sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta -haaste

Ystäväni Between blogista Rikkaruohoelämää 
haastoi minut jo melkein kuukauden päivät sitten 
tähän mukavaan haasteeseen mukaan. 
Nyt onkin sopiva hetki hiljentyä kesällä otettujen kuvien pariin katsomaan, mitä kesä meille antoi ja toisaalta taas miettimään ja suunnittelemaan 
mitä kaikkea kivaa ensi kesänä voisi kasvattaa ja puuhastella.



Mietin ensin, mitkä voisivat olla ne viisi asiaa,
 jotka ilahduttivat minua eniten. 
Kuvien selaaminen avasi aika helpollakin nuo puutarhamuistot, jotka voimaannuttavat vieläkin.

Alkava kesä

Odotin kesää niin kovin! 
Polvi ikävästi jälleen kiukutteli ja se harmitti. 
Apuun riensi kummityttö. 
Hän avasi kesäkauteni kukkamaiden kunnostuksella. 

 
Ihan yksin hän ei sitä puuhaa tehnyt, 
virallinen valvoja piti silmällä, 
että kaikki tuli tehtyä huolella!


Onni on ihana kummityttö!

Sinivaleunikko



Haaveideni kukka. 
Sinivaleunikoita ja komeavaleunikoita ostin Vakka-Taimesta. 
En voinut hurjimmissa unelmissanikaan ajatella, 
että pääsisin nauttimaan tuosta ihanasta puhtaan sinisestä kukasta. Pääsin kuitenkin. 
Sinivaleunikko kukki upeasti ja pitkään. 
Komeavaleunikon kukintaa vielä odotan. 
Kukinnan innoittamana hankin valkoisen sinivaleunikon sekä satiinivaleunikon taimia Tommolan tilalta messureissuillani.

Pionit

Kesä oli huomattavan sateinen. 
Pelkäsin, että pionien kukintakausi menee ihan pommiin. 
Raskaat kukat eivät kestä iankaikkista sateen ropinaa. 

 
Sain kuin sainkin kohtuullisen kukinnan, 
siitä olin niin iloinen. 


 
Iloinen olin myös siitä, että sain pionipenkkiäni laajennettua. Violetit härmääntyvät leimukuvat saivat antaa tilaa kukkien kuningattarille. 
Kymmenkunta uutta pionia muutti meille, tilaa vielä on joten ensi keväänä hankintoja teen lisää. 
Melkein hepulin sain, 
kun huomasi pionipenkkin salamatkustajana muuttaneen keltaisen pionin!




Retket

Kesä on puutarharetkien aikaa. 
Tein muutaman suunnitellun retken oivallisiin kohteisiin. 
Tärkein retki ilman muuta oli perinteinen 
Suvikummun Marjan kanssa tehty 






Vakka-Taimeen tein toisenkin retken 
Kivipellon isännän kanssa, 

Saaripalstan Saila ohjasi minut ihastumaan näihin upeisiin kanadanliljoihin! Se kävi helposti!!
  silloin kävimme myös Taivassalossa Pionien kodissa. 
Helppoa on varmaan arvata, että jokunen taimipotti sieltäkin mukaan lähti. 


Kesäinen Avoimien puutarhoiden retki 
oli myös kauniin muiston antava. 
Kävin vain yhdessä tarkkaan valitussa kohteessa 
- Korpijaakon ruusutilalla. 
Paikka ei pettänyt nytkään. 
Ruusutarha on erittäin suositeltava retkikohde. 




Hyvin suositeltava kohde on myös Lepaan puutarhamessut
Sekin reissu antoi paljon iloa jo siksikin että tapasin siellä blogiystäväni Cherin
Etiäisenä aavistin, että tapaamme ja tapasimme kuinkas muutenkaan yhteisten blogiystävien tekemien 
upeiden esillepanojen kohdalla.  
Vaikka sade uhkasikin ja satoikin, Lepaalla pääsin tutustumaan upeaan puutarhaan, jotenkin missasin kasvimaan, mutta ensi vuonna sekin tarkastetaan ilman muuta!



