maanantai 13. kesäkuuta 2016

Leijailen vieläkin

Mikä on puutarhaan ja kasveihin hurahtaneen suuri toive ja täyttymys?

- tavata toisia samanhenkisiä
- puhua puutarhaa
- olla yhdessä ja antaa sydämien  puhua ja kuunnella
- nähdä sanomattoman kaunista ihan täällä kotimaassa
- huomata, että tuon kauneuden voi tuoda omaan pihaan pelkäämättä ihan loputtomia pakkasmenetyksiä
- iloita ja nauraa niin että vatsalihaksetkin tutisevat
- herkutella yhdessä
- ja kaiken lisäksi saada ihania matkamuistoja omaan pihaan

Tämä kaikki toteutui viime lauantaina Raumalla bloggaritapaamisessamme. Meitä oli runsaslukuinen ja iloinen joukko yhdessä nauttimassa, vaihtamassa ajatuksia ja kokemuksia, tapaamassa.

Tuokiokuvia ihanasta päivästä...

Ensimmäinen kohde:

Suvikummun Marjan piha, alkustartti, aamukahvi.

Sieltä huristelimme Vakka-Taimeen aarteita etsimään, ja löytyihän niitä paljonkin, neljä kassillista!
 Aarteen etsinnässä meitä auttoi Vesa Muurinen. Ihanuuksia ihanuuksien jälkeen, paljon ihmeteltävää, upeita kasveja, satumetsää, ihania kukkijoita yllättäen metsän keskellä, puita pitkin kiipeileviä köynnöksiä...





Ihanuuspuuni, punapähkinä.

Hartaudella kuuntelimme puutarha-asiaa!






Rakastan puita pitkin kiipeilijöitä!

Rehevä kolmilehti.

 


Akileija huojui tuulessa.

Nimetön ihanuus metsäpuutarhasta.

Ihana ukonhattu!



Naapurissa heilimöi ruis!

Pää oli jo ihan sekaisin, kaikkia ihanuuksia teki mieli, muttei kaikkea mahtunut mukaan, onneksi! Täytyy tehdä uusi retki, paljon jäi vielä mitä olisi tehnyt mieli ostaa!

Auton nokat kääntyivät Vuorelan puutarhaa kohden...onneksi takakontissa oli vielä tilaa! Vuorelaan kannattaa aina poiketa, taimisto on siisti ja valikomaa riittää!


Kello kävi jo viittä ja oli aika siirtyä Suvikumpuun! Siellä meitä odotti Marjan uskomattoman ihanat herkut!
Marjan upeasta pihasta...


Piha täyttyi iloisista ihmisistä ja autoista.

Nam!
Herkkujen lisäksi myös taimien vaihtopöytä notkui ihanuuksia! Kiitos kaikille ihanista taimista! 

Päivä kului kuin siivillä...oli aika lähteä kotiin!

Kiitos Suvikummun Marjalle kaikesta! Kiitos Teille ihanat Ystävät upeasta päivästä! Tällainen päivä kimaltelee kultajyvänä, ihanuutena, matkaeväänä arjessa!

Kiitos!

49 kommenttia:

  1. Tähän ei ole mitään lisättävää. Oli niin ihana ja monipuolinen päivä. Siitä kiitos sinulle, Marjalle ja jokaiselle läsnä olleelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi että oli niin mukava päivä! Jokainen mukana ollut teki retkestämme ikimuistoisen!

      Poista
  2. Moi. Kuvista ja jutusta päätellen reissu meni ihan nappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan nappipäivä kerrassaan! Käyntikohteet olivat ihania!

      Poista
  3. Oli kivaa! Vakka-Taimi on varsinainen aarreaitta. Lämmin kiitos sinulle ja Marjalle tapahtuman järkkäämisestä. Siitä jäi paljon kivoja muistoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! Vakka-Taimi on tosiaan aarreaitta ja satumaa! Päivä oli niin ihana ja voimaannuttava!

      Poista
  4. Moikka. Tuolla on ollut kyllä valinnan vaikeutta. Ainakin meikäläiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meikäläisellekin, rekalla sinne olisi pitänyt mennä :D Ihanuuksia riitti! Alue on kokonaisuudessaan käynnin arvoinen, kuin toinen maailma! Linnut lauloivat!

      Poista
  5. Teillä on ollut kiva erilainen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ja lämminhenkinen! Iloa ja naurua riitti ja paljon puhetta puutarhasta!

      Poista
  6. Kiitos sinulle, Saila tapahtuman ideoinnista ja organisoinnista. Olipa kiva tavata jälleen. Taimien lisäksi kotiin tuli paljon hyvää mieltä, vieläkin aivan kuplin ilosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Tapaamisemme teki huipuksi koko iloinen porukkamme, niin paljon iloa ja naurua, voimaa pitkäksi aikaa! Oli niin kiva tavata!

