torstai 19. tammikuuta 2017

Uutta oppimaan

Tänään on jännittävä päivä! 
En ole kovin tekninen ihminen ja sain Kivipellon isännältä tehtäväksi lämmittää lämpökeskuksen pannun. 
Olen sen tehnyt kaksi kertaa aikaisemmin, mutta sen jälkeen sain porttikiellon pannuhuoneeseen. 
Isäntä otti siis tietoisen riskin! 


Minulla on omat kirjalliset ohjeeni...
perhosia silti on vatsanpohjassa! 
Mutta, pelastava enkelini on meidän ukki, isännän isä, yksi maailman leppoisimmista ja taitavimmista ihmisistä! Soitin ukille, uskalsin, näin hänet tänään olevan lenkillä ja oletin että voinen häntä vaivata. 
Kohta alkaa oppituntini, kuinka pannu lämmitetään niin etttei koko pannuhuone ole täynnä savua ja pannu pikeentynyt mustaksi, pitäkää peukkuja!


Olen siis kotosalla jälleen, polvi taas tyhjennettiin, se tyhjennetään kerran kuussa nykyisin, harmittaa sekin niin vietävästi ei sillä etteikö aikani kuluisi - kuluu hyvinkin - mutta harmittelen työkavereita ja tykkään käydä töissä kuitenkin. No tänään vähän kuvasin, maalasin ikoniani ja puuhastelin kaikkea muutakin kivaa. 


Parin viikon päästä lähdemme 
elämäni miehen kanssa jälleen hanimuunille
...aikas kivaa, 
samalla salajuhlitaan hänen täydet kymppinsä. 
Kohta voisi ottaa matkalaukut jo esille, nautin pakkaamisesta! Kotomieskin meille on tulossa, varma kaveri - hoituu tuo iänikuinen pannu, kanat ja kisut lempeällä ja välittävällä hoidolla! 

Sain villapaitani valmiiksi, kuten olin suunnitellut. Kävin lomareissulla Lankavassa salamannopeasti...isäntä ei tykkää lankakaupoista. Onneksi myyjät olivat ajan tasalla, sain lankani...hurahdin hopeankimalteiseen, vaikka en ole kimaltavien ystävä kovinkaan. 

Isäntä kysyi, miksi halusin Lankavan kauppaan, kysyi että onko siellä halvempaa...ON vastasin, enempää ei kyselty! Oven eteen parkkeerattu auto hurahti käyntiin ja katosi kohti taivaanrantaa...kotia kohden siis!

Lanka: Alize angora gold, simli


Tuuli on nousemassa, aurinko hiukan paistoi ja taivaanrannalla tummat pilvet nousevat...kaikenlaista säätä taas luvattiin!


Laittakaa kiviä taskuun, ettei luvattu kova tuuli vie teitä mennessään!
 

Mukavaa alkavaa loppuviikkoa!


50 kommenttia:

  1. Hei Saila! Kävin kurkkaamassa sinun ruusujasi ja huomasin että keräät myös vanhoja perennalajeja. Ihanat kissatkin sinulla on, kaksittain, kuten minullakin. Ja aina uutta oppimaan; pannuhuone ja hanimuun!! Sellaista elämä on, joskus äärimmäisyydestä toiseen. Ymmärrän tuon pannuhuoneen! Ei se mikään yksinkertainen laite ole. Kun ukollani muisti alkoi muinoin pettää ja huomasin, ettei hän hellinnutkaan oikein enää pannuhuonetta, niin piti ottaa ohjat käsiin. Eipä silti, kun töissä vielä olin, sanoin ukolle, että nyt eletään kalliilla sähköllä. Pelkäsin, että hänellä pannu räjähtää joku kerta. Sittemmin se on ollut minullakin lähellä, kun nappuloita olen painellut. Mutta oppia ikä kaikki. Lähdenkin tässä puita kärräämään, kunhan saan pannua vähän putsatuksi tuhkasta. Mukava että olette saaneet kissoille kotimiehen. Se probleema minullakin aina on, jos haluaa johonkin lähteä. Onpas kissat asettuneet upeaan kuvaa! Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Leila blogiini! Totta, vanhat ruusut ja perennat ovat lähellä sydäntäni ja aina parempi jos niillä olisi jotain kerrottavaa, tarinaa, aikaisempaa elämää toisen tarhurin puutarhassa.

