12 kuukautta,
12 kuvaa puutarhasta,
jossa kiire ja arjen ajatukset haihtuvat
ja korvautuvat kaikella kauniilla, unelmilla, toiveilla
ja hyvällä mielellä.
ja hyvällä mielellä.
Vuosi tuntuu hujahtaneen jälleen kerran siivillä,
vuodet vierivät - unelma puutarhasta on ja säilyy!
Tammikuu
Pakkanen paukkui, maa oli vailla suojaavaa lumikerrosta....en uskaltanut edes aavistaa, kuinka kavala kaveri pakkanen voisi olla! Tuollaista pakkastalvea ilman suojaavaa lumikerrosta en muista kokeneeni koskaan.
Helmikuu
Laatikollinen unelmia,
heliseviä ihania siemenpusseja.
Osa pääsi heti esikasvatukseen, osa sai odottaa maan sulamista...paljon kauneutta yhdessä pahvilaatikollisessa!
Maaliskuu
Ihan pikkuisen vain,
mitä tarkoittaa hurahtaneen tarhurin
'ihan pikkuisen vain',
lähti siis jälleen mopo keulimaan, no hyvällä tavalla.
Pelakuita kesäksi juuri sopivastikin ja paprikoita.
Tomaatit saivat odottaa lasihuoneen lämpenemistä.
Huhtikuu
Sissi, ensimmäinen pionin alku katteen alta kurkistamassa. Tätä kaveria pakkanen ei vienyt mennessään, onneksi!
Toukokuu
Kasvimaalla jo vihertää,
valkosipulit taimella,
ihan kaikki eivät nousseet...enteitä talven tuhoista oli nähtävissä.
Kesäkuu
Kukinta alkoi aika rohkeasti, ensin sipulikukat joiden määrä oli aika vaatimaton, sitten hiljalleen muutkin alkukesän kukkijat...ihan kaikki eivät nousseet, mutta onneksi ainakin suurin osa.
Heinäkuu
Vettä riitti, mutta huokoinen kateviljelty savimaapohjaan tehty kasvimaani oli kuin pesusieni jalan alla.
Härkäpavuille, kaaleille ja muille kasvimaan asukkaille vettä tuli riittävä määrä, kastella ei enää tarvinnut.
Elokuu
Aluksi luulin, että perhoset ja muut ihanat siivekkään ovat hylänneet Kivipellon. Luuloni onneksi osoittautui turhaksi. Viime kesä oli neitoperhosten kesä, niitä oli niin paljon!
Syyskuu
Sadonkorjuun aikaa...kasvimaan ja kasvihuoneen sato ilahdutti! Tomaatit on jo korjattu säilöntää varten.
Lokakuu
Lokakuu
Kesä jatkui, halla kävi pikavierailulla, mutta tuhoa ei vielä tehnyt. Lokakuulla nostin kasvimaalta viimeiset kurpitsat.
Marraskuu
Lehtikaalisato oli myös kiitettävä,
siitä nautimme edelleenkin.
Marraskuu
Aika mennä talvilevolle.
Joulukuu
Pakkanen kävi nyt kunnolla toivottamassa kauniit talviunet viimeisille sinnittelijöille.
Aika laittaa puutarha talviteloille,
aika levon ja uuden kasvukauden suunnittelun.
Joulukuu
Lunta
ja vettä vuoroin, jouluna satoi vettä ja uutena vuotena lunta...kovia
pakkasia luvataan alkavalle uudelle vuodelle, toivottavasti ei viime
tammikuun kaltaisia kuitenkaan.
Nytkään
ei ole suojaavaa lumivaippaa maan pinnalla kuin muutama sentti. Toivoa vain voi, että
syksyllä tuli tehtyä riittävät talvisuojaukset. Talvisuojauksen arvon on
oppinut viime vuosina tuntemaan yhä vahvemmin.
Viime vuosi oli jälleen hyvä...
epäonnistumisiin on tullut riittävästi välimatkaa,
ne eivät enää niin harmita.
Pakkasen tekemät tuhot on korvattu uusilla taimilla.
Viime kesän puutarharetkillä tuli tavattua ihania puutarhaystäviä ja hankittua pihaan uusia tulokkaita, mielenkiintoisia kasvatettavia.
Uusi kasvatuskausi on edessä. Ensimmäiset taimi- ja siemenhankinnat on tehty.
