sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Alku ja loppu

...no ei vakavaa, tarkoitin Tukholman puutarhamessujen matkan alkua ja loppua, paljon on sulateltavaa ja paljon otin kuviakin, joista siis jatkokertomus seuraa! Nautin messuista suunnattomasti, näin paljon kaunista ja ostin kaikkea kivaa aika paljonkin toisaalta.

Mutta tässä kuvat matkan alusta...

Helppo oli lähteä matkalle, räntää satoi keskiviikkoaamuna ja oli niin kylmä...

...onneksi orvokit jaksavat kukkia eivätkä pienestä säikähdä. Nyt pakkaamaan matkalaukkua!


Tukholmassa odotteli kaunis sää, vaikka laivan kannella kuvatessa meinasi kädet jäätyä, oli niin jäätävän kylmä! Matkalla näin kaksi merimetsojen asuttamaa saarta, kuin kuoleman saaria vailla mitään vihreää! Vain harmaa kallio, kuolleet puut ja mustat linnut, en niistä halunnut kuvaa ottaa!
Mutta nämä joutsenet, niistä tykkään kovin, tosin lintujärvellä niiden käytös aina ei ole kovin ystävällistä muita pesiöitä kohtaan.
Isot laivat ovat uskomattoman notkeita pujottelemaan saariston kauniissa saarisokkelossa.
Ja sitten kotiinpaluu ja tämän päivän kaunis aamu...keittiöbongausta jälleen!

Herra toi rouvansa syömään! Oho, onpa särkyneensydämet alut aika isoja jo!
Makkarat ovat jo melkein lopussa, naakat ja harakat tekivät niistä nopeasti selvää ja tietysti tikkakin! Onneksi pikkulinnuillekin jäi evästä!
Räkättirastaat ovat myös tulleet paikalle, mutta ilmeisimmin tikka ne säikäytti pois!
Hottisia, kuten pappa aina sanoi! Heidän vuoronsa tuli kun isot olivat menneet pois. Varpuset ovat meilläpäin tosi harvinaista herkkua! Mukavia pikkuisia!
Taustamusiikkina oli linnunlaulukonsertti! Ilma oli jälleen kylmä pakkasyön jälkeen, mutta toivottavasti etelästä muuttaneet hyönteissyöjälinnut löytävät evästä ja päivä lämpiäisi!

Messuista sitten seuraavissa postauksissa!

Mukavaa sunnuntaita!

18 kommenttia:

  1. Tänään veim vimpat eväät linnuille. Oikeastaan haikeaa, sillä kiva niitä on seurata ikkunasta. Tukholman reissun kuvia odotellessa sitten! Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina!

      Ajattelin kanssa, että jotain voisin laittaa vielä linnuille, vaikka auringonkukan siemeniä ja rusinoita! On niin kylmää vielä että äidillisyys herää tässäkin kohdin! Keittiöbongaus on mulle niin sopiva laji, panostan siihen ensi syksynä enemmän!

      Poista
  2. Siellä samoilla messuilla kuvailtiin ja kuljettiin Marjan kanssa viitisen tuntia torstaina. Ihanat messut, kun kasvit ja muut puutarhajutut ovat pääasiassa! Paaaaaaljon messukuvia luvassa, sillä niin moni puutarhabloggari oli tällä kertaa Nordiska Trädgårdin menossa mukana. Se on kivaa, sillä kuvista yleensä bongaa jotain, mitä ei itse edes huomannutkaan! Itse jo aloitin kuvatulvan purkua parvekekisan voittajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme tyttären kanssa neljä tuntia lähes, messut olivat niin ihanat ja kaikkea kivaa löysin, olisi se rekka tai edes kuorma-auto pitänyt olla mukana! Kohta alan avaamaan kuvatiedostojani joukon jatkoksi, saman olen huomannut että paljon löysin kaikkea mutta kuvista vielä lisää ihanaa!

      Poista
  3. Moi. Meillä on paljon pikkuvarpusia mutta varpuset on vähentynyt aika paljon. Upeat kuvat varsinkin tuo tikka makkaran kimpussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Makkara alkaa olemaan jo lopussa kun naakat ja harakat sen löysivät (kumpiakin meilläpäin on aika vähän vielä, onneksi). Varpusia olen kaipaillut, toivottavasti ne lisääntyisivät!

