keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kasvimaamaraton ja kaksi kysymystä

Kasvimaa, suuri rakkauteni. 
Elämä kasvilavoissa on alkanut voimalla. 
Taimet kurottautuvat taivasta kohden. 
Satoa olemme jo saaneet ja lisää tulossa. 

Maurinmalva

Yrttipenkissä timjamin ja valkoisen sekä vaaleanpunaisen iisopin väliin jäi pieni tila samettikukalle, vaikka värimaailma ei oikein sointunutkaan - kukassa pikkuruinen 'Strawberry Blonde'.

Kehäkukka ja palmukaali 'Nero di Toscana' sopuisasti rinnakkain.

Porkkanat ja punasipulit.

Takana maissi 'Blue Jade', sipuli ja edessä tuoksuherneet. Tein tuoksuherneille tukevat ristikot harjateräksestä kummitytön suurella avustuksella!

'Blue Jade'
 Tehdessäni siementilauksia hurmaannut luvattoman helposti. 
Tänä vuonna voimakkaat sävyt ja hauskat kasvien nimet veivät mennessään, kuten tämä sinisen tähkän tekevä maissi.
 



Kasvimaalla suuria rakkauskasvejani ovat 
kurpitsat, pavut ja perunat. 
Kaikista kasvimaan herkuista toki tykkään, 
mutta etenkin kurpitsojen kasvutapa ja hedelmien muoto 
hivelee kauneustajuntaani. 
Myös kurpitsojen kauniit kukat ihastuttavat. 
Tänä vuonna joku lurjus oli käynyt katkaisemassa kahden kesäkurpitsan varren. 
Onneksi taimia oli kuusi, vahinko ei ollut lopullinen. 
Kaikkiaan meillä kasvaa yhdeksää eri lajia kurpitsoita. Kesäkurpitsoiden lisäksi jätti- ja talvikurpitsoita. 
Jättikurpitsat ovat kanojen herkkua ja talvikurpitsat meidän.



Tänä vuonna emme laittaneet 'kommuuniperunamaata', 
vaan kaikki perunat kasvavat kasvimaassani. 
Kaikkiaan kahdeksaa eri lajiketta on kasvussa: Jussi, Rosamunda, Siikli, van Gogh, Orla, Pink Fir Apple, Kestrel ja Mayan Gold. 

Harmitti ihan vietävästi, kun en huomannut ottaa itämään ja kasvuun King Edwardia - se on mainio lajike. 
Korjaan vahingon ensi kasvukaudella ilman muuta! 
Perunamaa on kerran harattu (rikkaruohot ovat silti voimissaan) 
ja hallavauriot korjautuivat onneksi aika nopeaan. 
Sateet ovat tehneet perunallekin hyvää. 
Omaa satoa emme vielä ole päässeet maistelemaan.

Herne 'Jaguar' ja kehäkukka seuralaisena. Harjateräksestä myös 'Jaguarin' tuet.

Mustajuuri ja palsternakka.

Taustalla siis koko laatikkotarhani ja edessä olevalle alueelle tulossa herkkutarha.

Lavakauluskasvimaan yhteyteen halusin herkkutarhan. 
Vadelmat 'Maurin makea' ja pensaskirsikat 'Carmine Jewel' muuttavat tarhaan. 
Vielä on hiukan avoin kysymys, tuleeko vielä kolmaskin pensaskirsikka, mutta muutaman viikon päästä teen retken, 
jolloin saan hankittua herkkutarhaan pari aprikoosia. Perhosmagneetiksi herkkutarhan alueelle tulee kompassikukka.

Eilen tein taimihankintamatkan ja herkkujen lisäksi tuli erikoisherkkuina vielä vaaleanpunainen, 
mutta siniseen vivahtava pioni 'Seeing blue'
 ja japaninlaikkuköynnös 'Annikki'.