      Pannu on tosi vaikea laite! Meillä on tuolla navetan puolella pannuhuone ja siitä tulee putket taloon. Kaikenlaisia mittareita pitää katsella ja sitäsuntätä muistaa, puita osaan pesään kyllä laittaa, mutta pannun poksahdus kyllä pelottaa. Ukki kävi minua opettamassa ja sanoi että kyllä hänkin sen voisi hoitaa, no ikää on paljon ja pitää minunkin oppia vaikka kivinen on se opinpolku, mutta yritän kuitenkin!

      Hanimuuni on pian kunhan saan tuon polven kuntoon ja kaikki pakattua, me käydään vähintään kerran vuodessa hanimuunilla :D :D

      Saatiin tosinaa kissoille, kanoille ja pannulle kotimies, joka paijaa kissoja ja hoitaa pannun tosi huolella ja asustelee meillä lomamme ajan. Kiitos, lomaa odotellaan kovinkin jo!

      Poista
  2. Voi pannuhuoneen pannunlämmitys. Ei niin kovin monella ole enää sellaista.Meilläkin,kun on useimmissa rakennuskohteessa kaukolämpö,niin niissä on pannuhuoneessa se lämmönjakokeskus. Voi ku mä aina pelkäsin sitä,että kohta se pömmeli räjähtää!!Uskon sinun selviytyvän hyvin lämmityksestä. Sinä nyt osaat kakiken muunkin. Aivan ihana neulepaita siitä ihanasta Alizen langasta. Niinkuin näit,niin siitä on siellä monia ihania sävyjä. Hanimuun,minä odotan että ehkä keväämmällä minunkin elämäni rakkaus veisi mut semmoselle lomalle. Iltasanomasta luin ääneen kaupan kassajonossa,kun joku oli vienyt jonkun lemmenlomalle. sanoin kukahan minut veisi sellaiselle ja minkähälainen loma se oikein olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivinen on opinpolkuni tuon pannun kanssa. Meillä on puulämmitys ja puut omasta metsästä tehty vuosittain, pannu on navetassa onneksi ettei samassa rakennuksessa kuitenkaan :D Opettelen, opettelen, opettelen...olen tässä kohden aika kovapäinen, mutta yritän kuitenkin!

      Kiitos, tuo Alize oli ihanaa kudottavaa, se vain soljui eteenpäin puikoilla ja värimaailma on upea. Teen yhden huovan ensin Lankavan Naturalia-langasta ja sitten uuden samanlaisen villapaidan mutta mustan, mulla on harmaatakin Alizea, boleron siitä meinasin töihin hartioita lämmittämään.

      Me ollaan yritetty kerran vuodessa vähintään käydä hanimuunilla ja nyt kohta lähdetään, reilun viikon päästä. Niin iloinen olen kun kotimies tulee meille asustelemaan siksi aikaa, kissoja paijaamaan ja pannua lämmittämään :D Lemmenlomia tarvitaan, mukavaa viettää aikaa yhdessä, tehdä matkaa ja ihmetellä kaunista maailmaa!

      Poista
  3. Onnea lämmitykseen.
    Kaunis neulepusero ja ihanat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko, sitä tarvitaan!

      Kiitos, Lankavassa on kaikkia ihania lankoja ja tuohon jotenkin niin ihastuin vaikka en yleensä kimmeltävästä niin välitä.