Ihanat sinisarjat!

Kasvimaa ja kasvihuone

Kasvimaan upea kasvu on myös suuri iloni ja kaunis muisto kuluneelta kasvukaudelta, suunnaton ilo oli myös onnistuneesta kasvihuoneen tomaattivalikoimasta ja viimein kypsyneistä viinirypäleistä.


Kesä oli sipuleiden kesä. 


Auringonkukkien siementen itävyys oli lähes täydellinen fiasko ja kurpitsoille viileys ja sade oli liikaa. 
Noista kahdesta menetyksestä huolimatta kasvimaa antoi satoaan hyvin avokätisesti. 
Varsiselleriä kasvatin ensi kertaa, se onnistui yli odotusten 
ja ensi vuoden kasvatuslistalle ilman muuta sen laitan. 






'Tuulikki' kukki upeasti niin kasvimaalla kuin kasvihuoneessakin!
Aika kultaa muistot. 


Vettä satoi ja satoi ihan mahdottomasti ja aurinkoisten päivien määrä oli pieni. 
Mutta oli kuitenkin kesä. 
Vuodet eivät ole veljeksiä, 
hiljainen toiveeni olisi ensi kesälle lämpöä hiukan lisää 
- sataakin saa, mutta kohtuudella.

Tämäkin haaste on kiertänyt kai aika monella. 
Nyt en haasta ketään henkilökohtaisesti, 
mutta haastan sinut blogini lukija. 
Nappaa koppi ja vaivu kesän kuvien hurmaan. 
Vastaa, jos tunnet haasteen omaksesi!
 
Haasteen säännöt:
Tee postaus siitä, miktä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta 
(siitä lähtien, kun esikasvatus-kausi alkoi päättyen tähän hetkeen).
Kerro postauksessa, keneltä haaste sai alkunsa,
Kerro keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta 3 uutta puutarhaintoilijaa mukaan mukaviin muisteloihin.

Ihanaa alkavaa viikoa!


52 kommenttia:

  1. Sulla oli torella monipualine kesä, josta jäi mukavat muistot. Vaikka tuntuuki, että tämä kesä jää historiahan sinä kylymänä ja sateesena kesänä, nii moni kasvi kuitenki kukoosti komiasti. On sulla mahtava kasvimaa, ei muuta voi sanua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesään mahtui kaikkea kivaa tosiaankin. Onneksi muisto sateesta ja kylmästä painuvat unholaan, harmitti vain kun kurpitsasato oli niin olematon. Ensi kesäksi onkin hyvät suunnitelmat ja kasvimaan retusointi ihan uuteen uskoon. Mulla on haaveena sellainen kasvimaa kuin Cherillä ja luulen että haave ei ole enää kaukainen. Tänä kesänä tuli uskomaton sipulisato :D

      Poista
  2. Tällaiset kesään palaavat haasteet ovat ihania mahdollisuuksia nauttia auringosta ja kukkien kauneudesta. Kasvukauden kuvia jaksaisi selata kerta toisensa jälkeen.
    Sinulla oli mukava kesä ja vaikka muistot hiukan aina ajan kanssa kultaantuvatkin, kesä on kuitenkin kesä. Toivotaan ensi kesälle vähemmän sadetta ja enemmän lämpöä. Huh, tässähän herää jo hurja kaipuu kevääseen, mutta hoidetaan nyt ensin joulu pois päiväjärjestyksestä. Sittenhän onkin jo melkein kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kesän näkee aivan toisin silmin kun ulkona on kylmää ja puut alastomina. Kasvukauden kuvat on melkoinen voimanlähde ja ilon asia, uusia juttuja alaa surrata päässä uutta kasvukautta varten :D

      Kesä oli kaikkinensa ihana, vaikka vettä satoi. Puuhastelu kasvihuoneessa varmaan kompensoi osaltaan pihapuuhastelua ja tuotti hyvää mieltä!