      Poista
  4. Kylmä on ollut täälläkin. Toivotaan, että sää pian lämpenisi.

    VastaaPoista
  5. Meille on myös ilmestynyt varpusia viime vuonna. Aiemmin ei ollut. Rastaatkin ovat jo saapuneet. Niitä meillä on ollut aina runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti varpusten määrä lisääntyy, meillä niitä on ollut niin vähän, joskus ei ollenkaan! Rastaat ovat vielä parvessa ja pöllyyttävät kasvimaan ja kukkamaiden katteet ruokaa etsiessään. Meilläkin rastaita riittää!

      Poista
  6. Tänään metin pitäisikö vielä ostaa tikalle rasvamakkara. Viimeiset auringonkukansiemenet menossa ruokinta-automaatilla. Näen ikkunasta, miten mustarastaat tonkivat katteita kavimaalla, sieltä löytyy monenlaista syötävää. Tänään täytyy varmaan laittaa taas tulet uuniin, tuntuu kalsalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää on, ajattelin myös leivinuuniin tulta laittaa, mutta sitten aika riensi niin noiden messuostosten purkittamisessa ja muussa touhussa. Rastaat kyllä pöllyyttävät katteet perusteellisesti ja varmaan sieltä alta herkkupaloja löytyykin! Rasvamakkaran ostoa ajattelin myös tai ainakin jotain herkkua - rusinoita ja jyviä...

      Poista
  7. Nyt linnut tuntuu olevan nälkäisiä.. olenkin miettinyt että pitäisikö tuoda jotain siemeniä raukoille. Mutta ei ehkä kannata kun kevät on jo niin pitkällä. Olen lukenut että varpuset on käyneet yhä harvinaisemmiksi, niiden suosimia orapihlaja tms. pensasaitoja ei ole enää niin paljon kuin ennen. Söpö pikkutipu joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on jo aika pitkällä että varmaan linnut löytävät jo jotain syötävääkin, hyönteissyöjiä säälin kyllä kun on niin kylmää. Toivottavasti nuo varpuset lisääntyisivät, ovat niin suloisia! Taidan jotain laittaa linnuille vielä evääksi tuon rasvamakkaran paikalle :D

      Poista
  8. Tukholman saaristo on niin kaunista, että sitä täytyy käydä aina laivan kannella ihailemassa, vaikka kuinka näpit jäätyisivät. Muutamia messupostauksia Tukholmasta olemme päässeet jo lukemaan, mutta jokaisella on oma näkö- ja kuvakulmansa, joten kiva kaikkia on lukea. Odotan siis sinun postaustasi.

    Noita tinttien touhuja on niin mukava seurata, että usein aamupalaa venyy ihan sen vuoksi pitkäksi. Osan linturuokavempaimista olen korjannut pois, mutta makkarat olen jättänyt syötäviksi. Tikka meilläkin tykkää vierailla talipötkylässä, mutta sinä olet saanut siitä hienon kuvan.

    Ja vaikka ulkona on nyt kylmää, siellä kannattaa olla ihan vaikka tuon lintukonsertin vuoksi. On se vaan hienoa kuultavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivan kannella oli jäätävää kuvata, mutta sitten keksimme mennä toiselle puolelle laivaa tuulensuojaan, sinne paistoi aurinkokin! Sininen meri, saaristo ja ihanat rannan talot ovat niin mun mieleeni! Meillä oli hytissä ikkuna, siitä oli tällä kertaa iloa! Messukuvia on tulossa!

      Kiitos! Viimeisiä rasvanpaloja tikka kävi napsimassa, nyt on enää verkot jäljellä, täytynee jotain linnuille viedä syötäväksi on niin mahdottoman kylmää!

      Linnunlaulukonsertti on niin ihanaa korville pitkän talven jälkeen!

      Poista
  9. Moi. Aivan mahtavia kuvia. Tykkään kuitenkin eniten tosta tikka kuvasta. Mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keittiöbongaus on aika kivaa, harmi vain että linnut söivät makkarat jo lopuun ja luonnosta alkaa löytyä syötävää riittävästi! Taidan laittaa vielä jotain herkkuja linnuille, niitä on niin kiva seurata!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!