Olen sydämeltäni hyötytarhuri, 
tosin tilaa sydämestä löytyy myös puille ja perennoille kuten varmasti kaikki minut tuntevat sen tietävät. 
 
Härkäpapu 'Crimson Flowered'
Tänä vuonna tomaattien kasvatus kuumuuden vuoksi juroi, 
mutta uskon ja tiedänkin, 
että tomaattisatoa jälleen saamme riittävästi. Mietin pitkään rohkenenko laittaa pikkuisten tomaattiressujen kuvaa tänne blogiini, mutta laitoin kuitenkin... 
Kurkkujen kasvu on todella vahvaa. 
Kylvän ne aina niin, että satoaika asettuu kesäloman kohdalle, silloin on aikaa säilömiselle.


Tämä tomaatti K54-68 on hyvin mielenkiintoinen. Se on lannoitettu aivan samoin kuin kaikki muutkin tomaattini ja lehdet olen muutamaan otteeseen suihkuttanut Jaakon taialla. Kasvin lehdet ovat silti hyvin limeen taittavia väriltään kummassakin kasvihuoneessa.
 Lasihuoneeen ikkunapenkissä on useita pensastomaatteja. 


Okrat kasvavat seinän vierellä samettikukkien 'Alumia Vanilla Cream'  kanssa. Nykyisin kasvihuoneissani kasvaa paljon samettikukkia - vallankin kääpiösamettikukkaa - se on kaikken paras turva kirvoja vastaan.

Kasvihuoneessa asustavat viinirypäleet eivät tänä vuonna satoa paljoa anna, jotain kuitenkin. 
Viime vuoden sato oli valtava, joten varmaan on välivuoden aika.

'Guna'

Ja sitten ne kysymykset.
Harmittaa niin usein ammattitaimistoilla kasvien nimien epätarkkuus. Ostin ennen juhannusta pelargonian nimellä 'Kuninkaallinen perinnepelargonia'. Kassalla sanoin neitosille, että eikö tälle kaunottarelle ole teillä oikeaa nimeä! No hiukan aikaa pähkäiltyään he sanoivat, että katsotaan netistä, se on kai joku Moor... No ei ole, sanoin ja päätin selvittää nimen itse. Voisin ajatella kyseessä olevan 'Loviisa' tai ehkä 'Säkkijärveläinen'. Kukka hiukan kylmän punainen, lehdessä hento vyöhyke. 
 

 Eilen sain siskoltani Mustikkamummolta toisen lämpimän punaisen aarteen, nimetön sekin. 
Sillä on lehdessä myös hento vyöhyke ja ajattelin sen ehkä olevan 'Kaksi mummua' (tamperelainen perinnepelakuu) 
tai 'Susanna', ehkä 'Huittinen 2'. 
Kukka ei ole kovin kerrottu ja väri huomattavan lämpimän punainen, jota alla oleva kuva ei tuo esiin kunnolla. 
Pelakuu on siis sellainen oikea mummonpelakuu, jonka lapsuudesta muistan.


Voisitko auttaa tässä pelakuukysymyksessä?

Aamulla hiljainen hiippailu kasvimaalla avaa päivän upeasti. Illalla kasvihuoneen ovia sulkiessa sanon kasvimaalleni hyvää yötä, mieli on niin onnellinen.


Oikein ihanaa viikon jatkoa!

67 kommenttia:

  1. Kyllä täällä toisen hyötytarhurin silmä lepää sinun viljelyksissäsi! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötyviljely on lähellä meidän kummankin sydäntä!

      Poista
  2. Voi hyvänen aika miten ihanat viljelykset! Noissa pelakuissa en osaa auttaa mutta osaisiko Peltosen puutarha? Sehän on oikea pelakuu guru:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Yritän selvitellä pelakuiden nimiä vielä, vaikka se on toissijainen asia - kaunis kukinta on tärkein.

