tiistai 7. toukokuuta 2019

Narsissit

Minulla on joihinkin kukkiin vahva ja lämmin tunneside: sarviorvokit, pionit, sireenit, mustialanruusu, tuoksuherneet, leijonankidat, daaliat ja narsissit. 
Erityisesti näihin kukkiin liittyy kauniita muistoja elämäni varrelta. Myös tuoksumuistot ovat erityisen vahvoja.


Pieni tyttö, paljaat varpaat, 
valkonarsissit kukassa pihamaalla mustaviinimarjapensaan vieressä ja se ihana tuoksu - muistikuva ihan varhaislapsuudesta! Valkonarsissien kukkiessa sai olla jo paljain jaloin 😊.

Omaan pihaani narsisseja ilman muuta halusin: 
valkonarsisseja ja keltaisia torvinarsisseja. 



Hiljalleen määrä ja lajikirjo laajeni. 


Nämä kurkkaavat ovat suloisia, 'Peeping Tom'




Isomummun perintönarsissi, avautuu hiljalleen.

Kerrotut narsissit ovat todella kauniita, mutta usein niiden varsi ei jaks kantaa raskasta kukkaa erityisestä sateella.

Narcissus odorus 'Plenus'
Manly

Nyt suuri ihastukseni ovat matalat pienikukkaiset lajikkeet. 
Tänä vuonna erityisesti tete-narsissit ovat jääneet niin mataliksi, hauskoiksi töpöiksi.

Tete Bouclé

Tuntuu, että meillä näitä tetejä kasvaa ihan joka paikassa! Ihania pikkuisia! 
Pikkuisista sydämeni on valloittanut myös Narcissus bulbocodium -ryhmä. Niiden kasvua on mukava seurata. Ensin nousee piikkejä maasta, sitten piikit turpoavat ja jostain putkahtaa pikkuruisia nuppuja. Kohta kellomainen kukka avatutuu.




Alimmassa kuvassa vierekkäin kaksi matalaa narcissus bulbocodium selectie JSP ja  'February Gold'.


Ihana on myös pörröisen kukan tekevä matalaksi jäävä 'Rip van Winkle'.

Osa narsisseistani ovat vielä nupulla kuten nunna-, moschatus- ja syklaaminarsissit, osa kukkinut kuten ihastukseni 'Jetfire'. 

Narsissit ovat ihania! Ne nousevat maasta uskollisesti joka vuosi. Hoitoa ne eivät paljoa vaadi - kukinnan taannuttua ne voi nostaa maasta ja istuttaa sitten uudelleen ja harvempaan parannettuun maahan. Myöskään myyrät eivät narsisseista tykkää, kisupojat joskus puskevat ihastuksissaan narsissinkukkia rajustikin. Suuri osa narsisseistani kasvaa pionimaasa. Kukinnan loputtua narsissien versot saavat pionien suojassa kuivua ihan rauhassa keräten voimia uutta kasvukautta varten.

Viime viikonlopun takatalvesta narsissit selvisivät voittajina. 


Syksyllä taas uusia sipuleita istutan odottamaan kevään kukintaa!

Mukavaa keväistä viikkoa!





51 kommenttia:

  1. Hello dear Saila!

    Your narcissus are just wonderful! They don't thrive so well here. I think they are so beautiful. Your pink pulsatilla are wonderful!
    I wish you a sunny and warm week. Here it's freezing cold.

    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello dear Marit!

      I love narcissus, they are a piece of my childhood! It is very sorry to hear that daffodils do not succeed there, even if one could believe. I'm so glad that daffodils lasted cold weather and snow during the weekend. Wind is still cold, today rained - luckily - water 😉.

      I wish You warmer and sunny week too 🌞🌷!

      Hugs!

      Poista
  2. Voi jestas, miten upeita narsisseja! Vihervarpunen sulautuu väriensä puolesta narsissien joukkoon,-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, niitä istuttelen meille joka vuosi lisää ja tykkään niistä ihan mahdottoman paljon! Vihervarpunen oli niin suloinen ja sen vihreä väri niin kaunis 💕.

      Poista
  3. Monta eri lajiketta sinulla, ihania ovat. Minua myös kiehtoo niiden helppohoitoisuus, muutama lajike täälläkin ja lisää haluaisin. Mukavaa alkuviikkoa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen olen eri lajikkeita ja sekoituspusseja hankkinut. Narsissi on mun kukkani ollut lapsuudesta saakka - tykkään niistä niin paljon ja mukavasti jäävät pionien versojen alle kukittuaan.

      Kiitos Pihakeiju!

      Poista
  4. Tuo vaaleanpunainen kylmänkukka on superihana. Minulla ei narsissit viihdy, taitaa olla liian savinen maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kylmänkukat ovat kauniita, mutta tuo vaaleanpunainen on minunkin suosikki! Narsissit ovat aika kaikkiruokaisia maan suhteen, mutta varmaan savi ei ihan niin hyvä niille ole.