      Juu, hoidellaan joulunaika ensin alta ja sitten alkaa keväthurmat. Tänään tosin surffasin ihan vain pikkuisen TomatoEdenin sivuilla :D

      Poista
  3. Oikeen sitte herkkukuvia tämän räntäsadekaamoksen keskelle <3
    Mitäs tässä muuta, ihana ympäristö.

    VastaaPoista
  4. postaustasi oli tosi mukavaa lukea. mukavia retkiä upeille taimitarhoille ja hyviä hankintoja. komppaan Navettapiikaa, kasvimaasi on ruhtinalliisen rehevä ja houkutteleva. kummasti nuo keltaiset prof kottarit osu heti silmiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Kesällä on tosi mukava retkeillä ja jos sattuu saamaan hyvän kaverin, retken ilo tuplaantuu. Kasvimaalta tuli satoa, paitsi ei niitä kurpitsoja kuin muutama. Iankaikkisella kattamisella maan kunto on saatu aika hyväksi, maa kesti vahvatkin sateet liettymättä. Meillä on molemmilla ihanat keltaiset kottarit!

      Poista
  5. Valokuvin seurattuna kesäsi näytti mahtavalta! Todellisuus oli se sateisista sateisin! Toivotaan kesälle v.2018 lämpimämpää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kesä oli tosiaan mahtava ja koska en ole helleihminen sadesäälläkin oli kiva puuhastella tai vetäytyä kasvihuoneeseen. Ensi kesäksi tosiaan lämmintä toivon minäkin :D

      Poista
  6. Ihana paratiisi sinulla siellä Kivipellossa on, kuvasi kohottavat menneen kesän siedettävälle tasolle.
    Kannustan vilpittömästi retkeilemään pohjoisemmaksi, Raahessa on kaksikin huikeaa kohdetta, Titan tilukset Majakarissa ja reilun 10 km:n päässä Särkän perennataimisto.
    Itse aion hankkiutua Vakka-taimeen ja Pionien kotiin. Ja pitkästä aikaa aion hakeutua myös Hagalandetin puutarhalle Inkooseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä oli aika siedettävä, joskus jopa ihanakin! Pohjoisen taimistoille olen kauan haaveillut, juurikin Särkän taimistolle. Kahdesti siitä olen ohi kirkuen mennyt, kun isäntä on painanut kaasua! Teen varmasti retken ja kutsuin jo itseni Titalle pihakierrosta varten, varmasti upea paikka nähtäväksi!

      Vakka-Taimi ei petä koskaan, Pionien kodista lähti aika monta aarretta Kivipeltoon, vaikka isäntä olikin mukana :D Tuo Inkoon paikka on mulle vieras - pitää perehtyä!

      Poista
  7. Olipa ihana postaus! Upeita nuo keltaiset pionit! Ja komea kasvimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Olen hiljalleen keräillyt keltaisia pioneja, ne ovat ihania!

      Poista
  8. Sateista ja polven vihoittelusta huolimatta, sinulla ja puutarhallasi oli kaunis kesä. Terkut Viralliselle Valvojalle! Sinulla on tosi ihana kummityttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sade oli aika armollinen loppujen lopuksi ja asumme mäen päällä, niin tulviakaan meille ei tullut. Virallinen valvoja kiittää ja kehrää!

      Minulla on ihana kummityttö, hortonomi kaiken lisäksi! Hänet uskaltaa päästää kukkamaalle, kasvitietous hänellä on laaja!

      Poista
  9. Ompas mukava postaus! Satteisesta kesästä huolimatta on siun kuvissa paljon kauneutta. Jotkut kasvit hyötyivät satteista esm. pensaat ja kasvoivat ja kukkivat ihan mahtavasti. Upea on tuo keltanen pioni ja kasvimua ja runsaan sadon tuotti! Kevväällä miunkin pitäs piästä sinne länteenpäin taimitarhoille, siellä on monta mielenkiintoista käyntipaikkoo tiiossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Kesä oli kohtuullinen, vaikka tuntui välillä että koko ajan sataa. Kasvihuoneeseen pääsi aina puuhastelemaan, kun ukkosia ei paljoa ollut. Monet kasvit hyötyivät sateesta, samoin hyötymaalla sipulit. Pionien kukinta-aikaan toivoin poutaa. Keltaiset pionit ovat tosi upeita, hiljalleen niitä meille keräilen. Kasvimaalla sato oli tosi hyvä kurpitsaa lukuunottamatta.