      Poista
  3. Mielenkiinnolla seuraan toisten laatikkoviljely- ja perunamaakokemuksia, sillä olen itse vasta perustamassa omaani. Vielä on vain joitakin 'muttia', mitä mietin ja harkitsen. Hienon näköiset ja hyvinvoivan näköiset viljelmät sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Blue Tit! Aika tarkkaan perehdyin asiaan itsekin ja monta hyvää vinkkiä sain ja löysin!

      Poista
  4. Aivan upea hyötytarha! Meillä kuivuus on kyllä ollut todellinen riesa vaikka olen kovasti kastellut, näyttää ettei se vaan riitä. Valitettavasti en osaa noihin pelargonia-kysymyksiin vastata. Toivottavasti nimet löytyvät!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Kuivuus on ollut todellinen riesa, ei kannettu vesi ole samanlaista kastelua kuin sade. Onneksi kuitenkin sadettakin on jo saatu.

      Selvittelen pelakuiden nimiä, vaikka kaunis kukinta on tärkeintä.

      Poista
  5. Todella upea hyötypuutarha, on työtä mutta hyvä sato antaa moninkerroin takaisin. Itse viljelen kaikenlaista välimerellä, oikeastaan kautta vuoden, vuosi sitten kokeiltiin kaikenlaisia tomaatteja ja tänä kesänä ne hyviksi todetut kasvamaan uudestaan. Muuten, kurpitsan kukat ovat ihan syötäviä. Ihania kukkiakin. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli! Työtä kyllä riittää, vaikka en puutarhassa touhuamista oikein työksi laske. Sato on todella moninkertainen ja hoito laatikoissa helpompaa kuin ihan multapenkissä. Kurpitsan kukat ovat todellakin syötäviä :D. Sinulla on oivallinen mahdollisuus viljellä läpi vuoden ja tomaatteja todella onkin niin montaa sorttia, kannattaa kokeilla ja maukkaimpien lajikkeiden viljelyä jatkaakin.

      Poista
  6. Kyllä tuo sinun laatikkotarhasi on hieno. Ja hienosti viihtyvät kasvatettavatkin. Kysyit pelargoneista. En kyllä osaa niitä nimetä, mutta ehkäpä Tiina Niittynen Rinkin puutarhastal osaisi auttaa. Heillä on tosi hyvät nettisivutkin, mitkä varmaan jo löysitkin. Tuo nimettömyys on tosi raivostuttavaa, olenkin nyt tehnyt niin etten osta, jos nimeä ei löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki ja kiitos s-postista :D. Laatikkotarha on ollut oikea unelmien täyttymys ja on sitä edelleen! Laittelen s-postia Rinkin puutarhaan ja heidän nettisivut ovat todella monipuoliset. Pelakuiden nimettömyys on raivostuttavaa ja asiakasta väheksyvääkin.

      Poista
  7. Saila laitoin sulle yksityisviestin.

    VastaaPoista
  8. On sinulla niin ihana tuo laatikkopuutarhasi, oikea unelmien unelma! Ja näyttää olevan perustulsetkin niin huolella tehdyt, jotta ei lähivuosina tarvitse ainakaan rikkaruohoja nyppiä käytäviltäkään. Tuulessa lentävien rikkaruohojen siementaimet on helppo nyppäistä pois.
    Mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyykään - ne härkäpavut? Löytyihän niitäkin sieltä, hyvä. Sinulla on varmaan lisää niitä pellossa, muistelen vaan aina sinun ihanaa härkäpapupeltoasi.
    Ihana suunnitelma sinulla herkkutarhasta, vaan kasvihuonekin näyttää olevan herkkuja pullollaan. Meillä minä olen delegoinut perunan isännälle, joten hän tietää lajikkeet mitä meillä on. Minä sitten syödessä kyselen.. Siikli on suosikkini ollut usean vuoden.
    Ihanan iso tuo kasvihuone - tiedän, hyötytarhurin sydän sykkii mahdollisimman suurelle kasvihuoneelle <3
    Kuten edellinen kommentoija manitsikin, minäkin suositteliisn kääntymään pelakuuasioissa Rinkin puutarhan puoleen. Täällä kukkii parhaillaan tsinnia Zahara, ja sinä tulit jotenkin mieleen siitä kukasta - sinulla taitaa olla kasvatuksessa nyt sitä samaa?
    Toivottelen sinulle oikein mukavaa, puuhakasta ja nautinnollista viikkoa sinne täältä Savosta ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Laatikkotarhaa oli tekemässä niin pedantti porukka, että varmasti erinomaiset perustukset tuli tehtyä :D. Rikkojen nyppiminenkin on yhtä juhlaa.