      Poista
  5. Ihania ovat... mammallani oli myös valkonarsisseja pihallaan. Vieläkin muistan niiden ihanan tuoksun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain joskus vielä saisi niiden vanhojen valkonarsissien sipuleita, ne olivat ihania ja alut kulkivat talosta taloon, kuten muutkin kukkien taimet ja pistokkaat. Niiden tuosku oli niin ihana!

      Poista
  6. Ihania narsisseja! Minäkin istutin viime syksynä yhden pussillisen ja juuri katselin, että sieltä ne pukkaa ja kohta kukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että alkavat kukkia! Narsissit ovat niin ihania!!! Vanhainkodilla narskut kukkivat taas melkein hangen keskellä - outo juttu 😉.

      Poista
  7. Minulla meni monta vuotta, ettei pihallani ollut ainuttakaan narsissia, eivät oikein menestyneet ja tuntui että katselivat väärään suuntaan. Mutta nyt ovat ajat toiset ja narsissit saavat taas lisääntyä. Kyllä sinulla onkin paljon eri lajikkeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, että narsissit ovat pihaasi kotiutuneet! Ne vain ovat niin ihania!! Postaukseen tuli oikeastaan vain osa narsisseistani, osa jo kukkineet ja osa vielä nupulla! Noita pikkuisia jaksan kaikille suositella, ne ovat suloisia ja melkoisen kestäviäkin!

      Poista
  8. Ihania narsisseja. Itse olen vuosia keskittynyt tulppaaneihin ja käskyt ovat jääneet vähäisiksi. Siellä täällä muutamia nousee. Jospa jatkossa muuttaisi suuntaa ja lisäisi narskuja.
    Aivan ihana vaaleanpunainen prinsessa-kylmänkukka. Siinäkin houkutteleva lisä hankintalistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat tosi ihania ja nousevat joka vuosi uskollisesti kukkimaan. Aika vähän tulppaaneja kasvatan, joitakin joskus, koska mielestäni niiden kukinta-aika on niin lyhyt tai sitten en osaa niitä oikein hoitaa. Hiljalleen tulppaanien luonnonlajena olen alkanut istuttamaan ja niistä tykkään kovasti.

      Vaaleanpunainen kylmänkukka on tosi kaunis, nimeltään 'Perlen Glocke'.

      Poista
  9. Ihanat kuvat. Narsissit ovat minunkin suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Narsissit ovat ihania ja valikoima hyvin monipuolinen.

      Poista
  10. Olipas paljon erilaisia narsisseja! Kaunein oli minusta se, jonka sisällä on vaaleankeltaiset lehdet myötäilemässä valkoisia, Peeping Tomin alapuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat! Tuo narsissi on lajikkeeltaan 'Cassata', kukan keltainen osuus on kukan avauduttua keltaisempi ja vaalenee vanhetessaan.

      Poista
  11. Narsissit ovat tosi ihania. minun suosikkini on se yksinkertainen ns vanhanajan narsissi.
    Täällä nyt minulla on keltaisia narskuja, mutta olen etsinyt juuri niitä vanhanaikaisia.
    Sinulla on komeat narskukasvustot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vanhanajan narsissi on minunkin suosikkini, sen tuoksukin on aivan uskomaton! Toivottavasti löydät etsimäsi! Kiitos, joka vuosi laitan uusia narsisseja kasvuun, eli määrä lisääntyy koko ajan. Ne ovat oivallinen aluskasvi pioneille.

      Poista
  12. Onpa monta lajia narsisseja. Nuo keltavalkoiset ovat kauneimpia. Mikä on tuo alin kukka? Kylmänkukka mutta mitä lajia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alin kukka on tosiaankin kylmänkukka 'Perlen Glocke', suloinen ja ihanan pehmeä! Narsisseja lisään joka vuosi, ne ovat tosi helppoja kasvatettavia.

      Poista
  13. Miten ihania kaikki. Muuten luettelemasi lempikukkasi ovat myös minun lempikukkiani. Paitsi ruusu. Kiva juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat! Löytyi taas yksi yhdistävä juttu, listalta puuttui pelakuut 😉! Niilläkin on sija lapsuuteni ihanuuskukkien joukossa.

      Poista
  14. Samaa mieltä, ihania ja helppoja ovat narsissit! Olenkin siirtynyt tulppaaneista vähitellen narsisseihin, koska tulppaaneja en saa menestymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ja helppoja tosiaan ja valikoima suuri! Minäkään en saa tulppaaneita menestymään, paitsi luonnonlajena, niiden kanssa olen onnistunut.