      Poista
  4. Vähemmän teknisenä ihmisenä koen aina työvoitoksi oppia hallitsemaan outoja vempaimia. Usein sen opin perille meno on myös opettajasta kiinni. Kun opettaja neuvoo maltillisesti ja ikäänkuin toisen ihmisen tasolla, oppi menee paremmin perille. Meillä oli monta vuotta Ukkokullan kanssa erimielisyyttä tietotekniikkaan liittyvien asioiden neuvomisesta. Kertoessani hänelle jostain ongelmasta, hän tuli, istui tuoliini ja räpelsi hetken ilmoittaen sitten, että nyt se toimii taas. Ihan kiva, mutta minä en siinä tiimellyksessä oppinut mitään ja hetken päästä saatoimme olla jälleen saman ongelman edessä. Niinpä en sitten kerran päästänytkään häntä istumaan työtuoliini, vaan kehotin siitä vierestä opastamaan kohta kohdalta. Jos hän eteni liikaa, pyysin peruuttamaan ja palaamaan edelliseen kohtaan. Näin olen oppinut hallitsemaan monia sellaisia asioita, joita en ehkä muuten edes olisi omaehtoisesti tullut opetelleeksi. Jos asiat on itselle selviä ja helppoja, ne eivät välttämättä ole sitä toiselle. Ihanaa, että teillä on ukki, johon voi tarvittaessa tukeutua.

    Aivan ihana villapusero! Kaunis lanka ja sävyt, jotka mielelläni pukisin itsellenikin. Pikkaisen jo tuli tunne, että pitäisiköhän sittenkin siirtyä villasukista isompiin tekeleisiin. Tulee vain niin äärimmäisen vähän käytettyä neuleita.

    Honimooni ukon kanssa synttäreiden merkeissä kuulostaa todella mukavalta asialta. Toivottavasti saat polvesi matkan kestävään kuntoon. Jos se lomalla kiukkuaa, on ukon näytettävä kuntonsa ja kannettava sinut kohteesta toiseen.

    Upea muuten tuo teidän punamultainen rakennuksenne. Näkee, että siitä on huolehdittu ja sitä kunnostettu. Ja aivan kuin kevätaurinko jo sen seinustaa hyväilisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pannunlämmitys on mulle ollut sellainen mörkö, vihkoon koitin kirjoittaa ohjeet, mutta nyt sain ukin kädestä pitäen minua opettamaan, rauhallisesti käytiin kaikki nappulat läpi ja painemittarit sun muut, olen päättänyt siitä rakkineesta ottaa selkävoiton ja saada tämän talon lämpiämään, ei sen pitäisi mitään rakettitiedettä olla minullekaan! Uuden oppiminen on juurikin kuin kerroit, monessa asiassa, kun on maltillinen opettaja ja selvittää että miksi pitää joku juttu tehdä, menee se oppikin paremmin perille ja ymmärtää kokonaisuudenkin paremmin. Otan nyt siis härkää sarvista ja kunnolla!

      Kiitos! Ihastuin tuohon lankaan siellä Lankavassa heti, ei ollut kovin kallistakaan ja niin nopeaa kudottavaa kaiken lisäksi. Ostin messuilta mustaakin lankaa ja teen siitä toisen samanlaisen. Pikkuisen tuossa on glitteriä, mutta joskus saa ollakin. Käytän neuleita, meillä töissä on aina niin tuhottoman kylmä! Sinun villasukat on niin upeita!

      Hanimuuni on tosi kiva juttu, paikka valittu huolella 'ilman taka-ajatuksia'...pääsin vaikuttamaan - isäntä tykkää merestä ja minä kukista, yhteinen sävel siis taas löytyi ja kotimies myös! Otan mukaani matkalle sauvat, kompressiosukat, polvituen ja kasan hyviä kenkiä, jos tulee kipuja niin kiipeän isännän reppariin :D (kiitos vinkistä). Jonkun kivan synttäriyllärin aion keksiä ennen matkaa, jonka sitten perillä toteutan :D

      Otin kuvan tuosta aitasta tänään, sen verran aurinko meillä paistoi. Aitta on aika vanha ja siellä on sellaiset vanhat viljalaarit. Koitamme pitää huolta noista vanhoista rakennuksista, tykkään niistä kovin

      Poista
  5. Suloinen kurre :) Siitä onkin jo aikaa, kun itse olen päässyt kuvaamaan meidän pihan oravia. Kurret on kyllä veikeitä.
    Ja tsemppiä pannun lämmitykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä käy tuossa ruokintapaikalla kaksi kurrea, ovat niin ihania!

