakin hävisi blogista kuvia edellisestä postauksesta (ei kaikki,vain osa), olisiko joku Bloggerin ongelma sitten ollut? Laitoin ne nyt takaisin paikoilleen, saa nähdä pysyvätkö. Muutenkin ollut tosi nihkeää saada blogia päivitettyä, niin kuvien häviäminen ei auta yhtään.

    Jetfire on myös minun uusi suosikkini! Istutin niitä viime syksynä aidan viereen ja ovat niin ihanan pirteitä muuten vielä aika ruskean maan keskellä. Menivät ehdottomast (jo aika pitkälle...) "näitä lisää" -listalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulinkin, että blogin Autuas olo, Cheri oli asiaa selvitellyt ja hukalle kai kuvat eivät kuitenkaan menneet ja löytyy bloggerin arkistosta. Harmillista kuitenkin! Latasin kuvat omasta arkistosta uudelleen. Oma postaaminen on ollut jonkin aikaa jäissä, mutta nyt on aika aktivoitua eli bloggerin toimimattomuuteen en ole törmännyt.

      Jetfire on ihana narsissi ja sitä kannattaa laittaa joka paikkaan piristykseksi. Se on myös hyvin pitkäikäinen - suosittelen sitä hankkimaan lisää! Nyt onkin hyvä aika tehdä sipulikukkainventaariota ja laittaa lista syksyä varten. Syksyllä minulle ainakin käy niin, kun teen tilausta, että huikea tarjonta sekoittaa pään oikein kunnolla!

      Poista
  3. Kuvapuutteita oli minullakin, taisi olla bloggerin omia sotkoksia.

    Ihania narsisseja sinulla, Rip van winkle on hauska mutta jostain syystä en ole sitä itse ikinä ostoskoriin nostanut. Jetfire on rehellinen perusnarsissi, tykkään kovasti.
    Ihaniahan ne kaikki kevään kukkijat ovat, jopa ensimmäinen voikukka.
    Mukavaa viikkoa ja voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitäpä ne, mutta harmillisia!

      Kiitos! Ri van Winkle on todella hauska pikkuinen tupsu! Mulla niitä oli vuosia, mutta kanta taantui tai painui maan syvyyksiin kukkien vain muutamalla kukalla. Niitä piti hankkia lisää. Suosittelen niitäkin!

      Kevään kukkijat ovat todellakin ihania, niin se voikukka kuin leskenlehtikin!

      Kiitos!

      Poista
  4. Sinulla onkin puutarhassasi paljon kauniita narsisseja.

    Läheisen omaisen poismeno on aina hyvin raskasta ja raastavaa. Niin moni asia ja rakas muisto, kun saa kaipauksen nousemaan aina uudelleen pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, aika paljon niitä on, mutta ei vielä riittävästi kuitenkaan!

      Isän kohdalla en oikein päässyt tekemään surutyötä kunnolla, joten se jatkui vuosia. Äidin kohdalla prosessi on toisenlainen, vei kyllä voimat ihan totaalisesti.

      Poista
  5. Voi että, voimia surutyöhön.
    Ihana ja kuvaava tuo W. P Milner, ja nimen takia sitä täytyykin hankkia tännekin, oli sitten minkälainen kukka tahansa :-D Narsisseja ei voi olla liikaa.
    Ihastuttavat nuo sinunkin Spoirotit. Siinä on jotain niin herkkää, puutarhakierrokselle suostunut ystävä sanoi, että ovat kuin silkkipaperia - niin tosiaan ovat. Ja sitten on narsisseja, kuten tuo Carlton, jolla riittää rotevuutta vaikka muille jakaa, vaikea mieltääkään sitä ihan lähisukulaiseksi.
    Kuvia on täälläkin hävinnyt sieltä täältä, kannattaa vain ladata ne sinne postaukseen uudestaan. Blogger temppuillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hiljalleen kevääseen herään!