      Härkäpapuja tottakai löytyy :D. Laitoin laatikkoon nuo fuksian kukan tekevät, avomaalla sitten kasvaa auringonkukkien kanssa isompi määrä. Härkäpavut ja auringonkukat ovat meillä viljelykierrossa aika perustavaa laatua olevat elementit.

      Herkkutarha on aprikoosin taimia vaille valmis ja sitten taimet vain istutetaan, isäntä vain haluaa olla mukana puuhassa. Parin viikon päästä saan viimeiset taimet. Peruna on mun yksi lempilapsista myös :D.

      Tuo muovihuone on aika iso ja vähän rumakin, mutta tuottoisa, sellainen vanhanaikainen, mutta toimii erinomaisesti. Rinkiltä varmistan vielä pelakuut, harmittaa kyllä paljon, että pelakuita myydään ilman nimeä jopa ammattitarhoilla.

      Tsinnia 'Zahara' on tuttu vuosien takaa ja nytkin sitä meillä on kasvussa :D. Jotenkin olen ihastunut noihin Marylandin tsinnioihin, kukkivat tosi kiitollisesti ja eivät kaatuile.

      Kiitos!

      Poista
  9. You will have a wonderful crop this year! Amazing how much you grow of different plants.
    I wish you a nice week!

    VastaaPoista
  10. Totisesti olet ihka oikea hyötytarhuri. Miten upea onkaan uusi laatikkotarhasi, yhtään väheksymättä kaikkia muita kasvialueitasi. Oletko esikasvattanut laatikoissa kasvavat, vai ovatko ne itäneet noin hyvin? Ilmeisesti juttelet niille niin mukavia asioita, että kiittävät sinua rehevällä kasvulla. Ehkä sinä voisit ryhtyä pitämään hyötykasvikursseja meille muille.

    Minun kasvimaalaatikoissani itäminen on ollut äärimmäisen surkeaa. Kesämalvikeista on noussut vain muutama ja tuskin ne ehtivät edes kukkimaan. Kosmoksilla tilanne on vähän parempi. Sama ongelma hyötykasvien puolella. Ainoastaan kurpitsa kasvaa hurjaa vauhtia, mutta ei sekään vielä kuki. Viime vuonna kasvimaani kukoisti rehevänä ja antoisana. Siksi uskon kuivuuden olevan yksi tekijä, vaikka olenkin kastellut ahkerasti. Tällainen vuosi nyt, seuraava ehkä taas ihan erilainen.

    Pelaguukysymyksiisi en osaa antaa vastausta, mutta kommenteissa tulikin jo muutama hyvä vinkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä varmaan sydämeltäni enemmän hyötytarhuri, vaikka tarhurointi kaikkiaan on lähellä sydäntä! Joitakin taimia esikasvatin: kosmoskukat, tuoksuherneet, kaalit ja pari pavuntainta (sellaisia erikoisempia) sekä maissit. Melkeinpä kaikki muut olen suorakylvänyt. Jossain lehtijutussa Saaripalstan Saila sanoi, että pikkutaimia pitää silitellä ja sitä olen harrastanut aika paljon :D.

