lauantai 26. joulukuuta 2015

Tapaninpäivä

Aurinko paistaa, tuuli kuljettaa mukanaan kuivuneita syksyn lehtiä, kevät on alkanut! Yöllä satoi ja tuuli pauhasi, onneksi ei kaatanut puita kovinkaan! 

Jouluruusut eilen
Kevät on siis alkanut, kukonaskeleen verran pidempi on päivän pituus jo, ensimmäinen siemenluettelo tuli vuoden lyhimpänä päivänä, hyvä ajoitus ja piristys!

Vaikka ennen Joulua oli touhua kovin, nautin ajasta suunnattomasti! Joulutunnelma saavutti ja huipentui aattoon, yhdessä vietettyyn aikaan! Se antaa voimia pitkälle arkeen! Myös ennen joulua pidetty hanimuuni tankkasi voimavaroja! Nyt on niin hyvä ja iloisenkiitollinen mieli!

Lupasin tuliaisia Madeiralta...tässä niitä tulee, kuvia aikalailla, varoitus: kuvamaraton!

Käydäänpä ensiksi orkideafarmilla (Madeira Orchid Farm, Quinta dos Saltos), kaunottaret esitelkööt itsensä! 





































Orkidearuukut, näiden ruukkujen sisällä oli muoviruukku, joissa kaunottaret kasvoivat.

Koska oli talviaika, kaunottaret lepäilivät, kukkia ei ollut niin paljoa!

Ja sitten kaupungin palstaviljelijöitä katsomaan!

Kasvatuslaatikoita
Tukia
Kaarikäytävä
Vehreä lepopaikka
Sielläkään ei kaikki hoitaneet palstaansa
Tuulensuojaa
Perunat juuri istutettu ihanan näköiseen multaan ja salaatti taimella

Näyttääpä hyvältä!
Rinne täynnä työkalukoppeja, osaa niistä oli somistettu ja tuunattu
Kivipenger ja sitten heti ajotie...
Kanojakin oli, aamuisin kuului kukon kiekumista, se oli niin kotoista!



Tyrskyjä...en väsy koskaan kuvaamaan aaltojen riemua, kun ne ovat vaeltaneet pitkän matkan ja saavuttavat rannan ja pärskäyttävät vettä korkeuksiin!







Ja vähän taivastakin, tietenkin!

Pulut langalla








Taivasta on niin mukava seurata, pilvien leikkiä, auringonsäteiden siivilöitymistä, tuulen voimaa...

Joko saitte kuvaähkyn...lisääkin olisi ollut, en halua näännyttää Teitä kuvapaljoudella!

Vastaan myös Elmeriltä saamaani haasteeseen, mietin pitkään kolmea toivomusta koko joulunajan ja nyt ne ovat kristallinkirkkaana mietittynä ja tässä ne tulevat:

25.12.2015
Toive I

Kivipellon kaikki valvatit, ohdakkeet, juolavehnät, voikukat, taikinamarjapuskat, seljat ja muutkin ikuiset viholliset nääntyisivät ja painuisivat maan uumeniin!

Toive II

Saisin sellaisen kasvihuoneen, joka pysyisi puhtaana, lämpimänä myös talvella ja multa vaihtuisi ihan itsestään. Siellä olisi myös minulle köllöttelypaikka ja vesi solisi iloisesti, kasveilla olisi hyvä olla ja isäntä ja kissatkin saisivat sinne oman paikkansa.

Toive III

Tunnissa olisi enemmän minuutteja, aika siis kulkisi verkkaammin!

Näillä pärjäisin jo aika pitkälle...toiveita olisi ollut lisääkin, mutta tässä nyt kolme melkein tärkeintä! 

Vuosi vaihtuu pian, nyt on haaveiluaika vallallaan, netissä aamulla surffailin Impectan sivuilla fiilistelemässä, suunnitelman teko tosissaan on alkamassa!

Kissoilla paljon vahdittavaa, sirkutusta kuuluu sieltä ja täältä!

Mukavaa Tapaninpäivää!

Sulo
Nöpö

12 kommenttia:

  1. Ihania orkideoita, mutta kaikkein kaunein on kuitenkin tuo upea jouluruusupuska lukuisine nuppuineen.
    Mukavat toiveet, joista ainakin kakkosen ja kolmosen voisin kuitata täälläkin.
    Sulo ja Nöpö ovat niin söpösiä. Rapsutuksia kumpaisellekin ja sinulle leppoisaa Tapaninpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orkideat ovat kyllä ihania, mutta millään täällä kotona niitä ei saa noin ihanan vihreiksi (ilman superkasvihuonetta) kuin ne ovat tuolla Madeiralla, mutta jouluruusu kasvaa hyvin, sääli vain että auringonpaiste häipyi pilvien taakse ja lunta alkaa pyryttämään, nupuissa on jo vartta hieman, toivottavasti lumen paino ei katko nuppuja!

      Sulo ja Nöpö ovat kyllästyneet kuvaamiseeni ilmiselvästi, kun niitä yritän kuvata niin kameraan eivät katso vaikka kuinka maanittelisin, joskus istuvat niin veistoksellisesti että saisi hienon kuvan, jos vain katsoisivat kohti, salaa kuvaamalla sekin kyllä onnistuu, mukavia poikia molemmat ja rapsutukset menevät perille!

      Poista
  2. Upea kuvakavalkadi :) Monella tuntuu olevan jo tänään keväinen olo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mörökölli, kun näin nuo orkidearuukut (saviset), tulit mieleeni, ajattelin että millaisiahan orkidearuukkuja käsistäsi syntyisikään!

      Keväinen olo heräsi auringonpaisteen myötä!

      Poista
  3. Upeat kuvat ja mahtavat toiveet!

    VastaaPoista
  4. Kyllä nuo orkkideat on upeita.
    Mie otin pihalta jouluruusun ruukkuun ja nyt se kukkii kuistilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orkidea on kaunis, kukkien aatelia, mutta niin on jouluruusukin! Omani avomaalla ei varmaan nyt kuki kun luvattiin pakkasta ja luntakin jo hiukan pyrytti, mukavaa kun jouluruusu kukkii kuistillasi!

      Poista
  5. Hih kevät on alkanut, skipattiin talvi ja siirryttiin suoraan syksystä kevääseen... Iiks takatalvea peläten...

    Mukavaa tapaninpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös niin mene oikein hyvin...no meillä on harso jotain valkoista maassa ja tuuli käy niiiin kylmästi! Takatalvi, pelottava ajatuskin!


      Mukavaa Tapaniniltaa myös Sinulle!

      Poista
  6. Mahtavat toiveet :D Hahhaaa...Yhdyn kyllä ykköstoiveeseen niin kympillä. Haravoin tänään ja totesin, että loistoaika myös kitkeä. Kaikki muu on kuollutta mutta juolavehnä, nokkonen ja nurmitupsut täysin voimissaan. En olekaan ikinä välipäivinä kitkenyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomaton ja loppumaton kasvuvoima on noilla puutarhan kauheuksilla, olisipa kaikilla kasveilla, mutta juolavehnä, nokkonen, valvatti ym. kasvavat ja voivat hyvin missä ja koska vain, ilmankos valvatti on säilynyt rodojen kanssa kivikaudelta saakka!

      Tapaninharavoinnit onkin hyvä vaihtoehto Tapaninajeluille, meillä tosin ajeltiin ensi kesän perunamaan alue traktorilla tänään!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!