      Länsirannikon kasvitarhoilla on paljon ihanaa katseltavaa ja hankittavaa. Meillä tässä Tampereen nurkilla tarhoja ei kovin paljoa olekaan, siksi retkeilen mielelläni...ensi kesänä jälleen :D

      Poista
  10. oi, ihana kun osallistuit tähän haasteeseen <3 Ja noin upealla postauksella. tosi upeita kuvia ja muistoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haaste oli mukava ottaa vastaan, paljon ihanaa oli viime kesänäkin vaikka satoikin paljon.

      Poista
  11. Ihania muistoja menneeltä kesältä! <3
    Myöhemmin kaikki sateet ja muut harmit unohtuu, ja muistaa ne hienoimmat hetket.
    Valtavan kaunista ja satoisaa puutarhassasi on ollut sateista huolimatta.
    Kaunista marraskuuta Kivipeltoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!

      Mieli on niin ihana, että ikävät asiat painuvat unholaan ja ihanat muistaa, osa jopa kultautuukin. Sade teki hyvää monelle kasville, viileyskin toisaalta. Olin iloinen, että sain kohtuullisen pionikukinnan. Toivottavasti ensi kesälle riittäisi lämpöä.

      Poista
  12. Ihania muistoja viime kesästä. Kauniita kuvia puutarhastasi, kasvimaasi on upean näköinen.

    VastaaPoista
  13. Kesän parhaat palat!
    Herkkä sinivaleunikko ja punahattujen kevyet neitoperhoset!
    Ihania muistoja talveen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän parhaita tunnelmia koitin valita! Olin iloinen sinivaleunikon runsaasta kukinnasta ja perhosista jotka viimein saapuivat.

      Kesän kuvia on mukava katsella, ihmeesti ne voimaannuttavat!

      Poista
  14. Ihania asioita poimit kesästä , juuri nythän niitä onkin mukava ottaa esille ja muistella - vuoden pimein aika kun on alkanut.
    Tuo sinivaleunikko on aivan huikea, jospa minäkin joskus onnistuisin sen kanssa. Ihanan pionimeren olet hankkinut, noin monta lajiketta!! Saat valtavan kukkarunsauden kunhan ne uudetkin kunnolla kotiutuvat.
    Paljonhan sinä kesällä sait aikaiseksi, vaikka sateista oli. Nuo retket eri paikkoihin ovat kyllä houkuttelevia varsinkin kun on mukana samanhenkinen reissukaveri :D Itsellä jäi puutarhareissut vain pariin kohteeseen, mutta hyvä niinkin. Runsasta satoa olet saanut myös hyötymaan puolelta, nuo lehtikaalit - wau! Ja nuo Tuulikitkin ovat aivan ihania,hih :D
    Nytpäs otankin haasteen vastaan, koska kesämuistojen kaivaminen tuolta kuva-arkistosta alkoi kiinnostamaan kovin..
    Aivan ihana postaus sinulta Saila, kiitos siitä☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvien parissa on mukavaa viettää aikaa, kun tuuli vinkuu nurkissa ja on pimeää.

      Sinivaleunikko kukki ensimmäistä kertaa, nautin sen puhtaan sinisestä väristä. Valmiit taimet ostin Vakka-Taimesta :D Pioneita meille on muuttanut aika monta, tilaa niille vielä riittää. Onneksi kukinta-aikana ei koko ajan satanut ja kukinta sattui niin pitkälle jaksolle, että sekin lisäsi nautintoa upeasta kukasta.