      Malvikkien itäminen meni minullakin ihan pommiin - yksikään ei itänyt, joten korvasin ne sitten samettikukilla, jotka siis esikasvatin myös. Kosmokset esikasvatin, ensi kertaa mulla on sitruunankeltaista kosmosta ja se on tosi nätti. Kurpitsat meilläkin kasvavat, mutta joku tuholainen oli käynyt kaksi tainta katkaisemassa, no onneksi ei mennyt viimeiset. Varmaan kuivuus on tehnyt tehtävänsä kasvimaallakin, sade on sade ja onni hyötytarhallekin. Tämä vuosi on tällainen, onneksi sadetta on saatu. Meillä on tuullut ihan mahdottomasti!

      Pelakuukysymystä selvitän Rinkiltä.

      Poista
  11. Kasvit näyttävät kasvavan hyvin sinun uusissa lavoissa;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit tykkäävät tosiaan kasvaa lavoissa. Korkeissa reunoissa on hiukan suojaakin tuulta vastaan.

      Poista
  12. Niin näkyy kasvavan. Hyvä hyvä. Rauhaisaa iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  13. Kyllä on upea puutarha ja nuo laatikot. Wow.

    VastaaPoista
  14. Mahtava lavakaulusmaa, kasvu hyvässä vauhdissa. Samettikukkia käytän myös kasvihuoneessa tuholaistorjunnassa, muurahaiset ei niistä näköjään välitä vaikka ensin niin luulin, tai sitten kuivuuden takia muurahaiset ovat valloittaneet uusia alueita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Samettikukat ovat aivan ehdottomia tuholaistorjunnassa mm. kivoille, seppäkuoriaisille ja muurahaisille. Muurahaiset meilläkin ovat yrittäneet vallata alaa!

      Poista
  15. Ihan mykistää tuo lavakauluskasvimaasi, on se vaan niin upea!! Eikä tarvitse miettiä, mahtuuko nämä kaikki tähän yhteen lavaan, niin kuin meillä:) Paljon herkkuja jo lavoissakin, mutta vielä saat erikseen herkkutarhan, vau! Tuo pensaskirsikka alkoi kiinnostamaan... Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Sain kerralla tarpeeksi ison lavatarhan, hiukan haaveilen vielä laajennosta sitten joskus - laatikot kurpitsoille :D. Herkkutarha on pian valmis, saan parin viikon päästä viimeiset taimet. Pensaskirsikka on mielenkiintoinen ja satoisa.

      Poista
  16. Miten runsasta, kaunista ja ryhdikästä - upea hyötytarha kertakaikkiaan!
    Mun pikkuruisessa kasvarissa (sun kasvariin vrt. :)) alkoi olla tilanpuute kun kirsikka- ja pensastomaattien kasvu lähti vauhtiin. Olenkin jo antanut muutaman lähes kukassa olevan toisiin hoiviin.
    Pitääpä hakea muutama samettiruusu kasvariin, kun toisessa kesäkurpitsassa on kirvoja ja mäntysuopavesisuihke ei tehoa pitkäksi aikaa... Jossakin oli, että laventelikin karkoittaisi kirvoja. Kiitti vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos!

      Mulla on aika iso kasvihuone, se on jo aika vanha ja tuotti paljon satoa silloin jo kun lapset asuivat kotona. Nyt siellä kasvaa paljon kukkiakin ja rypäleita tomaattien ja kurkkujen kaverina. Samettiruusut todellakin ovat hyviä tuholaistorjunnassa. Varmaan laventelikin karkoittaa kirvoja, kiitos vinkistä :D.

      Poista
  17. Kerrassaan upea lavakauluskasvimaa ja mikä hieno sato tulossa ja jo korjattavissakin.