      Kiitos, yritän selvitä pannun vastuullisesta lämmittämisestä!

      Poista
  6. Tsemppiä pannun lämmitykseen ja polven paranteluun!
    Meilläkin on sellainen puulämmityssysteemi, jota ei olla vuosiin käytetty. Kotiäiti-vuosinani olin päälämmittäjä. Se oli aika työlässysteemi, mutta säästi sähköä valtavasti. Ajattelin aina, että tienaan kun lämmitän sitä.
    Kauniita kuvia olet ottanut ja tykkään valtavasti tuosta teidän aitastanne. Paljon onnea elämäsi miehelle ja ihanaa hanimuunia, kun sen aika on! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina, onneksi ukki oli antamassa vierihoitoa, opettamassa pitkämielisesti ja rauhallisesti! Kyllä tuo pannunlämmitys sähköä säästää ja kannattaakin vaikka puuhaa siinä riittää.

      Tuo aitta on minunkin mielestä niin nätti, se oli ennen tuossa ihan pihassa, mutta se siirrettiin tuonne metsän laidalle.

      Kiitos, onnittelut menevät perille!

      Poista
  7. Söpö orava! Toivottavasti polvet paranee pian.

    VastaaPoista
  8. Houkuttelevan ihana villapaita ja voin vain kuvitella, miltä se tuntuu päällä! Tuollaiset tekniset haasteet ovat kovia, mutta kun sen kerran tekee kunnialla, voi tuntea itsensä taas niin päteväksi! Ja seuraavalla kerralla juttu hoituu jo helpommin. Eli kannattaa ottaa rauhallisesti.

    Toivottavasti polvi on parempaan päin ja pääset liikkumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Vaikka lanka oli ohutta, villapaita on lämmin eikä kutita. Siinä on mohairia.

      Sain pannun lämpimäksi ja ukki opetti minua rauhallisesti (ukki asuu naapurissa :D). Isäntä kävi kyllä pannulla tarkistamassa töistä tullessaan, että kaikki oli ok :D

      Olen hissutellut tässä jo muutaman päivän, toivon että kortisoni jälleen hiukkasen helpottaisi.

      Poista
  9. Moikka. Oravat ovat söpöjä. Riiviöitä. Kaikkea siltä väliltä. Taitaa tulla ikimuistoinen retki. Isännälle onnea pyöreistä vuosista. Ja hyvää hani moonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Isäntä ei juhlia halunnut ja 'karataan' hanimuunille! Välitän onnittelut perille :D

      Oravat ovat ihania, vaikka joskus riiviöitäkin!

      Poista
  10. Moi. Upeat orava kuvat. Pannunlämmitys on välillä varsinaista taidetta. Isänälle onnittelut päivien johdosta ja oikein hyvää hani moonia teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Pannunlämmitys ei tosiaan ole helppoa, mutta yritän opetella kuitenkin. Leipälajia siitä tuskin tulee koskaan!

      Kiitos, onnittelut menevät perille ja matkaa odottelen kovin!

      Poista
  11. Upea neule, siinä on kauniit väritkin :). Pannu-juttu kuulostaa vaikealta, mutta uskon, että onnistut siinä hyvän opettajan johdolla.

    Pikaista paranemista Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni, lanka oli ihanan 'juoksevaa', helppoa kudotttavaa. Hissuksiin olen täällä hiippaillut. Kyllä harmittaa tuo nesteily, vaikkei punktio juurikaan satu.

      Pannun lämmitys ei ole helppoa, onneksi ukki tuli auttamaan ja kävi vielä toistamiseen katsomassakin kuinka pärjään :D

      Poista
  12. Beautiful images of the Red Squirrel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, Bob! Red Squirrels are so funny and beautiful.