      Poista
  7. Upeita kuvia. Oli varmasti mahtava tapaaminen ja mielenkiintoiset vierailukohteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli niin kivaa, paljon nähtiin ja naurettiin, puhuttiin puutarhaa ja kannettiin taimikasseissa aarteita :D

      Poista
  8. Olitte nähneet suuren vaivan järjestettäessänne noin ihanan päivän puutarhabloggareille. Kuvien perusteella on aivan pakko tehdä reissu Vakka-Taimeen ihastellaan mahtavaa puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi ihana päivä! Marja kantoi suurimman vastuun päivästä ja juhlan tapaamisesta tekivät ihanat bloggarikaverit, oli niin kiva nähdä jälleen! Vakka-Taimeen kannattaa mennä ajan kanssa tutustumaan!

      Poista
  9. Kiitos Saila järjestelyistä, oli ihanasti suunniteltu päivä ja kaikki meni nappiin. Paitsi että aikaa olisi voinut olla enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli niin nappi ja onnistunut, pienet sadekuurotkaan eivät haitanneet! Aika tosiaan kului siivillä!! Oli niin kiva tavata!

      Poista
  10. Tässä on kiitoksen paikka sinulle Saila, hienosti olitte Marjan kanssa järjestäneet päivän.
    Vieläkin hieman pyörällä päästäni, mutta päivä oli ihan huippua.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Oli kyllä jälleen kiva nähdä ja jutella :D :D :D Päivästä tuli paljon hyvää mieltä!

      Poista
  11. Oli kyllä niin ihana tapaaminen! Lämmittää vieläkin täällä työarjen keskellä! Ja ihana lukea muiden blogeista tunnelmia ja kuinka jokainen on ikuistanut eri kasvit! Tuo Kolmilehti puhutti naisia kotimatkalla ja ei ollut minkäänlaista mielikuvaa, mistä naiset puhui, mutta nyt sen oivalsin! Samoin tuo ukonhattu! Kotipihassa oli hauska hämmästellä mikä oli kenenkin taimi takakontissa. Kiitos kaikille puutarhaa puhuville ihanille persoonille! On ihanaa, kun on joukko, jossa jokainen voi olla oma hullu itsensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan oli ihana tavata ja puhua puutarhaa sydämen kyllyydestä ja kyllä puhetta riittikin tulvimalla ja paljon naurua! Ihana päivä!

      Kolmilehti oli Vakka-Taimessa ihanan suuri ja rehevä, omani on niin pikkuinen vielä, tuo ukonhattu jäi kutittelemaan, se oli tosi upea!

      Uskon että kotimatkalla Teilläkin riitti vaikka kuinka paljon puutarhapuhetta ja mukavaa kun autosta löytyi paikat taimiherkuillekin :D

      Olen samaa mieltä kanssasi, tapaamisessamme sisäinen puutarhahörhö saa herätä elämään!

      Poista
  12. Ihanalta päivältä näyttää ja kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli tosi ihana! Oli kiva tavata ja puhua puutarhaa!

      Poista
  13. Saila kiitos järjestelyistä! Mieliinpainuvan päivän järjestitte Marjan kanssa.
    Tuolla taisi vilahtaa vaalenpunatähkäinen suopinkki.
    Metsäpuutarhan nimetön ihanuus on varjolehti. Onneksi älysin kaapata sen kassiini.
    Monta ihanuutta kuitenkin vielä jäi odottamaan uutta reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin kiva tavata ja juhlan teitte te kaikki ihanuusbloggarit, niin paljon puutarhapuhetta ja naurua!

      Tuo varholehti oli upea kasvi, sen ja unohtamani huntuvaahteran haen Vakka-Taimesta vielä...ehkä jotain muutakin :D ihanuuksia tosiaan jäi odottelemaan :D

      Poista
  14. Teillä ollut mahtitapaaminen, ihanaa kun samanhenkiset tapaa. Vielä kun olisin nähnyt kuvan sinusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä bloggaritapaamisen kuvissa vilahtelen montakin kertaa :D Mahtitapaaminen oli tosiaan :D :D :D

      Poista
  15. Olipa kerrassaan mahtava päivä! Kuolanpionisi pääsi eilen Rauman multiin asustamaan. Toivotaan että viihtyy täällä :). Ja jännitystä riittää täällä sekä monessa muussa pihassa millaisia esikoista tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kerrassaan! Toivottavasti Kuolanpioni ilahduttaa Sinua tulevina vuosina kukinnallaan! Esikot ovat tosiaan jännitykset kohde, toivottavasti kukinnallaan antavat iloisia yllätyksiä!

      Poista
  16. Voi kiitos vielä ihana Saila =) Päivä oli kaikin puolin niin innostava, inspiroiva ja ikimuistoinen =) Ja arvaas ketkä lähtee rakentamaan Humalistoa meidän mäelle =) Kävin katsahtamassa teidänkin poikien kasvua ja taas tuli hyviä vinkkejä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jori! Että oli niin hauskaa, oli ihana nauraa ja jutella!! Aika kului niin suurilla siivillä!