      Poista
  15. Tuli mieleen että anopilla oli vanhoja lajikkeita pihallaan. Talo on vieraalla mutta varmaan kehtaisin käydä pyytämässä muutamat sipulit🤔
    Otatko sipulit joka vuosi ylös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kannattaisi käydä kysymässä, vanhat lajit ovat niin kestäviä ja tuoksu ihana! Sipuleita en nosta joka vuosi, vain silloin kun tuntuu, että kukinta taantuu - siis hyvin harvoin.

      Poista
  16. Niin kauniita narsisseja sinulla mainio kokoelma!
    Lapsuuden kukkamuistot ovat syvällä sydämessä. <3
    Minulle ehkä rakkaimmat kotipihan kukkijat alkukesästä olivat skillat, primulat, syreenit, angervot, kriikunapuut ja kultasade.
    Vaahtera...sen mesinen makea tuoksu on jäänyt kyllä mieleeni! <3
    Ja se ensimmäisten sinivuokkojen odotus!! Joka päivä kävin koulun jälkeen niitä katsomassa syreenipensaiden alla. =)
    Ihania muistoja!

    Toukokuun tunnelmia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat kauniita ja niitä hiljalleen lisään! Olen niin ihastunut pikkuisiin narsisseihin 😊.

      Lapsuuden kukkamuistot ovat syvällä sydämessä ja kukkiin liittyvät hyvät hetket! Meillä onkin muutamia yhteisiä lapsuuskukkia! Sinivuokkojen kukintaa minäkin kovin odotin. Muistot ovat ihania!

      Kiitos!

      Poista
  17. Erittäin kauniita kukkia. Narsissien väriloistoa.

    VastaaPoista
  18. Ihanat narsissit ja noin monta erilaista! Niitä pitäisi lisätä tännekin ja paljon! Minä olen ihmetellyt, miksi 'Actaea'-(runoilijan?)narsissi ei viihdy minulla. Lehtiä näyttäisi taas jokunen nousevan, mutta kukkia oli vain istutusta seuraavana keväänä. Ehkä pitää siirtää ne toiseen paikkaan, jos eivät tänäkään vuonna kuki. Ne tuoksuivatkin niin hyvälle. Supersöpö kylmänkukka <3 Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännää, ettei runoilija ole pihallasi kukkinut - kannattaa varmaan nostaa ne maasta ja kokeilla toista paikkaa. Yleensä ne ovat pitkäikäisiä ja kiitollisia kukkijoita.

      Kylmänkukka on suloinen! Kiitos 🌷

      Poista
  19. valkonarsissit tuovat myös minulle kauniita muistoja, ne olivat vanhempieni lempi kukkia ja niitä samoja kantoja vaalin yhä, äitini kuolemasta jo yli 30 v. sitkeitä ovat ja kauniita:))
    nyt lämpenee, tunnen luissani niin, mukavaa loppu viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkonarsissit ovat tosi ihania, kauniita ja tuoksu uskomaton. Ne ovat tosiaan myös kestäviä! Vanhoja kantoja todellakin kannattaa vaalia!

      Toivottavasti sää lämpenee, sitäkö se minunkin luiden kolotus tarkoitti 😉.

      Kiitos!

      Poista
  20. Kauniita ovat narsissit ja monia erlaisii siulla on. Meillä vasta alottelloot kukintoonsa. Ihanasti tuoksuvia jotkut ovat, uusissa lajikkeissa tuoksu ylleensä kärsii jalostuksessa, niinkuin ruusuissakin.
    Hempeän värinen on tuo kylymänkukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat kauniita ja joka vuosi niitä hiljalleen lisäilen. Sinulla on kukkaloistoa tiedossa! Moni laji kärsii jalostuksessa, juurikin tuoksu - niin ruusuilla kuin monella muullakin! Tuo kylmänkukka 'Perlen Glocke' on hempeän värinen!

      Poista
  21. Aurinkoisia päiviä sinulle. Kauniita kukkia.

    VastaaPoista
  22. Minäkin pidän narsisseista todella paljon. Sinulla on monia erilaisia ihanuuksia. Kiitos ideasta laittaa niitä pionipenkkiin minä teen samoin ostan syksyllä lisää ja sieltä ne saavat paikan. Kylmänkukka on aivan ihanan värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen olen narsisseja lisäillyt ja siksi niitä onkin kertynyt - ei vielä tarpeeksi kuitenkaan. Narsissit ovat oivallinen aluskasvi pioneille, narsissien lehdet saavat pioneiden alla rauhassa kuihtua ja voimaannuttaa sipulia uutta kasvukautta varten. Tuo kylmänkukka on tosi suloinen!

      Poista
  23. Beautiful flowers, thank's for sharing these wonderful photos.
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  24. Narsissit ovat kyllä ihania kevätkukkia!
    Aloitin valkoisista, mutta vuosien varrella puutarhaan on kotiutunut jopa keltaisiakin;)

    VastaaPoista
  25. Iloisia narsisseja ja ah mikä suloinen vaaleanpunainen kylmänkukka!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!