      Sain vuosia sitten ensimmäisen kerran W.P.Milneriä tuliaiseksi kummitytöltä, kun hän kävi Irlannissa jossain kukkasipuliparatiisissa. Se on todella kaunis ja herkkä narsissi, suositeltava sellaiseen paikkaan, jossa se ei näy, mutta jossa sen huomaa - siellä sen kauneus tulee esille parhaiten. Narsisseja ei koskaan ole liikaa! Sanoinkin kummitytölle, että tulikohan mulla viime syksynä työtapaturma ja tilasin narskuja liian vähän - no oikeasti niitä tilaan aina paljon, koskaan en kuitenkaan ilmeisesti riittävästi! Ensi syksyyn mulla on tarkoitus laittaa niitä paaaaljon metsäpuutarhaan (siis tilaan narskuja ja sorrun alenarskuihin aina).

      Spoirot on todella ihana todella pikkuinen narsissi, suosikki ja vallankin maapohjan kanssa krantun tillipionin kanssa se komppaa oikein hyvin. Mulla on jossain tulossa vielä toista pikkuista narcissus romieuxii 'Julia Jane' -narsissia. Kukat ovat todellakin kuin silkkipaperia! Eipä tosiaan uskoisi, että rotevat isot narskut ovat samaan perhettä näiden pikkuruisten kanssa.

      Juu, latasin uudelleen kuvat eilen, onneksi ne olivat tallessa.

      Poista
  6. Tosi mukavaa kuulla sinusta. Surun kanssa tulee tutuksi, mutta aikaa se vie. Me emme sinua unohda, ole rauhassa.
    Blogger on taas temppuillut. Autuas olo -blogin Cheri on ollut Boggeriin yhteydessä ja hän on saanut vastauksen, jonka voit lukea täältä: https://autuasolo.blogspot.com/2020/04/ilottomia-paivia.html. Jos vastauksesta olisi sinulle apua.
    Sinulla on toinen toistaan kauniimpia narsisseja. Tuo Spoirot on söpöäkin söpömpi. Edellisvuosien tetet kukkivat tänä vuonna hienosti puutarhassa. Pian täytyy käydä kaivamassa tämän vuoden pääsiäisen tetet niiden seuraksi.
    Mukavaa vappuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni! Tämä kevät on ollut kyllä aika rankka ja sitten tuli tuo koronaepidemiakin vielä ja kaikki piristysmessut jäivät käymättä. No toisaalta onhan kaikessa hyvätkin puolensa, kun oikein niitä tarkastelee.

      Kävin lukemassa Cherin postauksen, kiitos vinkistä. Latasin oman arkiston kautta kuvat uudelleen.

      Olen ihan hurahtanut näihin pikkuisiin narsisseihin! Spoirot on pieni kaunotar, joka tänä vuonna aloitti kukinnan hyvin aikaisin, melkein poikkeuksellisen aikaisin. Hiukan pelkäsin, miten tuo lumeton talvi vaikutti sipulikukkiin, mutta onneksi hävikki on ollut aika pientä. Routiva lumeton maa vain on nostanut viime kesänä hankittujen perennan taimien potteja maasta eli niitä on saanut painella takaisin ja peitellä mullalla.

      Tetet kannattaa laittaa maahan ilman muuta, saman teen hyasinteillekin. En oikein välitä kaupan hujoppiteteistä, mutta maasta puskevat pikkutetet ovat suloisia nostaessaan nupun kukkaan jo sentin varrella! Jetfiren lisäksi mullakin on tetejä ihan joka paikassa!

      Kiitos!

      Poista
  7. Osanotto! Vaatii oman aikansa tavaroiden läpikäyminen. Nättejä narsisseja piha pullollaan. Tuollainenko on tikli, en ole koskaan nähnyt! Kaunis lintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tavaroiden läpikäynti on aika rankkaa puuhaa! Jotenkin tuntuu pahalta tunkeutua toisen maailmaan ja kaikkiin salaisuuksiin, joista ei aikaisemmin tiennyt mitään ja joiden arvo jotenkin muuttui. En tykkää ollenkaan, mutta pakko on asia hoitaa kuitenkin!

      Narsisseista tykkään ihan mahdottoman paljon!