      Poista
  13. Vai pannuhuonehommiin olet joutunut! Tsemppiä vaan :)
    Voi sitä sinun polveasi, ei ihmekään, että alkaa harmittaa!
    Kauniin ja isotöisen puseron olet tehnyt. Onneksi Lankavassa oli HALPAA lankaa, että isäntä malttoi pysähtyä :DD
    Taidetaan olla hanimuunilla samaan aikaan, päinvastaisissa ilmansuunnissa tosin...
    Meilläkin oli kaunis päivä tänään, taivas oli hempeän vaaleanpunainen aamulla ja illalla.
    Tosiaan siellä tuulee aika lailla, päästin äsken Onnin pihalle ja ajattelin itsekseni, että onneksi hän on taas aika pulskassa kunnossa. Ei ainakaan lähde tuulen mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, että sellainenkin virka mulle annettiin, en ollut kovinkaan innostunut!

      Polvi tuntuu olevan melkoinen lähde, vettä pulppuaa jatkuvasti!

      En tiedä miten tuohon lankaan niin hurahdinkaan, en ole juurikaan glitterin ystävä, mutta tuo lanka iski. Halusin tehdä sellaisen keskivartaloarmollinsen neuleen joka käy vaikka trikoiden (siis paksujen) kanssa. Lankava on hyvä kauppa ja siellä on HALPAA, oli sekin reissu! Isäntä tuli kauppaan, mutta poistui samantein ja parkkeerasi auton ihan oven eteen...kyllä pisti vipinää tassuihin, onneksi myyjät olivat ajan tasalla, ei tainnut olla ainut kiireinen mies vaimoa lankakauppaan tuomassa. Kyllä isäntä siinä matkalla sanoi, että saan valita, joko ulos syömään tai Lankavaan...Lankavan valitsin tietenkin ja kyllä syömäänkin mentiin sitten kuitenkin :D

      Tosiaan, taidetaan olla yhtäaikaa hanimuunilla! Ja kummallakin erinomaiset kotimiehet :D :D :D

      Instan yhden luontokuvaajan sivuilta kävin kuvia katselemassa (siis upeita tosiaan), siellä oli kuvat Lofooteilta...vaaleanpunainen hetki ennen sinistä hetkeä illalla, en ole koskaan tullut ajatelleeksikaan vaaleanpunaista hetkeä, mutta nyt sitä jo tarkkailen ja kaunis sekin hetki on.

      Eilen kävi kova tuuli, meilläkin kissat ovat 'vahvassa talvikarvassa' ja tuskin tuulenpuuska heitä kovin helpolla mukaansa ottaa!

      Poista
  14. Voi tietkö mä olen tota opetellut useita kertoja. Välillä sain onnistumaan tulen hyvin. Useita kertoja ole soitellut isännälle töihin, mitä teen ?? Mutta voin sanoa, että osasin käyttää sitä. Onneksi se on loppunut, meillä on maalämpö, enkä kaipaa tuota turve/puulämmitystä ollenkaan.
    Hyvää ja kivaa reissua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua taitavaa, mulle tuo pannun lämmitys on niin hankalaa, varmaan siksikin että aivoni eivät ota vastaan pannuun liittyviä juttuja, puutarhajuttuja kylläkin :D Maalämpö on varmaan tosi kiva!

      Kiitos Tuija!

      Poista
  15. Ihana tuo neule puseroko vai tunika/mekko, olet ahkera neuloja kyllä.
    Oppia ikä kaikki, täällä hyvä kun saan puu-uunin sytytettyä.
    Oikein pirteän näköiset pelakuut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, pitkä villapaita, halusin tehdä sellaisen keskivartaloarmollisen. Lanka oli kovin helppoa kutoa ja 'juoksevaa'.

      Saunanpesän ja leivinuunin kyllä saan sytytettyä ja lämmitettyä mennen tullen mutta tuo pannu...joskus sen opin, niin toivon!

      Pelakuilla on jo hiukan kevättä 'rinnassa'.

      Poista
  16. Jännää se on opetella uusia juttuja, etenkin oman mukavuusalueen ulkopuolisia asioita.
    Ihana loma teillä tiedossa! Mahtavaa!
    Ja söpö kurre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista on opetella, joskin tuo pannu on mulle ollut sellainen mörkö aina, mutta otan härkää sarvista kiinni ja opettelen.

      Lomaa niin odottelen, kaikkia valmisteluita olen hissuksiin tehnyt.

      Meillä käy ruokintapaikalla kaksi kurrea, niin ihania ovat!