    VastaaPoista
  18. Ovat hyvässä kasvussa laatikkoviljelykset,. Kaunista on kahella ja herkutella sadolla. Kasvihuonekkin on hyvässä kasvussa.
    Meilläkin viinirypäle kasvihuoneessa tekköö ensimmäisii terttuja, jokohan piästäs maistelemaan!
    Kyllä samettikukat on hyviä kirvan torjujii, nyt ei miulla kääpiösamettikukkoo ookkaan, miten lie jiäny laittamatta.
    Tuota ensimmäistä pelakuuta veikkoisin 'Scarlet Rambleriks', on ruusunnuppubelargoni. Vanha lajike. Miulla on se ja viimekesänä laitoin pelakuupostiin kuvan siitä. Kukassa on nytkin. On kyllä aika tiivis kukka ja ei mikkään mahottoman roteva. Tuo väri ja hento vyöhyke sopis miusta tuohon nimmeen. Kannattaa kysellä tietävimmiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika voimakkaassa kasvussa laatikoiden viljelykset ovat. Mulla odottaa nokkosvesi valmiina, porkkanoille ja palsternakoille ainakin sitä laitan, kaaleillekin - moneen paikkaan. Kasvihuoneen puolella tomaatit ovat vielä aika pieniä, kurkut laitoin kasvuun niin, että saan sadonkorjuun lomani alkuun.

      Onpa kiva, että teilläkin rypäle antaa satoa. Se on tosi kiva kasvatettava.

      Kääpiösamettikukka on tehokas kirvantorjunnassa, myös seppäkuoriaisille se on hyvä torjuntakeino.

      Kiitos pelakuuvinkistä! Käyn katsomassa sinun pelakuupostin.

      Poista
  19. Varmasti palkitsevaa, kun saa käyttää itse kasvattamiaan vihanneksia ym. Sinulla onkin monenlaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi palkitsevaa ja nautin tarhuroinnista ihan mahdottoman paljon!

      Poista
  20. Sinun keltaiset ihanuutesi ovat jo melkein 3 sentin mittaisia! Että tämmöinen kasvuvauhti täällä meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että siemenet itivät! Kyllä kohta teilläkin kukkii keltaiset ihanuudet :D :D :D.

      Poista
  21. Todella kaunis kasvimaa! Minä keskityn puutarhassani koristekasveihin, mutta esim perunaa täytyy aina laittaa sen verran, että saa oman maan satoa maistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Koristekasvit ovat myös tosi ihania, mutta tuo kasvimaa aina viettelee :D. Oman maan uusi peruna on ihanaa!

      Poista
  22. Kirjoitit: Kasvimaa, suuri rakkauteni ja sen kyllä näkee tästä postauksesta.
    Ihaillen olen tämän postauksen käynyt läpi jo toistamiseen. Pelakuut ovat kauniin värisiä mutta aivan minulle tuntematonta sorttia. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaa on todella suuri rakkauteni ja nautinto ollut aina! Kasvimaalla unohtuu huolet ja murheet ja saan nauttia kasvun ihmeestä aina uudelleen ja uudelleen. Pelakuut ovat ihania ja selvittelen Rinkin tarhan kautta nimiasiaa.

      Poista
  23. Aivan upea hyötytarha! Ja herkkutarha kuulostaa niin, no, herkulta! :) Odotan innolla sen valmistumista. Nimettömät, tai keksityllä nimellä kulkevat, kasvit ovat harmittavia. Minusta olisi ihana tietää jokaisen kasvini lajike, mutta aika monta nimetöntäkin olen hankkinut. Iloista viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen! Herkkutarhan valmistumista odottelen nyt innolla, aprikoosin taimet vielä puuttuvat. Nimettömät kasvit ovat todella harmittavia. Minullakin vanhoja nimettömiä on, mutta joillekin aina toivoisi saavan sen oikean lajikenimikkeen.