Kevät etenee normaaliin tahtiin.
Ajatuksissa pyörii auringonsäteet ja piipottajat!
Ihanaa alkanutta uutta puutarhavuotta
Teille kaikille!
Voi että, kuinka ihania kuvia! Sulla on kyllä upea kasvimaa!!! Ja kasvihuone! Kyllä tässä taas ittensä vaatimattomaksi tuntee... ;D
VastaaPoistaLupaa laitella ensi kesänä enemmän kasvimaastasi kuvia ja juttua, jooko?
Kiitos Marketta, nyt täällä hiukkasen punastelen :D Kasvimaa on lähes intohimo, mutta nyt olen koettanut sitä sopeuttaa tuon nivelrikon kanssa yhteen, kuten tietenkin muutakin puutarhaani. Helppohoitoisuuteen pyrin ja osa kasvimaasta on maanparannuksella koko ajan. Kun härkäpavut, lehtikaalit ja auringonkukat ja perunat ovat komeassa kasvussa kurpitsoiden kanssa, rikkaruohoja ei niin helpolla huomakaan :D Mun haave on tehdä tuosta maasta lavakaulustarha, mulla on siitä visio ja ohjenuora löytyy Cherin Autuas olo -blogista...hiljalleen... Älä tunne itseäsi yhtään vaatimattomaksi, että sun kaikkia ihanuusjuttuja ja eläinten kanssa puuhastelua ihastelen ja kaikkia niitä teidän projekteja!
PoistaLaittelen enemmän kasvimaakuvia kyllä, eilen tilasin kukkia kasvimaalle lisää...unikoita, samettikukkia ja kosmoskukkia auringonkukkien ja muiden kasvatettavien lisäksi, josko sitten saisin perhosiakin lisää!
Mä niin ra-kas-tan tätä sun värikästä blogiasi!
VastaaPoistaKaunis kiitos Nettimartta! Minä ra-kas-tan sun ihania Tuulisia Poikia!
PoistaVuoteen mahtuu monenlaista. Toivottavasti tänä talvena ei tule samanlaista kasvien katoa. Oikein nautinnollista puutarhavuotta sinulle!
VastaaPoistaKiitos Eeviregina, vuoteen mahtuu niin paljon! Toivottavasti massiivia kasvien katoa ei tämän talven jälkeen tulisi!
PoistaVoi jumpe, nuata sun vilijelyksiä! Mulla tasan kaks loorallista.
VastaaPoista...siinä on aika paljon maanparannuskasveja kyllä. Tykkään puuhastella tuolla kasvimaalla, se on jotenkin hyödyllistä (ajatus kumpuaa kai jostain lapsuudesta). Että ihailen Sinun pihasi kaikkia kaunottaria myös, niitä kyllä on huikea määrä!
PoistaHieno kooste viime puutarhavuodesta, tuo sinun papumaasi -iik ihana!! Ja kasvihuone myös! Kyllä huomaa että olet sydänjuuria myöten rakastunut näihin puutarhahommiin, nuo asiat on sinulla ihan selkäytimessä, ja kokemuksen kautta olet näitä hommia tehnyt, niinkuin minäkin. Vuodet menee saman kaavan mukaan, tietää tasan tarkkaan mitä seuraavaksi ja uusien juttujen kokeilu se vasta jännää onkin! Oikein antoisaa vihervuotta sinulle, nautitaan "punaisesta" tuvasta ja perunamaasta ❤
VastaaPoistaKiitos Tuulikki! Härkäpavut kasvoivat niin hyvin viime kesänä, kun satoi sopivaan aikaan, ovat niin hyviä maanparannukseenkin. Totta, taidamme olla molemmat niin rakastuneita tuohon puutarhajuttuun, että kun eilen tein siementilauksia, mielessäni haaveilin krasseista, juurikin Sinun upeasta krassipenkistäsi. Mulla ei viime kesänä krasseja ollut, ensi kesänä on :D :D Vuodet menevät samaa kaavaa noudattaen, muutama seikkailu uusilla siemensivuilla tai taimistolla piristää mukavasti. Uuden kokeilu jännittää, ensi kevään jäänityksen kohde on matala lehtikaali ja uudet tomaatit, sekä se 'Phoenix'-krassi, laitan siitä maton kasvariin...