      Aika paljon taisi tulla puuhasteltua, vaikka kesällä tuntui ihan toiselta. Retkistä puutarhoille nautin suunnattomasti ja Suvikummun Marjan kanssa kesän matkasta on tullut ihan jo perinne.

      Kasvimaa viihtyi sateessa, paitsi kurpitsat. Lehtikaali ja sipulit ovat mun suosikkeja ja iloitsin suunnattomasti, kun Tuulikki kukki niin avomaalla kuin kasvarissakin - sain siitä siemenetkin :D

      Ihanaa, että otat haasteen vastaan, sinulla on varmasti kaikkia kivoja kesämuistoja meille luettavaksi ja voimavaraksi.

      Kiitos Tuulikki!

      Poista
  15. Voi miten mukavaa luettavaa/katseltavaa oli tämä postaus, ihanat kuvat ja kyllä tuli ikävä kesää:) Tuo sateenkaari kuva oli upea! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :D kesää on ikävä, onneksi nyt on kuitenkin aikaa kerätä voimia, tutkia siemenluetteloita, lukea puutarhalehtiä ja -kirjoja - valmistautua uuteen kasvukauteen!

      Meillä oli viime kesänä monta ihanaa sateenkaarta!

      Poista
  16. Saisinko minä tulla ensi kesänä makoilemaan Sulon vierelle? Kehräisinjossain kurpitsan kupeessa ja katselisin kauneutta. Lupaan olla (melkein) huomaamaton ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulon kainalossa on varmasti tilaa sinulle ja paljon ihania nukkumapaikkoja! Sulon suosikki on heinäpatja kasvihuoneessa :D siellä on lämmintä ja mukavaa!

      Poista
  17. Ihana postaus! Kasvien kanssa onnistumiset tuovat isoa iloa ja ne epäonnistumiset unohtuvat pian. Kesä on aina kesä, säistä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Iloinen mieli oli kun satoa korjasin, nyt oli sipuleiden kesä :D epäonnistuminen kurpitsojen kanssa antoi puhtia ensi kesän kasvatuksia varten ja suunnitelmaa sadetta ja viileyttä vastaan :D

      Kesä on aina kesä!

      Poista
  18. Eipä uskoisi sinun kuviasi katsellessa, miten surkea kesä kaikkinensa oli. Tuo kasvimaan vehreys ja elinvoimaiset kasvit, ihanat pionit ja sinivaleunikon kauneus kyllä todistavat, että jos on viherpeukalo, niin se väri ei sateessa haalene! Kivat kesämuistot, kyllä noilla jaksaa talven taas odottaa uutta, ehkä himpun kuivempaa ja lämpimämpää kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se kesä ihan surkea ollut, toisenlainen ja viileä, josta oli toisille kasveille jopa hyötyä. Talvitankkausta varten kesänlämpöä olisi saanut olla lisääkin. Kiitos! Puutarhapuuhastelu on rakas harrastus, joku asia onnistuu ja toinen taas ei! Onneksi paljon kukintaa oli sateesta huolimatta ja kasvimaalla sipulit ja kaalit nauttivat viileydestä ja kosteudesta.

      Ensi kesälle toivon myös lämmintä, sataakin saa :D

      Poista
  19. Upeaa. Virallinen valvoja on erittäin tärkeä. Ei tuu muuten hommista mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virallinen valvoja on hyvinkin tärkeä, muuten ei työ edisty.

      Poista
  20. Sinivaleunikko. Todella kaunis. Miau viralliselle valvojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivaleunikon väri on uskomattoman kaunis ja puhdas sininen!

      Virallinen valvoja puskee ja kerhää :D

      Poista
  21. Upeita kuvia ja kyllä sinulla suloinen virallinen valvoja siellä♥

    VastaaPoista
  22. Hieno kattaus menneestä. Syksyn sateilla kiva ajatella näitä tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki! Kesän valo kuvissa aina herkistää, haaveet siirtyvät uuteen alkavaan kasvukauteen niin herkästi :D

      Poista
  23. Kiva postaus kesäisistä muistoista :) Upea tuo sinun pionipenkkisi :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!