      Tikli on todella kaunis lintu! Se poikkeaa meillä aina keväisin ja lentää jonnekin sitten pesimään! Mukavaa kuitenkin, että poikkeaa tankkaamaan ruokintapaikalle.

      Poista
  8. Onpa ihania narsisseja. Tavaroiden läpikäyminen on rankkaa. Äidin kuolemasta tulee tänä vuonna 6v ja isän 2v. En ole vieläkään saanut käytyä tavarapaljoutta lävitse. Nyt on tuntunut siltä, että voin hävittää heille kuuluvia tavaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat ihania ja uskollisia kukkijoita vuosi toisensa jälkeen!

      Tavaroiden läpikäynti on todella rankkaa puuhaa, taloa tyhjennämme nyt mutta kotiin tuomieni laatioiden purku varmaan vie aikansa!

      Poista
  9. Ihastuttavia narsisseja! TYkkään kovasti narsisseista, ovat minusta helppoja, nousevat ja lisääntyvät vuosi vuodelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat ihania ja uskollisia kukkijoita, helppoja hoitaa myös eivätkä kelpaa myyrille!

      Poista
  10. Voimia sinulle suruusi! Onneksi sinulla on paljon ihania kukkijoita piristämässä!

    Bloggeri se sekoili ja niitä kuvia hukkasi. Vika ei ollut sinussa tai koneessasi. Ärsyttävää joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi kevään auringonsäteitä, kukkijoita ja ihana uutinen piristää kesää kohden mennessä!

      No onneksi sain tiedon, että en ole sössinyt koneen kanssa tai koneen vaihtokaan ei kadottanut kuvia. Ärsyttävää joka tapauksessa todella!

      Poista
  11. Aika monen tavaran kanssa jää katselemaan ja muistelemaan. Mutta pakko ne on läpi käydä. Kevät kukat ovat ehkä niitä kauneimpia kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja sellainen muisteleminen on aika terapeuttista, mutta joskus täytyy tavarasta luopuakin ja se on joskus rankkaa! Pakko ne on todellakin käydä läpi.

      Olen kyllä samaa mieltä! Pitkän talven jälkeen ensimmäiset kukat ovat ihania väripilkkuja, jopa leskenlehdet!

      Poista
  12. Osanottoni. Kevät kukat ovat vaan niin kauniita.

    VastaaPoista
  13. Pikkunarsissit on munkin suosikkeja! Täällä vasta odotellaan niiden kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkunarsissit ovat todella suloisia ja kestäviäkin - kukkien varret kestävät hyvin kukan painon toisin kuin joillakin rotevilla lajikkeilla. Etuna on myös se, että kukinnan jälkeen ne jäävät kauniisti tuleentumaan perennoiden lehtimassan suojiin. Mukavaa odotusaikaa sinulle!

      Poista
  14. Ihanat narsissit, monta sellaista joita en ole koskaan tavannut ennen kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat ihania ja noihin pikkuisiin kannattaa tutustua ilman muuta!

      Poista
  15. Voimia suruusi Saila. Ihania vierailijoita olet saanut pitää lintulaudallasi ja nuo pienet narsissit... niin kauniita ja vielä noin monia erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!

      Tähän aikaan vuodesta ruokintapaikalla käy paljon etelän vieraita muuttomatkalla pohjoiseen ja niitä seuraamme tiiviisti keittiön ikkunan takaa!

      Pienet narsissit ovat todella ihania ja suositeltavia!

      Poista
  16. Mukavia ovat nuo pikkunarsissit, kyllä isommatkin! Meillä vasta alakaat muanpinnalle pyrkii. Kukintoo odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkunarsissit ovat suloisia, kukkivat jopa sentin varrella - ihania ja suositeltavia, kestäviä myös! No isoista tykkään myös todella paljon, mutta hiljalleen olen luopunut kerrannaisista raskaskukkaisista narsisseista, niiden varsi ei aina kestä vaan taipuu jos vaikka tulee lunta tai vettä niskaan!

      Sinulla onkin upea kukinta vielä odotettavissa!