PoistaKiitos! Nautitaan ja ihastellaan! Se on niin täyttä elämää!
Oletkos muuten huomannut, että teillä on ihananväriset (!) kottikärryt. Meillä on vaan semmoiset tylsät alumiininväriset. Kottikärrykuva on syyskesän ihana ylistys!
VastaaPoistaJuu olen huomannut, sain ne äitienpäivälahjaksi :D Ne on mun ikiomat, niihin ei saa laittaa mitään miesten härpäkkeitä eikä likastaa :D :D :D paitsi minä :D
PoistaKiitos! Tykkään niin kovin kurpitsoista(kin)!
KIva postaus!
VastaaPoistaIhania pikkutaimia keväällä ja tosi kiva kuva kasvihuoneesta!
Kiitos Pirjo!
PoistaUpean puutarhan hieno puutarhavuosi on koostettu nautittavaksi lukuelämykseksi! Vehmas, satoisa ja kukkea on sanat, jotka päälimmäisenä tuli mieleen.
VastaaPoistaKiitos Tita!
PoistaIhanan satoisia kasvimaakuvia, alkoi aivan sydän läpättää :)
VastaaPoistaKiitos Cheri, kasvimaalla viihdyn kovin!
PoistaVoi, miten runsasta ja kukkaisaa. Tuo kasvihuonekuva on aivan hurmaava ja voisin hyvin kuvitella itseni sinne ihan vain istumaan ja tunnelmoimaan - ja ennenkaikkea haistelemaan kaikkia upeita tuoksuja. No, kaiketi siinä samalla tulisi vähän nypittyäkin.
VastaaPoistaOmaa postausta tehdessäni huomasin, että niin on vain taas unohtuneet kaikki sateet ja kotilot, vaikka niitä pitkin kesää tuli manattua mennen tullen. Niin se aika kultaa vuodet - ja vieläpä varsin nopeasti.
Kiitos Between! Kasvihuoneessakin viihdyn hyvin, siellä huolet kaikkoaa ja stressi laantuu.
PoistaKaikki ikävä tosinaa unohtuu helpolla, onneksi. Ajatteles kuinka paljon sitä vettä tulikaan, sadekeskus taisi olla siellä teidän suunnalla, no saatiin mekin, mutta länsirannikko rutisi kuivuutta!
Mahdottoman mukava kooste vuoden kulusta puutarhassa.
VastaaPoistaNuo maaliskuiset piipat ovat niin suloisia, heidän koko tulevaisuutensa on siinä vielä edessä.
Ja tuo huhtikuun ensimmäinen rohkea sinnittelijä.
Siulla on nyt vielä aikaa pari kuukautta rapistella niitä pusseja ja kipristellä malttamattomana :)
Kiitos Vikki! Tämä oli niin mukava haaste vastata...kuvia teki mieli laittaa enemmänkin :D
PoistaMaaliskuulla pelakuut veivät ihan mennessään! Pioni tosiaan nosti hauskasti ensimmäisen piipon katteen keskeltä, se oli riemua se kovan pakkastalven jälkeen.
Pari kuukautta on aikaa, siementilaukset lähtivät tuonne Euroopan puolelle, sieltä löysin kaikkea mielenkiintoista ja ihanaa aika edullisestikin. Siementen hinnat alkavat olla melkoisen korkeita, vallankin noiden hiukan erikoisempien tomaattien. Säästöäkin tuli :D :D :D
Kyllä vaan erilaiset vuoden ajat ovat kauniita ja on onni Suomessa asua, että niistä saa nauttia. Tänään tupruttelee kauniisti lunta taivaalta. <3 Ihanaa viikkoa Saila <3
VastaaPoistaTotta, vaikka joskus talvi harmittaakin. Lumen valkaisema maa on niin kaunis, toivottavasti on pakkasta - maltillisesti!
PoistaKiitos Tiia!
Teidän kasvihuone on IHANA!
VastaaPoistaKiitos Anne! Se on hyvä paikka aika moneen, minulle se on hyvin rakas, oivallinen stressin poistaja, paikka hiljentyä.
PoistaKivat kuvat menneeseen kasvukauteen.
VastaaPoistaKiitos Kruunu Vuokko!
PoistaMoi. Mahtava kuva kavalkadi.Kukahan tekisi meille tuollaisen kasvihuoneen.