      Onnea Humalistollenne, uskon että siitä tulee upea! Nuo saksalaiset taimet menestyivät viime talven meillä hyvin ja kasvu hyvin voimakasta, joten satoa varmaan niistä esikoinen saa tulevina vuosina!

      Poista
  17. Kiitos sinulle ja Marjalle mukavasta lauantaista. Sitä muistelemalla riittää virtaa pitkään. Erityis kiitos vielä pestosta... Ihanaa oli nähdä ja höpöttää ihan hyvällä omalla tunnolla, ilman että kukaan pitää outona:)) Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Oli tosiaan kiva sydämen kyllyydestä höpötella ja nauraa, nauttia toisten puutarhaihmisten seurasta ja mehän emme toisiamme pidä outoina ollenkaan :D :D Päivä tankkasi akut tosiaan pitkäksi aikaa ja kauniita muistoja jäi paljon!

      Poista
  18. On teillä ollut upea päivä, kiva kun jaoit sen vielä meille muillekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ihana päivä täynnä iloa, puutarhaa ja mukavaa jutustelua!

      Poista
  19. Kiitos ihanasta päivästä!
    Vakka-taimeen on ihan pakko päästä joskus uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni, oli mukava tavata jälleen :D Vakka-Taimessa riittää katseltavaa ja ihasteltavaa kyllä, joten sinne tosiaan pitää päästä uudelleen vielä!

      Poista
  20. Voi miten ihana reissu teillä ollut. Kyllä se niin on, ettei kasveista, puista koskaan saa tarpeekseen ja uusia pitää aina saada. Rakastan puita ja niitä onkin meille kertynyt kohtalaisen hyvä joukko. Onneksi jo tontin rajat alkavat tulla vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi ihana reissu! Kasvimaailma hurmaa aina uudelleen ja uudelleen, eikä tosiaan niistä saa koskaan tarpeekseen :D Joko tontinrajat siis ovat tulossa vastaan...mitenkähän se lisämaan hankinta, sitten mahtuisi jälleen uusia herkkuja :D

      Poista
  21. No kyllä mäkin leijuisin tuollaisen jälkeen :)
    Kasvimaailmassa riittää aina uutta ihmeteltävää, ja kiva kun sitä voi tehdä samanmielisten kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi ihana päivä ja leijunta jatkuu edelleen! Kasvimaailma hurmaa aina vain uudelleen ja toisia samanhenkisiä on niin ihana tavata ja jakaa ajatuksia!

      Poista
  22. Tuhannesti kiitoksia ihanan päivän järjestämistä Saila! <3
    Meillä oli juuri tuollainen täydellinen päivä, niin kuin tekstisi aluksi kuvailet. Teistä on tullut jo ystäviä, vaikkemme ole montaakaan kertaa tavanneet. Juttua riittää laidasta laitaan ja kaikki tuntuvat olevan omia mahtavia persooniaan. Siksi meillä on varmasti niin loistava tunnelma tapaamisissamme.
    Toivottavasti näemme viimeistään ensi kesänä uudelleen! Onneksi on blogit ja voimme jatkaa jutustelua sitäkin aiemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja mä haluaisin kauheesti sun pesto-reseptisi. Voisitko julkaista sen ihan täällä blogissasi?

      Poista
    2. Kiitos Riina! Oli niin ihana tavata jälleen! Tunnelma tapaamisessamme on niin hyvää energiaa täynnä, olen myös niin iloinen ystävyydestämme vaikka tosiaan emme monesti ole livenä tavanneetkaan! Varmasti tapaamme uudelleen viimeistään ensi kesänä, mutta toivottavasti aiemmin ja täällä blogistaniassa sitten ainakin vaihdamme kuulumisia! Bloggarit ovat niin hurmaavia persoonia ihan jokainen :D

      Laitan pesto-reseptin blogiin ihan varmasti!

      Poista
  23. Voi, olipa ihana juttu lukea tämä ja ihanat kuvat, mulla unohtui kameran olemassaolo loppupäivänä lähes kokonaan. Mahtava saalis, tuo ukonhattu oli varmaan se Aconitum ferox, se jäi minuakin kaivelemaan... taimia ei vain löytynyt, mutta ensi kerralla sitten. Ensi kertaan jäi aika monta muutakin kasvia :-D
    Suuri kiitos sinulle ja Marjalle ihanasta päivästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi olla sellainen Vakka-Taimi -vihko, jonne hankittavien aarteiden nimet kirjaisi että kaikki mitä haluaa niin muistaisi, siellä menee pää aina sekaisin! Tuo ukonhattu on tosi ihana!

      Vesa Muurisen puhe vei mennessään ja tosiaan piti herätellä itseään kuvaamaan, haaveet veivät helposti mennessään ja aika kului siivillä!

      Päivä oli tosi ihana ja oli kiva tavata viimein!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!