      Poista
  24. Ihan huikean reheväksi on uusi kasvimaa lavakauluksineen yltänyt! Tuossa on heti lähtöjään onnistumisen fiiliksiä. Muutenkin ihan mahtavan rehevää on nyt keskikesämme. Iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Laatikoiden voimakas kasvu on yllättänyt ja uskon, että, kun multapinta on reippaasti reunaa matalampana niin kasvit ovat saaneet siitä suojaakin. Keskikesä on nyt rehevyyden aikaa, sateet tekivät hyvää!

      Poista
  25. Hyötytarha on ihan parasta. Olet osannut kyllä ottaa kaiken irti laatikkoviljelystä. Näyttää niin monipuoliselta ja vehreältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötytarja on ihan parasta! Tein kasvimaalle laatikkokartan ja mietin pitkään sopivia rinnakkaiskasveja ja värimaailmaakin :D.

      Poista
  26. On kyllä iso ja mukava hyötytarha!
    Minäkin ostin tuollaisen punaisen pelakuun, siinä luki vain perinnepelakuu rosebud...eli mietin olisiko se sitten Loviisa tai Säkkijärveläinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai 'Scarlet Rambleriks' ehdottaa Ulla tuolla ylhäällä. Huomasin vasta kommentoituani ;)

      Poista
    2. Kiitos Pirjo!

      Juurikin tuo Loviisa ja Säkkijärveläinen kävi myös mielessäni ja Ullan ehdottama täytyy tutkailla myös.

      Poista
  27. Aivan mykistävän hienot systeemit sinulla. Lavatarha on upea ja kasvareissa kaikki niin hienosti. Tuollahan on ilo puuhata !
    Totesin pari päivää sitten, että ikinä ennen ei ole porkkanan harvennus ollut niin mukavaa kuin lavassa kasvavien harventaminen. Ei tarvitse kontata polvillaan mullassa.

    Mårbackaa on pinkkinä ja valkoisena, ehkäpä punaisenakin. Meinaan tuota ensimmäistä 'kuninkaallista perinnepelargoniaa'. Näyttää hyvinkin samanlaiselta kuin minun pinkit ihanuuteni.

    Mukavaa viikonloppua ja kiitos kivasta postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka! Kasvimaa näyttää nyt siltä, mistä haaveilinkin. Kurpitsalaatikoita vielä haaveilen, mutta olen nyt jo niin tyytyväinen. Porkkanan harvennus on aina ollut lempipuuhaani jostain syystä, mutta nyt se on ihan juhlaa.

      Kiitos pelakuuvinkistä!

      Poista
  28. Voi tuota ihanuutta. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  29. https://vaaleanvihrea.blogspot.com/2018/06/siirtyva-kastelulaite-ja-kasveja.html
    Tuon postauksen vikat kuvat ovat Säkkijärveläisestä, joka kukkii meillä. En tiedä, auttaako kuvat tunnistuksessasi.

    VastaaPoista
  30. Herttilei ei voi muuta kuin ihailla.

    VastaaPoista
  31. Upea hyötytarha. Pelakuukysymyksessä en voi auttaa, itsellänikin on suuri määrä nimettömiä kaunottaria kasvamassa. Minuakin harmittaa jos taimistoilla ei kerrota lajikkeiden nimiä. Kaikki eivät ole niistä kiinnostuneita, mutta meidän kylän taimistolla kaivetaan aina siemenpussit esiin kun kyselen lajikkeen perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haaveeni toteutui viimein! Nimiasia aina askarruttaa, vaikka kuitenkin kukinta on tärkeintä. On todellakin toivottavaa, että ammattitarhoilla nimikyltit olisivat selkeät ja oikeat. Vallankin perennoissa ja pelakuissa nimet kiinnostavat ja ovat tärkeitä.

      Poista
  32. Voi järkky nuata sun vilijelmiä, ihan huikiat!

    VastaaPoista
  33. Kyllä sinulla kasvit viihtyvät hyötypuutarhassasi ja mikä määrä lavakauluksia. Pelakuita en tunne nimiltä. Kaikki ovat minulle Pelakuita yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!