VastaaPoistaKiitos Matti Juhani! Kasvihuone on tosi kiva ja sille voi keksiä kaikkia kivoja käyttömahdollisuuksia kasvattamisen lisäksi, vaikka kesäparatiisina. Jos sinne tekisi tulisijan se mahdollistaisi käyttöä myös talvella...suosittelen lämpimästi!
PoistaOnneksi ne tammikuun tuhot on jo melkein unohdettu:) Ja kun valokuvia on vain kauniista jutuista, näyttää että puutarhakesä oli kuitenkin varsin onnistunut!
VastaaPoistaMelkein unohtui tammikuun tuhot, vaikka peikko nousee taas hiljalleen esiin, kun pakkasia luvattiin. Syksyllä kattamista ei sovi laiminlyödä, siitä tuli kouriintuntuva oppi. Onneksi luntakin on tullut suojaksi hiukan!
PoistaPuutarhakesä oli niin onnistunut, vaikka vettäkin satoi ihan mahdottomasti!
Voi miten ihanat kurpitsakottarit! Kyllä kesä on ihanaa aikaa - odotellaan!
VastaaPoistaKiitos, kurpitsat ovat mun supersuosikkeja! Ihania pullukoita :D
PoistaKesä on niin ihanaa aikaa ja kevät, kun kesään pääsee hiljalleen valmistumaan :D
Ihanaa puutarhavuotta 2017. Olipa ihania kuvia!
VastaaPoistaMahtavaa satoa olette saaneet. Hieno tuo kuva noista kurpitsoista kottikärryissä. Sitä edellinenkin kasvihuonekuva on ihanan värikäs.
Kiitos Vaalean Vihreää!
PoistaNautin suunnattomasti kurpitsojen kasvattamisesta ja kaikki menee kaupaksi...kanat tykkäävät niistä ihan mahdottomasti! Kasvihuoneeseen hiljalleen kukkien määrää lisään tomaattien kaveriksi. Niillä on niin monta funktiota, ei pelkästään kauneusarvot. Paprikoiden kirvoista olen päässyt eroon ihan kokonaan, kun samettikukkien kanssa niitä kasvatan yhdessä.
Ihana postaus!! Voi että minä nautin tästä..
VastaaPoistaNiin hienosti kuvattu vuoden kiertokulku! V
vaikka aina tahtois, että olisi kevät, kesä, niin kyllä tää vissiin jonkinlaista rikkautta kuitenkin on, että meillä on niin selkeät vuodenvaiheet.. Ihanata uutta vuota sinulle Saila<3
Kiitos Tanni, kesäkuvien kanssa on mukava fiilistellä ennen uuden kasvukauden alkua!
PoistaKyllä tämä vuodenkierto on kyllä rikkaus, vaikka talvea usein tulee manattuakin. Pakkasella on oivallinen merkitys kasvitautien hävittämisessä, niin ja kevättä ja kesää osaa taas huimasti enemmän arvostaa ja juttuja haaveilla kun nenänpää on huurussa ja varpaat palelevat!
Kiitos Tanni!
Aivan ihana postaus! Se oli selkeä läpileikkaus vuodesta mahtavine kuvineen.
VastaaPoistaKiitos Pauliina!
PoistaNämä pikaretket koko vuoden läpi ovat kivoja, tunnelma vaihtuu kylmästä lämpimään.. suloisia pikkupelakuita ja suloisia syksyn kurpitsoita! Tuli mukavan lämmin olo sinun kuvistasi, kiitos!
VastaaPoistaTämä talviaika on niin oivallista kesäkuvien katseluaikaa, mukava palata menneeseen kasvukauteen samalla haaveilla uudesta ja miettiä mitä kivaa taas kasvuun laittaisi! Pelakuut ja kurpitsat ovat ensi kesän kasvatuslistalla tietenkin!
PoistaKiitos Sirkku!
Oi kuinka hieno postaus! Toivotan sinulle upeaa ja kaunista uutta puutarhavuotta! <3
VastaaPoistaKiitos Kaisa Reetta!
PoistaVoih tuota kasvihuonetta! Olet kyllä melkoinen hyötytarhuri ja lisäksi sinulta löytyy mikä mahtavin puutarha.
VastaaPoistaKasvihuone on niin ihana paikka, molemmat! Siellä on kiva fiilistellä, puuhailla, haaveilla, nautiskella!
PoistaKiitos Mari!