      Poista
  17. Johan sait vaikean rastin hoidettavaksi. Sattuipas mukavasti, että sait ukin vähän auttelemaan. Nuo tekniset vimpaimet eivät ole minulle mitenkään tuttuja. Koskaan en ole pannuhuoneeseen astunut jalallani. Pitäisikö?
    Niin kauniin väriset langat tuossa uudessa vaatteessasi.
    Säännölliset hanimuunit on upea asia. Niistä kannattaa pitää kiinni. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta onneksi ukki tuli auttamaan ja opettamaan! En ole kovin tekninen - ei kaikkien tarvitse ollakaan ja pannuhuoneeseen en menisi muuten kuin kanoille vettä hakemaan. Täytyy varmaan kuitenkin opetella edes jotenkin.

      Kiitos, jotenkin nuo sävyt kutsuivat!

      Hanimuunit ovat ihania ja säännöllisyys pitää muistaa, ainakin kerran vuodessa, useamminkin mieluusti! Kiitos Irene!

      Poista
  18. Kaunis neule, kivat liukuvärit. On se vaan niin että on mieten hommia ja naisten hommia. Mutta tuntuu hyvältä, kun suoriutuu toisen hommista! Mukavaa reissua teille..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!

      Olen kanssasi täysin samaa mieltä, kyllä on miesten ja naisten hommia ilman muuta, vaikka tosiaan se kannustaa, että jotain oppii toisenkin 'vastuualueelta'.

      Kiitos, matkaa kovin jo odottelen!

      Poista
  19. Onneksi ei ole pannua, pelkät takat!

    Paranemisia polvelle! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnentyttö! Pärjään hyvin saunanpesän ja leivinuunin kanssa, mutta tuo pannun pahalainen...

      Kiitos, sitä toivon itsekin, mutta melkoinen lähde siitä on tullut!

      Poista
  20. Ensinnäkin aivan ihana neule! Polvellesi toivotan paranemista, nesteen kerääminen taitaa indikoida nivelrikkoa. Onko sulla saranan vaihto edessä?

    Ja juhlista karkaaminen tuottaa ne samat läheiset vähän kerrassaan kaffeelle. Vaihtoehtona on kertarytinällä kaffeen juonti. Mutta hauskaa hanimuunia eniveis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Juu, nivelrikko on ja sarananvaihto tulossa, nivelrakoa on vielä 'liikaa'. Nyt tuo polvi nesteilee aika ikävän paljon ja se haittaa mun eloani ja kerran kuussa se on tyhjennetty. Kortisoni ei millään tahdo enää auttaa.

      Taidat olla oikeasssa. Lapset kysyivätkin, että koska on 'vastaanotto' no kahveita keittelen ja kakkua leivon, mutta meidän isäntä ei oikein tykkää olla keskipisteenä. Kiitos, hanimuunit ovat kivoja!

      Poista
  21. Kaunis neule! Ja ihanat oravakuvat! Toivottavasti polvesi paranee pian. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. Toivotan teille kahdelle oikein lokoisia oltavia, ihania iltoja ja elähdyttäviä päiviä, hyvää ruokaa ja maailman kaikkea kauneutta - olette sen ansainneet, te onnelliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Ystäväni, odottelen kovasti hanimuunin alkua! Aloin jo varotoimiin, isännällä alkoi nokka vuotamaan!

      Poista
  23. Ihana postaus! Oikein hyvää lomaa teille ja hyvää vointia!

    VastaaPoista
  24. Tosi nätti pusero. Teillä onkin sitten paljon kivaa odotettavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki! On tosiaankin, olen ihan innoissani, isännällä vaan alkaa flunssa pukkaamaan päälle...

      Poista
  25. Oliko se sitten vaikea lämmittää se lämpökeskus? Meillä ukko nimittäin puhunut, että sellainen hankittaisiin. Itselläni ei näistä ole kokemuksia. Tavallaan myös innolla odotan, että se meille kotiutuu. Toivottavasti minä en sitä porttikieltoa saa. Ihania kuvia olet ottanut! Tuo neule on todella kaunis.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!