      Poista
  17. Voimia surun käsittelyyn, Sinulla on upea narsissi-kokoelma. Aloin oikein innostua, taidanki tulevaisuudessa satsata syksyllä narsisseihin, ne ovat upeita ja monimuotoisia, eivätkä kelpaa kauriille, myyrille eikä pupuillekaan, kuten muut sipulikukat. Kuvaongelma ratkesikin jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän käsittely olikin monimutkaisempaa kuin osasin odottaa.

      Narsissit ovat todella kannatettava sijoituskohde! Ne ovat hyvin monimuotoisia, ajoitukseltaan saa viivettä kukintaan ja koko- ja sävyeroja löytyy ja mikä parasta - ne maistuvat pahalle! Meillä tosin Nöpö ja Sulo tykkäävät narsisseista ja joskus niiden rakkaudenosoitukset ovat hiukan kovatassuisia! Kiitos, kuvaongelma ratkesi!

      Poista
  18. Tiedän miltä suru tuntuu. Minä menetin puolen vuoden sisällä kaksi veljeä ja yhden sisaren. Nyt siitä on vuosi ensimmäisestä näistä menetyksistä ja surutyö jatkuu vuosia tiedän sen myös molempien vanhempien menetyksien kohdalla. Voimia sinulle. Narsisseja minäkin aion lisätä mökkitontilla. Sinulla on kauniita lajikkeita.

    VastaaPoista
  19. Hei Saila!
    Ihania Narsisseja, täällä on vain muutama kukkinut, mutta varmaan ne alkaa pian. Meille tuli kylmempi ilma, jopa vähän luntakin.
    Paljon terveisiä /Marika

    VastaaPoista
  20. Voimia suruusi. Ihanat, minikokoiset narsissit, isommatkin ovat toki nättejä. Minun teteistäni ei näy vielä lehdenkärkeäkään. Olenkohan istuttanut ne liian syvälle, sillä ne nousivat viimekin vuonna aika myöhään, vaikka niiden kohdalta sulaa lumet ensimmäisnä? Aurinkoista vappuviikkoa!

    VastaaPoista
  21. Surulla ei ole aikarajaa, (ihan omasta kokemuksesta) se tulee ja menee ja tulee taas. Lieventyy ehkä vuosien kuluessa. Joku muisto sitten taas nostaa esiin sen.
    Mutta kevääseen kuuluu nuo ihanat narsissit, tetet on niin odotettuja, kun ne maasta nousee. Tai siis oli mullakin, nyt ihan kaupasta ostaa vaan mitä siellä on. Voi jos saisi noita kerrottujakin joskus ostettua keväällä. Mietin joskus, että selviäisköhän ne parvekkeella ruukussa talven yli jos syksyllä istuttaisi!

    VastaaPoista
  22. W.P Milner kertoo kaiken paremmin kuin tuhat sanaa, sellaista surua ei olekkaan, mikä noudattaisi jotain aikataulua. W.P Milnerin tapaan välillä taivumme taas uudelleen nostaaksemme päämme pystyyn. pinnistelyä ja voimia se vie, tarvitsemme siksi läheistemme tukea ja lämpöä selvitäksemme. voimahalit Sinulle. oman äitini kuolemasta on kulunut jo lähes 31 vuotta, edelleen ajattelen häntä paljon ja puhun hänestä lapsille, vaikka vain esikoisemme on hänet saanut nähdä, keskimmäisemme ei ollut edes kuukautta vielä täyttänyt.

    VastaaPoista
  23. Lämmin osanotto suruusi <3 Narsissit tuovat kevään. Minulla ei vielä edes tulppaanit kuki pihalla, jokunen narsissi kyllä. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  24. Sinulla on kyllä valtavasti lajikkeita, joista en ole kuullutkaan. Nämä pikkuiset tuovat onneksi iloa elämääsi.

    VastaaPoista
  25. Hello Saila,
    My condolences for your loss,i lost my dad and i can feel how it is.
    Wonderful pictures from your beautiful garden full of Spring flowers!
    My favorite are the Daffodlis.Thank you for sharing all this beauty!
    Stay well and safe!
    Dimi...

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!