Moikka. Tuo eka kuva on mahtava. Tykkään. Terkkuja.
VastaaPoistaKiitos Sami! Pakkasta oli 30 astetta, aurinko kulki matalalla, kirkkaana, hentoinen halo kehänä. Oli niiiiiin kylmä. Oltiin juuri tultu Madeiralta, elimistö vielä kesässä, nenänpää huurussa, ihan kauhea kylmyys! Toivottavasti sellaista pakkasta ei ikinä tulisi!
PoistaOih, mikä postaus! Sadonkorjuukuva tuo niin hyvän mielen runsaudellaan, sellaisen kun voisi vielä joskus kylvää itsellenikin. Ihailen kovasti teitä, jotka osaatte. Kuvat ovat muutenkin hyvin sykähdyttäviä.
VastaaPoistaKiitos, että osallistuit haasteeseen!
Sini K.
kasvihormoni.fi
Kiitos Sini K ja kiitos tästä mukavasta haasteesta. Talvella on niin mukava palata edelliseen vuoteen ja kasvukauteen. Toivottavasti teet tästä haasteesta perinteen :D
PoistaKasvattaminen on niin mukavaa, jo talvella alkaa kasvatuskuume nousemaan siemenluetteloiden innoittamana, mieli tekee kasvimaalle, kasvariin ja puutarhaan...sormet kaipaavat multaa ja korvat siemenpussien helinää!
Oikeaa kasvun iloa, upea postaus!
VastaaPoistaKiitos Sussi! Uutta kasvukautta niin odottelen :D
PoistaKoko vuoden ihana kirjo ja kasvien elämä!
VastaaPoistaBlogissani on hieman lyhyempi versio tästä haasteena sinulle.
Jollei se ole jo sinulla käynyt!
Kiitos, vuoteen mahtuu niin paljon!
PoistaKiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa!
Vuosi 2016 oli sittenkin hyvä, tosin tammikuun pakkaset olivat monille kasveille liian ankara, mitenhän käy nyt. Ihana tuo kärryllinen kurpitsoita.
VastaaPoistaKyllä viime vuosi on ollut sinun puutarhassasi hyvin satoisa ja kuvat kertovat kaunista kieltä.
Viime vuosi oli hyvä, paitsi tammikuun pakkanen ja kovat vesisateen. No, vuodet eivät ole veljeksiä. Ennen ihmiset osasivat varautua kaikkeen, sitä pitää opetella nykyäänkin - suojaamista ja kattamista ja muutakin kaikilla elon alueilla.
PoistaSatoa saimme hyvin viime kesältä ja noista kurpitsoista tykkään niin paljon!
Kiitos Molley!
Kyllä olen aivan sanaton kun katson näitä sinun kuvia ja viljelyksiä. Ihan mielikin jo vihertää, kun itse ei onnistu. Hieno on sato ollut ja miten terveellistä.
VastaaPoistaKiitos Vekki! Kasvatan aika tavallisia juttuja, ne vain tuntuvat viihtyvän meillä. Tuohon maanparannukseen olen hurahtanut jostain syystä niin paljon, härkäpapupelto pysähdyttää minutkin aina, kun liikuskelen maailmalla, samoin kurpitsat :D
PoistaKasvatushaaveita on pää täynnä, ensi kesäksi aion taas kaikkea kivaa, osan jo tilasinkin...taidan olla aika maatiaisrotuinen :D
Upeita kuvia ja muisteloita menneeltä puutarhavuodelta:)
VastaaPoistaKiitos Puutarhamyyrä!
PoistaOlipa kiva ja kaunis postaus. Todellakin viime talven jäljiltä paljon tuhoutui. Toivottavasti tämä talvi ei ole yhtä ankara. Liisa
VastaaPoistaKiitos Liisa! Viime talvi vei paljon mennessään...kasveille ei ennen kovia pakkasia ollut suojaa tarpeeksi lumesta. Toivottavasti tosiaan tämä talvi olisi armollisempi ja lunta toivon kovasti!
PoistaMikä kurpitsavuosi sinulla onkaan ollut!
VastaaPoistaLiityin lukijaksesi. Jostain syystä on jäänyt aiemmin klikkaamatta, vaikka täällä olen vieraillut useinkin. Oikein hyvää alkanutta puutarhavuotta 2017, toivoopi Puutarhaelon Riitta.